Pelinaisen päiväkirjasta: Miten ne suosikit löytyvät?

Varsinaisena erona espanjalaisen futisfanin ja esim. minun välilläni lienee kiintymys suosikkipelaajiin, espanjalaisille kuitenkin lojaalius omalle joukkueelle on tärkeintä (tosin lienee myös espanjalaisia faneja jotka kiintyvät lempipelaajiinsa). ¡AMUNT VALENCIA!
Miten pelaajasta tulee suosikkini? Hahaa, monimutkainen kysymys jonka vastaus saattaa löytyä tuppipuukko-pohdinnoista.
Muutamia seikkoja olen uskaltanut mainita itselleni ääneen:
1 .Ulkonäkö, sen ei tarvitse olla mitenkään erityinen valtaväestön mieleinen, kunhan sopii minun ja vain minun silmiini. Tosin persoonallinen tyyli suo aina lisäpongoja.
2. Pelityyli, tykkään kovista peräksi antamattomista pelaajista, jotka eivät kuitenkaan tahallaan aiheuta toiselle pelaajalle fyysistä vammaa toimillaan.
3. Luonne, pelaajan luonnetta analysoidessa pitää aina muistaa, että arvioin pelaajan luonnetta kentällä tositoimissa. Julkisuuskuva tai muuten tiedossa oleva siviililuonto ei välttämättä kerro mitään pelaajasta. Minun suosikkipelaajani on avulias, kilpailuhenkinen, temperamenttinen, saa ja pitää tulistua. Rakastan argieita ja espanjalaisia, heillä temperamentti on juuri sopiva, italiaanot ja kreikkalaiset ovat makuuni liian raisuja.
4. Yleinen miellyttävyys, kaikki muut kriteerini saattaa tehdä tyhjäksi se jos pelaaja on kokonaisuudessaan onnistunut vakuuttamaan minut miellyttävydestään.
Minulle on vuosien varrella kertynyt monia suosikkipelaajia, englantilaisia (Arsenalin veskarit) Lukic ja Seaman, lentävä hollantilainen Van Der Sar, pari tsekkiä Jiri Novotny ja Petr Cech, Paraquayn lihapulla Chilavert, ihana mexicano Marques, saksan ylpeys Kahn, etc. Ristiriitainen lista eikö totta? Eikä tämä ole kuin raapaisu Espanjan ja Argentiinan ulkopuolelta tulevista suosikeistani.
Rakkaimmat pelaajat tulevat kuitenkin Espanjasta ja Argentiinasta ja kaikille seuraaville on yhteistä pelaajaura Valencia CF:ssä:
1. Fabian Ayala
2. Pablo Aimar
3. El Piojo Lopez
1. Santi Cañizares
2. Gaizka Mendieta
3. Juan Sanchez
4. David Villa
5. Miquel Ángel Angulo
Heissä kaikissa on sitä jotain, yhteistä ulkoista tekijää ei oikein löydy on tummaa sekä vaaleaa, pitkää ja lyhyttä, komeaa ja rumaa, lihaksikasta ja ruipeloa.
Sitten suosikkianalyysiin:
*Ayala on tosin mielestäni maailman komein mies! Sen lisäksi Fabian on unelma-toppari. Topparihan on se joka aiheuttaa futismatsissa ”PUKS” –äänen, jonka jälkeen pallo muuttaa suuntaa maalilta poispäin. Näiden vuosien aikana korvani ovat tavoittaneet tuon tietyn PUKS:in, joka syntyy pallon osuessa Ayalan päähän, tuhansia kertoja. Nyt rakas pelaaja on lähdossa toiseen joukkueeseen joten monet itkut tulee väännettyä, minun onnekseni hän jää Espanjaan ja Valencian lähelle, espanjalaiset ovat toki toista mieltä, olkoot vapaasti. Olisin varmaankin surrut silmät päästäni jos Ayala olisi lähtenyt Italiaan tai Englantiin.
Ayala
*Pablo, Pablito piskuinen käkkäräpää juoksee pitkien hyökkääjien jalkojen välistä ja nappaa pallon itselleen. Pelaa nykyisin toisaalla mutta moni kaipaa häntä takaisin.
*Cañizares on unelmieni discokunkku, legenda. Ihana blondi veskariksi lyhyenläntä käppänä, jolla riittää luonnetta, ainakin rikkoa partavesipullo MM-kisojen alkumetreillä, kiitti siitä Santi! Värikäs ja hurmaava pelaaja, sympaattinen tyyliniekka.
Canyete
*Mendin lähdostä Lazioon en meinannut toipua, en sitten millään, tai oikeastaan en ole vieläkään toipunut…
Mendi sai kunnian olla opintojeni mesenaatti vuosina 2000-2001 ostin Valenciasta Mendi-kansion ja portfoliossani oli itseottamiani kuvia hänestä.
Mendi lähtee pois
Paita
¡¡MENDIIIII TE QUEIROOOOOO MUCHOOOOO!!
Mendin lähtö otti tosiaan niin tiukille, että kuljin Lazio vuonnaan MendiLazio paidassa, boooooohooooo!
Mitähän noista lopuista mainitsisin:
*Angulo, niin Angulooooooooo jee, kontrolloimattomana kävelevä katastrofi, hankala pelaaja, sai aikoinaan UEFAlta suurimmat sakot kuin kukaan aiemmin sylkäistyään Werder Bremenin pelaajaa Championsliigan ottelussa 2004. Angulo on parhaimmillaan uupumaton työmyyrä joka jaksaa juosta ja pelata läpi koko matsin nykyisin pelit sujuvat suhteellisen vähin rikkein, tosin kovaa tuo lihaskimppu osaa pelata edelleenkin. Ajatuskin joutumisesta Angulon kiukkuisen taklauksen tai tönäisyn kohteeksi sattuu. Angulo ja Cañizares käyttävät samaa parturia, joten hurrrrmaava kuontalo kuuluu Angulonkin tavaramerkkeihin.
Pelaajan omapäisyydestä vielä hauska ja piristävä yksityiskohta, jonka olen muistanut mainita jo toisaalla:
Angulo oltiin myymässä Arsenalille, lääkärintarkastukset oli tehty ja sopimuspaperit olivat allekirjoitusta vailla. Loppujen lopuksi kävikin niin, että Angulo palasi Lontoosta allekirjoittamatta sopimusta, koska hän epäili, ettei olisi sopeutunut englantilaiseen elämäntyyliin. OIKEIN! Ei hän olisi sopeutunutkaan, aika harva espanjalainen pelaaja oikeasti sopii Brittilään, on se meno niin erilaista.
Angulo palaa kotiin
*VillaMaravilla, teini-isä, kuten tyttäreni kutsuu komeaa ja taitavaa nuorta asturianoa. Kicke eli valkku Sanchez Flores ( KYLLÄ, sukua sille laulaja Lolalle) heitti Villan ulos harjoituksista aggressiivisen käytöksen vuoksi, kyllä se poju siitä rauhoittuu kunhan vähän varttuu, toivottavasti joukkeemme johto ei ahneuttaan mene ja myy Villaa Chelsealle, se olisi jo liikaa!
Oho! Tässä tulikin taas tekstiä yllin kyllin, toivottavasti edes joku jaksaa lukea.
- Käyttäjän Raya blogi
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Bravo! Bravo! Bravo!
Raya, ihan vakavissani kysyn:
Kun siellä jossakin yökkönä kyykit ja tuotat sen sivutuotteena tuommoista ihanan elävää tekstiä, jota lukiessa ainakin minä hekumoin olematta silti edes koko lajista kiinnostunut, niin ...
... oletko ajatellut kaupallistaa tuotteesi (taitosi). Aloita täällä. Kirjoita meille lisää jalkapallosta ja ennen kaikkea siihen liittyvistä ilmiöistä, ihmisistä ja tapahtumista. Siten saat aikaan portfolion, jonka sisällöllä voit myöhemmin osoittaa jollekin kaupalliselle välineelle, mitä osaat ja tehdä työksesi mitä tahdot (?).
Kiitos jutusta ja täydet pisteet!
AHHHH!
Voi sinua OC!
Jippii, jehuuuu!
*POMPPPII YLÖS ALAS kuin Tikru*
Ihanasti sanottu, ja kyllä tahtoisin hyödyntää tietämykseni, taitoni sekä hitusen sisäpiiritietojanikin (niiden kanssa vaan pitää olla järki matkassa, ettei vahingossakaan satuta eikä loukkaa ketään.), valitettavasti suomalainen futismaailma pyörii Litmasten ja Hyypiöiden jne. ympärillä, kukaan ei kiinnostu, rantarosvojen-maan futiksesta, sääli.
Vuonna jotain Even Matti Neloselta olisi tahtonut toteuttaa ohjelmasarjan suomalaisista jalkapallofanaatikoista (heh fanaatikko tosiaan), valitettavasti meitä ei löytynyt muita, joten koko juttu vesittyi.
No ehkäpä vielä joskus, eräänä kauniina päivänä, jalkapallojumala hymyilee minulle ja aika on kystä, nimittäin provinssimme Aamulehdessä oli jo juttua Valencia CF:n stadionin laidalla baaria pitävästä Furia Rojan fanilegenda Manolosta.
Hiljaa hyvä tulee...ja kiitos!
Todella hieno juttu
Kyllä minä arvelinkii, että joku jalkapallomanageri tai valmentaja olet Raya.
OC kertoi jo sen mitä minullekin tuli mieleen. En ole kovin innokas futisfani mutta seuraan jonkin verrat sitä täällä Espanjassa. Kyllä kuningas jalkapallo on täällä niin uskomattomassa asemassa koko yhteiskunnassa, että ei sitä ymmärrä, jos ei todella perehdy siihen kuten Raya on tehnyt.
Tuo OC:n idea on tosihyvä. Jutteleppa karin kanssa niin saat varmasti ohjeita ja vinkkejä.
Täydet pisteet minultakin.
Kiitos Raya näkökulmasta
Henkilökohtaisesti en ole koskaan ollut mikään erityinen futisfani, mutta tuo Rayan upea kirjoitus herätti näkemään asian aivan uudelta kantilta, eli kyse ei välttämättä olekaan pelkästä pallosta ja sen perässä juoksemisesta, heh... no, eipä se omakaan suhtautumiseni jalkapalloon ole noin yks'oikoinen ollut, mutta kiitos Raya tuon näkökulman välittämisestä.
jalkapallo....
eipä vois paljon vähempää kiinnostaa..hei haloo täähän pitäis olla espanja-foorumi. nyt tietysti joku saa taas aiheen "joo mut kun jalkapallohan on niin ja niin tärkeetä espanjalaisille", mitä sitten? me orgin lukijat kun toistaiseksi ollaan vielä valtaosa suomalaisia ja pesäpallokansaa.
Hyvä Jukka!
Hyvä Jukka ja hieno pointti. Mutta mitäs jos sinä tekisitkin meille jutun suomalaisesta pesäpallosta Espanjassa. Tosin asia ei voisi minua vähemmän kiinnostaa, mutta ...
Jepulista jep
OC:n kommentti Jukalle oli hyvä.

Hieno on muuten tuo "laihtunut" kuvasikin OC.
Jukka väitti, että olemme pesäpallokansaa.
He he. Mikä pesäpallo?. Höh.
------------------------------------------------------
Lainaan tähän intialaisen henkilön "kommentin":
"Miksi söisit raa'an hedelmän, kun kypsiäkin on käsillä?
Miksi lausuisit tylyjä sanoja, kun voit puhua kauniisti?"
-------------------------------------------------------
Tääkään nyt ei tietty ketään kiinnosta.

Kunhan hurlumheijaan vaan näin illan ratoksi. Jeah!
Jep!
Olen Old Chapin kanssa samaa mieltä! Hyvä pointti, Jukka.
Pero...en kuitenkaan aivan täysin ymmärtänyt mikä mielipiteesi kirvoitti, koska
MINÄ EN OLE PESÄPALLOKANSAA PRKL!
Anteeksi, kova ilmaisuni, mutta en voi sietää lokeroimista, enkä varsinkaan pesäpalloa.
Eiköhän täällä heiluta yksilöinä, kirjoiteta Espanjaan, espanjalaisuuteen yms kaikkea elämään liittyvää?
Olen kirjoitellut (mm.) nelisen vuotta erään rokkiorkan sivuille -ja kas, sielläkin kirjoittelemme hyvin paljon muistakin asioista kuin ko. rokkiorkka tai edes rokki tai edes musiikki ylipäätään.
Pikkuvinkki Jukalle ja kaikille muillekin futista inhoaville:
Minun kirjoituksissani vilahtaa lähestulkoon aina jotain tuohon kuningaslajiin liittyvää, ellei se miellytä/kiinnosta, jättäkää kirjoitukseni lukematta! Helppoa!
Hieno blogi kuningaslajista....
Olen myös jalkapallofan henkeen ja vereen, olen sitä ollut jo nuoresta klopista lähtien.... ja minua hellitään, sillä jalkapallon maailman terävintä kärkeä on nykyään mahdollisuus seurata niin paljon, että on jo pakko karsia.. joka matsia ei ole aikaa katsoa. Kiitos satelliittien. Minulla on luonnollisesti erillainen näkökanta maailman jaloinpaan urheiluun, kuin Rayalla... tietysti, kun olen mies
Minulle pelaajien ulkonäkö on täysin yhdentekevää. Sitä paitsi, minulle maailman tärkein sarja on Serie A ja tällä kaudella Serie B, sillä pienen härdellin jälkeen menivät pudottamaan Juventuksen sarjaa alemmaksi...grrrrrrrr! No onneksi nousevat takaisin pääsarjaan... Juve on siellä nyt ykkösenä, vaikka aloitti kauden alussa -20 pisteestä... Nyt hyvä....
Saamme myös sitä seurata 4-5 matsia/ vko... kiitos satelliitien. Voit, Raya, uskoa, että niitä pelejä katsellaan...puhumattakaan Englannin liigasta, joita nähdään n. 5matsia/ vko... samoin Ranskan liigaa ja Bundes liigaa
Ja kaikki nähdään suorina lähetyksinä.... siis näin meikäläistä futisfania hellitään....
Iloitsen suuresti, jos Valencia pystyy pitämään kärkipaikkansa... vaikka pahaa pelkään. Barca hengittää niskaan.
Pieni korjaus myös Rayan harhaluuloon, että suomalainen futismaailma pyörii pelkästään Litin ja Hyypiän ym. ympärillä. Sehän ei nimittäin pidä alkuunkaan paikkaansa. Rantarosvojen maan futis kiinnostaa suomalaisia paljon. Urheilukanava lähettää La Ligaa matsin/ vko... ja hyviä pelejä tuleekin. Viime lauantaina todistimme, kuinka suuri Barca kaatui ja ensi lauantaina katselemme klassikkokamppailua Barcelona-Real Madrid.
Samoin suomalaisia kiinnostaa taskuvarkaiden maan Serie A
Minä puolestani olen ns. seurauskollinen. Jos puhutaan Italian sarjoista... ei ole Juventuksen voittanutta... "Vanha rouva" kolahti meikäläiseen jo 30 v. sitten... ja tekee sitä edelleen. Ensi kaudella toivon näkeväni jälleen, kun Juve pokkaa scudetton...
Jos taas puhutaan Espanjan liigasta, olen ehdottomasti aina ja edelleen ollut Valencian miehiä
Muiden maiden liigoja seuraan mielelläni, mutta varsinaista suosikkia ei niistä sarjoista löydy.
Viime vuoteni oli pelastettu jo heinäkuun alussa ... ai miksi? ... Italia vei maailmanmestaruuden... uskoin hommaan niin paljon jo alusta pitäen, että uskalsin lyödä vetoa Italian puolesta... ja käärin eurot tyytyväisenä taskuuni...
Jalkapallosta voisin puhua, vaikka maailman tappiin, mutta lopetan "vuodatukseni" tähän.....
Kiitokset jalkapalloblogistasi... se oli kerrassaan upea!
Ikä ei merkitse yhtään mitään, ellei satu olemaan juusto!
Sekamelska
Eilinen ottelu Valencia-Inter päättyi sekamelskaan, kertoo mm. Ilta-Sanomat
Jalkapallo ja väkivalta
Kuten tiedetään, uskonnon vuoksi on tapettu ihmisiä enemmän kuin missään tunnetuissa maailman sodissa yhteensä.Minkään muun urheilulajin yhteydessä, kuin jalkapallo,ei ole menetetty niin paljon ihmishenkiä!Ei ole toista niin väkivaltaista urheilulajia kuin tämä ihannoitu jalkapallo!Tv lähetti dokumentin perheen isästä jonka harrastus oli kerätä kannattajapoppoo ja lähteä vain ja ainoastaan tappelemaan toisen joukkueen pelipaikalle.Eikä ottelua ollut tarkoituskaan katsoa!Näin siis mm.Englannissa.Pelaajat ovat suuria kusipääegoja(Rooney),väkivaltaisia toisiaan kohtaan,yrittävät tahallaan vahingoittaa vastustajaa,sylkevät toisiaan kasvoihin,nykyään tappelevat jo kentälläkin,kannattajat pieksävät katsomoissa vastustajan kannattajia sairaala kuntoon,tuhoavat lähi pubien kalustot jne,montako tukehtui kuoliaaksi verkkoaitoja vasten erään mellakan yhteydessä.Tiedättehän miksi aidat on rakennettu,siksi että se villipetolauma pysyisi siellä katsomon puolella.Sopupelien määrä kasvanut,lahjonta rehottaa.Tuomareita uhkaillaan,kentällä pitänee tuomareiden laittaa kypärät päähän että selviäisi vahingoittumatta.Etelä-Amerikassa pelaaja ammuttiin hengiltä kun teki vahingossa oman maalin!Lista on loputon ja jatkoa tulee!
Sairasta,sanoisin.
Hih ja höh :)
Et varmaankaan ole perehtynyt tarpeeksi asiaan, josta nyt kirjoitit, Kartza, etkä varmaankaan jaksanut sitä TV-dokumenttia tarkkaan katsoa. Et ehkä muuten kirjoittaisi noin. Ymmärrän, jos joku ei jalkapallosta piittaa, mutta nyt taitaa Kartza hiukan "höpistä" ... jokainen todellinen jalkapallon ystävä, on surullinen ja pahoillaan väkivallasta, jolla ei ole MITÄÄN tekemistä itse lajin kanssa.
Mutta no problem, jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, siis hyvää naistenpäivää vain sinulle, kuten kaikille muillekin Orkin naisille!
Ikä ei merkitse yhtään mitään, ellei satu olemaan juusto!
Nyrkkeily
Ivankan mielestä nyrkkeily
on ainoa urheilulaji, jonka pääasiallinen tavoite on saattaa vastustaja tajuttomaksi. Itse asiassa se on ainoa urheilulaji, jossa ottelijat saavat vahingoittaa toisiaan.
Vaikka en jalkapallosta mitään ymmärrä katsoisin sitä mielummin kuin nyrkkeilyä.
Eli aivan varmasti nyrkkeily on väkivaltaisin urheilulaji.
Moto GP
Tänä viikonloppuna ajetaan taas moottoripyörillä kilpaa! Dani Pedrosa (lemmikkini!), Marco Melandri ja pakko myös noteerata Valentino Rossi. - Tietenkin myös Kallio
Väkivallasta ei oikeastaan ole tietoakaan, riskit kaverin vahingoittumiselle ovat liian suuret! Herrasmiesten urheilua, sanoisin 
Katastrofaalista!
Valitettavasti en päässyt kommentoimaan Valencia-Inter pelin lopputapahtumia tuoreeltaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Alkajaisiksi: Guanche, kiitos!
-Ja yleistykseni kaikkien suomalaisten futisfanien kiinnostuksen kohteista, menköön turhautumisen piikkiin. Onneksi sentään telkusta näkee pelejä.
Epätoivoisilla hetkillä tapahtuu epätoivoisia asioita, ihan sympaattisena pelaajana tunnettu David Navarro antoi tuoreet kasvot futisväkivalllalle.
Seuraava katsaus VCF-Inter peliä seuranneisiin tapahtumiin perustuu kuviin, kuvanauhoihin sekä paikanpäällä olleen kertomukseen, itse en ollut Valenciassa.
Interin pelaajat käyttäytyivät hyökkäävästi kotijoukkueen Valencian pelaajia kohtaan, Materazzi ilkkui ja irvi, Burdisso löi ja repi tukasta Joaquinia (ja uutislähteiden mukaan myös loppupeliä kipparoinutta Carlos Marchenaa). Kuvanauhan ja kuvien mukaan Zlatan Ibrahimovic repi ja löi Hugo Vianaa.
Interiläiset seuratoveritkin yrittivät irrottaa miestä Joaquinin kimpusta, kun Burdisso ei hellittänyt ryntäsi vaihtopenkillä istunut David Navarro seuratoverinsa avuksi -ja apu olikin sitten kyseenalaista laatua. Navarro kumautti Burdisson nenän murruksiin.
Navarron elämä muuttui pahaksi muutamassa hetkessä, hänen perheensä elämä muuttui, tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Kuumaverinen topparimme Ayala hillitsi itsensä ja toimi sopijaosapuolena/lohduttajana, Angulo kävi hakemassa vaihtomaalivahti Butellen pois hässäkästä.
Minä uskon, että miehen ärsyttäminen siihen pisteeseen, että lyönti lähtee kohti toista ihmistä (ja osuu) on suhteellisen helppoa, luvallista lyöminen ei ole, jalkapallopelissä, ei ei ei!
Mutta, onko pelaajien pakko sietää henkistä kiusaamista? On, eihän haukku haavaa tee sanotaan, kuitenkin pinna katkeaa karmeiden sanojen johdosta, muistetaanpa MM-kisoja ja Zidane-"raasun" katkeraa kohtaloa.
Italialainen ja espanjalainen joukkue vastakkain, tunteita, häviön katkeruutta, turhautumista, unelmien murskautumista -sitäkin mm. on jalkapalloväkivalta.
Pelaajat ovat paljon vartijoita, esikuvia, heidän pitäisi pystyä hillitsemään itsensä.
Pelottavaa on myös joukkueiden kannattajien väkivalta, futiksen ystävien sydäntä kylmää tapahtumat ympäri maailmaa kuningaslajin ympärillä.
Argentiinan liigajalkapallon pelottavimmat "äärikannattajat" ovat aloittaneet, muiden maiden kannattajien "koulutuksen". Oppiaineina ovat pommit, teräaseet, pelaajien sekä joukkueiden uhkailu ja kiristys (maksakss suojelurahoja tai muuten...), pelaajin rakkaimpien kidnappaukset etc, eräinä oppilaana ovat olleet meksikolaisten seurojen kannattajat. APUA!
Itse näkisin, että jalkapallo on "uhri", nämä ääriainekset käyttävät jalkapalloa tekosyynä suoranaiseen pahantekoon, mitään tekemistä itse lajin tai sen harrastamisen kanssa ei näillä ääriaineksilla ole.
Jokainen joka sydämessään rakastaa peliä tuomitsee kaiken tuollaisen arveluttavan ja toivoo rauhaa jalkapallomaailmaan, saatiinhan Englanninkin tilanne rauhoittumaan.
Ja tuohon Kartzan "pelaajat ovat kusipääegoja" -varmasti!
Rooney, Al Smith jne kyllä näitä löytyy, mutta EI pidä yleistää, eivät todellakaan kaikki ammattilaiset ole pissapäitä.
Olen yrittänyt ystäväpiirissäni vetäää kampanjaa:
"Jalkapalloilijakin on IHMINEN" -koska ihmisillä on näiden rooneyiden, beckhamien, maradonien perusteella muodostunut stereotypia ammatikseen jalkapalloa pelaavista ihmisistä.
Herran tähden, jalkapalloilija voi olla, nuuka, fiksu, epämuodikas, takapajuinen, antelias, empaattinen jne aivan kuten kuka tahansa.
Toki jalkapalloilijan elämää ja arkea rajoittavat useat sellaiset seikat, joiden olemassaoloa normaalilla tavalla elantonsa tienaava ihminen ei voi kuvitellakaan. Mutta niinhän me jokainen olemme uriemme orjia, heh hassusti sanottu.
Jalkapalloilijat myyvät ammatillisen osaamisen lisäksii myös ison osan yksityiselämäänsä. Ruokailu, ystävien kanssa hengailu, perhe-elämä joka kattaa seksin, yhteiselämä kovienkin kipujen kanssa ovat osamaksuina siitä summasta jonka agentti on onnistunut seuran kanssa neuvottelemaan.
Huippujoukkueiden pelaajat säätelevät elämistään ja olemistaan jopa heinäkuisen lomansa aikana, porsastelu kostautuu, mm. lisääntyneenä loukkaantumisriskinä.
Valencia - Inter
Oma tulkinta videoiden perusteella oli että Materazzi suivaantui huonon tuloksen johdosta ja kyynäröi Ayalaa, joka jatkoi tönimällä. Marchena tuli väliin. Burdissolta meni piuhat sekaisin ja haastoi riitaa Marchenan kanssa, joka potkaisi tätä polven korkeudelle, ilmeisesti ilman sen kummempaa seurausta. Tässä vaiheessa Burdisson pelikaverit olivat vetämässä tyyppiä pois rähinästä, mutta sitten kentälle ryntäsikin Navarro...
Itse sain kyllä sen käsityksen kun kuuntelin radiota pelin jälkeen että Navarrolta ei mennyt ensimmäistä kertaa överiksi. Pyyteli kyllä sitten käytöstään anteeksi jos keneltäkin, mikä oli vähintä mitä voi tehdä. Anteeksipyynnöt tuskin vaikuttavat huomenna määrättäviin UEFAn sanktioihin. No, onneksi tyyppi ei ole mikään tärkeä linkki Valencian kokoonpanossa. Toinen tappeluun osallistunut Valencian pelaaja, Marchena, sen sijaan on eräs jengin tukipilareista, eli toivotaan nyt hartaasti ettei tule pelikieltoa Chelseata vastaan.
Kaiken kaikkiaan harmittava tapahtuma - kun Valencia kerrankin onnistui pudottamaan Interin jatkosta olisi suonut matsin päättyvään juhlavampaan tunnelmaan. Olen siis ehdoton Valencian kannattaja - en vain oikein näe syytä miksi ryhtyä tappelemaan kun pitäisi juhlia. Muuten, ensimmäisen kohtaamisen jälkeen todettiin täällä urheilulähetyksessä että Valencia taisteli Interistä 2-2 tasapelin varsin italiailaiseen tyyliin. Tuohon voisi lisätä, että myös seuraava matsi loppupeleineen eteni melkoisen italialaiseen sävyyn...
Moro!
Kiitti analyyttisestä selvityksestä La Cruizer.
Minä sain sähköpostiin linkin ja selityksen paikan päällä olevalta VCF-henkiseltä heebolta (minä en edes voinut kuunnella radiota) joka takuulla sensuroi esim Ayalan osuuden. Heh koska tietää, että suivaantuisin jos Fabiania moititaan.
Siitä sitten omat tulkinnat ja koska olen hieman ärtsy olen edelleen sitä mieltä että Interiläiset olisivat saaneet pysyä lestissään. -Olen puolueellinen tai jotain. 
Ehkä Valencian poijjaat ovat vihdoinkin oppineet, että vastustajat pitää "kaataa" niiden omilla eväillä, Inter italialaisittain ja Chelsea lontoolaisittain, hui, tuota oikein jo pelkään.
Voisit muutenkin hieman kommentoida noita pelejä ja tilanteita, koska osaat niin paljon paremmin kastellaania kuin minä ja mitä ilmeisemmin olet jatkuvasti seudulla?
Ja sitten veikkauksesi:
Tuleeko tänä vuonna tupla?
P.S. Saitko muuten ikinä sitä kassia jonka lähetin? Silloin 100 vuotta sitten?
Fudiksesta
Moi taas Raya,
tarkoitus ei tietenkään ollut antaa ymmärtää että minulla on jotenkin todenmukaisempi kuva matsin jälkimainingeista. Ainahan se on tulkinnasta kiinni näissä asioissa. Ajattelin vain viritellä vähän keskustelua! Itse olen aina jossain määrin puolueellinen kun noita Valencian matseja katson. Tosin asioiden tulkitsemista oranssien lasien läpi haittaa hieman nykyään sohvan jakava vihollisjoukkueen kannattaja. Eli kun telkun ääressä kurkku käheänä vaadin penaltia kun Villa kaatuu alueella, niin vierestä kuuluu silloin usein "ei ollut kun pallo oli välissä". Kinaan vastaan kunnes valitettavan usein hidastuskuva osoittaa että toinen oli oikeassa... Tietenkin annan samalla mitalla takaisin ja kärtän kovaan ääneen keltaista korttia Sergio Ramosille kun vastustajansa kompuroi kentällä... Hieman naurattaakin se, että parin vuoden yhteiselon aikana ainoastaan jalkapallosääntöjen erilainen tulkinta on aiheuttanut kärhämää (eli siis tunnin mykkäkoulua omalta osaltani). No hyvä niin! Ja yhdessä fudikseen liittyvässä asiassa ollaan sitten täysin samaa mieltä: kun Cannavaro on kentällä niin Madridin puolustus on auttamatta pulassa. Sieltä se tulla lenkkeilee hymyilevä italiaano omalle rankkarialueelle kun pallo on jo viidettä minuuttia maalissa... Barcelonaakin vastaan meni heti paremmin kun Canna oli sivussa. Menin jo niin pitkälle että väitin että Canna on Madridissa viettämässä välivuotta: pelailee minkä viitsii mutta kun kauden viimeinen matsi on ohi niin suuntaa takuulla takaisin saapasmaahan taakseen katsomatta, pankkitili pullollaan ja hyvin levänneenä.
Raya, pahoin pelkään ettei tule tuplaa tänä vuonna. Maalinteko on edelleen liiaan vaikeaa. Italialaisia vastaan se ei haittaa, kun ne tyytyvät maaliin tai pariin. Sen verran Valenciakin saa aikaiseksi 1.5 tunnin yrittämisellä. Mutta enkut ovat sen verran kunnianhimoisia että jatkavat maalaamista läpi matsin. Ja kun onnistumisprosentti hyökkäyksissä tuntuu olevan huomattavasti kovempi kuin meikäläisten, niin huonolta näyttää. La Liga on vielä täysin avoin ja kaikki tuntuvat epäonnistuvan vuorollaan. Tässä taas Valenciaa vaivaa keskittymisen puute. Kun vastassa on Barcelona tms. kärkipään jengi niin silloin kyllä osataan. Mutta kun sattuu se viikonloppu että huippupään joukkueet ottavat tappioita tai tasapelejä, ja itsellä on helppo vastustaja jonka avulla pitäisi kuroa ero kiinni, niin se ei sitten millään onnistu. Tähän vaikuttaa tietenkin se, että La Ligassa ei pelaa yhtään huonoa jengiä, ts. erot kärjen ja häntäpään joukkueiden välillä eivät ole mitenkään valtavat kun puhutaan osaamisesta. Tällöin hieman ylimielisellä ja lepsulla asenteella matsiin lähtevä kärkijengi ei olekaan parempi kuin kaikkensa yrittävä jumboilija. Mutta jos asenne on kunnossa, niin kyllä piruvie Valencian olisi pitänyt ottaa täydet pisteet esim. Betisiä tai Násticia vastaan. Toisin kävi ja 5 pojoa jäi saamatta.
Jaahas, lopettelen tähän. En valitettavasti ehdi seurata fudista niin paljon kuin haluaisin, mutta aina silloin tällöin yritän pistää kommenttia blogiisi. Se mainitsemasi kassi taisi kyllä jäädä saamatta. Ei mikään ihme, sen verran satunnaista on tuo postinsaanti muutenkin...
Tarkkaa analyysiä
Heh, ainakin tulkintasi oli perusteellinen eikä varmasti sivuraiteella.
Ne oranssit lasit ovat kyllä ihan kätevät, monella kohdin elämä on paljon hauskempaa, kun elää tunteella.
Eivät nuo espanjalaisetkaan niin pilkuntarkkaan fudista sääntöjen mukaan tulkitse vaan hermo palaa oman joukkueen kohdatua vääryden -vaikka se sitten nauhalta jälkikäteen tarkastettuna osoittautuisi omaksi mokaksi.
Tuosta "sohvan jakamisesta" olisikin kysynyt seuraavaksi, mutta edit vastata ennen kuin kysyin.
Vai, että vihollisjoukkueen kannattajan...toisaalta kun tarkastellaan asiaa Ylöjärveltä käsin eli globaalisti, voidaan todeta sohvanjakamisen minkätahansa, esim. espanjalaisen joukkueen kannattajan, kanssa olevan siistiä!
Nyt pitää rientää, mutta olen enemmän kuin iloinen La Cruizer saadessani lukea loistavia kirjoituksiasi, asiantuntemusta, harkintaa, järkeä ja tunnetta samassa paketissa.
Vai pesäpallokansaa... Ja
Vai pesäpallokansaa... Ja pyh! Pesäpallo on mulle yks sun hailee, toisin kuin jalkapallo.
Onneksi täällä Espanjassa näkee oikeaa jalkapalloa eikä kömpelöä potkupalloa kuten Suomessa. Suomalaisia jalisotteluita ei pysty katsomaan kuin korkeintaan 10 min. Sitten jo alkaa säälittää pelaajien onneton räpeltäminen.
Parinvalinnassa on meillä mennyt vain yksi seikka pahasti pieleen. Avoni on Barçalainen ja itse olen aina ollut Real Madridin kannattaja. Onneksi pelasivat tasan, niin meilläkin kotirauha säilyy!
Enpä enää muista kuka sanoi ettei jalis kuulu tähän orkkiin, mutta oon Rayan kanssa samaa mieltä, että eipä niitä jalis-juttuja kukaan pakota lukemaan. Itse en pidä viineistä, joten en tuppaa nenääni viinikeskusteluihin. Simppeliä!
Lisää vaan jalista Raya!
UEFA jakoi pitkiä
UEFA jakoi pitkiä pelikieltoja Valencialle ja Interille
UEFA on antanut Valencian David Navarrolle seitsemän kuukauden pelikiellon osallisuudestaan Inter Milania vastaan pelatun ottelun kärhämään.
Valencia sai seurana hieman yli 150.000 euron sakot, mutta seura välttyi stadionin sulkemiselta, josta niin ikään neuvoteltiin. Inter sai seurana sakko saman summan.
Navarro itse ei pelannut ottelussa, mutta ottelun loputtua kävi lyömässä Nicolas Burdissoa, jolta murtui nenä.
Lisäksi Interin Burdisso ja Maicon saivat kuuden ottelun pelikiellon, Ivan Cordoba kolme ja Julio Cruz kaksi ottelua ja Valencian puolustaja Carlos Marchena sai neljän ottelun pelikiellon.
Uefan rangaistukset
Lukaisin tuossa hätäiseen Las Provinciasia ja mikäli en hyppinyt riveillä ja ymmärsin oikein:
Valencia että Inter saivat 250 000 Sveitsin frangin eli 155 772 euron suuruiset sakot.
Lisäksi suurin syntinen Navarro sai seitsemän kuukauden pelikiellon.
Carlos Marchena sai neljän ottelun pelikiellon (eli siinä ne menevät molemmat Chelsea pelit sekä mahdolliset loppupelit Carlokselta sivu suun).
Interin Burdisso ja Maicon saivat kumpainenkin kuuden ottelun pelikiellon, Cordoba sai kolmen ja Cruz kahden ottelun pelikiellon.
Uefa vaatii Navarron rangaistuksen laajentamista myös maajoukkuepeleihin, liigan lisäksi. Uefan tarkoituksena on ettei Navarro pelaisi ensimmäistäkään peliä loppukaudesta, eikä seuraavan kauden alusta.
Jos en vallan metsään mennyt niin Uefan lakimies oli esittänyt Navarrolle 10 kuukauden kieltoa, sekä Burdissolle, Marchenalle sekä Maiconille n e l j ä n kuukauden bannaa, hui!
(Uefa.com, Las Provincias, Valenciacf.es)
Lisäksi silmiini sattui uutisjuoru Navarron mahdollisesta siirtymisestä Newcastleen.
Ei millään pahalla (tykkään enkkufutiksestakin), mutta siellä niillä olisi käyttöä miehelle joka on kätevä käsistään.
Ja sitten protestia:
Uefan olisi pitänyt rangaista myös Interin maalivahti Toldoa, koska tämä oli tunkeutunut (siis rytäsi) Valencian pukkariin, etsimään Navarroa
HAHAA! Nyt minäkin olen oikea ihminen. Rekkauduin YouTubeen, vain nähdäkseni siellä olevan nauhan tapahtumista, ja kas Marchena tosiaan napauttaa keveästi jotakuta kintulle.
Siellä joku Valencialainenkin pitelee naamariaan, mitä sille on tapahtunut? Jos oltaisiin oltu Pohjanmaalla ennen vanhaan, olisi pian otettu esille puukot ja putarit.
Valecia on siis Espanjan Pohjanmaa, ilmankos siellä on niin kotoisaa. (Pohojalaaset olkoot suuttumati)
On se niin epää, että minä saan ensiksi aina kaikki sensuroidut versiot, heheheheee.
MUOKS!
Huomasin, että Mela oli ehtinyt kommentoimaan, lämmin kiitos!
Ja Vinskiltäkin mehukkaita kannanottoja, hianoo.
¡AMUNT ORKKILAISET!
Kova kielto
Aika kova tuo Navarrolle asetettu pelikielto. Ihan näin vertailun vuoksi: Pari vuotta sitten Figo taklasi nappulat edellä Zaragozan César Jímeneziä. Ei sanktioita, ei edes keltaista korttia. Tällä viikolla Jímemez ilmoitti jäävänsä eläkkeelle fudiksesta - kaikkea on yritetty mutta polvivamma ei ota parantuakseen. Tämä tietysti tapahtui pelitilanteessa, mutta mistään "vahingosta" ei ole kysymys, sillä Figolla ei ollut mitään toivoa ehtiä palloon.
Mielestäni Navarroa pitää rankaista, mutta nyt asetettu rangaistus on kyllä jo sitä luokkaa, että se vaikuttaa auttamatta uran etenemiseen. Joo, olisihan sen pitänyt se tiedostaa kun ryntäsi sinne nyrkkiään heiluttamaan, mutta eiköhän tuo surkuhupaisa videopätkä jossa Navarro huitoo kolmen miehen rauhoittelemaa Burdissoa kuonoon ja lähtee sitten pelkurimaisesti karkuun kolme vihaista italialaista perässä ole jo omiaan mustaamaan David-paran maineen... Eli UEFAn rangaistuksesta: minusta n. 6 matsia poissa Mestarien liigasta olisi riittänyt.
Raya - jos ja mikäli Valencia pääsisi finaaliin asti niin kyllä kai Marchena silloin jo saisi pelata. Neljän matsin kielto täyttynee 2 matsissa Chelseata vastaan sekä kahdessa semifinaalimatsissa. Harmi vaan, että Marchena on tärkeä tekijä Valencian etenemisessä finaalia kohti...
Sitten se naamansa pitelevä valencialaispelaaja. Joko Maiconin kasvoihin huitaisema Hugo Viana (keltainen kortti tuli tästä), tai Villa joka sai kaiketi kuonoonsa parikin kertaa pelin aikana, kerran vissiin Julio Cruzin toimesta vikalla minuutilla.
Multa meni vielä ohi, että miksi täällä ei saisi blogia kirjoittaa jalkapallosta? Siis jokainen kai kirjoittaa mitä haluaa omaan blogiinsa, ja eihän tässä nyt olla mitään Lahden Reippaan pelejä ruotimassa, vaan nimenomaan espanjalaisten jengien.