Elämyksiä Espanjasta

EKSYKSISSÄ EUROOPASSA II

Kirjoittanut Sebastian Ti, 13/02/2007 - 13:52. Kommentteja: 4

Tagit:

• ranska
• Saksa

EKSYKSISSÄ EUROOPASSA II

Vaimoni Kaisu on aina ollut heikkona Ranskalle ja erikoisesti Pariisille. Toiveenaan päästä siellä joskus käymään. Ensin kuitenkin oli Luxemburg. Siitä jäi mieleen, että polttoaine oli huomattavasti halvempaa, kuin missään matkan varrella. Nykyisille naapuriparcelan asukkaille, jotka ovat Luxemburgista, olemme voineet kehua, että ajelimme siitä heidän kotinsa läheltä. On sen verran pieni maa, ettei siellä kukaan ole kaukana.

Päästiin Ranskaan ja siellä päätimme vältellä moottoriteitä, että näkisimme tyypillistä maaseutua. Sen verran on vielä geeneissä agraariverta, että kateeksi pakkasi käymään katsellessa hyvin hoidettuja, kivettömiä ja salaojitettuja peltoja. Ei tiedä paikallinen mösjöö maanviljelijä, kun aamulla istuu traktorinsa pukille ja puolilta päivin, saran päässä kääntää kotia kohti, että mitä se on Saarijärven Paavon elämä karussa Pohjolassa. Suo, kuokka ja perkeles!
Muuten niillä kyläteillä oli ihan kiva ajella, mutta keskimäärin kilometrin välein oli liikenneympyrä. Juuri kun sai auton kiihdytettyä matkavauhtiin, niin tallaa taas jarrulle. Ajoitpa liian lujaa, niin kaikki irtokama oli auton toisella laidalla. Kyllä siinä nopeasti oppi aamusella köyttelemään tavarat kiinni.

Ranskassa, valtateillä, on hyvä opastus. Liikenneympyröissä oli jokaisessa ulosmenoaukossa molemmin puolin viitat. Jotkut nimet olivat niin pitkiä, että käyttivät koko aakkoston kahteen kertaan. Ei niitä meikäläinen yhden kierroksen aikana ehtinyt lukemaan. Vaikeusastetta tuli, kun viitoissa luki vain seuraavan paikkakunnan nimi. Ei siis seuraavan kaupungin nimeä missään. Mitähän mahtaisi ulkomaalainen turisti ajatella jos esim. viitostie Joroisissa pantaisiin kulkemaan kirkonkylän läpi ja liikenneympyrässä olisi viitat: Asemalle, Maavedelle, Mutalaan ja Koskenkylälle? Olisiko kompassille käyttöä? No, eihän nykyään enää ole mitään suunnistusvaikeuksia, kun on kaikenmaailman satelliittipaikantimet, jossa vienoääninen Doris pyytää kääntymään takaisin, jos mahdollista. Meillä ei ollut, kuin kompassi ja eräässäkin ympyrässä kahden kierroksen jälkeen pelastauduimme kolmannella kierroksella sen avulla eteläisimpään suuntaan vievälle tielle. Siinä sitten päätimme, että jospa jättäisimme Pariisissa käynnin tältä kerralta väliin. Näyttää tämä meno tahmovan täällä rauhallisemmillakin teillä riittävästi taidoillemme.
Nyt, kun meillä oli oma koti pyörillä mukana, niin ei tarvinnut ranskankieltä juuri käytellä. Aikaisemmilla käynneilläni Pariisissa olin tullut juttuun kolmella sanalla:” Batong, buljong, seslong”. Sanavarastoni ei, siis tällä reissulla, päässyt laajentumaan Suomalaisia kirosanoja, sen sijaan, en muistanut niin paljon osaavanikaan, kuin liikenneympyröissä muistui mieleen. Kaisu väitti, että autossa väreili sinertävä tulikiven katku.

Etelä - Ranskassa, jossain rekkaparkissa, valmistauduimme jälleen lepäilemään yön yli. Olin viemässä roskapussia jätesäiliöön, kun siihen ajoi hollannin rekisterissä oleva rekka. Tervehdin kuljettajaa ja hän vastasi: ”Hellou, kolleega”. Olin hyvin otettu, pääsystäni suuresti arvostamaani ammattikuntaan. Ulkoasuni ei eronnut heikäläisistä; ryppyiset safarihousut, hikinen flanellipaita ja muutaman päivän parransänki naamassa. Toinen tapaus, jossa asusteistani oli silkkaa rahallista hyötyä, sattui samalla asemalla. Kävin kassalta hakemassa suihkun avainta, kassaneito vilkaisi päälleni ja teki nopean diagnoosin: ”Rekkamies. Kaksi euroa, olkaa hyvä!” Listasta näin, että rekkakuskeille suihku maksoi kaksi euroa, muille neljä

Joku varmaan ihmettelee, miksi yövyimme rekkaparkeissa, vaikka meillä oli se tuuman paksuinen Camping-opas matkassa. Selitys on yksinkertainen. Olimme reissussa lokakuussa ja valtaosa campingeista oli suljettu syyskuun puoliväliin mennessä. Ei ollut mitenkään mieltäylentävää harhailujen jälkeen osua puolivahingossa campingille ja todeta, että puomi on laskettu alas ja paikka talviunessa. Yleensä yökortteeria ruvetaan etsiskelemään illan painaessa päälle, toivorikkaina odottaen, että pian päästään suihkuun ja laittamaan sapuskat. Suljetun kämppärin puomilla, nälissään ja väsyneenä, ei itkukaan ole kaukana. Rekkaparkeissa on suihkut ja pelit, voi tyhjentää kemssan ja saa puhdasta vettä. Niissä on usein myös tasokas ravintola ja kohtuullisesti varustettu myymälä. Sähköä voi tarvittaessa jauhaa omalla generaattorilla, tarvitsematta pelätä sen äänen häiritsevän ketään. Rekkojen jyrinän rinnalla meidän generaattorimme ääni on, kuin kärpäsen surinaa.

Ranskan halki ajaessamme vilahteli tuttuja nimiä, joita oli jäänyt mieleen Dumasin Kolmesta Muskettisoturista. Mielessäni näin D`Artagnanin ratsastavan viitta hulmuten Athos, Porthos ja Aramis seuranaan kuningattaren asioilla. Gognacin maakunnassa oli aivan selvästi konjakin tuoksua ilmassa, ainakin olin aistivinani. Konjakista tuli mieleen, kun kerran Tallinnassa ravintolassa hyvän ruokailun jälkeen tarjoilija kysyi saisiko olla kahvin kanssa konjakkia. Luetteli pitkän rimpsun eri merkkejä, mm. Renault-konjakkia. Kysyttäessä olisiko heillä Peugeot-konjakkia. Tarjoilija ei häkeltynyt sekunniksikaan, vaan vastasi: ”Ei ole, eikä meillä ole myöskään Citroenia”.

Euroopan halki ajossa voi tutustua eri maiden viinikulttuuriin. Saksasta ja Ranskasta löytyy lukematon määrä jokaisen makuhermoille käypiä viinejä. Gognacin maakunnassa taas pääsee maistelemaan vahvempia aineita. Kulinaristille matka Euroopan halki on unelma matka. Satoja erilaisia juustolaatuja maistellessa voi saada vatsansa tosi kovalle. Sitten kun sisuskalut paukkuu ja maksa kirroilee, niin kannattaa poiketa Lourdesissa juomassa pyhää vettä ja toivomassa lisää kestävyyttä.
Ranskalaiset ovat ylpeätä kansaa, muita kieliä ei haluta opetella. Turistien on viisainta opetella heidän kielensä, jos aikovat tulla pitempään toimeen. Koska ranskankielen sanavarastomme oli mitä oli, niin aivan sama mitä kieltä heidän kanssaan käytimme. Me tulimme hyvin toimeen omalla äidinkielellämme ja joskus tuntui, että Savoa ymmärsivät vieraista kielistä parhaiten. Kaupassa sai varmasti huomion osakseen, kun ovelta toivotteli aurinkoisesti, että: ”Päevee!”
Vuosisatojen ajan Ranskalla ja Englannilla on ollut milloin minkäkinlaista kahnausta. Niistä lienee johtuvaa, kun vaikutelmaksemme jäi, että englanninkielen tarjoaminen eri tilanteissa ei aiheuttanut edes korvien lotkahdusta. Suomenkieltä käyttäessä, näki vastapelurin naamasta, miten päässä raksutti, että:” noi ei ole englantilaisia, mitähän lienevät, periferiasta tulevat, pitänee yrittää suhtautua”.

Mutta nyt, hyvät lukijani: Tuulae ja Marjukka, jätän teidät jännittämään löysimmekö sittenkin Espanjaan. Kiitos kannustuksestanne, se tekee hyvää tällaiselle nuorukaiselle, joka kirjoittamisen ohdakkeisella polulla yrittää, lähes sydänverellään, saada sanoja paperille (läppärille). Tai jotenkin silleen!