Tuulihaukat tulivat!

Kirjoittanut Old Chap Ma, 14/05/2007 - 15:48. Kommentteja: 9
Tagit:
Käyttäjän Old Chap kuva

Jotkut vanhan Enetin aikaiset tutut muistavat, että parvekkeeni ulkoreunan kukka-altaassa on pesinyt tuulihaukka jo ennenkin ja nyt taas – neljäntenä vuonna. Tässä ensin parit kuvat viimevuotisista:

Ihan uusi elämä edessä 28.5.2006

12.06.2006 ollaan jo sulkaisia, enää hieman untuvaa

Ja lopuksi jo lennelläänkin ja tullaan kaiteelle istumaan, jolloin ollaan myös jo niin hyviä tuttuja vuokraisännän kanssa, että pääsen kaikessa rauhassa ottamaan lähikuvia.

Ja nyt vuonna 2007 uskon vakaasti, että emo on yksi viimevuotisista poikasista, sillä se ei arastellut minua tänäkään aamuna lainkaan vaan kurkki puuhiani tuttavallisen uteliaana - eikä lennä kriik-kriik-kriik pois, kun kamera lähestyy. Piti oikein hätistellä tipua pois munilta, että sain nekin kuvattua!


Jännä tosijuttu, eikö totta! Onko muilla kokemuksia villien eläinten pesinnästä kotinurkissaan Espanjassa? Tai niiden kesyyntymisestä tälleen, että muuttuvat vuodesta toiseen aina vain tutummiksi ja rohkeammiksi?

Ne viipyvät muuten vain tuon pesinnän ajan. Kun poikaset aikanaan lentelevät, alkaa eron hetki lähestyä. Ne katoavat jonnekin vuorten rinteille ja minä odottelen seuraavaa kevättä. Joskus toukokuussa sitten taas ...

P.S. Ja vielä vuoden poikkeama: Kaikkina aikaisempina vuosina on munia ollut neljä, mutta nyt jostakin syystä peräti viisi.


 
 
Käyttäjän Merikallio kuva
Kirjoittanut Merikallio Ma, 14/05/2007 - 19:45.

Ihania, uskomattomia kuvia!
Lintujen luottavaisesta katseesta voi nähdä, että olet Old Chap, niiden mielestä hyvä ihminen. Saman kuvan olen minäkin saanut sun hienoista jutuistasi täällä. Hyvää elämää sinulle ja toivottavasti saamme pitkään nauttia kynäsi tuotoksista!


Käyttäjän Tinttura kuva
Kirjoittanut Tinttura Ma, 14/05/2007 - 20:07.

Olipa upea juttu, kyllä linnusta tosiaan näki ettei se pelänny lainkaan. Onko sulle jo myönetty isyyslomaa, tämän onnellisen tapahtuman johdosta. Smiling Itse oli joitakin vuosia sitten, varaemona neljälle oravan poikaselle. Hommaa riitti, kun piti pipetillä syöttää. Saatiin ne sitten myöhemmin vanhaan koiran häkkiin, josta ne pikuhiljaa aikuistuttuaan lähtivät ensin pihalle ja sitten metsään. Eli "villiinnyttäminen" onnistui.
-"The gratest mist


Käyttäjän Old Chap kuva
Kirjoittanut Old Chap Ma, 14/05/2007 - 21:57.

Lämpöiset kiitokset – erityisesti Merikalliolle.
Hyvin mua motivoit jatkamaan, että enköhän sitten!


Käyttäjän Old Chap kuva
Kirjoittanut Old Chap Ma, 14/05/2007 - 22:18.

Kun noista nyt ollaan kiinnostuneita niin kerron vielä syömisistä.

Emot (isä ja äiti, joista en milloinkaan saa selvää, kumpi on kumpi) pyydystävät poikasille ruokaa sekä maasta että ilmasta. Niille on tuotu sekä pääskysiä että muita pikkulintuja sekä jonkinmoisia rottia tai myyriä, mitä lienevät, ja myös liskoja. Itse olen osallistunut pienten syöttämiseen antamalla jatkoksi jauhelihaa ja sitten isompana oikein revittävää, kuten tässä kuvassa.

Viimevuotiset neljä poikasta olivat niin toistensa näköisiä tietenkin, etten erottanut niistä kuin kaksi – luonteidensa mukaisesti. Toinen niistä sai nimen arkajalka, kun se kyhjötti aina muiden takana, kun pidin niille aamusaarnaa. Kaksi ole keskivertoja, normaalia yleisöä, joita vaivasi vain uteliaisuus. Mutta sitten oli se rohkea (joka tuon lihankin otti heti omakseen), joka asettui aina muiden eteen ja kommunikoi myös kallistelemalla päätään ja myöhemmin tultuaan rohkeasti kaiteelle asti, tuntui kuin lähes juttelevan takaisin.

Tämmöisinä ne muuten kuoriutuvat:

Ja tässä nuorisokööri kuuntelulla:



Käyttäjän Rontti kuva
Kirjoittanut Rontti Ti, 15/05/2007 - 08:22.

Kerran jo sulta utelin ootko antanut vuokralaisille ohjeita haukkojes hoidosta.
Tosi mukavaa nähdä, että ovat taas tulleet sun parvekelaatikon suojaas.

Linnut joutuvat elämänpakosta sopeutumaan ihmisiin, niin kuin nuo sinun haukkasi.
Et ole pahemmin niiden rauhaa häirinny (mitä nyt jaakannu pois pesästä että saa laskettua munat rauhassa)
nii ovat katsoneet sen sopivaksi pesäpaikaksi.

Haukat kuten kotkatkin ovat pesimäpaikka uskollisia .
Koska olosuhteet eivät ole muuttuneen niin siinä sit kyyhötetää alivuokralaisena.


Käyttäjän Old Chap kuva
Kirjoittanut Old Chap Ti, 15/05/2007 - 09:02.

Kuulostat Rontti siltä kuin olisit elukoita enemmänkin seuraillut. Vaan anteeksi, jos olen jättänyt vastaamatta.

Ohjeet ovat yksinkertaiset – antakaa elukoille rauha ja kun kohtaatte, jutelkaa hitain liikkein mukavia. Silleen ne tottuu ja tykkää. Äläkä anna liikaa ruokaa niin, etteivät emon pyytämät sen jälkeen enää maistu. Siis ihan niin kuin lastenkin kanssa, ihmisten. Järjellä ja tunteella.


Käyttäjän Pintor kuva
Kirjoittanut Pintor Ti, 15/05/2007 - 14:51.

Niin ovat haukat ja muutkin pesän valloittaja palanneet tännekin ei keskelle mitään.

Asuin aikoinani Benalmadenassa Casinon yläpuolella. Seurasin haukkapariskunnan eloa, joka piti kotiansa Casinon katolla.

En nyt vain tiedä yrittivätkö tehdä minulle kiusaa vai eivätkö pitäneet minun tekeillä olevasta taulusta, jota maalasin terassilla, koska silloin tällöin kuului vain suhaus kun ne lentivät hyvin, hyvin läheltä. Mutta eivät sentään auttaneet roiskaisemmalla oman haisevan mielipiteensä "töherryksestäni".

Pitää varmaan kirjoitella tuonne Ivankan blogiin omakohtaisesta matkalaukku kokemuksesta. Saa nähdä nyt sitten jos toteutuu.

Äläkä syö ja juo ähkyyn itseäsi niissä pippaloissa joissa minäkin olisin halunnut olla mukana. Kuitenkin jos tulee paha olo aamulla niin älä ruoki haukkojasi viimeisellä "vielä yhdet" totilla. Lentäjät pitää olla vireessä. Muistuu eräs juttu mieleen. Tv-ohjelma jossa D Martin istui baari tiskillä jo vähän notkeassa kunnossa. Vieruskaveri kysyi, että mikä on ammattisi ja otatko vielä yhdet jos tarjoan ? Tähän DM vastasi, että hik-hik! en ota kun tunnin päästä pitää olla lentokoneen ohjaimissa. Hek hek. Älä suutu minulle tälläisistä jutuista kun tiedän, että Sinua parempaa herrasmiestä ei ole !!! ( koetan olla niin kiltti Orkkilainen kuin voi olla mutta joskus lipsahtaa " överiksi " ).

Hyviä hetkiä " haukkojen kanssa ".


Käyttäjän Old Chap kuva
Kirjoittanut Old Chap Ti, 15/05/2007 - 15:24.

Taiteentuntijoita ne haukatkin ovat, joten kävivät vain katsomassa mitä teet. Ja johan me muinoin todettiin, että molemmat ollaan taiteilijoita. Tosin vain toinen meistä osaa maalata.
Ja miksi mä suuttuisin sun jutuistasi. Aina kivoja, joskaan kaikki eivät aina pysy mukana, hek-hek. Ja nyt sitten jään odottamaan sun matkalaukkusi tarinoita, anna palaa Pintor!

P.S. Odotan edelleen että saat naamasi tuohon avattareen. Piirrä se vaikka, jos ei fotoa ole.


Käyttäjän Johan Toki kuva
Kirjoittanut Johan Toki Ti, 15/05/2007 - 16:23.

...Sitä Pintorin kuvaa avattareen, heh hee... Smiling

Nuo lentäjät saattavat olla aika " vekkuleita ", joten niiden kanssa kannattaa pitää varansa... Smiling

Sitten odotan myös sitä, että pääsisin vihdoinkin myös kummitädiksi - nimittäin tuulihaukalle! Smiling

Ristitäänhän tänä vuonna jo joku Tokelaksi - joohan! Eye-wink

Viimevuonna oli nimikisakin muistaakseni ja jos en aivan väärin muista - nimet olivat aika vinkeitä, ainakin vanhempien! Eye-wink

Ei muuta kuin haukoille terkkuja ja huomenna me päästäänkin OC:n kanssa puimaan tätäkin kummiutta ja nimiasiaa oikein nokakkain... Smiling

Saas nähdä mihin vielä päädytäänkään - ooopppsss... Smiling