Verosyntinen tietämättään

Kirjoittaja
Viesti
Kirjoittanut Hot Ma, 13/11/2006 - 16:57.

Minulle selvisi tänään, että olen ollut verosyntinen tietämättäni. Tämä sama saattaa koskea muitakin Espanjassa osan vuodesta viettäviä. Täkäläinen kämppäni on yhtiömuotoinen ja yhtiö oli maksanut kiltisti kunnallisverot, mutta jättänyt tekemättä ilmoituksen valtiolle varallisuusveroa varten. Verottaja ei osaa automaattisesti kerätä veroja. Verotietojeni kysely paljasti tuon synnin kolmelta vuodelta ja eiköhän sieltä tipahda vielä jokunen sakkolappu tuosta synnistä kaupan päälle.

Tämä Espanjan verojärjestelmä poikkeaa monella tavalla Suomen vastaavasta. Suomessa olisi tullut huomautus maksamattomista veroista jo viikon kuluttua; Espanjassa voi kulua lähes viisi vuotta ja sitten ne saa maksaa sakkojen kera. Monet verosynnit tosin vanhenee viidessä vuodessa eli joku voi selvitä tuurilla. Omalla kohdallani olin itse aktiivinen ja pyysin selvitystä.

Jos taasen myyt asuntosi ei-residenttinä, ostaja pidättää 5% hinnasta verolunnaiksi. Periaatteessa ei-residentinkin pitäisi tehdä myyntivoitosta veroilmoitus, mutta harva sen tekee – tuo 5 % on sitten usein riittänyt verottajalle. Jatkossa tämäkin saattaa muuttua.

Espanjassa harmaa talous tuntuu olevan oleellinen osa verotusjärjestelmää ja useimmiten verottaja jättää rauhaan pientä sivubisnestä tekevät ja keskittyy isoihin juttuihin. Eräs korkeassa asemassa oleva suomalainen veroguru on todennut, että myös Suomessa tietty harmaa talous olisi jopa toivottavaa, koska tällä hetkellä kun olet työtön, olet kokonaan valtion tuen varassa. Espanjassa vastaavassa tilanteessa tehdään vaikka pientä sivutyötä, jotta talous olisi paremmassa kunnossa verottajan katsellessa sormien läpi. Ei mennä syvemmälle tähän keskusteluun.

Kun maksan verovelkani, voin nukkua rauhassa – toki ei tuo unen päästä kiinnisaaminen ole ollut vaikeaa muutoinkaan. Jos itselläsi on epäilystä verosaldosi kunnosta, ota yhteyttä verottajaan…. jos uskallat…. tai käytä osaavaa palvelutoimistoa apuna.



#1 Ma, 13/11/2006 - 18:11 Otsikko : Kiitos kun otit asian esille!

Hieno juttu kun otit asian esille, on varmasti todella niin, että monelta on moinen vero saattanut jäädä maksamatta.

Kiinteistöveron maksuaika vuodelta 2005 päättyy 31.12.2006 ja lisävinkkinä, sen saattoi ennen vanhaan maksaa myös luottokortilla Cool

Nyt taitaa olla niin, että maksu onnistuu ainoastaan pankin kautta. - Taidetaan kysyä Mia Kristiinalta http://espanja.org/node/1456


--

"Hay que sentir el pensamiento y pensar el sentimiento."

#2 Ke, 15/11/2006 - 14:08 Otsikko : kahden asunnon verot

tehdäänkö eri ilmoitukset, kummastakin 204 ei-residentiltä vaiko joku yhteinen yksi ilmoitus, jolla kahden asunnon loukkuun jäävä verot maksaa (ei siis myyntivoitto vaan mikälievaltio)?