Henkilökuva - Fernando Alonso

Kirjoittanut m1r4 Ma, 24/07/2006 - 22:47. Kommentteja: 2
Käyttäjän m1r4 kuva

Fernando Alonso syntyi 29.7.1981 Oviedossa, Pohjois-Espanjassa.

Fernando hyppäsi mikroauton rattiin jo vuonna 1984, ainoastaan 3-vuotiaana. Hyvin menestyksekkään mikroautoilu-uran jälkeen hän siirtyi Formula 3000 -sarjaan vuonna 2000, voitettuaan ensin Euroopan Nissan-formulasarjan vuonna 1999.

F3000-sarjassa kilpaillessaan Alonso pääsi F1-varikon suuren nimen, Flavio Briatoren, suosioon, joka järjestikin Alonsolle paikan Formula 1 -sarjaan jo kaudelle 2001.

Tuolloin vain 19-vuotias Alonso kirjasi nimiinsä kolmanneksi nuorimman F1-kuljettajan tittelin.
Alonso ajoi kauden 2001 Minardin kilpakuljettajana, mutta MM-pisteille tallin kanssa hänellä ei ollut mahdollisuuksia.

Jo seuraavalle kaudelle (2002) Flavio Briatore järjesti Alonsolle paikan testikuljettajana johtamastaan Renault-tallista. Kaudelle 2003 Alonso nimitettiin jo tallin kilpakuljettajaksi.

Kauden 2003 aikana tapahtui monta merkittävää etappia Alonson uralla. Historian nuorimman paalupaikkamiehen tittelin hän sai ajettuaan paalulle Malesian GP:ssä, kun taas Unkarin GP:n voitto teki hänestä nuorimman F1-osakilpailun voittajan ja samalla ensimmäisen espanjalaisen F1-voittajan.

Kausi 2004 toi espanjalaiselle paljon odotuksia. Hän nousi MM-taistelussa neljänneksi, kirjaten nimiinsä myös neljä paalupaikkasijoitusta. Kausi oli kaikesta huolimatta lievä pettymys.

Kaudella 2005 Alonso loisti ja F1- buumi räjähti Espanjassa. Alonsosta tuli kerralla koko kansan idoli.

Kauden aikana hän saavutti yhteensä seitsemän osakilpailuvoittoa ja viisitoista paalupaikkaa. Alonso ei yltänyt pahimman kilpailijansa, Suomen Kimi Räikkösen vauhtiin, mutta onnistui hyödyntämään suomalaisen epäonnen ja nousemaan hänen ohitseen MM-taistossa. Alonso voitti mestaruuden ja kirjasi samalla nimiinsä kaikkien aikojen nuorimman F1-mestarin tittelin.

Kauden 2006 Alonso on aloittanut tasaisen varmasti lunastamalla itselleen viisi paalupaikkaa ja kuusi voittoa sekä 96 MM-pistettä kauden yhdessätoista ajetussa osakilpailussa (11/18 - 24.07.2006).
Tämä tulee olemaan Fernando Alonson viimeinen kilpailukausi Renaultin riveissä, sillä hän on tehnyt sopimuksen McLaren-tallin kanssa kaudeksi 2007.

Alonson saavutuksia

x 1 maailmanmestaruus
x Nuorin maailmanmestari (24 vuotta, 1 kuukausi, 27 päivää)
x Nuorin GP-voittaja (22 vuotta, 26 päivää)
x Nuorin paalupaikalta startannut kuljettaja
x Ensimmäinen espanjalainen GP-voittaja ja maailmanmestari

Lähteet:
http://www.mtv3.fi
http://www.fernandoalonso.com

Kuvat:
http://www.fernandoalonso.com

 
 
Käyttäjän tuulae kuva
Kirjoittanut tuulae Ti, 25/07/2006 - 00:38.

Formulafanina luin taas tarkkaan Smiling saas nähdä kuinka Kimin käy tulevaisuudessa, eli mihin talliin ja kenen kanssa ajaa ensi kaudella. Huhut ovat melkoiset, - saas nähdä osaako 'poika' oikein valita, tai siis, saako edes valita Eye-wink


Käyttäjän Kari kuva
Kirjoittanut Kari Ti, 25/07/2006 - 03:03.

Jees, juttu on tosi hyvää tietoa Fernandosta ja muutenkin, mutta jatkoa kaipaisin ainakin minä... eli mitenkäs ne "muut" kuskit Laughing out loud ...erityisesti tietenkin suomalaiset Sticking out tongue ...heh, taitaa tiedonnälkä kasvaa maistellessa!

Onhan täällä varmaan muillakin kommentteja Alonzoon tai Renaulttiin...? ...ja kuka kirjoittaa seuraavan henkilökuvan...?

Itse en valitettavasti tunne muita formulakuskeja kuin Mika Häkkisen, ja hänetkin vain yhden tapaamisen perusteella, kun aikoinaan istuin Pepen, Pawan ja Pertin - ja tietysti Mikan - kanssa edesmenneessä ravintola Columbuksessa (Torremolinos) huurteisen ääressä odottelemassa Mikan lentokoneen lähtöä menestyksekkään Jerezin kisan jälkeen.

Onneksi olkoon Mika myös näin jälkikäteen!

PS. Oman kokemukseni mukaan Mika on (tai siis oli) omalla "viilipyttyolemuksellaan" ja sen kautta perusrauhallisuudellaan lisättynä taidoillaan, enemmän kuin potentiaalinen ja oikeutettu maailmanmestari... jos satut Mika lukemaan tämän stoorin, niin parhaat terkut ja tsemppiä!