Kotielämää Espanjassa

Kirjoittanut tuulae Ma, 12/02/2007 - 17:43. Kommentteja: 2
Käyttäjän tuulae kuva

Miltei viikko jo täällä Espanjan kodissa vietetty. Juuri ennen tänne tuloamme otin kuvan vallitsevasta säätilasta ja valon määrästä.

KotaKota

Täällä koti sopeutui meihin yllättävän helposti ja on nyt lämmin, Silloin tällöin paistava aurinko auttaa siinä, joten lämmitintä ei tarvitse enää käyttää. Kaupunkiin uudelleen tutustuminen käynnistyi entisten naapurien suosiollisella avustuksella, kutsulla syömään ravintola Rocioon. Paistettu lohi oli herkullista ja samalla saimme mukaamme viimeisimmät suomalaislehdet. Espanjan Sanomat ei tuota pettymystä koskaan ja mukava oli lukea paperiversiona Uusi Fuengirola-lehtikin. Ota Toman ilmoituksista löysin tutun sähkömiehen puhelinnumeron ja hän lupasi jo viikon kuluttua ehtiä meillekkin. Haluan saada työhuoneen jatkojohtosekamelskaan järjestystä.

Charliekin tavattiin ja Melan baariin tutustuttiin. Mieluinen tuttavuus tuli kerralla. Remontin keskellä Mela ehti kertoa suunnitelmistaan ja nehän eivät mieheltä ihan heti lopu. Perästä kuuluu sanoi... Laughing out loud

Paseota pitkinkin kävelimme, käsi kädessä kuten moni muukin, ja pakkohan oli isäntä ikuistaa upessa Orkki-paidassaan. Siitä vielä kiitos Ivankalle ja Miralle.

Omaani en vielä, vilukissa kun olen, täällä päälleni pukenut. Mutta odottakaas vaan kunhan ilmat lämpenee niin järkytän kanssaihmiseni vetämällä jalkaani elämäni ekat farkut (ostin ne vuosi sitten!) ja pukeudun myös Orkki-paitaan!

Ostoksille oli pakko mennä uuteen El Corte Ingles-tavarataloon ja sieltä tietenkin tarttui mukaan kaikenlaista "hyödyllistä". Koska emme olleet varustautuneet ostoskärryillä antoi reipas myyjä meille ostosvihkon, jossa oli melkoinen määrä viivakoodeilla varustettuja liimalappusia, niistä hän liimasi yhden jokaisen ostoksemme pakkaukseen ja kehoitti käyttämään loputkin. Parkkikerroksen, jossa oli vanhojen autojen näyttelykin, infopisteestä sitten saimme maksettuamme ostokset mukaan. Helppoa kuin mikä! Aivan siis liian helppoa!!! Täytyy yrittää varoa moista houkutusta.

Satelliittiantenni on siirtynyt myrskyn mukana, joten telkkarista tulee seurattua espanjalaisuutisia. Isäntäkin on joutunut kielikylpyyn antennivian takia, joten en ihan heti aio espanjalaisasentajalle soittaa ja kiirehtiä korjausta,

Ensi viikonloppuna aiomme käydä katsomassa Malagan karnevaaleja, silloin siellä haudataan Malaguetan hiekkaan sardiini, "Entierro del Boqueron", Hautajaiskulkue lähtee ihan keskustasta pitkin Alamedaa. Yritän silloin selvittää miksi kalaparka haudataan, perinne kuitenkin lienee jo aika vanha.


 
 
Käyttäjän Rellamada kuva
Kirjoittanut Rellamada Ti, 13/02/2007 - 14:12.

Aivan hurjan söötti kota! Varmasti on kiva tuollaisessa talvimaisemassakin viihtyä, eipä ole tuollaisia eteläisemmässä Suomessa - eikä varmaan Espanjassakaan! Kiva kirjoitus muutenkin, iloinen mieskin rannalla nautiskelemassa Eye-wink


Käyttäjän tuulae kuva
Kirjoittanut tuulae Ti, 13/02/2007 - 22:21.

Kota on tosi kiva ja sijaitsee sukulaismiehen kotipihassa, järven rannalla! Itse mies sen rakensi makkaranpaisto- ja oluennautintapyhäköksi Eye-wink