Pelinaisen päiväkirjasta: Mahdottoman hyvä suuntavaisto!

Olen aina ollut ylpeä siitä, että osaan liikkua kaupungissa kuin kaupungissa, eikä maaseutukaan tuota tenää.
Joskus kuitenkin on sattunut eteen tilanteita, joissa on ollut pakko levittää kätensä ja nöyrtyä kohtalonsa edessä, tietä perille ei ole löytynyt sitkeästä yrittämisestä huolimatta.
Ensimmäisellä Valencian matkalla VCF:n Ciudad Deportiva eli Ciutat Esportiva Paternan kylässä osoittautui kinkkiseksi määränpääksi.
Tarkoituksemme oli ehtiä maanantain aamupäivän treeneihin klo 10.00 joten lähdimme Cullerasta Valenciaa kohti jo klo 6.30. Ajattelimme matkalla poiketa ensin jossain kaffeella.
Ajo-ohjeen olin katsonut VCF:n virallisilta sivuilta, totta kai kotona viisi päivää aiemmin.
Osasin reitin ulkoa, koska minulla on hyvä muisti:
Pista de Ademuzia Valenciasta poispäin ja poistuminen Godellan liittymästä numero 7, siinä se harjoitusalue olisi Valenciasta tullessa vasemmalla, ihan risteyksessä.
”Desde Valencia capital, por la autovía de Ademuz (C-234), tomamos el desvío a la derecha (salida 7, Burjassot-Godella). Y, a unos 100 metros, seguimos la bifurcación a la izquierda señalizada con dirección a la Ciudad Deportiva”
Käännyimme liittymästä 7 ja suunnistimme sillan yli vasempaan, muistini mukaan harjoituskentän piti olla siinä, mutta paikalla olikin vain tyhjää, mitä nyt vähän havupuun ränkkyjä kasvamassa. 
Ajoimme Paternaan, pyörimme ympyrää, minua alkoi hieman hermostuttaa, olihan kello jo 9.20, joten harjoitusten alkuun olisi enää vaajaa tunti.
Pyörimme, ainakin minusta tuntui, ympyrää menimme jo Ademuzintien toisellekin puolelle ja käännyimme kaupunkiin päin.
Viimein saavuimme paikkaan, joka vaikutti jotenkin urheiluun ja jalkapalloon viittaavalta, ei kuitenkaan vastannut kuvia joita olin Ciudad Deportivasta nähnyt. Tiellä juoksi joku urheilullinen vanhempi mies ja eikun Toyotaa toppiin ja optimistisesti kysymään tietä.
Juu, tottahan kaveri nyt osasi neuvoa tien harjoituskentälle, valitettavasti tietämykseni espanjalaisesta luonteesta oli enemmän kuin hatara; ohjeiden mukaan päädyimme ruohon peittämälle lehmipoluulle, jolta poistuminen sujui vain omia jälkiä pitkin peruuttelemalla, siis vähän yli kilometri.
Kirosin naiiviuttani ja hölmöyttäni, siellä kotona keittiön pöydällä odottivat paluutamme ajo-ohjeet Paternan harjoituskentälle.
Päätin luovuttaa ja ajaa kaupunkiin, etsiä nettikahvilan ja tutkia seuraavien harkkojen ajankohdan ja kirjoittaa ajo-ohjeet käsipelillä.
Pitäisi aina lukea jokainen sana, eikä vaan hätäisesti kahlata tekstiä läpi, nimittäin…kirjoitin ohjeet uudelleen ja tutustuin kuvaan johon reitit oli merkitty eri väreillä.
Ja kas mitä huomataankaan kun katsotaan suurennuslasilla ja luetaan teksti kokonaan:
Ajo-ohje
”Desde Valencia capital, por la autovía de Ademuz (C-234), tomamos el desvío a la derecha (salida 7, Burjassot-Godella). Y, a unos 100 metros, seguimos la bifurcación a la izquierda señalizada con dirección a la Ciudad Deportiva”
MINÄ ONNETON OLIN JÄTTÄNYT SANOJA LUKEMATTA!
Kyllä, kyllä löytyyhän sieltä tekstistä se vasemmallekin, mutta ensin pitää kääntyä oikealle!
-Sitä paitsi kuva joka ajo-ohjeessa on on saavuttaessa näyttää näkymän Barcelonasta (Ademuzista) tultaessa.
Voi kyynel, kun harmitti!
Onneksi harkat kestävät reilut pari tuntia vähintään, sen jälkeen ruokailu, henkilökohtaiset ohjelmat, "kuntoutukset" jne. Joten hyvällä onnella voisimme nähdä vilauksen Cañizaresista.
Ehdimme parahultaisesti "hattujaolle" harkkojen loputtua, ja ainakin näin jälkikäteen ajateltuna, näyttävä sisääntulo loppuminuuteilla kannattaa aina.
Karautin Ciudad Deportivan pihaan ja pysäköin tyylikkäästi siihen rakennuksen oven viereen.
Iloisia ja nauravaisia miehiä oli joka paikka pullollaan, harjoituksissa ovat mukana yleensä kaikki normaalia harjoitusohjelmaa noudattavat pelaajat, sekä mahdollisesti myös Valencia B:n hemmoja. Kansa oli ilmeisesti viettämässä taukoa ennen seuraavan "ohjelman" alkua.
Nousin autosta ja ihastelin näkymiä, monia "tuttuja" pelaajia ihan kosketusetäisyydellä. Onneksi me suomalaiset olemme ujoja ja pidättyväisiä, joten tyydyin vain katselemaan.
Vaikka olinkin saanut kavereilta kannustusta, en uskaltautunut Ciudad Deportivan rakennukseen, hui!
No ei se mitään seuraavalla kerralla olisin rohkeampi.
- Käyttäjän Raya blogi
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja