espanjalaisten/suomalaisten juomatavat

Kirjoittanut finnfuerte La, 04/11/2006 - 16:13. Kommentteja: 4
Tagit:
Käyttäjän finnfuerte kuva

moro. otin jääkaapista yhen lapparin ja heti välähti kirjoittaa espanjaisten juoma kulttuurista, kun suomalaisia haukutaan koko ajan viinan juonnista . olen ollut pitkään firmassa töissä, jossa oli pelkästään espanjalaisia työkavereita, eli me juodaan aamulla kaffia, ok .paikallinen hombre kiskoo aamutuimiin oluen ja bogadilloksen eli sämpylän ja suuntaa kohti työmaata. ennen työmaalle menoa mennään porukalla juomaan kahvit paikalliseen, kahvin nimi on bombom. se on iso snapsilasi jossa puolet kahvia ja puolet konjakkia tai viskiä . sitten työmaalle. klo 10.00 on kahvitauko. baariin syömään bogadilloksia ison oluen kera ja päälle bombomit ja töihin. klo 13.00 on ruokatauko jolloin mennään baariin syömään kunnolla. ruoan kanssa menee reilu litra olutta kolmeen mieheen ja vajaa pullo punkkua veteen lantrattuna ja bombomit päälle ja takas töihin. töiden loputtua ei mennä suoraan kotiin, vaan keräännytään paikalliseen vielä oluelle höpöttään päivän tapahtumisia . ainiin, päivän aikana siemaillaan työmaalla viiniä savi karahvista (pysyy viileänä haihtumisen takia) ja työn antaja (nainen) tulee työmaalle litran kalja leka mukana, ottaa itse ison huikan ja tarjoaa pullon meille, koska on kuuma päivä.. mä yritin kaikkeni pysyä espanjalaisten työpäivän mukana, heille se on ihan normia, mutta mä tulin väkisinki pikku pieruihin .en hauku tässä espanjalaisia millään muotoa, mutta suomessa otetaan yleensä vain viikonloppuisin hapanta. joten meidän kroppa ei oo tottunu vaan semmoseen menoon . tämä mistä kirjoitin on täysin totta ja ne ketkä ovat olleet espanjalaisten kanssa töissä,niin voi myös sanoa että espanjalaiset on koko ajan hönössä . eli toisin sanoen suomalaiset ei tiedä mitään viinan juonnista jos vertaa sitä espanjaan. enkä rupee puhumaan sakuista enkä briteistä ,kai niiden iho on vaan jotenkin erillainen kuin suomalaisilla kun ne on niin punakoita... tekis mieli kertoo vielä siitä, kun pelasin kerran ukrainalaista vastaan bilistä espanjassa ja erän hävinny joutui ostaan aina votka paukun. juu aika hiljasta, että suomalainen pärjää sen kummemmin venäläisten kanssa. tuli meinaa paavi kännit eli (eli tarvii kaksi taluttajaa ja tulkin)

vaimonikin uhosi ystävänsä kanssa kerran suomalaisten viinapäästä paikallisessa.jep hain seuraavana aamuna vaimoni toisen kengän baarista..

 
 
Käyttäjän N35u kuva
Kirjoittanut N35u La, 04/11/2006 - 16:31.

Niinhän tuo vähän on...

Mikään asiantuntia en tässä ole, mutta tuo bon bon, ainakin silloin kun minä olen sen juonut on ollut kahvia ja lecheraa, ja belmont jossa edellämainittujen lisäksi myös brandyä, se jossa pelkkää kahvia ja brandyä niin eikös se ole carajillo (kirjoitetaanko noin?)?

Korjailkaa viisaammat mikäli "puhuin" ihan pehmosia Smiling


Käyttäjän finnfuerte kuva
Kirjoittanut finnfuerte La, 04/11/2006 - 16:47.

tilasin itsekkin kerran jossain rantakahvilassa bon bomin kun halusin sellaisen moukun ja sain hullun sokerisen kahvin missä oli päällä lecheä (suomeksi maitoa) hyi hitto ihan peestä. joka tapauksessa paikalliset lorauttaa kahvin sekaan pienet plöröt , sisä maan tavat poikkeaa hieman turisti alueista


Käyttäjän N35u kuva
Kirjoittanut N35u La, 04/11/2006 - 17:11.

juu kokeiltu on tai en minä niinkään vaan tuo vaimoke kun pitää makeasta.. siinä se lechera oli pohjalla. Siis ei leche vaan nimenomaan Lechera tai leche condensada (vaikka maitoahan tuokin...)


Käyttäjän Huckleberry kuva
Kirjoittanut Huckleberry Ma, 06/11/2006 - 12:56.

Erohan juomatavoissa on nimenomaan se että Espanjalaiset juovat pikkuhiljaa kokoajan kun taas perussuomalainen jannu ottaa sen perjantaipullon muutamassa tunnissa. Omien kokemusteni perusteella normaali suomalainen viinapää on parempi kuin espanjalainen jos juodaan humalahakuisesti.