Caminolle...
Ei kirjautunutOlen miettinyt usein mahdollisuutta lähteä Caminolle. Arastelen lähteä yksin, mutta ehkäpä kaveri vielä löytyy.
Oletko lukenut Susanna Linnan kirjan Simpukankuorelta kotiin?
Ei kirjautunutHei, ottakaa tuo Selma mukaan!
Ei kirjautunutSelma tuntuu kivalta ja olisi varmaan miellyttävä matkaseuralainen lomareissulla, mutta tuollainen pyhiinvaellus taitaa sujua vain uskottujen ystävien kanssa: Voi vaieta, jos ei huvita jutella; voi kelata vanhoja juttuja, jos haluaa muistella; voi rakentaa pilvilinnoja, kertoa unelmistaan; voi itkeä ja nauraa; voi valittaa, jos väsyttää; voi lohduttaa jne.
Siis se reissu lienee koetus jopa pitkälle ystävyydelle. Minä tiedän joutuvani harjoittelemaan etenkin kärsivällisyyttä. Se olisikin hyvä vihdoin oppia.
Ei kirjautunutMinäkin haluan mukaan. Olen tosi hiljainen 
Ei kirjautunutNonniin, siis Ivanka Selman kanssa Caminolle!
Ei kirjautunutKirjoitin tänne kuukausi pari sitten Caminosta, nimenomaan Leon - Santiago osuudesta, löytyy varmaan haulla. Vastaan silti esittämiisi kysymyksiin.
Ihan ensimmäinen kommenttini on se, että peruskunnolla pärjää ihan hyvin, jos ei yritä mitään yli-inhimillisiä päiväetappeja. Minäkin olen lenkkeilijä, mutta en kokenut sitä Caminolla ratkaisevaksi. Kun kävelee tasaista tahtia, niin ei siinä mitään huippu-urheilijan lihaksia tarvita. Vain parilla osuudella oli kovia nousuja, joissa joutui vähän kärsimään. Sen sijaan jo ensimmäisenä päivänä jalkapohjat olivat kovilla, ja toisena päivänä jouduin vaihtamaan kahden kenkäparini välillä joka toinen tunti, niin että saatoin jatkaa kävelemistä (kengän vaihto helpotti aina hetkeksi kipua...). Neljäntenä päivänä jalkapohjat alkoivat tottua. Eli tähän liittyvä vinkkini on se, että jos haluaa valmistautua etukäteen, niin kannattaa jo nyt ostaa hyvät kengät ja alkaa kävelemään säännöllisesti. Ja millaiset on hyvät kengät? Caminolla joutuu kävelemään aika paljon asfaltilla, eli huomasin, että metsävaeltamiseen tehdyt vaelluskengät eivät ole näillä osuuksilla mitenkään paras valinta (ne antavat kyllä nilkalle ja jalalle tukea, mutta eivät pehmusta jalkapohjia, koska pehmeä alusta ei sitä vaadi). Jos ja kun lähden uudestaan, niin aion käydä urheilukaupassa ja ostaa mahdollisimman hyvin pehmustetut lenkkarit tai kevytvaelluskengät (turhaa painoa on syytä välttää, ja maasto ei ole niin vaativaa että siellä tarvitsee kaikkein tukevimpia malleja). Lisäksi urheilusandaalit, jotka sopivat kuumille päiville, hepoille maastoille ja vapaa-ajan kengiksi. Molemmat on hyvä ottaa käyttöön ennen matkaa, ettei tule ikäviä yllätyksiä. Lisäksi mukaan reissuun reipas satsi Compeed-hiertymälaastareita kaiken varalla. Ne ovat korvaamattomat jos jalkaan tulee rakko - ne suojaavat ihoa uusilta hiertymiltä, poistavat kivun ja parantavat hiertymän. Eli voit jatkaa kävelemistä saman tien. Hoitamaton hiertymä voi pahimmassa tapauksessa pilata koko reissun, jos ei voi kävellä ja aikataulu on tiukka.
Sitten vielä painovaroitus: Caminolle ei lähdetä täyspakkauksen kanssa, vaan kannattaa asettaa ehdottomaksi ylärajaksi 10 kg:n kantamukset. Vähemmällä jaksaa paremmin. Mukaan siis aivan minimi: pari T-paitaa ja alusvaatekerrastoa; vähän pesuainetta mukaan niin että iltaisin voi pyykätä likaiset vaatteet ja kuivattaa ne yön yli tai seuraavana päivänä repun päällä. Jotain pitkähihaista, ja jonkinlainen sadesuoja (esim. viitta, joka samalla peittää repun, on kätevä). Kahdet kengät. Pyyhe. Aurinkorasva. Minimaaliset hygieniatuotteet. Kartta ja/tai opaskirjanen, kännykkä, laturi. Rahaa ja henkkarit. Tärkeimmät lääkekaapin tuotteet: päänsärkytabletteja, ripulilääkettä, kyypakkaus ja sidemateriaalia. Sakset/veitsi. Kamera. Juomapullo ja urheilujuomajauhetta.
Sitten majoituksesta. Minä kyllä ehdottomasti suosittelen noita refugioita! Yöpyminen on halpaa/ilmaista, ja hommaan tulee ihan oma tuntumansa, kun pitkän kävelypäivän jälkeen jakaa yösijan muiden kävelijöliden kanssa. Osa refugioista koostuu erillisisitä huoneista, ja osa isommista saleista. Tietenkin joskus voi ottaa päähän, jos vieressä nukkuu kuorsaaja tai suihkuun joutuu jonottamaan, mutta kävelijöiden välillä vallitseva yhteisymmärryksen tunne korvaa sen äkkiä. Lisäksi refugioita on tasaisin välimatkoin, eli aina pääsee yöksi perille. Jos valitsette refugioyöpymisen, niin lisää mukaan otettavien listaan kevyt makuupussi. Jos refugioissa huolestuttaa avoimus, ts. tavarasi ovat kaikkien ulottuvilla, niin voin sanoa että meiltä ei ainakaan viety tai pengottu yhtään mitään matkan aikana. Mitään arvokasta ei tietenkään reppussa säilytetä, jos sen jättää vartioimatta, vaan rahat ja passi pidetään aina mukana, mutta kyllä ne helpon rahan toivossa olevat ovat keksineet paremman keinon, kuin lähteä Caminolle toisten reppuja varastelemaan... Majataloista en osaa sanoa ihan varmasti, jokaisesta vähänkin isommasta kylästä sellainen löytynee, mutten tiedä miten täynnä ne mahtavat olla. Voithan yrittää niitä varata, mutta semmoinenkin saattaa käydä, että suunnitelmat muuttuvat kävellessä. Meillä oli suht tarkat päiväsuunnitelmat, mutta silti tehtiin niihin muutoksia: jos huomattiin että sää oli ihanteellinen ja kaikilla hyvä jaksaminen niin saatettiin tehdä suunniteltua pidempi etappi. Päinvastoin, jos jonain päivänä jalat särkivät eikä eteneminen maittanut, niin tyydyttiin vähempään. Pääasia oli säilyttää hyvä fiilis, sekä pitää kiinni kokonaisaikataulusta (jos yhtenä päivänä mentiin vähemmän, niin seuraavana enemmän). Jos haluat jotain osviittaa, niin me kävelimme keskimäärin 25 km päivässä, kaikilla hyvä peruskunto. Enempään en lähtisi tähtäämään, sillä tarkoitushan ei ole rääkätä itseään hengiltä, vaan kokea jotain henkistäkin.
Kyselit kävelysauvoista. Kyllä kai ne saa lentokoneeseen, ruuman. Jos ne ovat teleskooppimallia, niin ehkä saat ne mahtumaan repun sisään, mikä onkin paras vaihtoehto. Leoniin jos lennät, niin joudut vaihtamaan konetta ainakin kerran, jolloin tuommoiset hukkuvat helposti jos menevät ruumassa irrallaan. Eivät ne kepit haitaksi ole siellä Caminolla. Tosiaan on päiviä jolloin maasto on liiankin tasaista, mutta on siellä jokunen kiipeämispäivä, jolloin kepit ovat mukavat varsinkin alamäessä, ylläpitämään hallitun liikkeen, kun lihakset alkavat väsyä, jolloin vaarana on liiallinen vauhti ja polvivammat tms. Itse ei ollut sauvoja, mutta voisin kyllä seuraavalle kerralle niitä harkita. Caminon varrella kyllä myös myydään paimensauvojen tyyppisiä puisia vaelluskeppejä.
Toivottavasti tästä oli jotain hyötyä. Kertoilepa vaikka miten suunnitelmat/valmistelut etenevät.
Ei kirjautunutTuhat kiitosta tiedoista, löysin myös raporttisi täältä. Hieno juttu! Täytyypä neuvotella tuon refugium-majoituksen johdosta matkakaverini kanssa. Ehkä voi tehdä niin, että ensin katsoo, millainen se yöpaikka on, ja jos se liian täysi tai hm... epämääräinen, niin sitten majataloon tms. Ja kenkäneuvot ovat myös apuun. Hyvä, ettei tarvitse raskaita retkikenkiä.
Ja vielä yksi juttu: Pelkäsittekö villejä koiria? Niistä on ollut juttua netissäkin. En ole arkalasta, mutta kysyn nyt kuitenkin.
Ei kirjautunutHyvä jos vastauksestani oli jotain apua. Tosiaan tuo kenkäjuttu on sellainen, että me lähdettiin aikanaan matkaan kunnon vaelluskengät jalassa ja huomattiin sitten reissun edetessä, ettei maasto ollutkaan mitenkään vaativaa.
En muista nähneeni villejä koiria Caminolla. Olen kyllä niitä tavannut muuten täällä Espanjassa, ja ovat vaikuttaneet aika aroilta. Villillä koiralla tarkoitan sellaista joka majailee jossain kaupungin ulkopuolella omissa, pienissä ryhmissään - en näitä omistajallisia, jotka kuljeksivat päivisin omilla teillään etsimässä lisäravintoa tai seuraa. Kun olen omaa koiraa ulkoiluttanut "villikoirien" lähistöllä, niin ovat haukkuneet, mutteivät ole lähestyneet ollenkaan. Caminolla mieleen jäivät lähinnä lammaskoirat. Itse asiassa suurin osa näistä ei paimenna, vaan toimivat lampaiden vartijoina. Kerran kun edettiin hiekkatietä jota ympäröivät valtavat heinäpellot, niin vastaan tuli melkoinen lammaslauma. Lauman edellä, keskellä tietä asteli kolme isoa koiraa, jotka eivät tehneet elettäkään väistääkseen meitä... Kun lampaiden/koirien omistajaa ei näkynyt, niin me sitten kiltisti annoimme tietä... Tuskin ne vaarallisia ovat, mutta tosiaan, ne eivät ole paimenkoiria vaan vahtikoiria...
Ei kirjautunutJa taas uusi kysymys: Pyhiinvaeltajan passi on edellytyksenä voida yöpyä refugioissa. (Emme luultavasti tee niin, mutta kysyn kaiken varalta.) Siis mistä hankitte passin? Vai voiko sen saada Caminon keskivaiheiltakin siellä Leónissa? Netissä on tarjolla passeja - saks. luostarista lähettäisivät - mutta jos ei tarvitse hommata etukäteen, niin hankkisimme ne Leónista.
Ei kirjautunutHakusanalla Jaakontien ystävät löytyy tietoa ja passin hakuohjeet
Ei kirjautunutMe teimme niin, että suuntasimme Leonin lentokentältä kävellen kohti keskustaa. Sieltä etsittiin refugio, josta yritettiin tämmöinen pyhiinvaeltajan passi saada. Ei onnistunut, en nyt muista olivatko passit loppu vai eikö ko. refugio niitä jakanut yleensäkään, mutta refugion pitäjä kirjoitti paperille nimemme ja laittoi refugion leiman siihen viereen todistamaan että Leonista oltiin lähdetty matkaan. Kun samana iltana pääsimme seuraavaan refugioon (Villadangos) yritimme taas hankkia passia, tuloksetta. Paperiin sitten uusi leima. Seuraavan illan refugiossa (Astorga) passeja oli saatavilla. Eli jos haluatte varmistaa, että passiin tulee leima jo ensimmäisestä refugiosta, niin ehkä semmoisen voi yrittää etukäteen hankkia. Näyttäisi onnistuvan tuolta Jaakontien Ystävien kautta.
Ei kirjautunutKiitos taas uusista tiedoista! Hankin sen passin sitten jo täältä kotikunnailta.
Kävi tänään juuri Caminon takia hammaslääkärillä tarkastuksessa ja samalla kertaa neuvottelin hänen kanssaan viimeisen amalgaamipaikkani vaihdosta. Ja eikös se setä löytänytkin kunnon ongelman ja teki röntgenkuvankin, koska kyseessä on hyvin vanha amalgaamipaikka. Siis melkein sattumalta löytyi "tikittävä aikapommi", joka olisi voinut syttyä vaikka juuri siellä Caminolla.
Luojan lykky, kun menin tarpeeksi aikaisin sinne. Kipuja ei ole ollut, mutta hammaslääkärin mukaan kyseinen tulehdus, joka on sen amalgaamin alla, on leviämässä ienluuhun. Mutta tässä vaiheessa sen saa hoidettua hyvin ilman leikkaustakin.
Miksi kuvailen näin intiimejä asioita, saattaa joku kysyä. Siksi, että todella kannattaa mennä ne kaksi kertaa vuodessa hampilääkärille.
Ei kirjautunutRonkeli, mihin sä vaihdat ne amalgaanipaikat ja miksi ?
Ei kirjautunutAmalgaamipaikkojen vaihto saattaa olla vain joukkohysteerinen reaktio, mutta kun ne alkavat lohkeilla, olen ottanut posliinipaikat, vaikka niistä on pulitettava 50-60% omasta kukkarosta. Suomessa varmaan enemmän. En tiedä.
Jotkut hammastieteilijät sanovat, ettei amalgaami olekaan niin myrkyllistä, ja kun niitä aletaan veistää irti, on juuri se ruljanssi vaarallinen. Mutta minunhan olisi joka tapauksessa ollut pakko antaa uusia vanhat tai lohkeilevat takahammaspaikat, joten valitsin posliinin.
Ei kirjautunutPosliini on hyvä valinta
Muovipaikat eivät kestä.
Minulla on suu täynä amalgaamia, mutta ei niistä ainakaan minulle ole ollut mitään terveydellistä haittaa.
Olen oikea terveyden perikuva, mitä nyt isopyörä heittää välillä jonninjoutavaa.
Ei kirjautunutNonniin, caminomme ajankohta on nyt lyöty lukkoon. Starttaamme 3.10., lennot buukkasin juuri.
Kyllä tämä netti on ihme kapistus!
Ostin jo uudet lenkkarit, otan myös vanhat mukaan. Hankin yli-innossani myös trekking-kengät, mutta niiden korkeat varret hankaavat, enkä varmaan viitsi lampsia niitä pehmeämmiksi.
Rinkka löytyi ullakolta, sillä siippa oli vuosia sitten Sarekissa patikoimassa. Retkivaatteitakin on nyt joka säälle.
Kirjatietoa olemme ystävättäreni kanssa oikein ahmimalla ahmineet ja olemme kävelleet caminoa virtuaalisesti erään tv-ohjelman mukana. (Arte näytti.) Nyt vain odotamme todellisen tiemme alkua!
Kieltämättä minua pelottaa hieman, sillä jos meidän kävelynopeutemme eroavat toisistaan huomattavasti, voi tosiaan syntyä ongelmia. Tai jos toinen puhua pulpattaa ja toinen haluaisi olla hiljaa. Tai jos vaikka mitä.
Mutta ystävättäreni on ihana ihminen. Minä en aina. (Oikeastaan vain ihan harvoin.) Mutta omaan pieneen salaiseen camino-ohjelmaani kuuluu opetella myös kärsivällisyyttä.
Ei kirjautunutKuulostaa hyvältä! Saanko vielä suositella, että ennen matkaa punnitset rinkan täytteineen, ja sitten kovalla kädellä tiputat pois tavaraa kunnes paino on siinä 10 kilon kieppeillä...
Kuten arvelit, niin kyllä siinä kävellessä saattaa kitkaa syntyä ihmisten välille. Minusta se on silti normaalia, että jos kaksi ihmistä jotka eivät ole tottuneet asumaan yhdessä, vaikkakin ovat hyviä ystäviä, viettävät yhtäkkiä 24 tuntia vuorokaudessa toistensa seurassa, niin ei kaikki voi olla pelkästään onnea ja harmoniaa. Kyllä siinä sitten paljastuu jokunen huonokin puoli ihmisissä, mutta sellaista se toisen tunteminen on. Omalla Caminolla oli välillä hermot kireänä (taisi suurimmaksi osaksi olla omaa syytäni), mutta edelleen ollaan ystäviä ja matkustellaan yhdessä.
Kirjoittelepa lisää valmistautumisesta kun viitsit!
Ei kirjautunutHeips,
allekirjoittanut on kävellyt Caminolla kahdesti, v. 2005 Roncesvallesista Santiagoon ja tänä vuonna Roncesvallesista Leoniin, jalka hajosi kesken reissun. 
Vaikka täällä on jo esitetty paljon ohjeita, en malta olla kommentoimatta muutamia asioita.
1) Kengät
Lenkkarit on hyvä valinta, mutta kannattaa kiinnitää huomiota siihen, että jalkapohjan holvikaarelle tulee tarpeeksi tukea, varsinkin, jos on taipuvaisuutta sen sortin vaivoille. Kevyet retkeilykengät ovat minun suositus. Lenkkarit + synteettiset sukat -yhdistelmällä (2005) tuli sen tsiljoona rakkoa jalkapohjiin ja varpaisiin, vaelluskengät + villasukat -yhdistelmällä (2007) ei yhtään.
2) Sukat
Sukkien(kin) suhteen on olemassa ainakin kaksi koulukuntaa. Toiset vannovat synteettisten sukkien nimeen, toiset taas villaisten. Itse olen taipunut villaisten kannalle. Tämän vuoden reissulle ostin villapohjasukat (itse sukat ovat jotain synteettistä materiaalia, mutta pohjassa on villaa) ja ne osoittautuivat aivan kymppiostokseksi. Kuten jo mainitsin, ei yhtään rakkoa koko reissulla, tosin mulla oli kengissä muotoillut geelipohjalliset tuomassa lisätukea holvikaarelle.
Etukäteisharjoittelusta ei ole haittaa ja siinä kannattaa kokeilla erilaisia kenkä/sukka -yhdistelmiä.
3) Reppu
Repun painon minimointia ei voi koskaan painottaa liikaa. Vaikka joku kilon-parin ero repun painossa saattaa kotona tuntua mitättömältä, se ei ole sitä kolmenkymmenen kilometrin tuolla puolen. Jo itse (tyhjän) repun painossa saattaa olla useiden kilojen ero (kevyt n. 60 litran reppu vs. Lapin retkeilyyn suunniteltu rinkka). Netissä konsensusohje tuntuu olevan, että pakattu reppu ei saisi painaa yli 10 prosenttia omasta painosta, eikä koskaan yli 8 kiloa. Kannattaa ottaa tämä ohje tosissaan, ihan oikeesti. Aikuisten oikeesti.
Tähän liittyen, oma vaatimaton mielipiteeni on, että kaksia kenkiä ei kannata kantaa mukana (sandaaleita ei lasketa kengiksi)
4) Refugiot
Kannattaa ainakin kokeilla. Vaatii tiettyä asennetta ja ehkä vähän totuttelua, mutta siinä myös oppii paljon itsestään ja muista. Yksi Caminon suurista viehätyksistä on siellä olevat muut ihmiset ja heihin tutustuu parhaiten juuri refugioissa, kun joutuu olemaan aika läheisessä kanssakäymisessä.
Joitakin refugioita matkan varrella kannattaa välttää, tosin ne pitää tietää etukäteen jo siitäkin syystä, että osaa suunnitella päivän etapin, mutta myös siksi, että yleensä refugioissa ei ole mahdollisuutta nähdä majoitustiloja ennen kuin on jo maksanut majoituksen. Ehkä tarkoituksella.
5) Hyvvee matkoo!
Ei kirjautunutKiva kun La Cruizerin lisäksi Sinäkin olet caminoinut!
Sukista olemme jo ystävättäreni kanssa jutelleet, täytyy tosiaan käydä ihan urheilukaupassa ostamassa kyseiset villasukat, joissa vain varret sekoitusta.
Itseasiassa ystävättäreni mainitessa villasukat, pelkäsin kyseessä olevan pässinpökkimät kunnon villasukat, joita äitini kutoo ja lähettää kaikille joulupaketissa. Talvella ne ovat kivat kotitossut, mutta caminolla?...
Niin, ne refugiumit ovat varmaan kiinnostavia, mutta-mutta...
Ystävättäreni tulee ensi viikonlopulla miehineen Espanjasta tänne viileämpään Keski-Eurooppaan, joten aiomme verrata varustelistaamme ja karsia turhat kamat pois. Kysymys lienee vain, MIKÄ on turhaa kenenkin mielestä. No, perästä kuuluu:-)
Ei kirjautunutItseasiassa ystävättäreni mainitessa villasukat, pelkäsin kyseessä olevan pässinpökkimät kunnon villasukat, joita äitini kutoo ja lähettää kaikille joulupaketissa. Talvella ne ovat kivat kotitossut, mutta caminolla?...
Vanhan kansanviisauden mukaan: "mikä pitää kylmän, pitää myös lämpimän". Ymmärrän tämän siten, että kuumissakin oloissa villa toimii eristeenä, ei lämmikkeenä. Kuumassa Ahrikassa paikalliset usein pitävät villapipoa päässä, olet varmaan huomannut?
Uskon, että ihan perinteisetkin villasukat toimivat hyvin, mikäli ovat hyvin istuvat. Vanha keino on usein parempi kuin pussillinen uusia.
Niin, ne refugiumit ovat varmaan kiinnostavia, mutta-mutta...
Taidat olla nimimerkkisi veroinen?
Ei kirjautunutKun alkukesällä lupauduin mukaan caminolle, en aavistanutkaan, kuinka tärkeä se tulee olemaan minullekin, sillä 17-vuotiaan kuopuksemme ikuinen inttäminen ja keskustelu saa vähitellen hermoni riekaleiksi. Poika väittää olevansa aikuinen, mikä taas selvästi todistaa, ettei hän sitä ole.
Mutta kukapa murkkuikäinen tiedostaisikaan olevansa sanan varsinaisessa merkityksessä MURROSkaudessa, jolloin aivot ovat uudessa rakennusvaiheessa, eivätkä hermojen impulssit pysty löytämään niihin oikeaa kytkentää. Väärään kytkimeen tulee väärä impulssi, tästä seuraa tunnekaaos. Murkuilta puuttuu tässä vaiheessa kyky olla oikeasti onnellinen. Siksi he kokoontuvat samanikäisten seuraan, sillä vain siellä he tuntevat tulevansa ymmärretyiksi.
Omat vanhemmat ovat murkun mielestä hänen luonnollisia vihollisiaan, jotka vain yrittävät pilata murkun elämää. Rajoja ja sääntöjä on ihan pakko yrittää murtaa.
Meitä metusalem-vanhempiaan oma murkkumme yrittää provosoida, mutta juuri elämänkokemuksemme johdosta ei meitä helposti hätkäytä edes hänen dread-lock- kampauksensa tai risaiset farkut.
Mutta hänen ylimielinen käytöksensä, oman huoneen sanoinkuvaamaton siivottomuus ja se alituinen lauma murkkukavereita - jotka toisaalta ovat sydäntähellyttävän söpöjä kaikessa kauheudessaan, ja monet tunnen jo vuosien takaa, kun he tulivat meille leikkimään ja askartelemaan - ovat saaneet ainakin minut vakuuttuneeksi siitä, että caminolle ja mahdollisimman heti!
3.10. lähden siis tuulettamaan pääpolostani. Siippa vakuuttaa tulevansa toimeen kummankin murkkumme kanssa (keskimmäinen on onneksi jo 19), joten luultavasti täällä kotona kaikki sujuu hyvin. Ehkä jopa paremmin, kuin jos olisin paikalla. Siippani kun on kärsivällinen ja lepsumpi kuin minä. Hän sanookin luottavansa siihen, että rumastakin kotelosta (kuopuksen huoneesta) vielä jonain päivänä kuoriutuu kaunis perhonen. Juu, siippa on kaunosielu, minä taas realisti.
No, perästäpä kuuluu, ja pikkasen salaa toivon murkkukuopuksenkin kaipaavan äitimuoriaan, vaikka ei hän sitä varmaan myönnä. Ainiin, hän kyllä ilmaisi olevansa huolestunut minusta siellä caminolla: "Hei, kai sä sitten kans soitat joka päivä kotiin, missä ootte? Se on sentään korvessa ja te ootte vain kaksi raihnaista naista." (Tuossa tilanteessa annoin mielessäni anteeksi sanan "raihnainen", sillä murkunhan pitää aina näyttää olevansa cooli.)
Ei kirjautunutLähestyy lähestyy Teille tulee varmasti ihana reissu!
Minä mielellään ainakin kuulisin sitten ajatuksia ja kertomuksia matkan varrelta.
Ei kirjautunutMurkun onni että mutsi bonjaa eikä purista muottiin. Joskus se vielä sua kiittelee.
Mutta sitten dalsimaan, pitkää tietä mietiskellen. Toivottavasti vielä niin, etei sun tarvitse edes soitella muulloin kuin silloin, jos itselle tulee semmoinen mieli. Vapaana ja irrallaan.
Kuulostaa laiskurille kauhealta urakalta, kun olen itse tottunut järjestelemään vastaavat tuokiot itselleni istuma-asennossa. Mutta kyllä kiinnostaa niin paljon, että totisesti toivon avointa matkaraporttia.
Vielä on aikaa, muista ottaa mukaan kynä ja paperia.
Ei kirjautunutKuvauksesi perusteella lienee ihan oikein (hänelle), että kuvittelee sen olevan korvessa.
Ei kirjautunutJust niin, Herne Nenässä
Mutta vaikka nuo murkut ovat ulkonaisesti cooleja, uhkarohkeita ja muka kauhean itsenäisiä, niin sisimmältään ainakin tuo oma murkku on ihan varmasti yhä se pieni, söpö ja kiltti poju kuin ennen puberteettiään. Tuo irtautumisvaihe kaikkine murroksineen lienee vaikea hänellekin.
Hurja ja dominantti testosteroni-hormoni se noita nuorukaisia villiinnyttää. Tasapainoon päässevät vasta parikymppisinä...
Ei kirjautunutTätä konetta on renkutettu poissaollessani niin, että koko ajan ilmestyy ruutuun ilmoitus, ettei muka serveriä löydy. Mutta aloitan nyt ainakin kuvaukseni caminostamme. Ehkä teksti pysyy ruudulla.
La Cruizerilla on muuten erinomainen reittipäiväkirja täällä orkissa, joten minä vain kerron sivuasioista, vaikka ovatpa nekin tärkeitä.
Me yövyimme aina yksityis-majataloissa tai hotellissa (Santiagossa), sillä kun eka päivänä käväisimme alberque-opaskirjasen suosittelemassa refugiossa, jossa oli vain kolme kerrossänkyä per huone, saimme jo hajusta ja siitä kosteasta lemusta tarpeeksi. Yhdellä sängyllä istui mies, joka kaiveli likaisia varpaitaan! Suihkua tai vessaa emme edes uskaltaneet vilkaista.
Ei kiitos, käännyimme jo ovelta takaisin raikkaaseen ilmaan.
Aamuisin heräsimme jo kukonlaulun aikaan kello 6:30 - juu, oikeiden kukkojen kieuntaan -, mutta vaellukselle lähdimme vasta noin puoli yhdeksän, jolloin aamu alkoi sarastaa sumun läpi. Keltaiset nuolet ja simpukka-maamerkit oli helppo huomata jopa hämärässä. Keskipäivän tienoilla aurinko porotti tavallisesti täysin pilvettömältä taivaalta.
Koko aikana ei satanut yhtään. Majatalojen telkoista kylläkin nähtiin mm. Valencian tulvasateet.
Reitti oli aika helppokulkuinen ja ihanan vaihteleva: läpi muhkeiden tammikkojen, avarien peltojen ja niittyjen, vanhanaikaisten maalaiskylien ja eukalyptusmetsikköjen. Idyllistä!
Alamäet tosin rassasivat polvia, mutta ostin sitten kevyen bambukävelysauvan, jossa oli metallipiikki. Ja onneksi mukanani oli nahkahanskat, etten saanut rakkoja käsiin. Varpaisiin sain hiertymiä juuri ala- ja ylämäkien takia, mutta compeed-laastarit ovat tehokkaita.
Vaelluksemme alussa me kai säteilimme intoa ja iloa, joten seuraamme änkesi moni pitkämatkalainen, jolla oli selvästi suuri halu puhua ja purkautua. Lopulta kyllästyimme olemaan kivoja, sillä vieraiden ihmisten oudot elämänkerrat ja tunteenpurskaukset alkoivat kyllästyttää. Ja vähän pelottaakin. Matkalla näytti olevan monta loppuunajettua ihmispolosta, jotka tuntuivat odottavan ihmeitä.
Lenkkarit riittivät vaelluskengiksi. Rinkkani keveni huomattavasti, kun vaihdoin makuupussini ja retkipatjani kahteen punaviinipulloon erään jo kauan matkalla olleen vaeltajan kanssa. Hän heitti omat kyseiset likaiset kamansa roskiin. Toiset varakengätkin olivat liikaa, mutta niistä en luopunut. Meille olisi tosiaan riittänyt ihan tavallinen selkäreppu.
Santiagoon saavuimme jo puolenpäivän tienolla, sillä yövyimme läheisessä kylässä nimeltä Vilamaior. Katedraalissa oli juuri menossa messu Jaakontien vaeltajille. Mahtava kokemus! Etenin ihmisten keskellä alttarille päin ja eräs monista papeista ojensi ehtoollisoblaatin ja siunasi minut. (Kannatan ekumeniaa, joten kaikki ok. Ja jos ei, niin ei sitten.)
Katedraalin aukiolla meitä odotti ystävättäreni mies, joka korkkasi perillesaapumisemme kunniaksi pullon cavaa.
Seuraavana päivänä hän kuskasi meidät vielä Finisterreen, jonne toki voi myös valtaa nuolien ja simpukoiden ohjaamina, mutta me körötimme mieluummin autossa sinne. Tuo autossaistuminen oli muuten paljon rasittavampaa kuin vaellus.
2-viikkoinen minicamino oli juuri sopiva meille. Voin suositella sellaista jokaiselle.
Henkisesti, hengellisesti ja ruumiillisesti erittäin antoisa pyhiinvaellus. Ystävättäreni suunnittelee jo toista caminojaksoa. Tällä kertaa Pyreneitten läpi... No, katsotaan nyt.
Ei kirjautunutOnneksi olkoon Ronkeli, kivalta vaikutti kokemuksesi! Jotenkin kivalla tavalla tällaiset kertomukset herättävät myös tällaisen puoliboheemin extreemarin ajatuksia, ainakin muistoja. On nimittäin aikoinaan nuorena miehenä tullut itsekin liikuttua kovastikin luonnon helmassa. Onko Ronkeli kuvia? 
Ei kirjautunutJess, kuvia on melkein sata, mutta en suinkaan tuhlaa orkin tilaa siten, että laittaisin kaikki näkyviin. Kunhan ennätän, valkkaan parhaimmat tai caminolle tyypillisimmät tänne.
Ja vielä yksi juttu, jonka haluaisin kertoa vaikka Ivankalle ihan vain meidän tyttöjen kesken.
Kerran seuraamme tuli jonkun kyläpahasen camino-lepopaikan rähjäisessä kahvilassa eräs saks. pitkämatkalaisvaeltaja. Hän kertoi sitten omistavansa suklaa- ja teepuodin, vaikka emme siinä vaiheessa jaksaneet kysellä keneltäkään yhtään mitään. Mutta koska tykkään sekä suklaasta että teestä, jatkoin aiheesta juttelua hänen kanssaan.
Miespolonen ilostui kiinnostuksestani niin paljon, että lähti perässämme taas caminoimaan. Ja hehkutti putiikkiaan. Sieltä saa jopa luomusuklaata. Luomuteetä ei muuten ole olemassakaan, hän kertoi, sillä aina jossain vaikka Himalajan kupeella on saasteita ilmassa, joten pienikin määrä pilaa koko teesatsin.
Niinpä.
Jo tunnin päästä tämä herra kosi minua! (Ei varmaan tosissaan, mutta silti selkäpiitäni karmi.) Naurahdin, että mieheni ja piltit eivät varmaan pidä ehdotuksesta, vaikka toisaalta suklaapuoti voisi olla hyvä valtti, hahaha.
Siis nyt kaikki vapaat naiset caminolle, sillä tuo herra ei varmaan ole ainoa, joka haluaa muutoksia elämäänsä. Tai jotain sellaista.
Santiagossa tarkistin ystävättäreni kanssa uteliaisuudesta tämän miehen kotisivun, ja hänellä tosiaan on kuin onkin söpö tee- ja suklaapuoti ja jopa 14 alaista siellä töissä. Ja Ivankahan voisi laittaa siihen vielä sen luxusparfyymiosaston!
Ei kirjautunutEt viitsisi millään laittaa sitä suklaapuodin osoitetta meiliini Miehestä viis mutta rakastan suklaata
Onnittelen myös matkastasi. Odotan myös kuvia ja tuonne blogipuolelle, kiitos.
Piditkö matkapäiväkirjaa ?
Ei kirjautunutRonkeli kiitos kertomuksistasi! Odottelen myös innolla kuvia ja lisää pieniä palasia sieltä täältä!
Ei kirjautunutMieletön juttu Ronkeli, Camino on minunkin haaveeni, jonka meinaan toteuttaa. Hiillostan juuri hyvää ystävääni, jotta saisin mieleiseni patikointikaverin.
Laita ihmeessä kuvia ja kerro kaikki.... huippuhetket, vastoinkäymiset yms. yms. Kaikki matkaan liittyvä kiinnostaa!
Ei kirjautunutJo tunnin päästä tämä herra kosi minua! (Ei varmaan tosissaan, mutta silti selkäpiitäni karmi.) Naurahdin, että mieheni ja piltit eivät varmaan pidä ehdotuksesta, vaikka toisaalta suklaapuoti voisi olla hyvä valtti, hahaha.
Saksalaisia lemmenkipeitä "herras"miehiä se Camino tuntuu nykyään olevan pullollaan. Joku saksalainen teeveejulkkis on kuulema kirjoittanut omasta Caminostaan kirjan, jossa kertoo, kuinka siellä ryypätään, pidetään hauskaa ja isketään naisia. Siitä innostuneena kaikki vanhoilla päivillään eronneet saksalaiset "crumpy old men" ovat vallanneet Caminon. Yksi niistä yritti iskeä minuakin; onneksi en osaa saksaa.
Ei kirjautunutHenkisesti, hengellisesti ja ruumiillisesti erittäin antoisa pyhiinvaellus. Ystävättäreni suunnittelee jo toista caminojaksoa. Tällä kertaa Pyreneitten läpi...
Suosittelisin kuitenkin "yli", ei "läpi". Saattaa olla vähän helpompi niin.
Ei kirjautunutEikun just läpi. Läpi harmaan kiven.
Olet aivan oikeassa kertoessasi erään saks. julkkiksen kirjoittaneen best-sellerin omasta vaelluksestaan Jaakontiellä. Kyseessä on kuitenkin ihanan fiksu mies. Älykäs, miellyttävä ja oikeasti hauska. Hän on gay. Eikä siellä caminolla pelehtinyt tai rellastanut. Ei ollenkaan.
Ihmettelen, mistä moisia huhujuttuja hänen kirjastaan syntyy.
Nyt kylläkin alkoi saks. roskakanavalla raportti saks. roskajulkkisten tekemästä Jaakontien pyhiinvaelluksesta. Toinen jakso tulee sunnuntaina. Aion katsoa sen. Utelias kun olen.
Ei kirjautunutIvanka hyvä, se mies on varmaan olennainen osa suklaapuotiaan, ja heitin jo Santiagossa hänen käyntikorttinsa roskiin.
Matkapäiväkirjaa en pitänyt, vaikka oli tarkoitus, mutta ei oikein löytynyt rauhallista hetkeä kirjoittamiselle. Otin kuitenkin kuvia paljon, joten ne tuonevat mieleeni kaikki tapahtumat.
Patikoidessamme keksimme ajan kuluksi tarinoita kanssapatikoijista tai kohtaamistamme kyläläisistä. Nauroimme usein kippurassa mielikuvituksemme tuotteille.
Kerran olimme aikeissa ostaa vanhan fincan, joka oli kummallisen halvalla myynissä. Upea paikka jaakontieläisille. Tulimme onneksi järkiimme, sillä meidänhän olisi itse asuttava siellä. Harmi, sillä olimme jo laatineet hienon konseptinkin.
Eräänä sunnuntaina haimme caminopassiimme taas uuden sellon eräästä pikku kappelista. Pappi itse leimasi sakastissa ja kysyi, mistä tulemme. Vai että ihan Finlandiasta! Hän kyseli nimemme ja esitteli itsensä (Andres tai jotain sinne päin). Sitten hän kysyi, haluammeko nähdä kirkon ja aukaisi samalla oven alttarille. Emmimme kävellä ihan alttarin läpi, mutta pappi sanoi Herran talon olevan myös meidän talomme. Ystävättäreni sytytti pari kynttilää, minä ihailin alttarimaalausta.
Pappi tuli sitten eteeni ja kysyi, haluaisinko siunauksen. Ainakin ymmärsin niin, sillä hän puhui jotain benediktaamisesta. Vastasin "si-si" ja nousin seisomaan, vaikka katoliset kai polvistuvat. Pappi siunasi meidät kummatkin erikseen ja me lähdimme taas eteenpäin. Harmittelimme, kun emme olleet ennättäneet aamumessuun.
Tuo pappi oli erinomainen pr-mies. Herran hyvä palvelija. Eikä niuhottanut, vaikka takuulla huomasi, ettemme ole katolilaisia.
Liikkeellä oli usein paljon väkeä. Bussilastillisia... Mutta taaplatkoon kaikki tyylillään. Harmitti vain, kun nuo jalkavaivaiset, jotka kävelivät vain pienen reitin bussista ulos caminolle ja bussiin takaisin, jonottivat sitten caminokahviloiden vessankin edessä. He eivät hakeneet edes sellojaan itse, vaan kuski kipitti leimauspaikkaan kaikkien caminopassien kanssa. Tuskin tuolla menolla sitten Santiagossa sai sen compostelan. Mutta oikeastaan samapa tuo minulle.
Tämä tänään, taidan jatkaa huomenna.
Ei kirjautunutEiköhän ensiaskel olisi teille "pyhiinvaeltajille" kerätä porukka ja kiivetä vuorelle. Kestää n. 6h edestakainen matka ja sitten miettä uudelleen tulevaisuutta. Koska vuoren päällä on kanssa kiva istuskella hetki ja nauttia näköaloista.
Hotelli on alhaalla.
http://www.senderismomarbella.com/senderos/refugio_laconcha.html
http://www.centraldereservas.com/hotel/pages/Detailed/5095.html
Qué será, será ..what ever will be ....
Ei kirjautunutNoin on. Kiitos valistuksesta. Ja onneksi netissä tarpeeksi kuvia ihan joka lähtöön.
Ei kirjautunut
Ei kirjautunutEräänä sunnuntaina haimme caminopassiimme taas uuden sellon eräästä pikku kappelista. Pappi itse leimasi sakastissa ja kysyi, mistä tulemme. Vai että ihan Finlandiasta! Hän kyseli nimemme ja esitteli itsensä (Andres tai jotain sinne päin). Sitten hän kysyi, haluammeko nähdä kirkon ja aukaisi samalla oven alttarille. Emmimme kävellä ihan alttarin läpi, mutta pappi sanoi Herran talon olevan myös meidän talomme. Ystävättäreni sytytti pari kynttilää, minä ihailin alttarimaalausta.
Pappi tuli sitten eteeni ja kysyi, haluaisinko siunauksen. Ainakin ymmärsin niin, sillä hän puhui jotain benediktaamisesta. Vastasin "si-si" ja nousin seisomaan, vaikka katoliset kai polvistuvat. Pappi siunasi meidät kummatkin erikseen ja me lähdimme taas eteenpäin. Harmittelimme, kun emme olleet ennättäneet aamumessuun.
Tuo pappi oli erinomainen pr-mies. Herran hyvä palvelija. Eikä niuhottanut, vaikka takuulla huomasi, ettemme ole katolilaisia.
Caminolle haikaillaan monestä syystä. Mitä itse ajattelet ko pyhiinvaelluksen merkityksestä henk. koht.?
Ei kirjautunutOlet aivan oikeassa kertoessasi erään saks. julkkiksen kirjoittaneen best-sellerin omasta vaelluksestaan Jaakontiellä. Kyseessä on kuitenkin ihanan fiksu mies. Älykäs, miellyttävä ja oikeasti hauska. Hän on gay.
Ookoo, tuo selventää pari asiaa...
Eikä siellä caminolla pelehtinyt tai rellastanut. Ei ollenkaan.
Juueivarmaan, enkä muuten niin väittänytkään. Mutta totuus on, että siellä (myös) ryypätään, rellestetään ja isketään naisia. Ainakin nyt, kun saksalaiset miesporukat ovat sen vallanneet.
Ihmettelen, mistä moisia huhujuttuja hänen kirjastaan syntyy.
Mites huhuja noin yleensä syntyy?
Tämä näyttää olevan sulle arka paikka, joten pyydän anteeksi, että tulin sohaisseeksi muurahaispesää.
Ei kirjautunutHenkilökohtaisesti tulinkin nyt siihen tulokseen, että henkilökohtaisissa asioissa on parasta pitää suu ihan supussa
Ei kirjautunutIhan totta Ronkeli!
Älä noista lätinöistä välitä.
Minä olen oikeesti kiinnostunut ja voisin kuvitella, että oikeella asenteella se toimiikin.
Meinaan pyhiinvaellus. 
Mainitsit alussa jotain elämän selkeyttämisestä, sekä kärsivällisyyden kasvattamisesta.
Tarttuiko reissulta semmoisia asioita?
Elämä on yllätyksiä täynnä, kuuluu vanha klishee, mutta niin tosiaan on!
Espanjassa asuva ystävättäreni soitti ja kysyi, mitä tykkään Santiagosta./ Meinaatko Santiago de Chileä?/ Ei kun sitä Caminoa! Oletko koskaan edes harkinnut lähteä?/ Juu, harkinnut olen ja luin juuri sen Kerkelingin matkaselostuksen, mutta aikaa ei oikein löydy ja oikeastaan minua pelottaakin./ Minä haluan lähteä, tarvitsen selvyyttä elämääni. Tule mukaan!/ Okei, milloinkas lähdetään?/ Syyskuussa./ No, mennään sitten.
Näin me naiset päätämme asiat... Niinpä niin. Mutta olemme ihan tosissamme.
Etenkin ystävättäreni elämäntilanne on huolestuttava. Myös hänen terveytensä. Mutta hän uskoo kykenevänsä tallustamaan ainakin 20 km per päivä. Minä olen lenkkeilijä, joten tuollainen vaellus ei ole ongelma. En vain haluaisi yöpyä niissä refugiumeissa.
Kysymys 1) Onko matkan varrella tarpeeksi majataloja? Pitäisikö varata huone jo etukäteen?
Vaelluksestamme tulee tietenkin vain light-versio... Harkitsemme vaeltavamme Leónista Santiago de Compostelaan, siitä kertyy siis vain 300 km.
Miehet ja perheet jäävät kotiin.
Kysymys 2) Voiko lentokoneessa kuljettaa niitä kävelysauvoja? Vai kehtaako niitä edes ottaa mukaan, tarvitseeko niitä?
No, varmaan kysymyksilleni naureskellaan, mutta ehkäpä joku viitsii vastata.
Netistä ja matkaopaskirjoista olemme jo hankkineet monia käytännön neuvoja, mutta vaelluskengistä tarvitsisin vielä tietoa. Osaako joku suositella?
Kiitos jo etukäteen hyödyllisistä vastauksista.