milloinka costa blancalle suomikoulu!!

Kirjoittaja
Viesti
Kirjoittanut finnfuerte To, 25/01/2007 - 15:18.

sitä vaan ihmettelen, että miksei esim torreviejaan saada aikaiseksi koulua niinkuin aurinkorannikolla on
costa blancan suomiseura ylpistelee sillä kuinka kauan se on ollut pystyssä,
mutta ei oo saannut aikaiseksi edes yhtä hikistä koulua

harmittaa kun pojan pitäisi aloittaa koulu ja siihen ei ole mahdollista costa blancan alueella

kysyin aiheesta aikoinaan blancan suomiseuralla ja siellä eräs rouva sanoi, että
hänen ystävättärensä laittoi lapsensa englantilaiseen kouluun ja aivan hyvin meni! niin v mäinen en halua olla omalle lapselleni, että laittaisin 7v pojan
moiseen, ennen kuin hän on oppinut lukemaan yms ensin suomeksi
otta meinaa aika huolella aivoon tuommoisten idioottien kommentit

costa blancan seutu on mitä parhain lapsi perheille, siellä on todella rauhallisia asuin alueita ja asunnot on edullisia ja asuntokanta on uutta

minä en tiedä yhtään mitään koulun perustamisesta , mutta uskoisin
torreviejan seudulta löytyvän muutaman eläkkeellä olevan opettajan, jolle
koulun perustaminen ei varmasti olisi ylivoimanen tehtävä
ja voisihan sen perustaa yhdessä aurinkorannikon koulun kanssa, niin
ei tarvitsisi tehdä mitään "kantapään kautta"

costa blancan suomiyhteisö kuolee vanhojen pierujen mukana, koska
alueella ei ole koulua lapsille.
jos koulu olisi niin sinne alkaisi välittömästi virtaamaan yrittäjiä yms suomalaisia
palveluja

siis pyydän vain hartaasti että tehkää asialle jotain! lasten koulu on kaiken
a ja o

ja kouluun tulevia lapsia varmasti löytyy alueelta ihan riittävästi

__________________

olemassa olevasta hetkestä pitää tehdä niin hyvää kuin on mahdollista



#1 To, 25/01/2007 - 17:18 Otsikko : Katsotko....

tuolta

__________________

Como se viené, como se va ... mikä laalaen tulloo se laalaen tulloo.. antaa tulla vua


#2 To, 25/01/2007 - 17:48 Otsikko : tuukka tavi hoi

hienoa että koulu ajatus on nytkähtänyt eteen päin
en tunne miestä joten jos tuukka luet tämän niin,

voitko kirjoittaa torreviejan koulu hankkeestasi, tänne
orkkiin jotain eli että miten se menee ja missä tarvit apua yms

meillä on yksi 6v poika ja veljeni osti asunnon orihuela costalta,
hänellä on neljä muksua ja vanhin on 4 luokalla

eli meidän tarve olisi juuri alaaste opetukseen ja nimenomaan
oikeaan kouluun,
meinaa jos koulua on vain pari kertaa kuussa,niin tuntuu äkkiväärään
ajateltuna, että tuolla oppi määrällä jää muksuilta ruuti keksimättä Smiling

__________________

olemassa olevasta hetkestä pitää tehdä niin hyvää kuin on mahdollista


#3 To, 25/01/2007 - 20:07 Otsikko : finnfuerte kirjoitti:...

finnfuerte kirjoitti:
... niin v mäinen en halua olla omalle lapselleni, että laittaisin 7v pojan
moiseen, ennen kuin hän on oppinut lukemaan yms ensin suomeksi ... otta meinaa aika huolella aivoon tuommoisten idioottien kommentit ...

Samoin, tuon perusteella. Mätkikää kaikki nyt mua päähän jos haluatte, mutta jos lapsesta halutaan kasvattaa kopio, niin eikun nyt varsinkin käy sääliksi rassukkaa.

Mitä pahaa siinä on, jos koulu antaa kansainvälisyyttä, kontakteja, kielitaitoa, näkemyksiä jne. Vaatiihan se vähän venymistä ja omaa älliä perheeltä, siinä kaikki.

Kysymys: Koulun niskoilleko kaiken syydät? Vai olisiko se nyt niin ylivoimaista osallistua itse lapsen saattamiseen elämän ja menestyksen tielle? Jos siis kotona puhutaan omaa kieltä ja nähdään vähän vaivaa, niin kyllä lapsi oppii äidinkielellään myös lukemaan – jos nyt yleensä kotona luettavaa on.

Näen itse lapselle rikkautena sen, jos vanhemmat muuttavat ulkomaille ja tarjoavat lapselleen mahdollisuuden nähdä, oppia ja omaksua muutakin kuin sen, mitä on oman perheen ruokapöydän äärestä ammennettavana. Ja jostakin syystä varsinkin nyt.

Miksi et antaisi lapsesi käydä espanjalaista (tai englantilaista) koulua. Kielitaito on tulevaisuuden kannalta voimavara. Englanti tulee nykypäivänä kuitenkin jossakin muodossa mukaan muutoinkin, äidinkielen saa kotoa, joten siinä olisi espanjaa oppiessa jo kolme mahdollisuutta aluksi.

Mitäs siihen sanot? Lapsen parasta ajatellen?

__________________

Se että saa sanoa mitä haluaa on tärkeätä, mikäli mikään on.


#4 Pe, 26/01/2007 - 00:25 Otsikko : Itse ainakin olisin ollut

Itse ainakin olisin ollut onnellinen, jos olisi ollut mahdollisuus mennä englanninkieliseen kouluun. Laughing out loud

Ja jos ei halua lastaan ulkokieliseen kouluun laittaa ainahan voi opettaa lasta itse kotikoulussa. Meillä ainakin on käyty kotikoulua ainakin vuosi ja hyvin on opetus mennyt perille. Smiling Jos tuntuu, että itse ei osaa opettaa niin aina voi palkata kotiopettajan. Joku opettajaksi opiskeleva nuori tulisi varmaan mielellään opettamaan.
Kannattaa laittaa korvan taakse. Mutta ei tuo englanninkielinen koulu huono vaihtoehto todellakaan ole. Smiling

Ja yhdyn Old Chapaan, että kyllä lapsi nopeasti oppii jos vain on tarpeeksi virikkeitä (psykologiaa opiskelleena tiedän, että ne ovat todella tärkeitä lapsen kasvulle). Eye-wink

__________________

http://espanja.org/node/7455


#5 Pe, 26/01/2007 - 14:04 Otsikko : juu u

nyt taitaa lapsettomat ihmiset kommentoida...

ja tuon "koulun niskoillekko kaiken syydät " kommentin olen varmaan jostain
itsekkin joskus lukennut...hohhoijjaa tosi omaperäistä ajattelua

te siis olisitte valmiita laittaan pienen lapsenne ummikkona koulun penkille
luuletteko että 7v lapsi ymmärtää jotain muuta kieltä kuin suomea, saatika
oppii jotain vieraalla kielellä

ja kielet on voimavara puhun itse useampaa kieltä mutta kyllä perusopetus
on omalla äidinkielellä parasta ja ainoaa oikeaa opetusta

ymmärrän kyllä mitä yritätte sanoa ja mikä sinällään on kaunis ajatus
ja poika voi aloittaa vieraskielisessä koulussa
vanhempana jos haluaa

pyydän anteeksi suoruutta puheissani, mutta kai se on parempi olla jotain mieltä,kuin myötäillä massan mukana

__________________

olemassa olevasta hetkestä pitää tehdä niin hyvää kuin on mahdollista


#6 Pe, 26/01/2007 - 15:26 Otsikko : Sanotaan sitten ...

Hyvä kun puhut suoraan, niin mielestäni pitääkin.
Osaisinpa aina vain itsekin sen, niin asiat selviäisivät. Vaan kun joskus tykkää olla joko hienotunteinen tai sitten veetuilee vain rivien väleissä kun kuvittelee olevansa fiksumpi (äffällä).

Mulla on muuten tarjolla tuosta koulujutusta nyt elävä esimerkki. Omat lapsenlapseni nimittäin aloittivat kaksi vuotta sitten täysin ummikkoina koulunsa ulkomailla – englanniksi, uudessa maassa, täysin toisenlaisessa kulttuuriympäristössä.

Miniäni lueskelee näitä ja oli eilenkin huomannut tekstini. Kirjoitti sitten minulle (vaikka olisi pitänyt tänne kommentoida). Lainaan siitä pätkän:

"Kun ajattelee xxx:n ja xxx:n nyt kahden vuoden jalkeen. Englanti on niin sujuvaa, etta suomalaiseen kouluun ei enaa kannata heita laittaa. Onneksi meilla on xxx:ssa kunnallinen koulu, jossa opetus on englanniksi. ... (saattavat jälleen palata Suomeen)
Todennakoisesti ranskan kielikin tarttuu jossa vaiheessa hyvin vaikkei se olekaan viela heidan kouluohjelmassa. Ensimmaiseksi pitaa hallita englanti kuin aidinkieli.
Kotioloissa sitten hoidetaan suomen kielta ja kerran viikossa 1.5 h suomen tunnilla. xxx:n kirjoittaminen on kummasti kehittynyt kesan jalkeen ja kiitos siita kuulu Timolle (suomen opettaja)."

xxx = vähän salailin, kun en tiedä haluavatko nimijulkisuutta.
Mutta viimeistään nyt voisi miniä ottaa osaa tähän keskusteluun, anna palaa S---a!

Ihan taatusti lapsi ei ymmärrä mistään mitään ensimmäisinä koulupäivinä. Mutta muutaman viikon kuluttua vieras kieli ei olekaan enää vieras kieli (paitsi ehkä vanhemmille – mikä saattaa olla pelottavaa, jos silleen ajattelee) ja jo ensimmäisen vuoden mittaan lapsi oppii kielen myötä myös sen muun, mitä kouluopetus tarjoaa. Heille se on helpompaa kuin meille aikuisille jurrikoille.

Jos siis kerran puhut itse useampaa kieltä, ja jos ennen kaikea hallitset edes yhden niistä niin hyvin kuin olisit voinut sen koulussa käyttökielenäsi oppia, tuskin haluaisit ehkäistä lapsesikaan pääsyä samalle tasolle jostakin syystä.

Anna vieraskielisessä koulussa opiskelevalle lapsellesi riittävästi suomenkielistä lukemista – mitä tahansa, sillä ennen pitkää lukija kyllä itsekin kaipaa parempaa ja parempaa – niin varmistat senkin kielitaidon kehittymisen muun ohella. Innosta myös häntä kirjoittamaan ja kannusta.

Tuskin itsekään opit varsinaista lukemista yksin koulussa, vaan luit sen ohella sarjakuvia, roskalehtiä, sittemmin hieman muutakin ja viimein kokonaisia kirjoja. Lukemalla ja lukemalla vieläkin lisää oppii myös kieltä ja sen rikkaita vivahteita. Lukemalla minäkin olen oppinut jopa kirjoittamaan.

Mutta kielitaito on oikeastaan vain yksi asia, joka vaikuttaa siihen mitä joku koulussa/sta oppii. Funtsi sitä ja anna lapsellesi mahdollisuus. Ettei kakaraa sitten myöhemmin harmittaisi niin kuin minua. En nimittäin osaa soittaa pianoa – ja arvaapa miksi!

__________________

Se että saa sanoa mitä haluaa on tärkeätä, mikäli mikään on.


#7 Pe, 26/01/2007 - 18:02 Otsikko : Kuinka paljon siellä on lapsia tulossa ...

... ekalle luokalle? Onkohan tuota kukaan selvittänyt?

En minä ainakaan ole valmis maksamaan verorahoilla kouluja ulkomaille. Jos kerta lähdetään, pitää olla valmis hyväksymään paikalliset koulut ja paikalliset palvelut. Eihän sinne ole pakko lähteä.

Eri asia, jos maksatte itse viulut, perustakaa vaikka joka oppilaalle oma koulu.

Olen samaa mieltä OC:n kanssa, että kyllä normaalijärjellä varustettu lapsi pärjää vieraskielisessä koulussa. On varmaan hyväksi oppia kunnolla paikallinen kieli, jos kerta vanhemmat ovat raahanneet "maan ääriin".

Kyllä minä näkisin, että pidetään täällä Suomessa peräkylien ala-asteet ensin ja sitten vasta ulkomaille suomalaisia kouluja.

Muutenkin minua on alkanut ärsyttää tämä Espanjassa asuvien mankuminen suomenkielisten palvelujen perään. Terveyskeskuksiin tulkkeja esim. Ja ilmasiksi pitäisi saada.

Kysykääpä asuinkunnastanne siellä, josko ne maksaisi, kun ovat saaneet hyviä veronmaksajia.

__________________

Älä tuomitse ihmisiä,ennen kuin olet kulkenut heidän mokkasiineissään. (Intiaanien viisautta)


#8 Pe, 26/01/2007 - 23:36 Otsikko : samaa mieltä

Miksi lähteä ulkomaille, jos ei halua lastaan paikalliseen kouluun. Eihän joka paikkaan voi verorahoilla rakentaa kouluja. Suomessa yhdistetään kouluja säästösyistä, niin sinne perustettaisiin olisi hieman nurinkurista. Kohta joka maailman kolkka missä on muutama suomalainen lapsi haluaa oman koulun. Yksityisen koulun toki varmaan voi perustaa mikä pyörii koulumaksuilla, myyjäisillä ym.Laittakaa lapsi englantilaiseen kouluun siellä on hyvä opetus, espanjalaisissa kouluissa Torreviejassa on paljon eri kansallisuuksia luokalla jotenka opetus ei vastaa tarkoitustaan, tiedän lapsiperheitä jotka ovat palailleet Suomeen, kun luokassa häiriköintiä ym. Ruotsalainen koulukin siellä tietääkseni on.


#9 La, 27/01/2007 - 14:00 Otsikko : sittenniintuotaettäsitäminävielä

no hienoa että teiltä löytyy oikeita ajatuksia yms keulimista asian suhteen
heh Smiling
suomen valtion tukemaa koulua suomalaisten verorahoilla, en ole kyllä koskaan uumoillukkaan.
minä ihan vilpittömän sinisilmäisesti kuvittelen, että jos lapsesta
maksaa sen n2000e koulumaksua vuodessa,niin se riittää
täys päiväiseen opetukseen ilman suomen valtiotakin.
vai kuinka jumalattomasti opettajan pitää saada palkkaa?

ja sen ruotsalaisen koulun tila vuokra tuskin ylittää 500euroa.
ihan pieni huoneistohan niillä siinä on ja samallainenhan
riittäisi aivan mainiosti suomalaistenkin kouluun.

itse kävin pientä kyläkoulua muutaman vuoden ja opettaja klaarasi
hommat ihan hyvin vaikka luokassa oli 1, 2 ja kolmos luokka.

mutta kyllä ne on sitte nuo ruottalaiset, norjalaiset,belgialaiset,saksalaiset yms hölmöjä kun eivät oo laittaneet lapsiaan englantilaiseen tai espanjalaiseen
kouluun, vaan perustaneet ihan oman koulun. ha,siiis vähä ne on hölmöjä
vai ONKO?

__________________

olemassa olevasta hetkestä pitää tehdä niin hyvää kuin on mahdollista


#10 La, 27/01/2007 - 14:23 Otsikko : Suomalaiseen kouluun

No nyt ei sitten enempää kuin tervetuloa Aurinkorannikolle ja Fuengirolaan. Täällä on suomalainen kalasavustamo, kampaamo, lääkäreitä, karaokea ja vaikka mitä muita kotikielisiä palveluja sekä - ihan oikea suomalainen koulu!

Ei tartte sitten kieliä käytellä. Eikä varsinkaan, kun asettaudut asumaan Los Pacosin kulmille.

__________________

Se että saa sanoa mitä haluaa on tärkeätä, mikäli mikään on.


#11 La, 27/01/2007 - 14:34 Otsikko : Lasten koulusta

Tämä ei sitten ole sitä omakohtaista, suokaa anteeksi. Tuttavaperheemme on asunut muutaman vuoden Torrevieja liepeillä ja siellä ei tunneta vielä suomi-koulua.
He opiskelivat perheenä espanjaa, yleistietoa maasta ja tavoista, yms. jo Suomessa ennen muuttoaan. Lapset (2) olivat juuri kouluiän kynnyksellä.

Muutettuaan Espanjaan, oli lapsilla vain muutaman sanan kielitaito. Tästä eräänä esimerkkinä he olivat pihalla paikallisten lasten kanssa tutustumassa ja leikkimässä, kun tyttö juoksi melkein heti itkien sisälle. "Äiti, nuo huutivat minua siaksi. En mä mikään sika ole, byäääh..." No, selvisihän se. Nuo pihalla kun huusivat "chica" ja tuo oli outo sana.

Pianhan siinä kävi siten, että nuo lapset oppivat sanoja uskomattoman nopeasti. He menivät sitten espanjalaiseen kouluun. Alussa tietenkin oli paljon uutta ja outoa pelkästään kielenkin suhteen.

Nyt kolmen vuoden jälkeen ovat aivan tyytyväisiä koko perhe kouluunsa. Lapset pärjäävät odotettua paremmin siellä ja ovat jopa innostuneitakin?

Tulimme siihen tulokseen, että kynnys taitaa olla enempi vanhemmilla kuin lapsilla. Tietenkin vanhempien asenne kotona on ratkaisevassa osassa. Lapsethan ovat herkkiä ja imevät kotoisen ilmapiirin hyvin herkästi, olipa se rasistinen tai monikansallinen tai jotain siltä väliltä.

Toivottavasti jokainen löydätte se juuri teidän perheeseen sopivan koulun, oli se yhdellä englantilainen, toisella espanjalainen tai suomikoulu. Kylän ja mahdollisuuksien mukaan.


#12 La, 27/01/2007 - 14:49 Otsikko : minun mielestä..

Mä tunnen yhden 8-vuotiaan pikkumiehen, joka osaa iästään huolimatta kolmea(!) kieltä todella hyvin. Suomea, englantia ja espanjaa - kyllä meinaan kelpaa! Minun mielestä hänellä nyt vain on todella hyvä pohja elämälle - ei varmasti ole kärsinyt siitä, että on englanninkielisessä koulussa. Ja on muuten muutenkin niin reipas pikkumies etten ole eläessäni toista nähnyt. Smiling

__________________

"Hyvin arvattu on puoliksi tiedetty..."


#13 La, 27/01/2007 - 17:47 Otsikko : Costa Blancalle sivukoulu

Heippa,

Finnfuertelle:

Olen seurannut aivan läheltä tätä Fuengirolan suomalaisen koulun perustamista aivan ensi metreiltä saakka ja voin sanoa, että sen pystyttäminen oli valtava urakka.

En oikein jaksa uskoa, että Costa Blancalle saisi luvan perustaa toisen suomalaisen koulun, mutta sellainen voisi olla mahdollista, että tämä koulu toimisi Aurinkorannikon suomalaisen koulun alaisuudessa ikään kuin sivukouluna. Tätä ideaa minusta kannattaisi tarjota ensiksi koulun nykyiselle rehtorille, joka voisi esitellä ajatusta koulun johtokunnalle. Olen varma siitä myös, että tähän tarvitaan vielä niin opetushallituksen kuin ministeriönkin jonkin asteinen puumerkki.

Jos sinne perustetaan kokonaan uusi koulu, niin siihen tarvitaan vielä erikseen valtioneuvoston lupa, jotta koulu pääse valtion myöntämän tuen piiriin ja että sillä on todistuksen kirjoitusoikeus.

Ehdottaisin, että rupeat siellä Costa Blancalla puuhamieheksi, niin parhaassa tapauksessa ensi syksynä voisi siellä jo jonkunlainen koulu aloittaa. Ei pidä odottaa, että pelkästään muut tekevät kaikki asiat puolestasi, itsekin voit vaikuttaa...

__________________

Kontaktitiedot: Skype: pekanpuhelin, Sähköposti: pekanosoite@yahoo.com


#14 La, 27/01/2007 - 19:33 Otsikko : pelimiehiä

Noin kymmenen vuotta sitten saattelin Peten Stadissa saksalaisen koulun pääsykokeisiin. Sieltä ulostullessa vastasi varmasti pääsevänsä sinne. Nyt juuri armeijasta päästyään hän laittoi hakemuksen kolmeen työpaikkaan. Kaikki ovat valmiit hänet palkkaamaan. Vanhempi tyttäreni oli viisi vuotta Suomessa espanjankielisessä päiväkodissa Mi Casita. En ole huomannut, että olisi veljeään yhtään hölmömpi. Pienempi tyttäremme hablaa enimmäkseen espanjaa, mutta myös suomea.

Finnfuerten kysymykseen, ovatko ruottalaiset etc. hölmöjä kun ovat perustaneet oman koulun vastaan että eivät ole. Siinä suhteessa. Aivan yhtä hölmöjä he kylläkin ovat kuin suomalaiset, jotka eivät halua opiskella kieliä. Näitä surkimuksia on joka maasta etenkin Costa del Solilla. Hölmöyttä ja suorastaan vääryyttä teet lapsellesi, jos et anna hänelle mahdollisuutta oppia uutta kieltä ja sen mukana myös uutta kulttuuria.

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että aina kannattaa opiskella. Etenkin kieliä. Jos vielä on lisäksi ns. pelimies, niin aina pärjää elämässä.


#15 Ma, 29/01/2007 - 11:35 Otsikko : ok jes

en halua jatkaa koulukeskustelua, mutta kai tiedätte että espanjan lakikin
velvoittaa että kouluissa opetetaan espanjaa
ja en kirjoita suu täynnä ruisleipää koffin lippis päässä talikko toises kädes Smiling
jos semmonen kuva on teille tullut minusta heh

kiitos pedrolle oikeasta neuvosta, täytyy alkaa suunnitteleen, kaippa spaniasta
löytyy muitakin kuin suomikoulu vihaajia, jonka kanssa tätä voi alkaa suunnitella

muille ehdotus. sukunimen ja etunimen voi vaihtaa yhden kerran maksuttomasti
jos suomalaisuutta häpeää

kielten opiskelu on mielestäni tärkeimpiä asioita koulussa ja suomikoulussa
opetetaan kieliä siinä missä muissakin kouluissa

ei tarvi enää kommentoida tätä aihetta enää. ruvetaan puhuun vaikka oikeista espanja asioista, vaikka kissoista,norsuista,picassosta ja säästä

__________________

olemassa olevasta hetkestä pitää tehdä niin hyvää kuin on mahdollista


#16 Ma, 29/01/2007 - 13:49 Otsikko : Ok,

Mutta tulipa mieleen "kohtauksia elämästä"tapaus,en malta olla kertomatta.Junamatka Kemi-Hki,perhe tuli vaunuun,isä,äiti ja kaksi pientä,ehkä 5-6v tyttöstä.Äiti puhui tenaville suomeksi,isälle englanniksi ja isä puhui tytöille venäjää ja vastasi vaimolle tietysti englanniksi.Ja hyvin käytti lapsilta niin suomi kuin venäjäkin,englannista en saanut varmuutta.


#17 Ti, 20/02/2007 - 21:42 Otsikko : Koulun nettisivut avattu

Costa Blancan vauhdikkaasti liikkeelle lähteneen Suomi-koulun uudet nettisivut löytyvät osoitteesta: http://www.torrevieja.fi/suomikoulu/

__________________

"¡Viva España, Arriba Orkki!"


#18 Ke, 21/02/2007 - 02:47 Otsikko : Menestystä Costa Blancalle

Heippa,

Toivon todella menestystä kouluprojektillenne.

Kuten aiemmin jo sanoin, niin helpoin tie aluksi voisi olla yhteistyö Costa del Solin suomalaisen koulun kanssa ja ehkäpä voisitte toimia siellä aluksi ns. etäkouluna.

Jos haluatte konsultaatioapua, niin saatte minut kiinni ilmoittamalla sähköpostiosoitteenne, voin avata oikeita ovia teille tarvittaessa.

__________________

Kontaktitiedot: Skype: pekanpuhelin, Sähköposti: pekanosoite@yahoo.com


#19 Ke, 21/02/2007 - 20:10 Otsikko : Suomikoulu- suomalinenkoulu

Hei Masa!
Koulu ongelmien / kouluttuttomuuden kanssa mekin täällä asuinpaikkaa Espanjassa valittaessa Suomessa painitaan. Puuttumatta siihen kuka laittaa lapsensa mihin kouluun ja miksi? Olen lähinnä kiinnostunut saamaan TIETOA ( en yksittäisen ihmisen, yksittäistä mielipidettä) koulujen eroista. Kävin sivustoillane ja totesin, että teidän koulunne toimii n.2 x kk. Jos asuisin siellä, miten tuollaisten 5.luokkalaisten oppivelvollisuus toteutettaisiin, niin että se vastaa opetusministeriön sille luomia ehtoja? Kysyn, koskapa en tiedä asiasta ja olen siitä kiinnostunut.
Etukäteen kiitos!

__________________

-"The gratest mistake you can make in life is to be continually fearing that you will make one."


#20 To, 22/02/2007 - 00:30 Otsikko : Olisikohan kyseessä

Olisikohan kyseessä termisekaannus?... Siis nämä ulkomaiden Suomi-kouluthan ovat vain harrastuspohjaisia kouluja, joihin mennään vaikka kerran viikossa iltapäivisin terästämään Suomen kieltä oikean koulun jälkeen.


#21 To, 22/02/2007 - 10:41 Otsikko : Pelattakoon oikeilla nimillä

Oikeesti näiden "Suomi-koulujen", jotka eivät ole oppilaitoksia, olisi syytä miettiä kerholleen sen toimintaa kuvaava nimi. Sana KOULU mielletään oppilaitoksena, kautta aikojen ja tulevaisuudessakin. Vai tuntuuko se fiksummalta kun käyttää kerhotoiminnasta harhauttavaa nimeä?


#22 To, 22/02/2007 - 15:38 Otsikko : koulu vai kerho

Määrittele kerho ja oppilaitos?

Eikös tuollakin ole kuitenkin ihan opetussuunnitelmat ja muut - koulua ei vain pidetä kuin 2vk välein.

Sivut kyllä mielestäni kertovat aika hyvin mitä Suomi-Koulu on ja ei ole.


#23 To, 22/02/2007 - 20:15 Otsikko : Eikös se ole hienoa,että

Eikös se ole hienoa,että lapsi oppii monia erikieliä.
Tulevaisuudessa lapsi tulee hyötymään taidoistaan. Ja se on ihan VARMA!


#24 Su, 13/01/2008 - 08:51 Otsikko : Hei! Onko kellään tietoa

Hei!

Onko kellään tietoa mikä olisi hyvä espanjankielinen peruskoulu Fuengirolassa? Jossain keskustelussa muistan puhuttaneen, että siellä on myös todella huonomaineisia kouluja, joissa kuulemma välitetään huumeita sun muuta.

Riikka