Pelinaisen päiväkirjasta: Reenihulluus
Kirjoittanut Raya Su, 22/04/2007 - 02:48. 
Kommentteja: 0 
Tagit: 
Moro!
Tänään havahduin ensimmäistä kertaa valtavaan särkyyn ja kivistykseen alavartalon lihaksissani, reidet sekä pakarat tuntuvat aivan erilaisilta kuin koskaan aiemmin.
Aina olen tykännyt rääkätä itseäni, kokeilla jaksamisen rajoja, eikä se ole liittynyt vain liikuntaan vaan moniin eri asioihin elämässäni.
Nyt kaikki on erittäin paljon toisin, olen aloittanut entistä aktiivisemman liikunnan harrastamisen, jaksan jopa sotkea "lateral stepperiä" kokonaisen jalkkispelin ajan.
-Niin ja kiskaista 200 vatsarutistusta siihen perään, sekä totella käskyä:
"¡Baila morena!" -noin tunnin ajan.
Nuorena sitä omaa kauniit lihakset joita ei paljoakaan tarvitse houkutella jotta ne näyttäisivät treenatuilta, näin iän karttuessa on tehtävä töitä tosissaa, jotta lihakset näkyisivät kaiken muun alta.
Vaikka olen arkajalka olen myös hivenen yllytyshullu, joten miehen innostamana ryhdyin kokeilemaan "ammattilaisten" konsteja lihasmassan päivittämiseksi.
Ensiksi aloitin lisäravinne kapseleilla, rasvahappoja, carbblockeria sekä jotain aktivaattoria.
Vajaan puolen vuoden jälkeen siirryin seuraavaan vaiheeseen erilaiset jauhot ja patukat treenin eri vaiheissa, sekä merkittävimpänä jokaisen aktiiviurheilijan vähemmän salainen ase; proteiinilisä.
Jopas alkoi syntyä hämmästyttäviä tuloksia.
Lihakseni ovat kokeneet suunnattoman muutoksen, en tiedä onko se silmin havaittavissa, mutta tunne on uskomaton:
Reiteni tuntuvat jättimäisiltä
Istuessa tuntuu kuin istuisin valtavien tyynyjen päällä siis oikeammin pakara- ja takareisilihasten.
Käsivarret ja hartijat ovat kuin moukarinheittäjällä.
-Ja miehellä on hauskaa.
"Voisit mennä maailman vahvin nainen kilpailuun tai aloittaa kuulamörssärin uran."
-Jaa, kas kun en sumopainijan.
Onhan se mukavaa yli 180 senttisen n. 70 kiloisen naureskella hyväntahtoisesti hieman toiset mittasuhteet omaavalle.
Urheilu ja liikunta ovat hauskaa ja rentouttavaa puuhaa, etenkin kun treenataan kipurajoilla ja mennään siitä reippaasti ohi, kuten ammattilaisurheilija tekevät.
Sydän lähestulkoon vuotaa verta kun seuraa läheltä miten kipu ja tuska ovat ammatikseen urheilevan jatkuvat seuralaiset.
Minun kipukynnykseni koki katastrofaalisen pudotuksen esikoisen synnyttyä, 42 ommelta ja sitten en enää pystynyt kivulta laskemaan, enkä muuten istumaan kahteen kuukauteen.
Neulan pistoa en kestä vieläkään, kipureseptorini ovat yliherkistyneet sile.
Kipu joka syntyy kun elimistöä rääkätään sen äärirajoilla on toinen tarina vaikka kyyneleet valuisivat silmistä voi harjoitusta jatkaa vielä kerran ja sitten kerran ja vielä vähän.
Pahempaa on se kipu joka syntyy jos jostain syystä (kuten usein kiireiselle äidille voi tapahtua) treeni jää vähemmälle kuin pitäisi (väliin sitä EI voi jättää).
Nyt yritän jotenkin venytellä ja rentouttaa kivistäviä lihaksia saada ne jotenkin lämpimäksi täällä "jääkaapissa".
Mutta ensimmäistä kertaa elämässäni minullakin on oikea takapuoli, eikä sellainen kaksi "pennin korppua". No onhan minulla yläpakarat ollut jo jokusen aikaa, mutta niitä kun ei lasketa.
Pelinaisen sydäntä vihloo omien rakkaiden urheillessa saamat vammat.
Juniorin poskessa on kamala patti pesäpallo-matsin seurauksena. Sitä nyt sitten hoidellaan ja suojataan auringolta. Aika näyttää tarvitseeko sille tehdä jotain.
Miehellä on koipi kipeänä, kun hän ilmoitti siitä pääsi minulta kyllä poru, vaikka hän itse sitä hieman vähättelikin. Kuitenkaan jalka ei ole parantunut täysin lääkärin odotusten mukaan, toivon totisesti että se paranisi.
-Sitä paitsi harmitti kun olin Suomessa kun mies oli sairauslomalla ja levossa, se olisi pitänyt kyetä hyödyntämään, hiiii!
- Käyttäjän Raya blogi
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja