Hönttälän perhe muuttaa Espanjaan osa I

Kirjoittanut Tinttura To, 08/03/2007 - 19:49. Kommentteja: 2
Käyttäjän Tinttura kuva

Hönttälän perheen isää oli jo jonkin aikaa riivannut kuumeinen tarve karistaa kotimaan lumet kengän pohjista. Moottorikelkkailukaan ei enää maistunut miltään ja viime syksyn ruskareissu Leville oli ollut keski-ikäisen miehen painajainen. Höntälän perheen rouva puolestaan hehkutti etelän aurikoa ysävätärilleen Rukan karaoke-baarissa. "Kyllä siellä oli kertakaikkiaan, niin ihanaa! Auriko paistoi ja ihan kuule suomeks sai tilata suomi-baarissa" Perhe sitten joulun kynnyksellä päätti, että nyt sitten repaistaan oikein kunnolla ja muutetaan ulkomaille, ollaan niinkuin sitten ulkosuomalaisia. Muistissa oli ihan tuoreena espanjan kielen Hola! Sillä sitten tervehdittiin perheen jäseniä aamulla, päivällä ja iltaisin ennen nukkumaan menoa. Totta kai, muutoasioihin tulee perehtyä ja joukolla lähdettiin matkaoppaitten ostoon R-kioskille. Voi sitä riemua, kun esitteestä löytyi tutun kohteen rantabulevardi. Hönttälän perheen isä ilmoitti asiantuntevasti, tuolla sitä ollaan oltu mekin ja taas mennään. Mitäs siinä sitten ihmettelemään! Kieliä pitäisi kuulemma opetella, naapuri oli sanonut. Rouva Höntällän mielestä se oli vain järjestely kysymys. Kielikurssi ostettiin oikein Akateemisesta kirjakaupasta, että menee oppi varmasti perille. Rouva Hönttälä oli jostakin lukenut, että rentoutuneena mieli on vastaanottavaisempi uuden oppimiselle. No, CD-soitin kannettin tyttären huoneesta Herra ja Rouva Hönttälän makuuhuoneeseen ja levy vain päälle. Nukkuneenahan sitä ihminen on rennoimmillaan. Jotta oppi ei olisi ollut liian yksipuolista seurattiin myös telvisiosta espanjalasita kotilääkäri sarjaa, siinähän se kultturin tulisi samalla tutuksi. Rouva Hönttälä oli myös ostanut edullisen espanjalaisen keittokirja (edullistahan kannattaa aina ostaa, se tulee aikaa myöten kalliimmaksi) siitä hän asiantuntevasti valmisti viikonloppuina paikallisia ruokia perheelleen. Ruan lisäksi Hönttälän perheen Herra ja Rouva tutustuivat viinikulttuuriin ja hankkivat juomaksi espanjalaista El Tiempoa. Kulttuuri ja maan tavat oli jo näin saatu hallintaan.....jatkoa seuraa ..........Hola!

 
 
Käyttäjän IPT42 kuva
Kirjoittanut IPT42 To, 08/03/2007 - 21:17.

Heh, heeh, bueno. Jatkapa lissää tuosta jo melkein ex-suomalaisesta! Odottelen malttamattomana.


Käyttäjän tuulae kuva
Kirjoittanut tuulae La, 10/03/2007 - 00:55.

Jatkoa Laughing out loud