Blogi: Lukuvuoden alku

Kas näin on kesä vierähtänyt nopeasti ja ruhtinaalliset 2 viikkoa oli jopa kesälomaa 
Heinäkuussa kävin pääsykokeissa Sevillassa jotta voisin jatkaa opintojani täällä Granadassa ja samalla työstää Sibelius Akatemian viimeistä tutkintoa paremmin. Pääsykokeet koostuivat kahdesta eri osiosta. Ensimmäisellä viikolla oli kokeet realiaineista. Tätä ei tarvinnut tehdä, jos oli lukion paperit. Lukion käynneenä jouduin tuossa vuoden alussa viemään todistukset Madridiin, jotta ne hyväksyttäisiin Espanjan papereihin.
Blogi: Näin päädyin Granadaan

Kuinka päädyin Granadaan?
Keväällä 2006 laitoin ERASMUS paperit Sibelius Akatemiassa paikkoina Granada, Barcelona ja Salamanca. Jokaiseen kouluun päästyäni valitsin kuitenkin Granadan. Syy oli, että kävin katsastamassa koulun jo keväällä pidin paikan ilmapiiristä. Heinäkuussa sitten tuli viralliset paperit sisään pääsystä, jolloin pääsin laittamaan papereita KELAlle ja muillekin tahoille. Elokuussa rupesin käymään asunnonvälitys sivuja läpi. Monien sivujen pläräyksen jälkeen otimme kahden asunnonvälitysfirman osoitteet ylös ja suuntasimme kohti Granadaa. Granadan keskustasta en halunnut asuntoa, sillä tiesin entuudestaan espanjalaisten asuntojen äänieristykset ja ison äänen kanssa harjoitellessa olisi ollut melko varma häätö asunnosta.
Blogi: Katsaus kauas savuverhojen taakse

Auringon laskiessa ajattelin näin harvinaisesti ottaa "kynän käteen" ja kirjoittaa pienen tarinan lähihistoriastani.
Olen viettänyt aikaa Espanjassa viimeiset 6 vuotta. Ensin olin täällä pelkillä lomilla, joten parhaimmillaan olin 6 kuukautta Suomessa ja 6 kuukautta Espanjassa. Reilu vuosi sitten muutin tänne lämpöiseen asumaan ja opiskelemaan. Paljon on tuonna 6 vuotena tapahtunut. Ensimmäinen kerta kun tulin Espanjaan, olo oli hyvin helpottunut. Tunsin kuin olisin tullut johonkin tuttuun paikkaa. Tottakai se lämmin ilma joka tuli vasten kasvoja kun astuin koneesta ulos tuntui sillä hetkellä upealta. Suuntasimme silloisen poikaystäväni kanssa junalla Los Bolichesiin jossa äitini asui miehensä kanssa. Tuon reissun aikana tuli kiusattua silloisia äitini naapureita laululla De los alamos vengo madre ja taisipa olla oikeastaan ensimmäinen loma jolloin oikeasti olin ottamassa aurinkoa rannalla. Englantia en voinut kuvitellakaan puhua, sillä poikaystäväni ei antanut minun puhua. Häpesi kai sitä miten huonosti puhuin englantia tuohon aikaan. Eihän se ollut minun A-kieleni koulussa, mutta yritin ainakin. Tuon miehen kanssa olimme jollain alaa niin erilaisia vaikka hän olikin muusikko. Tuin häntä kaikilla tavoin, kuin nainen voi rakastansa tukea. Silti noilta Espanjan matkoilta minulle jäi mieleen meidän riidat, niin Mijaksessa, Fuengirolassa kuin Malagan vanhassa kaupungissa. En kuitenkaan ruvennut vihaamaan tätä maata sen takia mitä koin poikaystäväni kanssa. Espanjassa tunsin itseni kuitenkin huomattavasti kotoisaksi kuin Suomessa.