Elämyksiä Espanjasta

Arvaan oman toivomukseni mukaan, että suostuit, etkun se antaisi vähän ymmärrystä omalle kohtalolleni, jota onnellisin mielin vieläkin kummastelen.

Samalla kiitän Rayaa ihanan värikkäistä ja kielellisesti rikkaista tarinoista. Piristät niillä varmaan monen muunkin elämää. Jutustelujasi on mukava kuunnella sen lisäksi, että niissä on asiaa.

Minun rakkaustarinan alku ei todellakaan vedä Rayan kertomukselle, mutta laitetaan se tänne sekaan kuitenkin.

2002 syksyllä pitkäaikainen suhteeni oli päättynyt ja olin todella rikki ja sydämmeni särjettynä laahustin yksinäni suomen talvessa manaten kaikki 2-lahkeiset ja pelkäsin tulevaa joulua. Edessä oli ensimmäinen joulu yksin 5 vuoteen. MIelessäni pyöri jos jonkinlaista kysymystä. Miten selviän tästä? Miksi? Kuitenkin päättäväisyyteni että minä en miestä tarvitse ja selviänhän minä tästä ilman miestäkin potki minua eteenpäin. No onneksi äitini sai minut houkuteltua tulemaan viettämään joulua Espanjaan, Carvajaliin heidän kanssaan. Tuon loman aikana sain hermoilleni rauhaa ja itseäni kasattua kasaan vähän tulevia koitoksia varten.

2.1.2003 viimeinen kokonainen päivä Espanjan maalla ja tottakai niitä tuliaisia piti käydä ostamassa kotiin. Siesta aikaan palatessani kotiin kadulla rullaluisteli eräs pojankloppi. Siinä vaiheessa en viitsinyt kiinnittää hirmuisesti huomiota kun "karjuva" nälkä möyri vatsassa. Sisään päästyäni ja leipäkannikka kädessä, menin terassille. Siellä natustellessani katselin rannan elämään. Britti perhe oli jälleen kerran nauttimassa auringon lämmöstä, ja perheen vanhempi poika meni vaihtamaan vaatteet veneen taakse, piiloon vanhemmilta ja ihmisiltä rannalta, mutta unohtipa hän sen että myös parvekkeilla voi olla ihmisiä katselemassa/nauttimassa auringosta. No minä sain huvittuneisen hetken. Ja jatkoin rantaelämän seuraamista. Nyt huomioni kiinnittyi tuohon pojankloppiin joka yritti rullaluisetella. Tällä kertaa todellakin tarkoitan YRITTI pienen matkan mentyään tämä poju otti ja kaatui. Uudelleen ylös ja uusi yritys joka päättyi taas maahan. Totesin äidilleni että minä en kestä katsoa kun tuo poika tappaa itsensä (ei siis ollut mitään suojia), vaan menen auttamaan sitä.

Enpä tuossa vaiheessa ajatellut että osaako kaveri puhua englantia vai, ajattelin vain auttaa ja alas päästyäni toivoin että kaveri puhuisi englantia. Sillä hetkellä poju istui rantapenkillä, joten minäpä istuin vastapäätä ja totesin hänelle englanniksi että ei se oikeasti ole noin vaikeata. Onnea oli matkassa ja poikahan puhui englantia. Siintä alkoi sitten ensimmäinen rullaluistelun tunti. Laitettiin luistimien nilkat ensin kireälle ja sitten uusi yritys ja jarruttamisen opettelua. Ensitapaaminen kesti vain 10 minuuttia koska pojan piti lähteä töihin mutta sovimme että jatketaan illalla harjoituksia. Ilta tuli ja voi että kun jännitti. Kaverihan oli kuitenkin syötävän hyvän näköinen ja saisin jatkaa rullaluistelun opettamista hänelle. Harjoittelimme luistelua ja puhuimme paljon. illan tapaaminen otti ja kesti vain 6 tuntia. Sovimme että tapaamme viellä huomenna. Seuraava päivä tuli ja taas tapasimme. Tällä kertaa emme kuitenkaan harjoitelleet luistelua vaan ihan juttelua oli tuo 2 tuntia. Samalla vaihdettiin sähköpostiosoitteet ja sovittiin että tavataan viellä illalla ennenkuin minun piti lähteä kentälle. Tarjoutuipa hän antamaan kyydin jopa kentällä, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Ja kaiken hyväksi tämä pojankloppi oli 28-vuotias, mutta kasvoista niin nuori. Siitä alkoi hyvä ystävyys ja ajan viettoa yhdessä kun olin espanjassa. Mies näytti eri paikkoja ja kyliä ja kävelimme pitkiä kävelyjä meren rannassa aina jutellen. Näin meni reilut puolivuotta. Huomattuani tunteeni, yritin kieltää ne, sillä en halunnut pilata hyvää ystävyyttä sen tähden että minulla oli tunteita häntä kohtaan. Kuitenkin vuosi ensitapaamisestamme meillä molemmilla oli tunteet toisiamme kohtaan, ja minähän olin edelleen niin kauan hiljaa ennenkuin mies otti ja kertoi tunteistaan. Tässä vaiheessa suostuin avaamaan myös oman sanaisen arkkuni. Oli kuin olisin vihdoin löytänyt parhaan ystävän, rakkaan jolla oli samanlainen arvomaailma kuin minulla. Oli ihanaa löytää mies rinnalle joka arvosti sitä mitä tein. Lähemmäksi kevättä mennessä, tuli kosinta ja minulta kyllä varsin myöntävä vastaus. Nyt ollaan 3 vuotta oltu kihloissa, ja elo yhdessä sujuu kuin siivillä. Rakkaus senkuin on voimmistunut ja samalla toistemme kunnioitus. En olisi parempaa miestä voinnut löytää.

Voi, ei!
Ehdin aamulla vain pikaisesti käväistä lukemassa uudet postaukset, ja olin haltioissanin sinun OC, (saanhan sanoa sinua OC:ksi?) tarinasta. Ajattelin, että sitten illalla luen sen oikein huolella ja uudestaan, ajan kanssa. Ja miten ihana kuvakin tarinaan oli liitettynä, maailmassa on vain vähän asioita, jotka ovat kauniimpia kuin kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä!

Olen suoraan sanottuna erittäin otettu noista sanoista jotka kirjoitit, kirjoitan paljon erilaisilla forumeilla, olen herkkä, niin arvostelulle kuin kritiikillekin (heh), joten on aina mukavaa kun joku kirjoittaa jotain positiivistä.

Kommentoisin kuitenkin hieman surkian muistini varassa tuota kaunista tarinaasi OC.
Suuret rakkaustarinat eivät tule koskaan katoamaan maailmasta, sinun Prinsessallasi on ollut onnea kun hän on saanut itselleen tuollaisen miehen, sinäkin olet onnekas kun olet saanut Prinsessasi. Toivon, ettei arjen harmaa antitaikasauva milloinkaan pääse tuhertelemaan teidän suhteeseenne, heh, ymmärräthän mitä tarkoitan?
Liian usein ”me suomalaiset” latistamme ihmissuhteemme ja elämämme arkeen, elämä kulkee työpaikan, Valintatalon ja kodin välilä.
Näin ei kuitenkaan ole pakko olla, jokainen voi tehdä elämästään sadun jos vain niin tahtoo.
Kaikki eivät tosin tahdo, heille riittää se tavallinen arki, eikä siinäkään ole mitään pahaa.

Tärkeintä kuitenkin on saada jakaa elämänsä ihmisen kanssa joka jakaa kanssasi toiveet siitä mitä elämä on. Itselläni tuo suuri onneton rakkaus suomalaiseen taiteilijaan kariutui juurikin siihen kun toinen tahtoo elämän olevan tuttua ja harmaata arkea ja toinen ei suostu luopumaan taianomaisuudesta.
Uskon, että sinulla on kauniin Prinsessasi kanssa yhtenevät toiveet elämästänne, rakastakaa toisianne, älkää koskaan välittäkö pahoista puheista joita maailmassa riittää.
Kansallisuus- ja ikäerot ovat vain estyneiden ihmisten mielissä, rakkaus ei tunne rajoja eikä kahleita. Ehkä heillä jotka eivät suvaitse toisten ihmisten rakkautta sellaisenaan kuin se ilmenee, on itsellään kaipuu jonnekin toisaalle, jonkun toisen syliin tai yksinkertaisesti on vain paha olla siellä missä ovat.

Rakkaus on lahja, joka ei ota sitä vastaan rikkoo itseään ja (mitätahansa) Jumalaa vastaan.

Onnea sinulle ja Prinsessallesi sinne kaukaiseen ihanaan maahan, miljoonien hymyjen maahan, onneksi maailmanmiehelle mikään ympäristö ei ole vieras.

Sitten Willi!

Sinun tarinasi on minun mielestäni romanttisuudessaan jotain ainutkertaisen ihanaa.
”Pojankloppi”, hih, ihailen rohkeuttasi puuttua asioiden kulkuun, itse olisin takuulla vain katsellut ja huokaillut, ehkä pelkuripellenä karannut paikalta.
Eiko olekin ihmeellistä miten se oikea saattaa löytyä mistä tahansa ja milloin tahansa?

Hyvä ystäväni kertoi joskus tarinaa siitä kuinka meille jokaiselle on maailmassa varattuna kolme ”oikeaa”, on melkoisessa tuurissa löydätkö omaa oikeaasi koskaan. Juttelimme asiasta paljon ja tulimme johtopäätökseen, että sen oikean tunnistaan kyllä, erottaa niistä varteen otettavista ”kandidaateista” sekä ihan hyvistä miehistä ja vaimoista.

Miten miljoonien joukosta voi löytää sen oikeansa?
Siten kun elää hetkessä, tarttuu tilaisuuteen, uskaltaa ja pitä silmänsä auki, kuten sinäkin teit.
Voi minua poloista ellei mieheni olisi ollut sitkeä, olisin antanut itse hänen lipua elämästäni ja surkutellut kohtaloani.
Ystävyys ja rakkaus kulkevat usein käsikädessä, usein pelätään että hyvä ystävyys menee pilalle kun toinen rakastuu, onneksi näin ei käy jos molemmat rakastuvat.

Ääh tässä taas rivitolkulla hempeää hömpänpömppää, jolle monet suomalaiset ovat allergisia, onneksi olen löytänyt miehen (tai siis hän löysi minut) joka hyväksyy taivanrannan maalailut vaaleanpunaisiin aurinkolaseihin verhoutuneena.

Älköön kukaan jalat maassa ihminen loukkaantuko, jokainen ihminen ja jokainen rakkaus on yhtä tärkeä ja arvokas.

Onnea kaikille rakastavaisille ja onnea kaikille joiden elämästä jostain syystä puuttuu aitoa rakkautta.

Ystävyydellä Raya

Jaahas nyt olen päätynyt tilanteeseen, että alan jo vastata itselleni, tuttua tuttua.
Niin siis tässähän kävi niin, että kun sain kutsun lähteä tapaamaan miestä jonka olin kyllä nähnyt muutaman kerran ja hieman jutellutkin, mutta muuten en tiennyt hänestä paljoakaan, siis noin niinkuin persoonana.

Järkevä suomalainen (eikä ainakaan kukaan yh-äippä) ei todellakaan lähtisi kuukauden sähköpostittelun jälkeen vieraaseen maahan (lue rakkaaseen naapuriimme Ruåtsiin, Heja, Sverige!)tapaamaan miestä jostain toisesta vieraasta maasta, jonka kanssa ei ole oikeastaan kunnolla yhteistä kieltäkään.
Heh, takatukka sekä raidoitettu etutukka oli kuitenkin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen jo vuonna 2000, samoin tuo ”kauhean erikoinen” ulkonäkö (olen aina ollut heikkona isonenäisiin, isokorvaisiin jykeväleukaisiin, isokouraisiin miehennäköisiin miehiin).
Soiteltiin siinä sitten muutamia puheluita ja sovittiin yksityiskohdista, herra ilmoitti hotellivaraukseni numeron ja kertoi odottavansa kovasti tapaamistamme ”puolueettomalla maaperällä”.

Valitettavasti tämä tunnustelukohtaaminen oli ajallisesti rajoitettu, koska mies oli työmatkalla ja vapaa-aika oli enemmän kuin rajoitettu.
Kuitenkin ensimmäinen katse noihin suurin kiltteihin sinisiin silmiin kun hän tarttui käsiini tervehtiessään minua, riitti sulattamaan suomalaisnaisen sydämen. Muutamien tapaamisten jälkeen olin vakuuttunut siitä, että olin löytänyt sielunkumppanin.

Välimatka toki aiheuttaa ikävää, etenkin kun tapaamiset on sovitettava kahden ihmisen työnteon lomaan, kuitenkaan tasa-arvoon emme suhteessamme pääse, kyllä se olen minä joka matkustan, käytännön sanelemista syistä.
Elämä tuntuu hyvältä minulla on turvallinen kainalo ja mies jota voin palvoa ja rakastaa, mies joka rakastaa minua -uskomatonta!
Huominen tai mitkään kauhuskenaariot eivät minua hetkauta, elän tätä elämää tässä ja nyt, olen ylpeä miehestäni ja ikävöin häntä.

Ikävä kumuloitui juuri tänään, kun päivällä heräsin ja huomasin että olin ollut unessani yhdessä mieheni kanssa, eipä aikaakaan kun puhelin soi ja rakas ihminen kertoi miten hän oli nukahtanut väsyneenä töiden jälkeen ja nähnyt minusta unta, ¡marvilloso!

Kastellaanin puhuminen on edelleen vaikeaa, yritämme kumpikin ymmärtää toisiamme, onnistummekin onneksi. Mutta silti intensiivikielikurssi Valencian yliopistossa on suunnitelmissa, (haaveissani menisin mieheni synnyinseudulle Oviedoon, mutta sieltä on piiiitkä matka Valenciaan).

Kiitos Raya ihanista kommenteistasi.

On todellakin että jokaiselle on se oikea jossain. Se että kuinka monta niitä sattuu olemaan ja satutko lötämään tämän oikean on tuurista ja niin monesta asiasta riippuvainen. On vain osattava elää ja katsella avarin silmin. Kukaan ei varmaan uskalla edes arvata kuinka monta kertaa ole kiitellyt mieheni askelta ottaa ensisuudelmaa kohti tai ensimmäiseen rakkaudentunnustukseen.

En vähättele kenenkään rakkautta, koska rakkaus on niin kaunis asia ja niin paljon voimia antava. Mieheni astui juuri ovesta sisään ja kysyi että miksi olen niin onnellisen näköinen. Vastaus oli helppo, siksi että olet kotona. Voi mikä hymy nousi rakkaani kasvoille. Nyt kuitenkin nukkumaan. Granada vaikenee lämpöisen syleilyn myötä.

Raya kirjoitti tuossa aikaisemmin: "Voi, ei! Ehdin aamulla vain pikaisesti käväistä lukemassa uudet postaukset, ja olin haltioissanin sinun OC, (saanhan sanoa sinua OC:ksi?) tarinasta. Ajattelin, että sitten illalla luen sen oikein huolella ja uudestaan, ajan kanssa. Ja miten ihana kuvakin tarinaan oli liitettynä, maailmassa on vain vähän asioita, jotka ovat kauniimpia kuin kaksi toisiaan rakastavaa ihmistä!"

Joo, luettuani oman juttusi tulin löyhälle päälle ja tarinoitsin omastani. Julkaisin, huokaisin ja sitten tuli taas mieleen se, miten jo alkuinnostuksen siivittämät ilonpurkaukseni tuottivat myös närää. Kaikki eivät yksinkertaisesti tunnu sietävän sitä, että (sallikaa mulle snadisti stadilaista kielenkäyttöä) vanhempi stara pystyy pokaamaan ikäänsä eurooppalaisittain nähden ihan liian nuoren ja vieläpä hyvän näköisen friidun. Vieläpä Thaimaasta. Siinä pitää olla jotakin mätää. Hyväksikäytön makua. Kaupallista seksiä. Tai ainakin jotakin, sillä eihän sellaista saisi sattua. Ja niin deletoin sen stoorin.

Mutta jos nyt kertaisin sitten kuitenkin vielä jotakin kylmän rauhallisesti. Näin ensin prinsessan sattumalta ollessani täällä viime kesänä lomalla, ihan kahden viikon loppupäässä. Elävät silmät, toisenlainen, kauniit kasvot, ilmeikkyys ja se jokin mitä en osaa selittää. Oli yksinkertaisesti pakko hakeutua uuteen kohtaamiseen ja avata kontakti, vaikka en mihinkään oikeastaan uskonut. Mutta niin se vain alkoi, tauotakseen vain hetkeksi kun lensin takaisin Espanjaan ja taas lähes samantien takaisin tänne Thaimaahan – olematta vieläkään täysin varma muusta kuin itsestäni.

Kun toinen on ikäänsä aikuisempi ja toisella on luovan lapsen mieli, niin kummasti me vain ollaan tasapainoisesti kaksin. Vaikka kummastuttaa minuakin edelleen semmoinen, vaan sen kuin otan vastaan ja annan. Niin on meillä hyvä olla yhdessä.

Hei, ja meillä on jopa kivaa! Johtunee osittain siitä, että prinsessa ei rakenna uraputkea, ei huokaile huushollin hoitamisen hankaluuksista tai yllytä minua ylenpalttiseen ahkeruuteen ansaitakseni vieläkin enemmän. Osaamme ilmeisesti molemmat joustaa melkoisen hyvin ja ennen kaikkea, tunnemme vahvaa vetoa toisiimme. Kaikkea ei edes rahalla saa.

Jos nyt joku haluaa kysyä lisää, niin antaa tulla. Jos joku ei usko, niin epäilköön. Ja vielä sekin, että jos joku kuvittelee minun nyt vasta kokeneen elämäni ensimmäisen suuren rakkauden, niin tsot-tsot. Kokemusta on jopa niin hyvästä, etten olisi ikinä uskonut sitä parempaa voivan olla olemassa. Niinpä.

Ja tässä nyt sitten vielä se kuva uudelleen:

Hiphei ja kiitos!
Olen usein miettinyt mikä saa ihmiset paheksumaan ja tuomitsemaan ilman, että he tuntevat ja tietävät totuutta. On niin helppo ajatelle nyrjähtäneesti, jos jollakulla käy flaksi, elämässä yleensäkin.
”Kell onni on se onnin kätkeköön” ”Ei makeaa mahan täydeltä” ”Mies tulee räkänokastakin vaan ei tyhjän naurajasta” suomalainen kansanperintö on täynnä sanontoja ja tokaisuja joilla on ilmeisesti jo satojen vuosien ajan yritetty latistaa itsetunto, luovuus ja kaikenlainen taivaanrannanmaalailu jo lapsuudesta lähtien.
Ainakin minulle hoettiin noita alvariinsa, onneksi minulla oli kuitenkin salliva ja vapaa kasvuilmapiiri muutoin, olen saanut itseäni ryhdistettyä, ainakin hieman ja uskallan elää ja nauttia elämästäni.

Minulle tärkein läksy jonka Espanja on antanut on ollut ymmärrys, rakkaus ja suvaitsevaisuus.
Perheen sisällä toki olemme mieltä asioista, mutta ulkopuoliset eivät puutu minun elämäntapaani/tyylini, kukaan ei kehtaa paheksua kun kuljen prinssiuljaan kanssa. Jos toisin hänet kylmään kotomaahani ja duunikaverit näkisivät söisivät he meidät molemmat eläviltä.
Erilaisia kohtaloita on vaikea sulattaa, itse ajattelen usein Jumalan (siis HUOM en ole uskis) koettelevan minua:
Minulle on annettu taakkoja kannettavaksi enemmän kuin hartiani oikeastaan tuntuisivat kestävän, en kuitenkaan anna niiden viedä elämäniloani ja riehakkuuttani, näen jokaisessa päivässä kaunista ja hyvää, rakastan elämää ja ihmisiä. Sitten saan vastapooliksi kokea asioita jotka jäävät enemmistöltä ihmisistä kokematta, sekä olen auttamattoman pikkumainen änkyrä, eli pikku vinkkinä mm duunikavereille, ei kandee kadehtia. Kaikessa löytyy kaksi puolta -aina!

Ei voi yleistää kaikkien suomalaisten olevan ahdasmielisiä ja nurkkakuntaisia, mutta ne harvat todella tietävät miten satuttaa niin että tuntuu.
Itse olen tehnyt tämän ihmissuuhteen aikana päätöksen, etten miestäni ”jaa” kotomaan tuttavien kanssa, karvaat kokemukset osoittivat edellisen yritelmän kanssa että kandee pitää vakan alla kynttilää, etenkin jos se on iso, heheheheee.

Mutta silti uskon naiivisti, että jokaisella meistä on oma tiemme kuljettavaksi, paljonko näkee ja kokee sitä kulkiessaan on hyvin pitkälti omien valintojen kautta hallittavissa.

Harmi että minulla ei ole tänne keskusteluun mitään järisyttävää lisättävää, mutta haluan kertoa ihailevani teidän kaikkien tänne näistä asioista kirjoittavien rohkeutta ja mahtavassa vireessä olevaa itsetuntoa, upeeta luettavaa!!

Kiitos!
Vire ja itsetunto johtuvat hyvin pitkälti inspiroivasta rakkauselämästä, hui nyt uskalsin sanoa sen ääneen.
Eihän Paavi ymmärrä suomea, eihän? Eikä ainakaan käy täällä, eihän?
(Toisaalta eläköön anonyymiys Paavi ei tiedä kuka minä olen, hähähähää)

Mutta oikein tosissaan, kun asiat loksahtavat kohdalleen ihmissuhdepuolella vaikuttaa se kokonaisvaltaisesti ihmiseen.
Minäkin lenkkeilen "penikkatautisilla" kintuillani ympäri kaupunkia ja kuvittelen sen tekevän hyvää kropalle.

Tässä tunnelmia Jardines del Turialta sateisena tammikuun aamuna:

Vettä sataa taivaalta
juokset kaukana edelläni
yritän ymmärtää
Mitä järkeä tässä on?

Jalkoja särkee, liikaa
ei minusta tule
koskaan urheilijaa
Mitä järkeä tässä on?

Yhtäkkiä pysähdyt, odotat
kaappaat minut tiukasti
hikiseen syleilyyn
Ei rakkautta tarvitse järkeillä!

Jos jatketaan näitä jonninjoutavia höpinöitä eri kansalaisuutta olevien parisuhteen onnesta ja autuudesta, heh.

Urospuolisen suhteilijan aktiivisuus suhteen aloittamisessa/ylläpidossa hämmästyttää minua edelleenkin, olen ikäni elänyt suomalaisten (hyvien miesten, en voi moittia) vanavedessä ja aina tottunut olemaan se joka vetää riippaa perässään, hoitaa parisuhteen ja loppuviimein maksaa viulutkin.
Espanjalaisen miehen pontevuus, päättäväisyys ja aloitteellisuus tuntuukin todella hienolta.
Mies on kaikkea sitä mitä elämänkumppanilta ja parisuhteelta odotin, omien vanhempieni esimerkin pohjalta; hän pitää yhteyttä, kosiskelee, hemmottelee, kiukuttelee sekä ottaa vastaan rakkautta, hemmottelua, kehuja, eikä odota että nalkuttaisin hänelle jostain joutavasta asiasta.
Mene ja tiedä onko kyseessä yksilöllinen ominaisuus, enkä nyt suinkaan halua yleisesti vertailla suomalainen/espanjalainen.
Enkä muuten halua moittia suomalaisia miehiä yleisesti, en tosiaankaan.

Päätimmepä rohkaista mielemme ja kertoa meidän rakkaustarinamme...

Tapasimme ensimmäisen kerran netissä, Chat sivuilla (särkyneiden sydänten sillalla). Kuvittelin tuolloin vielä olevani suht hyvässä avioliitossa, ja nykyinen mieheni oli eroamassa. Keskustelimme hieman hänen avioliiton ongelmista, jonka jälkeen hän pyysi minua tulemaan hänen suosikki chattiin Seiskan sivuille.

Siellä oli hauskat hahmot jotka heittelivät puhekuplilla omat kommenttinsa näkyviin. Kävimme välillä privaatti keskusteluja (sillä eihän kaiken kansan tarvinnut tietää toisen avioliiton vaikeuksista), mutta saimme sieltä myös paljon muita ystäviä joiden kanssa pystyimme keskustelemaan laidasta laitaan. Osasta tuli myöhemmin ihan todellisiakin ystäviä, netti on ihmeellinen paikka. Sitä kuulee välillä sanottavan epäsosiaaliseksi paikaksi, mutta meille se on ollut ihan jotain muuta!

Jatkoimme chattailua silloin tällöin muutaman kuukauden ajan, ja sitten koitti kesä 2001. Oli juhannus tulossa jolloin vielä toivotin hänelle vilpittömästi onnea juhannus-morsiamen etsintään. Juhannus tuli hänelle, ilman morsianta. Myöhemmin samana kesänä olin lähdössä oman perheeni ( silloisen mieheni, poikani sekä anoppini ) kanssa Linnanmäelle viettämään kaunista kesäpäivää. Pakatessani eväslaukkua auton takakonttiin maailmani romahti. Sivuverhoilussa oli luukku joka oli auennut, takana oli tunkit ym. renkaan vaihtoon tarvittavat välineet. Sieltä tuli esiin jotakin millä ei ollut mitään tekemistä renkaanvaihdon kanssa, ja jota minä en ollut tarvinnut koskaan autossa...

Todistusaineistoa näyttäessäni silloiselle miehelleni, tuli kaiken maailman selitykset, ja lopulta myönsi että kuvioissa oli vieraita naisia. Kylläpä tulikin kaunis ja ikimuistoinen Linnanmäki reissu lapsen ja anopin kera...

Shokista selvittyäni tiesin että paluuta entiseen ei ollut. Vaihdoimme puhelinnumerot nykyisen mieheni kanssa, ja puhelimessa kerroin mitä oli tapahtunut. Oli todella paha olo, ja helpotti kun sai puhua asiasta sellaisen kanssa joka oli juuri käymässä täsmälleen samasta syystä eroprosessia läpi. Siinä vaiheessa paras neuvo mitä kukaan olisi voinut antaa, oli nyk. mieheni lause " älä jää sinne missä sun on paha olla".

Sen jälkeen toimimmekin toinen toistemme terapeuttina netin ja puhelimen välityksellä päivittäin. Ajatukset kulkivat samalla aaltopituudella, ja meillä tuntui olevan samat elämän perusarvot. Heinäkuun lopulla aloin etsiä kotiseudultani asuntoa jonne muuttaisin poikani kanssa, ja työpaikkaa. Nämä järjestyivätkin pian, ja samoihin aikoihin tapasimme nykyisen mieheni kanssa ensimmäistä kertaa kasvotusten. Ei siihen sen enempää sanoja tarvittu, kumpikin tiesi että nyt se on menoa.

Välimatkaa maantieteellisesti meillä oli liki 300km, ja puhelinlaskut hurjia. Tapailimme viikonloppuisin aina kuin vain onnistui. Alkoi tämän meidän uusioperheen yhteen sovittaminen, joka sujuikin lasten osalta mutkattomammin kuin koskaan osasimme uneksiakaan. Mieheni ex-puoliso aiheuttikin sitten ongelmia ihan riittävästi, eikä siitä sen enempää...

Molemmat tunsimme jo silloin syvällä sisimmässämme että tämä on oikein ja että toinen on se henkilö jonka kanssa haluaa viettää lopun elämäänsä. Seuraavana kesänä erostani muutimme jo yhteen asumaan tänne pohjanmaalle. Olin silloin jo raskaana ja lapsemme (jota leikkisästi Tintiksi kutsumme) syntyi marraskuussa. Ikäerostakin täällä on puhuttu, sitä meillä on 10 vuotta eikä se tunnu missään. Toki mieheni välillä huokaa leikkimielellä että "pitikö mun vaihtaa noin nuoreen, ei vanha enää jaksa" . Yhdessä on hyvä olla ja touhuta kaikenlaista, ja epäilijöiltäkin on vissiin jo suut menneet suppuun .

Rakkaus kukoistaa edelleen välillämme. Arvostan mieheni rehellisyyttä ja sanojensa takana seisomista. Häneen voin luottaa ja katsoa tulevaisuuteen luottavaisin mielin. Hänellä on yllin kyllin huumorintajua, ja hän osaa ottaa toisen osapuolen aina huomioon. Välillä tietenkin täytyy "puhdistaa ilmapiiriä" ja käymme vilkasta mielipiteiden vaihtoa, näin kauniisti sanottuna . Elämä maistuu tänäpäivänä erittäin maukkaalle ja jatkamme sitä käsi kädessä kohti Espajaa! Parempaa kumppania en olisi voinut koskaan toivoa saavani.

Tämän tarinamme myötä haluamme toivottaa teille kaikille aurinkoista ja kaunista kevättä!!!

Kiva stoori, annan kymmenen pojoa. Rohkeudesta tähtiä
Toivotan hyvää elämää myös jatkossa.

Kiitos

Itseasiassa Ivankan julkaisemat kirjoitukset omasta tilanteestaan saivat meidät muistamaan omat vaikeat aikamme. Kaikesta ollaan selvitty onnellisesti tähän pisteeseen, Ivankalle ja kaikille kanssasisarille / -veljille tsemppiä!

Kiitos Minävain!
Kaunis rakkaustarina, elävästä elämästä, todistaen chatin voimaa kahden ihmisen kohtaamisen apuvälineenä.
Minä olen löytänyt monia rakkaita ystäviä keskustelupalstoilta sekä chateista.
Toki järki on hyvä pitää mukana kuten kaikki aikuiset tiedämmekin?

Usein elämässä asiat odottavat tapahtumista, toisinaan kaikki menee pieleen ilman järkevää syytä, katkeruus ja mielipaha vaanivat nurkan takana.

Minulla on elämä heittänyt häränpyllyä ja kuonoon on tullut, sekavia ja hämmentäviä hetkiä on riittänyt, silti olen onnistunut välttämään katkeroitumisen.
Aina ei ole ollut mielenkiintoa kahden aikuisen väliseen suhteeseen vaan lapset ovat olleet etusijalla.

Minulle tärkeä ihminen joka on auttanut minua eteenpäin viisailla neuvoillaan opasti minut Paulo Coelhon kirjojen maailmaan. Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin oli ensimmäinen matkani maailmaan joka on antanut mielenrauhaa. Kiitos La Cruizer!
Ystävän kertomukset Caminolta herättivät ajatuksia ja innon kokea "pyhiinvaellus" itsekin.
Mieheni on katolinen niin monen espanjalaisen tapaan ja on ollut alusta asti luontevaa seurata hänen uskonnollista elämäänsä. Hurjissa unelmissani haluaisin vihdoin solmia sen elämänikäisen avioliiton, en siis ole koskaan ollut oikein naimisiinmenevää tyyppiä.
Rakkaus on vaikeaa, edessä on varmasti kipeitä hetkiä, aina eivät oma tahto ja rakkaus riitä, ympäröivä maailma vaatii oman osansa.
Mieheni on luonteeltaan nimensä veroinen, hän saa minustakin esiin parhaimmat puoleni ja toisaalta oman inhimillisen itseni.

Ensin olen onnellinen kaikille teille rakastuneille.

Itse olen netistä löytänyt ihmisen, joka on täysin epäonnistunut suhteissaan.
Tapasin hänet mutta jatkaa vaan omia ihmeellisiä ajatuksiaan muusta maailmasta.

Totuus on, että ei kiinnosta henkilö, joka haluaa kontrolloida aina ja joka paikassa. Kysymys on, onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia?

Kitara sylissäni hiljaa laulan,
laulan sinusta,
unelmoin
Sormeni särkevät soittavat
sointuja sinusta,
sinua ikävöin

Kielen kitaran katkenneen,
jätän siihen paikoilleen.
Matkan rakkauden uupuneen
teen luoksesi
joka päivä uudelleen.

Yksin autossa istun ja mietin,
mietin sinua
Onko sinun helpompi olla
ilman minua
Sydäntäni palelee

Aika jättää merkin sieluun
silmiä kirvelee
Huultesi polte ei katoa,
vaikka yritän unohtaa
unohtaa sinut kokonaan

Hyvä, Raya, kun nostit tämän osion taas ylös. Milloin pääset taas Espanjaan? Runoista päätellen olisi taas aika. Koulujen syyslomalla?

Aragonin Agustinan kirjoitusta en ollut lukenutkaan aikaisemmin. Voin vain kommentoida, että kaikilla meistä on kummallisuuksia, mutta ylikontrolli ja oudot ajatukset eivät mielestäni sovi uuden suhteen alkuun eikä muutenkaan. Meillä naisilla on kuitenkin usein hoivaamisen tarve, luulemme rakkaudellamme voivamme parantaa miestenkin omituisuuksia, mutta harvoin se onnistuu.

Ollaan me naiset sellaisia vaan jossain tulee raja eteen.Eiks vaan ? Työn puolesta ,omia lapsia hoivannut jne jne. Oliskohan joskus myös hyvä "hoivata" itseämme ? Tehdä just sitä mitä /mikä tuntuu itseltämme hyvältä. Sekin on taito oppia.

En minäkään ole Agustinan kirjoitusta huomannut, ANTEEKSI!
Mutta sen verran olen netin kautta tutustunut ihmisiin (en romanttisessa hakuisuudessa vaan ystävänä), että en missään nimessä suostuisi tapailemaan ihmistä joka yrittää liikaa kahlita tai on muuten outo.

Elämästä utelias on oikeassa, itseään pitää hoivata, helliä ja kohdella hyvin.
Valitettavasti kiireen taakse on helppo piiloutua jopa itseltään.
Minulla on onneksi elämässäni nyt sen verran tilaa, että voin olla oma itseni ja hieman elääkin, kun ennen kuin esikoinen oli 10 v. minulla ei ollut omaa elämää.
Sitten eräänä päivänä kaikki muuttui elämää olisi ollut yllinkyllin, realistisia mahdollisuuksia sen elämiseen vielä silloin ei ollut. Sitten kuopus sairastui tiimalasin santa valui liian nopeaan.
Nyt on kaikkea joka lähtöön, se saa mieleni haikeaksi ja runokynän sauhuamaan.

Hupsista, muistin kyllä tämmöiseenkin osioon kirjoittaneeni, mutta kuvittelin sen tapahtuneen paljon aikaisemmin kuin vasta maaliskuussa. Samalla huomaan jääneeni ainoaksi mieheksi, joka on avautunut, lukuunottamatta puolikasta, kun "minävain" kirjoittaa muodossa me.

Mikä lienee syynä? Toisaalta kysyn samaa itsestäni, miksi ihmeessä kirjoitan ja kerron niin paljon itsestäni. Pahaa mieltäkin sillä saa aikaan. Ronkeli jossakin ilmaisi minun olevan vanhus ja puolisoni voivan olla lapsenlapseni (minkä tukitsin moitteeksi lähinnä itselleni - hyväksikäyttäjä), joskin hän peruutti sitten sanomansa kaunisti. Mutta mieleen jäi.

Paljon ikävämmin on asiasta revitelty toisella sivustolla, minne on pesiytynyt jonkinlainen elämäänsä turhautuneiden joukko räksyttämään ilkeyksiä muistakin orkkilaisista. Siellä joku vähälahjainen kadehtii (?) väittämällä thaimaalaista vaimoani vuokratuksi/ostetuksi. Tippaa vailla etten ole tehnyt rikosilmoitusta.

Noh, tottakai ihmisillä on oikeus muodostaa omat mielipiteensä ja olla myös eri mieltä muiden valinnoista, mutta esimerkiksi suuren ikäeron suhteen pitäisi kait ottaa huomioon myös sen nuoremman tunteet ja tahto.

Otti itseltänikin aikaa uskoa, että toinenkin on todella tosissaan. Ja vieläkin jauhan sitä ajoittain, kun juttelemme. Idioottimaisista tölväisyistä en ole viitsinyt kertoa sanaakaan, mutta tuosta isoisä-maininnasta viritimme keskustelun. Prinsessan reaktio: Oh'yes, really possible, ha-ha! Why do they talk about us – are they not married themselves?

HÄN vaalii tiukasti suhdettamme. EIKÄ tämän perusteena ole raha, joskin hyvinvoinnin edellytyksillä on aina merkityksensä. OLEMME nyt toista vuotta yhdessä. JOO sitäkin teemme tottakai. KYLLÄ viihdymme erittäin läheisesti keskenämme. ON toki kulttuurieroja ja siitäkin löytyy selityksiä ... jne.

Kaiken kaikkiaan olemme jo moneen kertaan todistaneet toisillemme tämän homman syvemmät merkitykset ja se riittää meille. Lisätietoja voinette kysellä nenäkkäin Prinsessalta itseltään, kun viimeistään ensi kesänä tulemme Espanjaan pidemmäksi aikaa.

(huokaus) Ehkä näitä ei pitäisi silti julkisesti jauhaa. Mutta toisaalta, kun ei ole mitään syytä olla vaiti, niin miksipä ei. Ja muille kundeille sen kuin yllytyksiä, jos ette edes kerro niin jutelkaa silti asioista. Nää on tärkeitä juttuja myös monille muille. Ehkä sinä yksi omista motivaatioistani.

Jos voin yhdenkin toisen elämää omalla tarinallani helpottaa, on avoimuus sen arvoista.

Voi OC,
olen ihan tosissani katunut hätäköityä ekaa kommenttiani, mutta selatessani alkuaikoinani kirjoituksia ja lukiessani Sinun löytäneen uuden rakkauden Thaimaasta, tulivat mieleeni kaikki ne klisheet, joita ei nyt kuitenkaan tässä kannata setviä, sillä teidän suhteenne perustuu molemminpuoliseen rakkauteen. Tajusin tämän vasta vähän myöhemmin.

Sinä OLET vanhempi kuin Su, mutta nyt kun olen oppinut tuntemaan Sinua paremmin täällä foorumilla, voin kuvitella Sinun saavan oikeassakin elämässä monet nuoretkin naiset lääpälleen, koska Sinussa on sitä jotakin. (Tekisi mieli siteerata Carole Lombardin hehkutusta häntä huomattavasti vanhemmasta Clark Gablesta, mutta en kehtaa.)

Olet charmikas, huumorintajuinen, älykäs ja hyväsydäminen sananiekka ja herrasmies. Sellaisesta me naiset tykkäämme. Eikä näössäsikään ole mitään vikaa, joten ihmettelen, miksi et jäänyt Fuengirolan naisten pauloihin, joita he varmasti virittelivät kilpaa.

Enhän minä kaunaa kanna ja ihan totta, että täällä on todellisuudessakin niitä klisheisiä kohtaloita sun muuta, mikä sai itsenikin ensin ymmälleen tämän suhteen alussa. Mutta kuten sanoit, nyt tiedämme enemmän.

Se on muuten fakta, että mun vanhan olemuksei sisällä asuu ikuinen luova lapsi (voimavarani arkipäivän töissä) ja kun Prinsessalla on sisimmässäänn holhoava aikuinen niin ikäero tasoittuu kummasti (psykologiaa). Todellisuudessa kuitenkin ostimme äskettäin vain yhdet juoksutossut, mutta keilaamassa käymme kaksistaan.

Lähiaikoina kait saan nettiin tarinan esimerkiksi siitä, miten tuo holhoava aikuinen tekee hyvää muillekin kuin minulle. Mutta siitä sitten, julkistan osoitteen aikanaan.

Viimeinen kappaleesi sai mut likipitäen lääpälleni.
Ah, kuinka viehättääkään tuo tarkkanäköinen imartelu.
Ja toisenkin kappaleen luen yhä uudellee ...

olla kyllä Ronkelin kanssa samaa mieltä. Ihaillen olen myöskin OC:n kirjoituksia lukenut Harvoin olen yhtä kaunista ja taitavaa sanailua nähnyt.

Hitsi -pitikin tänne sivulle törmätä ja tietysti lukea , mitä kaikkea kivaa on elämässä olen jäänyt paitsi

On hieno lukea ,kun joitakin onnestaa .

Kyllä näin poikamiehenäkin joskus tuollaista haaveilee ... lämmin syli olisi kiva , kun pimeä ja kylmä talvikin edessä ...

Saas nähdä milloin meikäläistä lykäistäsi
47 vuoteen vain ei ole näkynyt tai kuulunut mitään , ainoat tapauksen olleen "jääkuutioita reijillä " eipä ne mieltä paljon lämmitä .....höh

Kuules Jahu, sulaa se jaakuutiokin kun hiukan lammittaa...

Ja siitä tulee hyvä mieli. Vaikka olishan se ihanaa jos omallekin kohdalle osuis.

En silti valita. Hyvä elämä ollut näinkin. Mutta joskus kauhulla ajattelen et mitä jos..........?
Niinkin pitkä aika kun on mennyt yksin taistellessa. Osaiskohan sitä edes "sopeutua" toisen läsnäoloon ?

Etkö tosiaan ole huomannut, että 47- vuotias vapaa mies on kuin taivaan lahja "suhdemarkkinoilla"?!

Kuinkas se nyt on, Jahu, oletkos liian vaativainen
vai liian ujo

Kuis sä niitä jääpaloja oot sit kohdannu

Ja on se tosi -- kun jääpalaa aikansa sulattelee,
saattaa sieltä sisältä löytyä aarre.

Saattaapa olla ehkä ennemin ujo kuin vaativa , mutta en vierasta naispuolista juttuseuraakaan .
Tanssitilaisuuksissa naisia sentään haen pyörähtämään

Suoratukka kirjoitti:

Kuis sä niitä jääpaloja oot sit kohdannu

Töissä , kauppojen kassoilla , erilaisissa tilaisuuksissa jne..

Mutta valitettavasti erilaiset baari ja ravintola tmv. tilat sulkee pois juttelu mahdollisuuden meikäläisen osalta taustahäly - meikäläisellä kun on sen verran huono kuulo ettei puheesta saa selvää ks. tilanteissa.
Näissä tilanteissa, ja muissa vastaavissa on mahdollisia väärinkäsityksiäkin varmaan tapahtunut , naisen hyväntahtoinen "flirtti"tai muu tiedustelu/keskustelun aloite mennyt ohi minun tietämättä . Tiedä sitten millaisen kuvan meikäläisesti ks. naishenkilö on tahattomasti saanut

Muuten kyllä kahden kesken jutella onnistuu ilman taustahälyä.

Tuota olisi kiva kokeilla ...sitähän Blues vihjasi ...

( Niin olihan siellä sairaalassa ollessani kivan näkösiä naisihmisiä hoitajina - pitäisiköhän hankkiutua uudestaan sinne )

Sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä peliin, niin kyllä kai se siitä...

Ehkä, ainakin joskus ja kokemusta karttuu kuitenkin joka tapauksessa pikkuhiljaa...

Tsemppiä hommaan!

Mitäs jos aloittaisit heti korjausliikkeen ja vaihtaisit aistia – ota ne kaikki muut käyttöön. Huonokuuloisena mutta onnellisena mulla on varaa opastaa. Että esimerkiksi tälleen:

Älä jää kuuntelemaan, josko joku sattuisi tykkäämään. Liiku sellaisilla vesillä missä on helppo katsella ympärilleen, haistella, nähdä ja puhua. Sitten menet rohkeasti kohti, kosketat olkapäätä ja sanot, että hän on mielenkiintoinen ihminen (siitä kaikki tytöt tykkää ja ovat samaa mieltä). Kerrot että haluaisit jutella – kysyen milloin ja missä sopisi? Johdata tapaaminen jonnekin, missä myös syötte (makuaisti) ja sitten ... joko romanssi tai goodbye.

Eivät ne kuule tule sua kysymään. Ja jos olet omat nurkat jo kolunnut niin laajenna reviiriä.

mun sydäntä ainakin lämmitti tuo kirjoituksesi! jos on löytänyt elämänsä rakkauden, niin miksi sitä ei saisi huutaa koko maailmalle!

itsellänikin on tavallisuudesta poikkeava suhde, mieheni on minua 19 vuotta vanhempi. itse en siinä mitään kummallista nää, ehkä muut näkevät mut ei välii.. taidan vaan tykätä "kypsistä" miehistä!

paljon onnea ja kannustusta teille OC ja SU

Tänään, kello 16.00, tulee 38 vuotta täyteen siitä, kun kävelimme
Helsingissä Johanneksen kirkon piiitkäää käytävää papin eteen.

Aikoinaan luulin, etten ketään löydäkkään kanssani elämään.
Ei sitten, aattelin.

No, sitten elämääni tanssi tämä "pätkä".
Ja näin kauan sitä on yhdessä taaplattu.

Sitä kyllä jaksetaan usein molemmatkin ihmetellä
- kuinka aika on kulunut... ja tässä sitä nyt ollaan -

Kaksi vanhaa kääkkää... Ja mukana on mahrottoman
Ihana ja Pirteä ja Kaunis ja Eloisa ja Hauska Kissimirri.

Onnea Suoratukalle ja Suoratukan miehelle yhteisen taipaleen rengastettuna kulkemisen johdosta

Onnitteluhalaukset täältäkin Suoratukalle ja miehelleen!

Tämän eloisan ja erittäin hyväntuulisen daamin tosielämässä tavattuani en yhtään ihmettele, että herransa on ollut mielissään myöhemminkin kuin alkuperäisenä hääpäivänä. Ja ilmeisesti homma toimii samoin toisinkin päin, joten eikun onnellista jatkoa ja samanlaista elämää yhdessä toisenkin mokoman verran.

Äläkä sitä kissaasi syyttele, itse te sen hyvän mielen toisillenne teette