- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Vissiin tässä minunkin on syytä kantaa korteni kekoon ja heittää silloin tällöin tarinaa moporetkistäni 
Moni jo tietääkin, että olen innokas motskareiden harrastaja ja päästelen vähintäänkin viikonloppuisin pitkin Etelä -Espanjan jylhiä vuoristoteitä ja upeita rentareittejä rautaisella ratsullani. Tämä tarina ajoittuu sunnuntaille 16.7.2006 kun päätimme "Blues" -kutsumanimeä käyttävän kaverini kanssa painua tuulettamaan mopojamme.
Tapasimme puolen päivän tietämissä Fuengirolasta reilu 10 kilsaa länteen La Calan kohdalla olevassa Joe-baarissa, josta jokaviikkoiset retkemme yleensä alkavat. Tämänkertaisen reissun ensimmäiseksi etapiksi päätimme Velez Malagan lentokentän.
Tosiaankin, Velez Malagan pikkukentällä kuikuilimme mainosrättejä vetävien pikkukoneiden haparointia, kun yrittivät saada mainosbannereita vaijerinsa perään - joiltain se kävi kyllä näppärästikin. Velez Malagan kenttä on pienille koneille tarkoitettu ns. "korpikenttä" eli siellä pilotit hoitavat keskenään lentelynsä ilman sen kummempaa lennonjohdon kontrollia. Hyvin tuntui toimivan.
Matka jatkuu...
Aikamme kentällä koneiden liitoa ihasteltuamme päätimme painua "jonnekin" ...eli aivan upeita vuoristoreittejä seuraillen etsimme sopivaan murkinapaikkaa. Ensimmäinen "löytömme" olikin tapahtumana vähintään puolikoominen. Totesimme tien varrella olevan sopivannäköinen "baari" ja kansaakin tuntui olevan kuin paremmissakin kyläjuhlissa... iso grilli tiristi upeita pihvejä, viini virtasi ja jengillä näytti olevan oikeasti hauskaa. Pyörät siis parkkiin ja sekaan rientoihin!
Mutta hupsista... lompsimme herkullisten tuoksujen johdattamina valitsemaan pihvejämme... mutta kuinka ollakaan... jokin pikku kello rupesi takaraivossa kilisemään... ja ystävällisten moikkailujen jälkeen ei voinut muuta kuin tiedustella tarkemmin, millainen baari tämä oikein on... ilo ja hauskuus oli molemminpuolista, sekä meille että "isännille" kun totesimme todellakin olevamme keskellä paikallisten perheiden pyhänviettoa! :D
Valitettavasti jouduimme siis jättämään kaihoisat katseet mehukkaille, juuri valmistumistaan odottaville pihveille ja selvästikin täyteläiselle viinille. Tilanne oli niin vilpittömän hauska, että siitä ei jäänyt minkäänlaisia patoutumia kenellekään ja niinpä rautaratsumme suuntasivatkin vatsojemme mourinan saattamina vuoristoiselle baanalle, kohti uusia hauskuuksia.
Uusi yritys
Seuraava yrityksemme pihvipaikan löytämiseksi kohdistui idylliseen pienen pieneen kylään, jossa paikallisen papparaisen ohjaamina parkkasimme pyörämme vehreiden lehtipuiden vilvoittavaan suojaan. Älä kysy kylän nimeä! ...pieni se kuitenkin oli, heh...
Pappa perusteli pitkään, miksi pyörät kannattaa pitää nimenomaan varjossa, sekä suositteli meille erityisen hyväksi osoittautunutta ruokapaikkaa aivan kulman takana. Pääsimme siis vihdoinkin mehevien pihvien äärelle, jotka vanhan perinteen mukaisesti olivat possun sisäfilettä kermaisella viherpippurikastikkeella. Nam!
Pihvit huiviin
Nautiskelu loppui aikanaan, eli taas jatkoimme matkaamme syvemmälle sisämaahan, ilman harmaintakaan aavistusta tai huolta olinpaikastamme... kaikessa yksinkertaisuudessaan nautimme rauhallisesta mopoilusta Andalucian jylhässä vuoristossa, hunajaisen auringon alla.
Loppujen lopuksi löysimme itsemme Antequeraan johtavalta päätieltä, jota pitkin lotkottelimme rauhallisesti kohti Malagaa... ja tokihan sitä piti bluesille näyttää katsastusasema - jos vaikka pyörää tarvitsee joskus katsastaa.
Oli bluesilla näytettävää minullekin, eli sain kokea lentokoneen mentävän aukon Espanja -sivistyksessäni, kun bluesin johdolla painuimme Torremolinosin lentokentälle! (siis Torremolinos, eikä Malaga) ...kyseessä oli radio-ohjattaville koneille tarkoitettu pienkenttä, jossa oli oikein kunnon kiitoradat klubirakennuksineen - ja aktiivista lentotoimintaa. Silmäni iskivät välittömästi Venäläisen JAK55 -taitolentokoneen upeaan pienoismalliin... JAK55 -koneella olen aikoinaan lentänyt Venäjällä taitolentoa, eli kivat muistot palasivat mieleen. Otinpa koneesta kuvankin.
Muistot heräävät...
Jälkipeli alkaa...
Päivän päätteeksi päädyimme siis Fuengirolan rannassa, itse asiassa aivan satamassa, veden ääressä olevaan enkkubaariin, jossa omistaja Tom yhdessä Venäläisen Natalia -vaimonsa kanssa kiikutti kuumaan päivään hyvin kontrastiksi sopivaa huurteista. Isäntäväki innostui kovasti mopoistamme ja kehotti seuraavan kerran rojauttamaan suoraan ovesta sisään, jotta "saadaan pikkusen säpinää" aikaiseksi 
...ja kundi oli aivan tosissaan, tuplaovet ovat sen verran leveät, että siitä rautaratsut pujahtavat notkeasti suoraan pelipaikalle! 
Hämärä laskee...
Ilta jatkui Los Bolishesin kujia ajellessa, mutta liikenneruuhkat olivat paikallisen Carmen -neitsyen juhlien johdosta enemmän kuin tukossa; jopa mopoilla oli lähes mahdoton liikkua. Painuimme siis parkkiin suomalaisten pitämän Witi -kuppilan pihaan ja tutkimaan talon antimia. Huurteista ja kokista löytyi kyllä riittävästi, mutta huikopalojen suhteen olikin hieman toinen tilanne - tiskit ammottivat tyhjyyttään.
Aikamme viisasteltuamme asian suhteen, toinen terhakoista tarjoilijamimmeistä sai vinoilustamme tarpeekseen ja otti jotain outoja mumisten spurtin jonnekin... yllätys olikin melkoinen, kun mimmi oli käynyt hakemassa muutaman kulman takaa kassillisen aivan loistavan herkullisia kebabbeja - loppui näiltä karjuilta vinoilut siihen paikkaan! ...suosikaa Witiä - ja kysykää tapaksia
Tuota voi jo sanoa loistavaksi palveluksi - kiva reissu muutenkin
Tässä vielä muutama reissukuva:
Täällä viitataan, kiinnostuksen merkiksi.
Annan edelliselle tarinalle kymmenen tähteä ja koska tässä ei ole sellaista tähtinappulaa niin teen ne itse.
**********
Portugalin stooria venttailen..... 
¡ el camino está libre !
Siitäs sait eli siis ilman muuta lisää tarinaa, kirjoitat tosi kivasti ja mukaansa tempaavasti!
... Lisää juttuja!
Sait meidätkin innostumaan tuolla jutullasi jopa siinä määrin, että rakkaan puolisoni kanssa mekin intouduimme retkeilemään!
Toki me menimme vain autolla - vanhoja jo kun ollaan ja ainakin ehdottoman mukavuuden haluisia, heh hee...
Vanha kunnon hyljeryömintä saatiin kuitenkin taas herätettyä henkiin ja kunniaan ( mokomat yrittivät estellä meitä jollain kurjalla rauta-aidalla ), mutta ne eivät vielä tunteneet meitä...
Yritin tehdä siitä jutunkin - surkealla menestyksellä... En osaa vielä, mutta jonain kauniina päivänä osaan ja pitäkää kaikki varanne, sillä silloin se todellinen kilpailu vasta alkaakin!
Siihen mennessä me annetaan sulle tasoitusta alle, heh hee...
No niin, heräsihän se jengi kommentoimaan! ...jees, kiva juttu ja kiitos ajatuksista!
Tosiaankin, otin tämän kommentoimisasian esille lähinnä sen yleisen ja laajemman merkityksensä johdosta, siis kaikkien kirjoittamaan innostuneiden palautteen saamisen kannalta.
Mielestäni ihminen kaikessa yksinkertaisyydessaan on tietynlainen psykologinen eläin, ja yhtenä ihmismielen ilmentymän oikkuna on toivoa saavansa palautetta tekemisistään - erityisesti tämä korostuu kaikessa luovuuteen ja tavalla tai toisella taiteellisuuteen liittyvissä asioissa.
Toivomukseni...
Mitä ahkerammin itse kukin annamme kirjoittajille perusteltua palautetta ja keskustelemme kirjoituksista tai niiden sanomasta, sitä enemmän tulemme luonnollisestikin saamaan tänne sivuille erilaisia uusia tarinoita ja muita kirjoituksia - hetki hetkeltä suuremman ja taas suuremman aktiivikirjoittajien ryhmän tuottamina.
Kiitos siis vielä kerran itseni ja kaikkien muidenkin kirjoittajien puolesta jo saadusta, sekä myös tulevaisuudessa annettavasta palautteesta
PS. Väännänpä siis kurillanikin viikonloppuisesta Portugalin matkastani stoorin tänne pällisteltäväksi ja ruodittavaksi, heh!
Onhan nämä, Kari, niin mukaansa tempaavia tarinoita, että harkitsen jo oman skootterin hankintaa!
Pari juttua sinulta lisää, niin Andalusian teillä pörisee Señora Anna mopon selässä kohti uusia seikkailuita. Pois alta!
Mjaah, tänään vasta löysin tämän koko tarinan, muutoin olisin hehkuttanut haluani lukea lisää samantien! Ihania nuo isojen poikien mopot – joo, mutta en mä vieläkään, skootterilla vain kätevästi lähikulmilla. Suosittelen siis sitäkin varsinkin Annalle!
Mielelläni mopoilisin siellä, mutta kotoa sinne ajaminen on aika tuskallista, ja muut vaihtoehdot (kuljetus, autojuna) niin h**tin kalliita.. ja lentokoneeseen sitä ei oiken saa mukaan
Pistä mopo rekkaan tai jonkun pakuun... tyypillinen hinta per sivu lienee jotain 300...400 euroa. Lennät itse perässä ja mopo on täällä valmiina. Moni tekee sitä kun tulee Espanjaan ajelemaan.
Moni tekee myös siten, että syksyllä mopo Espanjaan ja sitten käy lomailemassa ja ajelemassa muutaman tai useamman kerran talven aikana... sitten keväällä mopo joko ajamalla tai samalla kuljetuksella takaisin suomeen. Väliajalle löytyy tallipaikkoja.
Mopo sijaitsee Münchenissä, mutta ei se paljon asiaa auta.. ajomatkaa tulisi n. 2400 km/suunta, kuljetuksiakin on, mutta ei paljon halvempia kuin Suomestakaan.
Narbonneen menee autojuna (joka nimestään huolimatta kuljettaa mopoja) mutta se kulkee vain johonkin syyskuun loppuun asti muistaakseni.
Onhan siinä Fugessa (tai pikemminkin LoBossa) se yksi vuokraamo, mutta ei sekään halpa ole. Tietysti tuon kuljetuksen hinnalla sieltä vuokraisikin satunnaisia reissuja varten.
Katselin tuota autojunajuttua.. näkyisi syyskuussa olevan siedettävän hintainen (München-Narbonne 187 €, siis mopo+kuski, pelkkä meno siis). Narbonnesta olisi vielä reilu 1200 km Fugeen..
Paljonkohan joku talvisäilytyspaikka siellä mahtaisi maksaa? Tuo autojuna lopettaa lokakuussa, eikä sitä mopoa talvella viitsi ajamallakaan tuoda takaisin..
Uskon hyvinkin, että löytyy asiallinen talli, missä mopo voi huilia talven. Laita vaikka tänne palstalle esim. sinne "Muu kaupanvääntö" -lokeroon ilmoitus, että etsit tallipaikkaa mopollesi, niin saattaa hyvinkin tarttua jonkin silmään. Kannattaa heittää viestiä myös Costaridersien sivuille ...siellä on muitakin "mopohenkisiä" joilla on myös talleja. Pidetään peukkuja, että löytyy
Kiitos vinkistä.. tuo Costariders ei ollutkaan tuttu, pitää käydä vilkaisemassa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Ajattelin kirjoitella viikottaisista moporetkistäni ympäri eteläistä Espanjaa ja sen lähiseutuja - mutta tuon edellä olevan ensimmäisen tarinani saaman palautteen (lue: ei näkyvää palautetta) perusteella en ole ollenkaan varma, onko edes kiinnostusta moisille jutuille?
...pah... mutta no problems jos ei kiinnosta, lasken tässä kaikessa yksinkertaisuudessaan aikani riittävyyttä erilaisiin asioihin - mutta jengin niin halutessa mielellään kirjoittelen noita retkiäni - tai sitten en kirjoittele.
Kommentteja siis, jos erilaisten retkien kirjaaminen "tarinamuotoon" näille sivuille kiinnostaa tai ei, heh...
PS. Edellisenä viikonloppuna kävin rautaratsullani Portugalissa, melkoisen mielenkiintoisessa tapahtumassa, ainakin omasta mielestäni.
PPS. Vinkki kaikille, jotka haluavat lukea erilaisia asioita ja tarinoita näillä sivuilla - muistakaa ja pitäkää visusti mielessä, mikä on palautteen merkitys kirjoittajille... eli joko pidätte jostain kirjoituksesta tai sitten ette pidä, kumpikin on aivan hyväksyttävä oma mielipide... mutta oleellista on kuitenkin antaa kirjoittajille palautetta heidän kirjoituksistaan.
Never argue with an idiot, onlookers may not be able to tell the difference
--Mark Twain