Blogi: Syksyn tullen

Tänään on niin syksyinen olo.
Vielä vähän väriä ja värinää oksilla.
Paljaat oksat lisääntyy,
vilukin liki työntyy.
Pohjantähti on kutsuksi muuttunut,

Blogi: PintorAn kuvia ja esittely

Kyselyitä on tullut töistäni sen verran, että kokoan niitä nyt tähän yhteen. Laitan ensin jo lataamiani ja lisään sitten pikkuhiljaa.
Esittely:
Olen visualisti, jonka vahvuutena on väriosaaminen ja muototaju. Maalaan enimmäkseen öljyväreillä ja pastellilla, mutta pidän myös graafisesta suunnittelusta ja opettamisesta. Kuvanveistoa olen harrastanut myös pitkään. Olen suunnitellut ja toteuttanut logoja, merkkejä, esitteitä, lehti-ilmoituksia ja muuta mainosmateriaalia. Olen toiminut värikonsulttina, tapahtuma koordinaattorina ja muissa neuvonta- ja opetustehtävissä.
Blogi: Terveisiä Kotkasta

Suunnittelin tekeväni tämän jo kuukausi sitten, kun Kotkassa pidettiin perinteiset meripäivät ja kansainvälinen Tall Ship Race-tapahtuma.
Juuri silloin, joku peräänkuulutti Orkissa juttujen liittymistä Espanjaan, niin tämän kirjoittaminen jäi.
Blogi: Pieni matkakertomus

Heips kaikki kivat orkkilaiset!
Olen miettinyt miten parhaiten voisin jakaa kokemuksiani tämänkesäisestä matkastani kanssanne.
Kuvathan ne kertoo enemmän kun tuppisuun sanat.
Karin ja Netan avustuksella tässä teille linkki mistä pieni matkakertomukseni löytyy. 