Elämyksiä Espanjasta

Pelinaisen päiväkirjasta: Kahvia kerrakseen

Kirjoittanut Raya Ti, 06/03/2007 - 02:00. Kommentteja: 1

Tagit:

• Angulo
• Ayala
• espanja
• jalkapallo
• kahvi
• Manolo
• Mestalla
• stadion
• UCL
• Valencia CF

Olin pyytänyt paria suomalaista ystävääni peliin kanssani, kehuin heille espanjalaisen jalkapallon olevan elämys stadionilla koettuna.
Kävin noutamassa liput joukkueen toimistolta, siitä ihan stadionin viereltä, enkä tarkistanut missä paikkamme sijaitsivat.

Normaalisti tykkään istua Tribuna bajassa tai Tribuna centralissa, melko matalalla keskellä. Kuinka ollakaan illalla kun menimme stadionille, karmea totuus selvisi minulle:
Liput olivat Gol xicotet altoon! APUA!

Mestalla

Mestalla on suhteellisen korkea stadion ja nuo korkeuksissa sijaitsevat paikat olivat todella korkealla ja nousukulma on todella jyrkkä.
Eräs seurueestamme poti ankaraa, keskikorvaperäistä huimausta, eikä voinut lainkaan oleilla korkeuksissa.
Lisäksi poppoossamme oli pari erittäin vilkasta lasta, turvakaiteet olivat olemattomat ja pudotus alas, olisi ollut kuolemaksi.
Jo kapuaminen sinne taivaisiin tuotti hankaluuksia, tälle joukkueemme matalientilanteiden henkilölle, puhumattakaan siellä istumisesta. Asiaa eivät tietenkään mitenkään parantaneet ympärillämme istuneet lähestulkoon vihamielisesti meihin suhtautuneet vierailevan joukkueen kannattajat, jotka huutelivat Valencia CF:ia halventavia kommentteja lontooksi.

Himno del Valencia CF:n jälkeen vilkaisin kaihoisasti alas ja sanoin reippaalla äänellä (uskoen ettei ehdotustani otettaisi vakavasti):
”Voidaan me mennä poiskin jos sulla on paha olla.”
Ziuh, muuta ei tarvittu ystäväni alkoi välittömästi suorittaa poistumisliikkeitä, ja minä iloisesti kikattavan lapsilauman kera perässä.

Stadionin ulkopuolella ystäväni tokaisi:
”Manololla näyttää olevan pöytä tyhjänä mennään sinne katsomaan peli.”
Olin aikalailla lohduton, tärväsinhän näin yhden viidestä kauden livepeleistä vahtaamalla sitä skriiniltä, mutta parempi sekin kuin ei peliä lainkaan.

Lähestyimme vapaata pöytää ja ystävälliset herrasmiehet tarjosivat meille tuoleja pöydän ympärillä olevien kahden tuolin lisäksi, kiittelimme ja saimme kaikki viisi hyvän näkymän skriinille, joka olikin tosi iso.
Tarjoilijapoika tuli kysymään mitä tahdomme ja tilasin vähän napsikasta, sekä lapsille Cokista ja meille aikuisille kahvia ja vettä. Naposteltavat ja cokis olivat sitä normaalia, mutta se kahvi…

Kahvia tuli espressokupillinen (muistaakseni tilasin maitokahvin) ja se oli vahvinta mitä olin maailmanmatkoillani tavannut. Ystäväni hörppäsi kulauksen ja kehaisi: ”Ei täällä ainakaan nuukailla, tästähän koti-Suomessa keittäisi vuoden kahvit.”
Pakko tunnustaa, minulta jäi kahvi juomatta, taivaalta tippuneet vesipisaratkaan eivät onnistuneet juomaa riittävästi laimentamaan. Ystäväni joi kaffeensa Pohjanmaan kautta ja totesi tulevansa uudestaan, ei niinkään kahvin vaan ison skriinin takia, jota katsellen hän kuulemma hyvin kykeni laskemaan suosikkipelaajansa Ayalan nenäkarvat. Cañizaresin nenäkarvat olivat liian pelottava ja arkaluontoinen asia, minun laskea, mutta sen sijaan ihailin Miguel Ángel Angulon kauniita hiuksia.
Lapset kirmasivat parin metrin päässä, kontrollissa, mutta vapaina ja välillä tulivat katsomaan ja kommentoimaan pelin tapahtumia, ja Canyeten hiuksia.

Peli olikin todellista maalijuhlaa, Valencia CF soitteli vastustajan verkkoa kuusi kertaa ja kun vieraat paukuttelivat kaksi osumaa Cañizaresin selän taakse oli peli viihdettä parhaimmillaan ja minä katselin sitä suunnattoman suurelta skriiniltä.
Valencia pelasi kuin unelma ja sääteli pelin kulkua mieleisekseen (vaikka antoivat vastustajankin tehdä maaleja, heh), eikä se ollut mitään hidasta foxia kun siellä nurmella tanssittiin. Vastustajat kärsivät sateen tuomasta liukkaudesta, eivät raukat ulkomailta tulleina uskoneet, että Espanjassa voisi sataa. Kenkä valinta oli ilmeisesti mennyt pieleen ja vastapuolen miehet liukuivat nurmella syystä.

Pelin loputtua minua ei harmittanut paljoakaan, se etten ollut stadionin sisäpuolella vaan sen vierellä. Toki olisi ollut ihanaa olla hurraamassa omille, mutta raikui se laulu ja kaikuivat huudot barissakin, sieltä ylhäältä pelaajat olivat kuin tikku-ukkoja.

Kahvilan pöydässä istuen näki paremmin, siis ne nenäkarvat ja se kahvi oli unohtumatonta.