Castillo Sohail on Fuengirolan oma linna

Melkein jokaista Espanjan kylää ja kaupunkia komistaa linna, linnoitus tai ainakin niiden rauniot. Fuengirolan kaupungissa, Marbellan ja Málagan puolivälissä, linna on meren ja joen kainalossa korkealla kukkulalla, ja sen nimi on Sohail.
Fuengirolan kaupunki osti rappeutuneen linnakkeen vuonna 1998. Rakennustöitä on tehty siitä asti.
Kesäaikaan linnassa järjestetään musiikki- ja taidetapahtumia. Lämpimässä yössä, tähtitaivaan alla, kuullaan ja katsellaan Espanjan huippuartisteja.
Aivan linnan alapuolella leviää kilometrien pituinen hiekkaranta. Se on päivisin auringonottajien ja iltaisin ja viikonloppuisin nuorison suosima paikka, ja ikiaikaisen linnan raunioista on kaikuu joka kesä myös elektroninen musiikki ja rock.
Aikojen alussa
Ensimmäisenä 38 metriä korkealle rantakukkulalle ovat tiettävästi saapuneet foinikialaiset, seuraavaksi saapuivat puunilaiset ja sitten roomalaiset, jotka nimesivät paikan Sueliksi.
Roomalaisia seurasivat islaminuskoiset maurit, jotka antoivat islamin valtaa puolustamaan pystytetylle linnoitukselle nimen Suhayl.
Suhayl sijaitsi strategisesti oivallisessa paikassa joen suulla, ja laivat pääsivät purjehtimaan jokea pitkin 4 km sisämaahan päin.
Maurien aikaan
Maurit olivat Gibraltarin - salmen yli 700-luvulla tulleita Espanjan valloittajia. Vuonna 956 Córdoban kalifi Abderrahman III antoi määräyksen linnakkeen rakentamisesta. Almoravidien dynastian aikana 1100-luvulla linnoitus rakennettiin kahdeksansivuiseksi, ja sen kulmissa kohosi 8 tornia.
Alun perin linnoitukseen kuljettiin hevosenkengän muotoisesta portista, joka oli päätornin juurella. Sittemmin sisäänkäyntiä muutettiin.
Muurien sisällä sijaitsi asumuksia ja pieni moskeija, jotka ovat hävinneet jäljettömiin aikojen saatossa.
Kristityt ja merirosvot
Vuonna 1485 katoliset kristityt valloittivat linnan, ja se pysyi 70 vuotta entisellään.
Legendaarinen merirosvo ja sittemmin Argelin (Algerian) valtias Barbarroja teki 1500-luvun alussa useita hyökkäyksiä Sohailin linnaan.
Merellisten hyökkäysten jatkuessa linnaan tehtiin 1500-luvun puolivälissä puolustuksellisia muutoksia. Alkuperäinen sisäänkäynti muurattiin umpeen. Uuden vierelle tehtiin uloke, josta tunkeutujien päälle kadettiin kiehuvaa öljyä ja kiviä, ja linnakkeeseen tuotiin kanuunoita.
Sotaisuudet jatkuivat 1600-luvulla, kun sodittiin milloin pohjoisafrikkalaisia, milloin englantilaisia, ranskalaisia ja hollantilaisia vastaan. Sittemmin Fuengirola linnakkeineen muuttui tärkeäksi vastarinnan keskukseksi, kun englantilaiset olivat valloittaneet Gibraltarin (v. 1704)
Linnan pääpiha
Keskuspihalla nyt näkyvät muistot rakennelmista ovat 1730-luvulta. Jälkiä on vartiotornista, hevostalleista, vesikaivosta ja leivinuunista. Latinankielisiä messuja varten linnakkeessa oli kirkko.
Uudistukset teetti aikaan linnanherrana toiminut kreivi Montemar, jonka hautakivi on linnakkeessa. Hänen äitinsä, Leonor Osorio de Astorga, haudattiin muinaisen pääalttarin luokse muurin kupeelle. Äidin hautakivi on nyt Fuengirolan museossa.
Ranskalaisten vuoro
Itsenäisyystaistelujen aikaan Napoleonin ranskalaisjoukot valloittivat Sohailin linnakkeen vuonna 1810. Lähtiessään kahden vuoden kuluttua he tuhosivat osia linnakkeesta, yhden tornin ja muurin.
Ranskalaisten tekemän tuhon jälkeen espanjalaiset rakensivat uudelleen ampuma-aukoilla varustetun Marbellan puolella kohoavan muurin
Asumaton linna sai rappeutua rauhassa koko 1800-luvun lopun ja melkein seuraavankin vuosisadan loppuun, kunnes Fuengirolan kaupunki osti sen vuona 1998 ja aloitti kunnostukset, joita jatketaan edelleen.

Very nice photos and place!!!

Oppia ika kaikki. Empa tuotakaan historiaa tiennyt. Upea juttu Annalta ja hienot kuvat, kiitos.

It would be nice for a newcomer to see more like those contris. Why don't publishe more?

Sohailin linnan rinnepuiston ja meren välissä on vaatimattomat aidatut kaivaukset roomalaisajan raunioista,ja jos en väärin muista ,niin alunperin paikalla on ollut foinikialaisten asutusta.Vaikka olenkin kyyninen vanha mies,niin tämmöiset jutut tekee vaikutuksen ja ovat yksi syy miksi pidän espanjasta niinkin paljon ,että pitää vääntäytyä euroopan toiselta laidalta sinne.Tälle linnalle mä kävelen 20 min.,mutta meni espanjassa minne vaan,niin vastaavaa historiaa löytyy joka kylästä ja kaupungista.
Historia aukeaa vähän eri tavalla kuin koulun penkillä.

I apologize for not writing Finnish. Is quite interesting this Sohail contris. Cheers everybody

No more photos and explanations about Sohail?
I would rather like a lot to know more about this Moorish place.
Thanks everybody
Does anyone know the author of the photos?
Is she still posting?

AnnaR is a professional journalist, she wrote the story and took the photos.
We lost contact about two years ago.

Anna is still a occasional visitor on Costa del Sol. Last met her in April 2007. Maybe too busy to write outside of her day work, unfortunately.

Sorry to loose someone with such a capability of making interesting writings. It would be a privilege to read her present writings. I have been an still photographer in the UK Press for several years. Could be nice to know a collegue in here. I am recently arrived after mi retirement.

Somebody knows the exact dates of International Festival of Fuengirola 2008 in Sohail?

Hello Juha R. You were inquring the Sohail castle program. I Just visited the web of F. today and there's it. www.fuengirola.org. This year the program is again good. Get the tickets in good time.
Cheers.

Thank you for the help.

Yu know where to get the tickets?
Sohail
Tuo Sohailin linna on todellinen "kulttuuripyhättö". Linnan historia on todella mielenkiintoinen. Kun sen sotilaallinen merkitys aikoinaan väheni ,se jäi tarpeettomalsi jopa niin, että se on pari kertaa myyty huutokaupalla eniten tarjoavalle. Linnan esitteessä on kerrottu asiaa. Nykyisin se on suojeltu ja muistaakseni kaupungin omistuksessa.
Viimeksi olimme siellä kuuntelemassa Malagan sinfoniaorkesterin konserttia. Konserti alkoi muistaakseni illalla 22.30 ja loppui puolen yön jälkeen. Unohtumaton elämys, musta, lämmin yö, tulisoihtujen avulla tehty linnan valaistus ja huippumusiikki.