Kokemusta Fuengirolan päiväkodeista?
Hei taas!
Olisikohan jollakulla kokemusta tai tietämystä Fuengirolan päiväkodeista? Olemme kiinnostuneita lähinnä espanjan tai englannin kielisistä ja jostakin sieltä Los Pacosin ympäristöstä. Onkohan tarjontaa riittävästi, mitä maksaa, mikä päiväkoti on erityisen hyvämaineinen.. jne? Suomalaiselle perhepäivähoitajallekin taitaisi olla siellä tilausta kaikkien muiden suom. palveluiden oheen 
t. Elina

Hei!
Minuakin kiinnostaisi. Ja minkä ikäisenä viimeistään olisi hyvä laittaa lapsi kerhoon/päiväkotiin, jos aikoo muuttaa Espanjaan ja pistää hänet espanjankieliseen kouluun? Riittääkö jos tulee maahan esim. 6-vuotiaana ja käy esikoulun espanjaksi, vai onko myöhäistä? Aloitetaanko koulu Espanjassa ylipäätään 7-vuotiaana kuten Suomessa?
Onko muuten niin että espanjalaisessa koulussa ei ole missään vaiheessa mahdollista ottaa englantia valinnaisena?
-Riikka

Korjatkaa asiasta paremmin tietävät, mikäli olen väärässä... mutta itselleni on muodostunut käsitys, että Espanjassa ei ole niin vahvaa päiväkotiperinnettä, mihin olemme Suomessa tuttuneet. Asiaan vaikuttanee ainakin se, että espanjalaislapset aloittavat koulutaipaleensa aiemmin, eli siinä sitä esikoulua.
Muistelen jonkin suomalaisporukan olleen vuosi-pari sitten puuhaamassa päiväkotia Fuengirolaan - ehkä se kertoo jotain tarpeesta.

Kiva Kari kun vastailit! Satutko sinä tietämään pystyykö espanjalaisissa kouluissa opiskelemaan englantia lainkaan? Meillähän se alkaa jo 3. luokalta.
Voisitko ihan vaikka pintapuolisestikin kertoa miten omat lapsesi ovat espanjalaistuneet? Ovatko erot suomalaisiin lapsiin lopulta sittenkään niin suuria? Eli miten ympäröivä kulttuuri on mielestäsi muokannut lapsia kun ovat kasvaneet (ymmärtääkseni ihan pääsääntöisesti?) Espanjassa?
t. Riikka

Oikein hyviä ja ymmärrettäviä kysymyksiä... ja kun tarkemmin muistelen, niin olen joskus aiemmin ottanut täällä Orkissa omasta puolestani kantaa lasten sopeutumiseen ja heidän Espanjassa asumisensa vaikutukseen nimenomaan tulevaisuutta ja yleistä elämänkatsomusta ajatellen... ehkä olen nyt hieman "ilkeä" kun en kirjoita samoja asoita uudestaan, mutta ehkä Orkin haku-toiminnan avulla löytyy tästä aiheesta moniakin mietteitä 
Tässä ainakin yksi aiempi keskustelu asiasta:
http://espanja.org/node/1534
Enkkukielen opetuksen alkamisen ajankohdasta minulla ei ole käytännön tietoa, mutta takuuvarmasti monella muulla Orkkilaisella on... siitä siis kommentteja muiltakin, please... 

Moi!
Koetin kyllä etsiä noita vauva/lapsi -keskusteluja, mutta ihan sellasta puheenvuoroa en löytänyt mitä tässä ajoin takaa.. Jos Kari (ja muut) vaan jaksatte, niin please, hehkuttakaas vähän niitä espanjalaisen lastenkasvatuksen hyviä puolia!
Muuttointo ei ole laantunut sitten loman, vaan päinvastoin. Vaikka periaatteessa on useampikin vuosi aikaa järjestellä asioita, niin sitä parempihan se on mitä pikemmin aloittaa! Jotenkin vaan olen vakuuttunut siitä, että Espanjassa saattaisi lapsuus olla iloisempi, mutta ei kai se toisaalta mitenkään automaattisesti sitä ole. Täällä kylmässä Suomessa on vaan niin surku iloisen vauvan kanssa liikkua, kun aikuiset eivät ota mitään kontaktia vaikka vauva kuinka hymyilisi ja juttelisi. Eihän sellaissa kulttuurissa voi kasvaa järin sosiaaliseksi. :-/ Kyllästyttää tämä elämisen sietämätön vakavuus täällä.
Mitäs mietteitä muilla..?
Riikka

Kai mä ainakin ihan normaali oon - tai sit en..? Tähän voi olla Karilla aina joskus jotain sanottavaa..
Jäin miettimään sitä, että millanen musta sitten ois tullut, jos oisin kasvanut Suomessa. Erilainen? Ehkä, eipä sitä voi tietää. Minä kuitenkin pääsääntöisesti aina olin suomalaisissa piireissä, vaikka Espanjassa kasvoinkin. (Suomalainen koulu ja sen mukana suomalaiset kaverit.)
Tällaisia juttuja tulee mieleen:
* Itse elää täysin normaalisti vieraiden kulttuurien ja erilaisten tapojen parissa ja ymmärtää erilaisia elämäntilanteita, kun taas jotkut Suomessa ei välttämättä osaa oikein ymmärtää toista kulttuuria, koska ei välttämättä ole koskaan törmännyt mihinkään muuhun kuin perushyvään suomalaisuuteen.
* Kielenopiskelun tärkeyden on hoksannut - Suomessa jotkut miettii, että miksi ihmeessä sitä pitäs jotain muuta opetella, pärjää sitä suomellakin.
* On paljon avoimempi. Juttelee vieraiden kanssa - suomalaiselle joskus ahdistava small talk ei tuota ongelmia. Poskisuukot ja halailut ei tunnu epäilyttävältä kuten jotkut väittää.
Myös toisten auttaminen kuuluu tähän.
* Yhteen hiileen puhaltaminen. Täällä sen oppii, että suomalaisina pidetään yhtä. Ketään ei jätetä eikä yksin kuljeta. "Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta..?" 
* Kiitos ja anteeksi ei ole vaikeita sanoja.
t. se keskimmäinen

Kiitos Mira! Mielenkiintoista luettavaa.
Tuli heti mieleen sellainen jatkokysymys, että millaista on kasvaa vaaleana naisena tummien espanjalaisten keskellä? Millainen on yleensä tyttöjen ja poikien, naisten ja miesten keskinäinen tasa-arvo Espanjassa toteutunut? Onko tytön elämä Espanjassa vielä sukupuolittuneempaa kuin Suomessa? Siis onko nainen ensisijaisesti nainen ja sitten vasta ihminen?
Luin jonkun toisen otsikon alta, kun kerroit raksamiesten huutelusta. Se on tosi valitettavaa ja yleismaailmallista. On myös kummallista, miksi se mukamas on "yleisesti sallittua". En sitten tiedä kuka sen muka sallii. Jos esim. mustille ihmisille jatkuvasti huudeltaisiin törkeyksiä, niin enpä usko, että sitä noin vaan "yleisesti hyväksyttäisiin". Siinä suhteessa en valitettavasti usko, että naiset koskaan saavuttavat täyttä ihmisarvoa.
Mutta ainahan meille opetetaan sitä, kuinka kiusaaminen kertoo kiusaajan huonosta minäkuvasta jne., joten ehkä se on vain koetettava hakea lohtua siitä, että naisille törkeyksiä huutavalla miehellä on oman miehuutensa kanssa jotain ylitsepääsemättömiä ongelmia ja hän kostaa sen niille kenelle uskaltaa, eli fyysisesti heikomille naisille. Ei ole pelkoa, että nenään sattuis. :-/ Onneksi maailmassa on yllin kyllin myös mukavia miehiä, joilla itsetunto kohdallaan! 
Riikka

Hei!
Taannoin asuin yhden talven Kanarialla ja siellä en ainakaan kokenut vaaleanakaan, että paikalliset miehet olisivat olleet jotenkin tungettelevia. Fuerteventura tosin oli niin harvaan asuttu saari, että ei siellä paljon olisi ollut huutelijoitakaan 
Uskoisin kuitenkin maailman kutistuneen matkailun myötä niin paljon, että vaaleus tai tummuus eivät ainakaan länsimaissa herätä suurta huomiota. Ehkä me Suomessa peräämme tasa-arvoisuuttamme melkein liikaakin. Onhan kuitenkin ihan mukavaa, jos herrashenkilö avaa oven tai tarjoutuu kantamaan raskaan kassin johonkin. Tuputtautumisesta tai ahdistelusta tietysti ei kukaan pidä, meillä Suomessa laitapuolen kulkijat hoitavat sitä osastoa ihan kiitettävästi. Viisainta kuitenkin asennoitua niin, että jos muuttaa maasta toiseen, niin kyllä ihmiset vähän eri tavalla käyttäytyvät - jotkut machoilevat, toiset lepertelevät ja suukottavat lasta tai vaikkapa kyselevät suomalaisen mielestä liian henkilökohtaisia asioita. Ulkomaalaisten kanssa yleensäkin olen jotenkin tullut siihen tulokseen, että meidän suomalaisten yksityisyydentarve on paljon suurempi kuin etelän ihmisillä. Mehän verhoilemme parvekkeiden lasitetut ikkunatkin, jotta saisimme olla rauhassa naapureiden katseilta, kun etelässä harmitellaan, jos ei muilta parvekkeilta löydy juttuseuraa.
Mutta minulla on edelleen se lasten päiväkoti selvittämättä. Netistä löysin jonkin listan, mutta en sähköposti-osoitetietojen kera. Täytynee kartoittaa asiaa sinne lomalle tullessa. Ja jos joku on jaksanut lukea tähän asti, niin kysyisin, että onkohan suomalaisella koululla kerhoja tai muuta iltapäivätoimintaa?
t. Elina

Hei!
Vastaan itse itselleni
siltä varalta, että joku muukin kaipaa tietoa Fuengirolan päiväkodeista (tämä viestiketjuhan alkoi päiväkoti-kyselystäni).
Alunperin ei tullut mieleeni mennä etsimään Fuengirolaa koskevia tietoja kaupungin omilta sivuilta.. Siellä on kuitenkin tietoa sekä kouluista että päiväkodeista, http://www.fuengirola.org/ linkki education y cultura -> education -> guarderias on lista ja yhteystiedot kaupungin espanjankielisiin päiväkoteihin.
Englanninkielisiäkin päiväkoteja löytyi netistä useita, tosin ei itse Fuengirolasta. Alunperin etsin virheellisesti hakusanalla kindergarten, mutta logiikka onkin näköjään englantilaisilla eri: primary school, preschool ja college + Malaga etc. hakusanoina toivat useita yhteystietoja. Löysin mm. nämä pieniäkin lapsia hoitavat laitokset Benalmádena International College, The British College of Benalmádena, Calahonda International College, Peter Pan Bilingual Nursery School (viimeisimmän nettisivu ei toiminut). Nettisivuja kahlatessani jäi tosin mielikuva, että nuo englanninkieliset ovat kalliinpuoleisia.
t. Elina

Eiköhän Elina ja zip oteta ja perusteta suomalainen päiväkoti sinne Fuengirolaan, kun tuntuu olevan niin paljon kyselijöitä.... minä myös yksi niistä. Jos saitte jostain jotain selville, niin infoilkaahan miullekkii...

Luin juuri viestisi, itse olen muuttamassa perheeni kanssa Fugeen syksyllä. Lapset ovat jo kouluikäisiä, mutta mun koulutukseni kyllä kestää tarkastelun, vaikka päiväkotia perustettaessa. Harmi, että esiopetus oikeus on umpeutunut kun en ole sitä tarvinnut, enkä käynyt uusimassa. Sehän ei kuitenkaan ole ongelma, tenttiä voi aina tarvittaessa 

Tinttura! Sinuna ottaisin haasteen vastaan, sillä päiväkoti/esikoulu olisi varmasti tarpeellinen täällä!
Ilolla olen seurannut jo kohta kolmannen sukupolven tuloa tänne, sapattivuoden pitoa ja jopa juurtumista.
Tässäkin forumissa on useita, jotka toivoisivat kyseistä palvelua, puhumattakaan niistä jotka jo täällä asuvat eivätkä Orkista edes ole kuulleet.

Laitetaapa korvan taakse:-) Vedetään se mietintä myssy OIKEEN syvälle päähän. Ollaan peheen kanssa tulossa käymään taas 15.3-07 siellä Fugessa. Täytynee varmaa selvittää opetusministeriöstä nuo esiopetusoikeudet uudelleen. Kiito vinkistä Tuulae!

Hei!
Minäkin pähkäilin välillä oman päiväkodin perustamista, mutta omalta osaltani asia hyytyi alkuunsa, kun ei ole koulutusta, joka olisi edes lähellä hoitoalaa. Mutta todella vaikuttaa, että asiakaskuntaa riittäisi!
Jos päiväkodin perustaminen ei Tinttura (+ mahd. kumppanit) heti onnistu, niin olisihan toisena vaihtoehtona perhepäivähoitajaksi ryhtyminen tai ryhmäperhepäiväkodin perustaminen, joka olisi päiväkotia vähän pienempimuotoisempi? Kannustan nopeaan toimintaan, on nimittäin oma lehmä ojassa, kun on oman lapsen päivähoitopaikka edelleen hakusessa 
Ilmoittelehan, jos todella ryhdyt tuumasta toimeen tai aikeesi edistyvät. Apua ja ideoita saattaisit hyvinkin saada täältä keskustelusta innokkailta vanhemmilta.
Minenitar, kiitos yhteistyöehdotuksesta
Jos päiväkotia tai -hoitajaa ei ilmaannu ja tarve on todellinen, niin voidaanhan sitten miettiä yhteisratkaisuakin, yhdessä hoitajan palkkaamista ilman päiväkotiorganisaatioita välissä? Tämä on kylläkin sunnuntaiaamun ajatus ilman tarkempia selvityksiä, että montako lasta voi olla hoitajalla ja mitä palkkaaminen maksaisi ja vaatisi. Mutta ei kai sekään ihan mahdottomuus porukalla olisi!
t. Elina

..mikäli asiakaskuntaa löytyy, niin vähintään pehepäivähoitaja on teille tulossa elokuun alussa. Lisäksi saatte n.20v kokemuksen sosiaalialata. Koulutukseni kattaa ks.toiminnan laajamuoteisempanakin. Onneksi on tämä netti, kävin tsekkaan pykälät (muutavat lakisäädöksiä välillä). Mikäli lapset ovat suomen kansalaisia, niin heillähän on subjektiivin oikeus päivähoitoon
Eli Kela on velvoitettu osallistumaan lasten päivähoidosta aiheutuviin kustannuksiin, kun palvelu tuotetaan hyväksytyllä hoitajalla. Tulossa ollaan, jos asiakkaita löytyy!

Hyvältä kuulostaa!! Kunhan ilmoittelet hoidon alkamisesta, niin varmasti lapsia on tulossa! Eiköhän Fuengirolassa ole jo suomalaisiakin pienen kaupungin verran, myös lapsiperheitä.
Hämmästyttävää, mutta todella hienoa, jos Kela todella tukee ulkomaillakin suomalaista päivähoitotoimintaa??!! Jos tarvitset (muualla itse työskenteleviä) yhtiökumppaneita päiväkodin pystytykseen, niin kyselepä täältä 
t. Elina

..jottei nyt ihan soitellen sotaan lähdetä, niin täytyy muistaa että faktojen saamiseen tarvitaan arkipäivä
Mutta periaatteellisesti, kyllä korvaus päivähoito palvelusta pitäisi hoitua osittain sieltä. Ihan samoilla periaatteilla kuin suomalainen koulukin saa osittaista tukea opetusministeriöltä. Äkkiseltään, en keksi tässä yhdentyvässä Eurooppassa etteikö näin voisi olla. Kyseessä ei oikeastaan ole ulkomaille annettava tuki, vaan KELA maksaa yksityisestä päivähoidosta, joka korvaa kunnallisen päivähoidon, johon lapsella olisi siis subjektiivinen oikeus. Se ei siis kata hoitokuluja, mutta vaikuttaa hoitomaksuihin. Asiasta saan tosiaan enemmän tietoa arkena
. Palvelun aloitan varmasti (muodossa, jos toisessa), jos halukkaita vanhempia ilmaantuu ja tarvetta on.

täällä olis kaksi lasta sitten samantien tulossa hoitoon, hyvä, että ideaa työstetään ja ihanaa, että siihen oikeesti tartutaan. Tähän hymyileväinen hymiö.

Meidän perheellä myös haaveena ja työn alla Fuengirolan seutuville muutto syksyllä... Meidän lapset on nyt 3v1kk ja 1v3kk (Minenitar huom, melko ikätovereita ovat muksumme
!).
Minä työskentelen tällä hetkellä Suomessa yksityisessä päiväkodissa varhaiskasvattajana eskariryhmässä ja päiväkotityökokemusta löytyy myös parin vuoden verran ennen lasten syntymää. Lähihoitajaopinnot aloitin syksyllä ja kasvatustieteitä olen lukenut jokusen kurssin yliopistossa taannoin, mutta valmista alan tutkintoa minulla ei vielä ole... Mietin tuossa juuri ennen näille sivuille tieni löytämistä, että olisikohan suomalaiselle perhepäivähoitajalle Espanjassa tilausta tai pääsisinkö ehkäpä johonkin päiväkotiin (englannin tai suomenkieliseen, 10 vuotta sitten luettu lukion D-espanja ei ihan riitä espanjankieliseen...vielä
) töihin.
Tämä ketju rohkaisi minua hiukan, täytyykin seurata tilannetta jos Tinttura vaikka sen pk:n pistäisikin pystyyn! Tästä saisi sinne sitten heti yhden hoitajan ja kaksi hoitolasta
! Taikka sitten minusta voisi saada kaverin ryhmäperhepäiväkodin pitoon tjtn... Täytyypä tosiaan pohtia asiaa ja seurailla täällä tilanteen kehittymistä, niin läheltä liippaa omia suunnitelmia.
Mukavaa kevättä kaikille (saahan maaliskuussa jo toivottaa kevättä, eikö? Aurinko niiiiin ikävä itselläni, että vakuuttelen kevään olevan ihan nurkan takana
)!

Mielenkiintoista keskustelua...siis päiväkotiako ei vielä ole aurinkorannikolla suomenkielisenä? Kannattaa varmaan saman tien miettiä ns. vuorohoitopäiväkotia, jotta yrittäjäperheetkin pääsisivät nauttimaan eduista! Itse sosionomi AMK:na ja pätevänä lto:na vakavasti harkitsisin moista yritystä, (yksin tosin ei kyllä rohkene...mutta yritystä täällä suomessa olen ollut kerran perustamassa!) Laittakaa vielä samalla päiväkotiin koululaisille iltapäivähoitoa...
..ihan tässä kiinnostus herää....

Kävin itsekin äsken mielenkiinnosta tutkimassa hiukan Kelan sivuja, ja ymmärsin asian kyllä hiukan toisin kuin aiemmat kirjoittajat; seuraavassa suora lainaus Kelan sivuilta: "Kelan hoitaman sosiaaliturvan piiriin kuulumisen edellytyksenä on yleensä, että hakija asuu vakinaisesti Suomessa. Seuraavat Kelan hoitamat etuudet eivät kuulu soveltamisalalain piiriin,vaan niiden edellytyksenä on yleensä Suomessa asuminen kotikuntalain (11.3.1994/201) mukaisesti, joka on kuitenkin sanamuodoltaan lähes identtinen soveltamisalalain kanssa:
* lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuki (lisäksi edellytetään tosiasiallista Suomessa asumista)."
Mielestäni säännös on hyvinkin yksiselitteinen. Suomessa asuvilla Suomen kansalaisilla on toki edellä mainittu oikeus päivähoitoon, mutta tilanne on aivan toinen, kun perhe ei asukaan Suomessa. Tuntuisi muutoinkin nurinkuriselta, että Kela maksaisi yksityisen päivähoidon tukea muualla kuin Suomessa tapahtuvasta hoidosta.
Mikäli olen ymmärtänyt väärin niin informoikaa ihmeessä 
Minna

Minna on aivan oikeassa, Kela maksaa lapsilisää ja kotihoidon tukea Suomessa asuvista lapsista (tietyin poikkeuksin esim.ulkoministeriön palveluksessa olevien lapsille maksetaan ainakin lapsilisät)
Yksityisen hoidon tukea ei koskaan makseta ulkomaille.
Muuten erittäin hyvä ajatus esim. suomalaisista perhepäivähoitajista Fuengirolassa.Olisi varmaan kysyntää, mutta toiminta ilmeisesti järjestettävä Espanjan lakien mukaisesti.
Jatta

Jos espanjassa asuu töiden takia ja on siirtotyövoimana suomesta siellä, niin saa lapsilisät aivan normaalisti. Näin olen ainakin kuullut. Muista tuista en tiedä.
Ihanaa, Jennifer, löytyisi siis kaveruksiakin lapsilleni!
Tähän hymiö hymyileväinen.

Kela voi tosiaankin maksaa esim. lapsilisää ulkomaille, mutta vain tarkoin määritellyissä, lähetettyjä työntekijöitä koskevissa tapauksissa. Kela ja ETK ovat julkaisseet asiasta oppaan, joka löytyy mm. ETK:n nettisivuilta. Myös seuraava on peräisin samalta sivustolta: "Sosiaaliturvasopimusten (EU/ETA-maat ja kahdenväliset sopimukset ) pääperiaate on, että työntekijä vakuutetaan työskentelymaassa. Työntekijä saa siis sosiaaliturvansa siitä maasta, missä työtä tehdään.
Lyhyellä ulkomaisella komennuksella olevat työntekijät halutaan usein vakuuttaa edelleen kotimaassaan. Sen tähden näiden niin sanottujen lähetettyjen työntekijöiden vakuuttamisesta on sovittu pääsäännöstä poiketen. Työntekijää ja hänen mukanaan seuraavia perheenjäseniä voidaan sopimusmaasta riippuen pitää Suomen sosiaaliturvan piirissä yhdestä viiteen vuoteen.
Lähetetty työntekijä on henkilö, joka
* on suomalaisen työnantajan lähettämä
* kuuluu ulkomaille lähtiessään Suomen sosiaaliturvaan
* tekee ulkomailla työtä tilapäisesti.
Tarkempia tietoja siitä, ketä pidetään lähetettynä työntekijänä, löytyy Työkomennus ulkomaille esitteestä."
Kelan maksamaa asumistukea ei koskaan makseta ulkomaille.
Ennen päiväkodin perustamisesta haaveilua kannattaa ottaa asioista selvää, kuulot ja luulot eivät koskaan riitä. Ideahan on kyllä hyvä 

osaankohan käyttää tätä, kun uusi täällä olen
yritetään..
elikäs meitäkin mietityttää nämä päivähoitoasiat. Muuttoa ollaan suunniteltu alueelle fuengirola-malaga ja meillä on pojat iältään viiden ja vuoden. Fuengirolassa asuttiin neljä kuukautta syksyllä 2004 vanhemman pojan kanssa, ja nyt ajateltiin palailla koko perheen voimin, jos vaan töitä löytyisi!
Mineatar: saako udella mistä kautta olet siirtotyövoimana ja missä työskentelet Espanjassa? Kovasti mietityttää nämäkin asiat 

Olen suomalainen, asun ulkomailla, suomalaiset lapseni eivät saa lapsilisää Suomesta.

Bittersweetie, laitatko päälle hyväksyt sähköpostit,siis profiilista, niin vastaan siulle sinne.
Tähän hymiö hymyileväinen.

Minenitar: yritin laittaa päälle, joten nyt varmaan pystyy sähköpostia lähettämään
jos, ei niin ilmoita mulle niin yritämpä sit uudestaan
vähän vielä hakusessa, että miten nää sivut toimii.

Hyvä Minna! Ainakin näkee, että ole asiasta kiinnostunut ja ottanut asioista selvää. Olet aivan oikeassa, jos todella on perustamassa päiväkotia / ryhmäkotia ym. sinne Fugeen asioista on otettava selvää. Itselleni koko ajahtus "läsähti" lauantaina illalla ja katselin yleisesti päivähoitoon liittyviä sivustoja ja kuten mainitsin NIIN .....ei soitellen sotaan, vaan jäitä hattuun. Monen moisessa projektissa olen sos.alalla ollut ja jokaisesta on jokin oppi jäänyt "kouraan". Päälimmäiseksi, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Valitettavasti nyt aika on kortilla tehdessäni ympärivuorokauden töitä (luetaan n12h rupeamaksi / pv). Ei siksi että hommat ois jäänyt rästiin, vaan minä meinaan yritää sitä vanhanaikasta...eli ens viikolla Fugeen ja tottakai, kaikki hommat töissä etukäteen tehtynä. Voi sitten sijainen viilaila niitä kynsiä 
Aiheeseen takaisin. Olen oikeasti kiinnostunut asiasta MUTTA niin kaheli en ole minäkään, että yrittäisin sitä yksinäni tehdä. Kyllä tällaisessa projekstissa pitää olla joukko osaavia naisia ja roppakaupalla ideoita sekä rohkeutta.

Eduskunnan sivuilta löytyy Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lastenkotihoidon ja yksityisenhoidon tuesta annetun lain sekä elatusturvalain muuttamisesta HE 162/2004vp. Kiinostavaa luettavaa, varsinkin kun voimaantulo vuodeksi kaavaillaan (mikäli oikein ymmärsin) vuotta 2007.
Kauniita unia kaikille, tämä tyttö lähtee koisaan aamulla herätys ennen kuutta. Onneksi aamut vähenee ja ens viikolla ...ollaan jo Fugessa.

Niin vaikutti kiinnostavalta, vaikka en jaksanut kahlata tekstiä kuin päällisin puolin ja sieltä täältä. Tuo koski nähtävästi pelkästään hoitotoimintaa. Jos siinä päiväkodissa olisi mukana esikoulu, niin ehkä nimenomaan sen esikoulun kautta olisi parhaimmat mahdollisuudet saada jotakin tukea, siis kuten Tinttura totesit keskustelun alussa, että samaan tyyliin kuin suomalainen koulu Fuengirolassa. Silloin tuen saajia eivät siis olisikaan lapset/perheet vaan se esikoulu/päiväkoti, mikä sitten voisi pitää hinnat kohtuullisina. Puhun taas jostakin, mitä en tiedä ollenkaan tyyliin ensin hutkitaan ja sitten tutkitaan. Ilmaan kaikenlaista heitettämällä joukkoon saattaa joskus osua hyväkin idea!

..mukavaa saada kannustavaa palautetta. Niin....päivähoidossahan on eri muotoja JA eri rahoituspohjia. KELA ei ole ensisijainen rahoittaja, mutta suosittelen kaikkia lapsiperheitä tutustumaan ed.mainittuun lakiesitykseen. Siitä ei sinällään juurikaan ole hyötyä päivähoitotoiminnassa, mutta muuten kylläkin ulkomailla asuville lapsiperheille ja/tai yh-vanhemmalle.
Ideariihit toimivat yleensä parhaiten, kun "Ilmaan heitetään kaikenlaista" , usein miten sieltä löytyvät ne parhaat ideat. Idea sinällään voi olla aika onneton, mutta siitä jalostuu sitäkin parempi ja toimivampi. Itse olen tätä käyttänyt paljonkin työntekijöideni kanssa. Edelleenkin perään kuulutan rohkeita, idearikkaita naisia (lyttyyn lyöjiä riittää muutenkin), jotka ovat valmiita uhraamaan vapaa-aikaansa asioiden selvittämiseen. Se etten tuo nyt sivuille mitään uusia idoita, johtuu ainoastaan siitä, että nyt on "jalostus" vaihde päällä. Ideoita riittää, mutta ei ne ns."ilmaiseksi" ole kaupalla. Työtän niiden eteen itsekin joudun tekemään
ja siihen päälle nyt vielä nuo kohtalaisen pitkät työpäivät. Mutta eipä aikaakaan..........niin ollaan jo lomalla Fugessa, ilmoja haistelemassa 

Heips vain!
Kiinnostaisi tietää, että mitä tälle "päiväkotihankkeelle" kuuluu nyt? 
Kirjoittelen Suomesta, mutta olen pyöritellyt mielessäni jo pitkään Espanjaan muuttamista.. Edes joksikin aikaa. Rohkeutta vain tuntuu puuttuvan...

Hei Susanna!
Kyselit "päivähoitohankkeen" edistymisestä. Kuten jo tuossa aikaisemmin lupailin, niin jotain pientä saattaa olla tapahtumassa, mutta se ei lienee vielä ajankohtaista kerrottavksi asti. Katsotaa, katsotaan 

Hei Tinttura, kiitos vastauksestasi.
Työskentelen lto:na tällä hetkellä ja kun tätä muutto-ajatustakin on tullut pyöriteltyä niin sillä vain kyselin 
Mutta jään vastausta odottelemaan 

Hei!
Onko päiväkodeista tullut mitään selkoa fuengirolan alueella? Itselläni rupeaa lähtö häämöttää tammikuussa 2008, eikä ole päivähoitoa vielä pian 2v täyttävälle lapselle. Työpaikka kyllä on.
Pian saan peruuttaa koko muuton. En lähde sinne "etsimällä etsimään" englannin/suomenkielistä päiväkotia.

Moi kukkanen84.. olisin laittanus sinulla mailia, mutta oli estot päällä =) minne menet töihin funegirolaan? mitä alaa.. minä olisin kanssa tulossa sinne päin kovasti ja mukaan lähtisi kaksi lasta, toinen puolitoista vuotta ja toinen jo viisi.


Kela maksaa lapsilisän lapsesta jos olet korkeintaan vuoden pois Suomesta.Tämä siis edellyttää että ei mene päivälläkään yli se aika. Samoin myös elatustukeen/apuun on oikeus jos tilapäisesti on toisessa maassa mutta korkeintaan vuoden.Olet sinä sit töissä,opiskelemassa tai vuorotteluvapaalla siellä toisessa maassa .Asiasta vasta otettu selvää.Lapsilisä muuttuu myös opintotueksi jos lapsi täyttää 17 v ja opiskelee.Tietenkin edellyttäen että lapsi opiskelee.Siis muuttumalla tarkoitan että opintotukea pitää anoa. 
Liittynyt: 2006-12-06
Paikkakunta: Helsinki