Pelinaisen päiväkirjasta: Sairaalaan ja röntgeniin
Kirjoittanut Raya To, 12/04/2007 - 03:04. 
Kommentteja: 4 
Tagit: 
Kun oikein onni potkii voi saada maailmallakin hyvää sairaanhoitoa.
Olimme menossa Valenciaan (Lontoon kautta) 1/2006 kun eräs matkapoppoomme jäsen sairastui "kummallisiin" oireisiin. Lontoo-Valencia lennon aikana kasvoissa alkoi tuntua kovaa kipua, sekä tunne kuin jotain vuotaisi nenästä, ilman mitään näkyvää.
Muutaman päivän ajan sitkeä suomalainen armotonta kipua hoiteli Paracetamol-Ibuprofeeni yhdistelmähoidolla, kunnes kävi selväksi, että lekuria on PAKKO käydä moikkaamassa.
Tottakai oli Reyes, eikä lähikulmien terkkarit olleet auki, enkä saanut yhteyttä Sanitakseenkaan.
Mestalla-stadionilla käydessämme olin bongannut Hospital Clinicon ja arvelin sieltä löytyvän Urgencias-vastaanoton.
Löysin inva-parkkipaikan ihan enskan vierestä ja poppoo ulos autosta ja ineen.
Potilaamme on täysin espanjaa taitamaton joten suoritin ystävällisesti alkuselvitykset sekä sisäänkirjauksen. Vakuutuskortista otettiin kopio, kirjattiin ylös osoite Suomessa sekä Valenciassa ja tulostettiin tarrat. Paperinipun sekä potilaan kaappasi huomaansa ystävällinen ja määrätietoinen Manuela joka muitta mutkitta lätkäisi potilaan rinnuksiin huomiokeltaisen tarran jossa luki potilaan tiedot, "erikoisala" jolle potilas ohjautui, sekä päiväys ja saapumisaika. Iloisesti jutellen Manuela vei hieman säikähtäneenoloisen potilaamme mukanaan.
Olimme laatineet etukäteen toimintastrategian, jonka mukaan ensin odottelisimme omaisille tarkoitetussa aulassa n. tunnin ja suorittaisin sitten vienon tiedustelun siinä aulassa tiskin takana olevalta infovastaavalta. Ellei mitään olisi selvillä siihen mennessä lähtisimme lasten kanssa sairaalan kahvioon haukkapalalle ja sen jälkeen Turianpuiston leikkipaikkaan.
Vajaan vartin odottelun jälkeen Manuela tuli yksin sieltä ovesta minne kaikki potilaat joutuivat (siellä näytti ihan mustalta ja synkältä) ja selitti potilaan menevän röntgeniin pian. Hetkisen kuluttua potilas-parka vilahtikin aulan läpi peräkäytävälle Pedron rivakasti saattelemana ja koko ajan Pedron suu kävi kuin talkkunamyllyn kahna.
Potilaan palatesa jälleen noin vartin kuluttua ilmoitin hänelle meidän menevän kohtapuoliin syömään ja sitä kautta puistoon, pyysin soittamaan jos jotain erityistä.
Kyllä kyllä ovessa luki jotta jokaisen potilaan kanssa saa olla läsnä VAIN yksi saattaja, no meillä ei tähän ollut mahdollisuutta kun oli kaksi alaikäistä lasta mukana.
Sairaalan sisäänkäynnin ympärystä oli tupakointipaikka, vaikka kylteissä ilmoitettiinkin tupakoinnin olevan kielletyn ilmastoinnin imuaukkojen läheisyydessä (aivan kuten meillä TAYSissakin) ei se tahtia haitannut. Eri-ikäiset ihmiset, potilaat, hoitajat, läkärit kaikki sauhuttelivat siinä, niin minäkin, koska silloin en vielä ollut luopunut väliaikaisesta tupakoitsijan urastani.
Sisääntuloaula oli todellinen "asema" kuhinaa tohinaa perheitä, sukuja väkeä kuin herättäjäjuhlilla ja kaiken kruunasi hopeagirlandilla koristeltu tekokuusi.
Istumapaikkoja alakerran odotusaulassa oli niukalti viisi tuolia joista yhtä tarvittiin erään abuelan laukulle.
Yläkerrassa olikin suuremmat salit ja kernisoffia enemmänkin, mutta mikä parasta sieltä löytyi kaffee- ja jätskipelit. Lapseni rakastavat Espanjassa noita Nestlen jätskiautomaatteja ja surutta tärväävät hilispiikkinsä niissä, siinä tötterössä missä jätski tulee on mukana myös servietti, siistiä.
Poistuimme sairaalan kahvioon jossa olikin tarjolla kaikenlaista syötävää, oikeista annoksista, tapaksiin ja bocadilloihin. Otimme lasten kanssa jotain herkkujamme ja söimme itsemme kylläisiksi, oli se ihan toista kun TAYSin tylsä ja mauton kahvila!
Ehdimme puistoon ja kuljeskelimme siellä nautiskellen sen kauneudesta, toki lapset sitten ilakoivat suuressa leikkipuistossa. Muutaman hetken päästä puhelin soi... ...
"Mää pääsisin ny poies, misä te ootte?"
Leukani loksahti hämmästyksestä, aikaa sairalalle saapumisesta oli kulunut vaivaiset K O L M E tuntia!
Suomessa jos joudut menemään isoon sairaalaan et alta 12 tunnin pois pääse, kun kolmessa tunnissa sinua ei edes tulohaastatella.
Kiiruhdimme autolle jonka luona potilas jo odottelikin. Mukaansa hän sai rtg-kuvat sekä lääkemääräyksen. Lääkäri oli kuulemma selvittänyt hoitolinjat englanniksi, kirjallisen osuuden hän oli hoitanut sekä espanjaksi että lontooksi. Tarkempaa diagnoosia tohtori Miguel Rodriquez ei ollut kirjannut vain kasvojen seudun kiputila, mutta eipä siihen ole kyennyt suomalainen sairaanhoitokoneistokaan.
Sitten ei kun farmaciaan, simpukkaostarillahan tiesin olevan 24h farmacian joten sinne sutena. Ystävällinen tumma ja komia miesfarmaseutti palveli asian tuntevasti, eikä mennyt kauaa.
Lääkkeet myytiin kovien varoitusten saattelemana, joille minä tosin tuhahtelin, nimittäin samaa vaikuttavaa ainetta meillä käytetään Litalgin-tableteissa jotka ovat minusta erittäin mietoja.
Nolotil-niminen lääkke vaikutti kuitenkin olevan erinomainen teholtaan kasvojen alueen kiputiloissa.
Näin tuli suuri valencialainen yliopistollinen sairaala tutuksi meille reissaaville, aiemmin olimmekin tutustuneet lontoolaiseen St Maryn NHS sairaalaan vuonna 1998 jolloin pikkupoikani sairastui johonkin rokkotautiin.
Kokemukset espanjalaisesta terveydenhuollosta olivat potilaallemme erittäin myönteiset, hoito ja potilaan kohtelu paljon parempaa kuin meikäläisessä.
Hauskoja sattumuksia kolmen tunnin visiitillä tosin riitti, Pedron ja Manuelan puheliaisuudesta samaan huoneeseen tuodun astmaatikon "kuolinkorinoiden" kuunteluun, sekä kaksikymmenpäisen suvun pakkorynnistykseen hoitotiloihin huolehtimaan abuelasta.
Elämää ja kuolemaa mahtuu niin suomalaiseen kuin espanjalaiseenkin sairaalaan. Suomalaiset ylipätevät ja omanarvontuntoiset hoiturit saisivat käydä opintomatkalla Pedron ja Manuelan luona vaikka oli paljon (siis enemmän) potilaita ja kiiiiire se ei näkynyt mitenkään potilaan kohtelussa vaan huomiota ja myötätuntoa (ehkä välillä tiukkasanaistakin nille 20 omaiselle) jaettiin kuin se olisi ilmaista ja uusiutuvaa.
Ja tämän kirjoitti sisar rento valkoinen (tai itseasiassa raidallinen).
- Käyttäjän Raya blogi
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Pieni kommentti
Edellisen kirjoituksen päätarkoitus on luoda positiivistä henkeä espanjalaista julkista terveydenhuoltoa kohtaan. Maineensa mukaan se voi olla jopa laadukkaampaa kuin yksityisellä sektorilla.
Paremman palkan toivossa toki itse yrittäisin hakeutua töihin johonkin yksityiseen sairaalaan. En silti sulkisi pois vaihtoehtoa tuoda suomalaista väriä julkisen sektorin laitokseenkaan.
-Siis jos nyt joskus oppisin kielen ja aikoisin tehdä työtä Espanjassa.
Eivät ne puitteet välttämättä ole niin hienot kuin Suomessa, meidän entisen lomakodin naapurissa on tälläinen pieni paikallinen terveysasema joka meitsin näkökulmasta näyttää suomalaiselta uimakopilta. Kävimme kerran siellä kun lapsi oli telonut jalkansa eikä vuoto meinannut tyrehtyä ei sitten millään. Perhosteippiä haavaan ystävällisten neuvojen ja hymyn saattelmana ja taas maistui meno.
Kylän urgencias ja ambulanssien toimipiste ei mitenkään vastaa Tamperelaisia vastaavia, mutta silti ihmiset saavat hoitoa ja elävät Espanjassakin.
Hoitoa hoitoa
Espanjassa lääkäri tarttuu juopporattiin muiden ammattikuntien edustajia todennäköisemmin.
BMS Public Health -lehdessä 12. huhtikuuta julkaistun tutkimuksen mukaan espanjalaislääkärit ja -sairaanhoitajat kertovat autoilevansa alkoholin vaikutuksen alaisena selvästi useammin kuin muut korkeasti koulutetut espanjalaiset.
Espanjalaisen Navarran yliopiston tutkijat selvittivät maan yliopistoista valmistuneiden alkoholinkäyttö- ja autoilutottumuksia kyselyn avulla. Jo 1999 käynnistyneessä tutkimuksessa kartoitettiin osallistujien terveystottumuksia ja elintapoja puolivuosittain useiden vuosien ajan. Koehenkilöiltä kysyttiin myös, autoilevatko he juovuksissa ja jos, kuinka usein.
Naissairaanhoitajien, naislääkärien ja miessairaanhoitajien todennäköisyys tarttua juopuneena rattiin on 1,2-kertainen muilla aloilla työskenteleviin verrattuna. Kaikkein vastuuttomimmiksi paljastuivat mieslääkärit, jotka ajelevat viinapäissään jopa kaksi kertaa niin usein kuin terveydenhuoltoalalla työskentelemättömät.
Koehenkilöitä oli 16 000. Puolet ei omien sanojensa mukaan aja koskaan humalassa. Kolmasosa kertoi autoilevansa juopuneensa joskus. Joskus tai ei juuri koskaan -rattijuopoksi tunnustautui kaksi miestä kolmesta, kun naisista vain joka kolmas sijoittui tähän kategoriaan.
Rattijuoppous näytti liittyvän muihin turvallisuutta vaarantaviin toimintamalleihin. Tutkimuksen mukaan tyypillinen kännikaahari kärsii alkoholiongelmasta, ei käytä turvavöitä ja on entinen tupakoitsija.
kiitos lääkevihjeestä
Kiitos, Raya, Nolotil-vihjeestä. Nämä märät ilmat ovat ilmeisesti saaneet bakteerit itämään, ja koko naamaa särkee penteleesti. Tai särki, sillä käväisin 24-tuntia auki -apteekista hakemassa mainitsemiasi Nolotileja. Auttoivat.
Jajajajajaja
Vai, että rattijuopoksi?
Kiitos, mutta ei kiitos.
Tosin olen entinen tupakoitsija, mutta mikä neuvoksi kun viina ei maita riittävästi alko-ongelmaan?
No ehkä sitten seuraavassa elämässä, ai joo mutta jos en olekaan hoitsu vaan vaikkapa kissa?