Rioja & Crianza, denominación de origen & manzanilla...

Heippa taas! Pitkasta aikaa langoilla ja paljon onkin ehtinyt tapahtumaan. Viime blogissani kerroin mielenkiintoisesta tarjouksesta, jos joku pani merkille. Olenkin nyt aivan onnessani, silla tuo tietenkin oli tyotarjous, joka osoittautui aivan mielettoman hyvaksi!
Mieltani oli pitkaan kaivertanut se, etta olen Espanjassa toissa suomalaisessa firmassa suomalaisten kanssa ja tietysti puhumassa suomea. Taalla olemisen tarkoitus minulla kuitenkin on kielen ja kulttuurin oppiminen ja ymmartaminen, joten kovinkaan pitkalle en sita kautta paassyt. Nyt olen saanut tyopaikan taalta Malagasta Vinoteca Barbecherasta aivan kotini naapurista ja olen vihdoin keskella espanjalaisia ja heidan kulttuurilleen ominaisessa paikassa.
Tata tyttoa kylla lykasti, silla etuudet ovat espanjalaisessa tasolla mitattuna pilvissa ja tyokaveritkin aivan mahtavia tyyppeja. Palkka on kohdallaan, saan pitaa kaksi vapaapaivaa viikossa ja tyotuntejakin on vahanpuoleisesti alan normitasoon verrattuna. Sain jopa valita vapaapaivani, joten voimme Haksun kanssa levata samana paivana, kayda elokuvissa ja ulkona syomassa kuten tanaan teemme
Ei voi valittaa. Olen nyt kuukaudessa huomannut miten espanjantaitoni on karttunut noin 50x enemman kuin aikaisempana 10 kuukautena. Alkuvaikeutena on tietenkin viinien oppiminen, mutta kylla se tietamys tuntuu karttuvan aika mukavasti. Viela on paljon opittavaa, varsinkin kun tuossakin ravintolassa viinien maara on ... tarpeeksi suuri...
On pakko sita hieman taallakin juhlia, olen niin onnellinen tuosta tyopaikasta vielakin, vaikka ensimmainen kuukausi jo takana onkin 
Anyway, tahdon kuitenkin taalla aaneen ihmetella, miten moneen suomalaiseen olen tormannyt tuolla ravintolassa. Suurinpiirtein kerran pari viikossa olen suomalaisia tavannut, vaikka aiemmin en juuri paisanoihin taalla centrossa tormannyt. Espanjalaiset ystavani usein naureskelevat Suomi-turistin stereotypioille, mutta tapaamani ihmiset ovat olleet kaikki aivan toista maata. Kukaan ei ole ollut humalassa tai juonut itseaan lahellekaan sita tilaa ja suurin osa jattaa jopa juomarahaa. Jarjestaen kaikki ovat olleet tosi mukavia ja hyvalla asenteella liikkeella, joten ehka sen stereotypian jo saisi heivata romukoppaan. Siina saattaa vaan kestaa muutamia vuosikymmenia ennen kuin siita riesasta paasemme. Itse yritan aina pitaa mielessa taalla ollessani, etta paikallisille en ole vain yksi naapuri muiden joukossa, vaan edustan itseni lisaksi koko Suomea heidan silmissaan. Jos kaikki kayttaytyisivat niinkuin tapaamani suomalaiset, mitaan stereotypiaa ei olisi koskaan syntynytkaan. Kiitos teille kaikille jarkevasti kayttaytyville suomalaismatkaajille!
- Käyttäjän estudiante blogi
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
kiva kuulla sinustakin
Moi estudiante, kiva kuulla sinustakin taas! Niin ja tietysti onnittelut uudesta työpaikasta - mahtava juttu
Kerrohan jatkossakin miten uudessa työpaikassa menee, ja muutenkin tietysti.
Onnea vaan... :)
Työpaikan johdosta!
Kiva kirjoitus ja tuli ihan vain kainosti mieleen huomauttaa täällä, että tuo Johan Tokin blogi on kyllä sekä faktaa että fiktiota sekoitettuna keskenään, heh hee...
Toivottavasti kukaan ei nyt sekoita sujuvasti näitä asioita yhteen...
Kiva kuulla
Olipas tosiaankin kiva kuulla, että estudiantea on noin mukavasti onistanut duunipaikan suhteen!
Luulenpa myös, että moni Orkkilainen kokisi kivaksi asiaksi tutustua kyseiseen herkuttelupaikkaan tarkemminkin, mikseipä oikein visiitin kautta... jos vaan joku laittaisi tarkempaa tietoa mistä tuo jalojen nesteiden maistelupaikka mukavine juomanlaskijoineen löytyy
tervetuloa!
Mainiota!
Olen just menossa jouluksi Suomeen
Uuden vuoden jälkeen tulen takaisin ja stten varmasti tulen tutustumaan työpaikkaasi!
Hanki käsiisi uusin revista Actual, ilmestyy 15.11. ja sen avulla voit esitellä asiakkaillesi suomalaista jouluperinnettä!
Oliskohan se tässä?
Ollaanko kartalla, jos etsitään estudianten maistiaispaikkaa täältä?
kiitos tuulae
Kiitos vinkistä tuulae! Täytyykin tuo hankkia pikapuoliin
Ja Kari löysi paikankin, mainiota