Pelinaisen päiväkirjasta: Ystävyys kunniaan

Viime vuonna kisailtiin nurmien herruudesta, ja täytyy tunnustaa, ettei meillä Furia Rojan kannattajilla oikein ollut syytä iloita.
Albicelestetkin tipahtivat mielestäni tuomaripelillä Saksalle (BUUUUUUUU!), joten eivätpä loppupeleissä oikein kiinnostaneet nuo mömmömkisat.
Tällä erää karsitaan Europassa, eikä lupaavalta näytä tuo Espanjan voittokulku kohti mantereemme jalkapallokuninkuutta.
Monesti on pohdittu syitä ja syntyjä maailman parhaan jalkapallomaan heikolle menestykselle, maajoukkueena. Yleisin selitys huonojen valkkujen lisäksi on vaikuttanut olevan kansallinen monikirjoisuus, jonka itse ainakin osittain allekirjoittaisin.
Ainakin on selkeästi havaittavaa miten saman maakunnan pelaajat ovat jollain tapaa läheisiä toisilleen, esimerkkinä Valencian komiat Asturianot.
Hincha del Valencian sydäntä lämmittää "omien poikien" runsas edustus maajoukkueessa, meiltä on mukana viisi potraa poikaa!
MM-kisojen jälkeen lisättiin pökköä pesään minulle ah niin rakas Miguel Ángel Angulo sai kutsun edustamaan maataan. Nyt myöhemmin mukaan kelpuutettiin Aragonesin liian vanhana pois pudottama vanha konkari Moro. Fernando Morientes on syntynyt vuonna 1976 ja Angulo puolestaan 1977 eli siinä se maaginen ikäraja..D
Tottakai kaapistani löytyisi punainen paita jos se sinne joskus joutaisi, totuus on kuitenkin että maajoukkueen paita on päivittäin käytössä ns. reenipaitana.
Kesäksi tosin ajattelin ostaa uuden jonka selässä komeilee numero 11. Tanskalaisessa postimyyntipuodissa, jossa on hyvät valikoimat ei ollut enää kuin xl-kokoa joten muualta sitten.
Ensiviikolla himottaisi lähteä Manchesteriin!
Siellä Old Traffordilla pelataan ystävyysottelu Englanti-Espanja, ja kaikki viisi VCF:n pelaajaa, David Villa, David Silva, David Albelda, Fernando Morientes ja Miguel Angulo ovat mukana.
Lähteminen on siis todennäköisempää kuin kotiin jääminen.
Urheilukanavan selostaja mainitsi Betis-pelin (jonka VCF hävisi) tuoksinassa Valencian olevan tällä hetkellä Espanjan kovakuntoisimman joukkueen, epäilemättä näin on, sen verran rankkoja nuo Kalifin reenit ovat. Joukkueen kuntoa on hyvä nyt arvioidakin, kun viimein alkukauden loukkaantumissumat ovat alkaneet purkautua, eikä sairaslista enää pullistele joukkueemme valttipelaajien nimistä.
Jossain vaiheessa tuntui, että ainoa pelikuntoinen viikosta toiseen oli Angulo, hän sitten pelasikin milloin mitäkin paikkaa, hän oli siellä mistä mies puuttui.
Syyksi mittaville loukkaantumisille ja juurikin polvivammoille arveltiin Skandinaavi-fanien keskuudessa mm. seuraavia syitä:
1. Kirous, Ronaldinho on käyttänyt voodoota pelaajiamme kohtaan.
2. Nike, kaikilla loukkaantuneilla pelaajilla on ne Niken uudet kengät (samoin kuin niillä muistaakseni viidellä RMadridin pelaajilla jotka kärsivät sitkeistä polvivaivoista)
3. Kalifi ei ollut löytänyt "tur scarfiaan" naftaliinista kesän jäljiltä.
jne...
Maajoukkue vaikuttaisi tällä hetkellä olevan loistava kokoonpanoltaan, nyt ei vaan suuria haasteita ole voitettavaksi.
Toivottavasti edes joskus Punaiset saisivat nauttia menestyksestä, ja Manolon rumpu soittaisi voiton rytmejä.
Seuraavaksi pelaamme ystävällishenkisesti, siitä on hyvä jatkaa.
AMUNT VALENCIA, AMUNT ANGULO!
VILLA MARAVILLA!
Furia Roja
- Käyttäjän Raya blogi
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja