Elämyksiä Espanjasta

Jokainen matka alkaa päätöksestä - ja sen jälkeisestä ensimmäisestä askeleesta. Samalla tavalla olen taipaleeni aloittanut myös tämän vuodesta 2000 alkaen jokavuotiseksi muodostuneen Espanjan Fuengirolasta Portugalin Faroon suuntautuneen matkani osalta.

Tämän reissun tarina alkoi heinäkuun 20 päivänä, 2006.

Tuo Faron tapahtuma ei olekaan mikään aivan pikkujuttu, vaan sinne on perinteisesti kokoontunut vuosittain reilusti yli 30.000 motskaria ympäri maailmaa - ja meno on tietysti Faron kokoisessa pikkukaupungissa sen mukainen. Farossa on silloin paljon moottoripyöriä.

Tänä vuonna oli odotettavissa vielä jotain aivan erityistä, koska kyseessä oli tapahtuman 25 -vuotis juhla.

Buutsit rasvaten

Kun askelia ruvetaan tallaamaan, niin tallausvälineet pitää luonnollisestikin olla kunnossa. Monessa mukana olleet buutsit siis kaapista esille ja oikein kunnolla hevoslaukkurasvaa pintaan. Buutseista tulikin kiiltävät, ja kun niitä parvekkeellani tuulettelin, oli siinä paikallisella kalastajalla ihmettelemistä - hulluja nuo ulkomaalaiset!

Mopo huoltoon

Matka Fuengirolasta Faroon on reitistä riippuen noin 500...700 kilometriä, eli vallan mainio päivämatka, vaikka hieman nähtävyyksiä ja merenrantoja kiertelisikin. Pitkä reissu se kokonaisuutena on kuitenkin, eli buutsien lisäksi myös kulkuvälineen tulee olla huolellisesti tarkastettu ja huollettu, sekä muutenkin sellaisessa kunnossa, että siihen voi reissun päällä luottaa. Varsinaisen huollon teetin reilu viikko ennen reissua tutussa korjaamossa Malagassa, eli siltä osin kaikki kunnossa ja matka voi alkaa.

Lähtöaamu

Olen vuosien varrella kierrellyt nykyisellä rautaratsullani liki sata tuhatta muistorikasta kilometriä, pääasiassa eteläisen Euroopan merenrantoja ja vuoristokyliä koluten, ja olen samalla huomannut mielenkiintoisen ilmiön; viikonlopun nurkka-ajeluille ajoporukkaa ilmestyy erityisesti talviaikaan joskus kiitettävänkin paljon, mutta kesän aikana tilanne on toinen.

Niinpä jälleen tänäkin vuonna mopoani tallissa pakatessa, totesin lähteväni reissun päälle yksin. Mikäs siinä, reittivalintojen suhteen ei takuuvarmasti tule minkäänlaisia kädenvääntöjä... no, eipä niitä kyllä muutenkaan ole tullut.

Startti ykkösruudusta

Kypärä siis päähän, mopon luotettavan V2 -koneen räjäyttäminen käyntiin ja baanalle.

Paikallista rantabulevardia lotkotellessa ei ollut vielä minkäänlaista, ainakaan lopullista, ajatusta tämän vuoden reitistä. Ja mikäpäs siinä, nämä ovat nautiskelureissuja, joiden luonteeseen ei todellakaan kuulu tiukat aikataulut ja turhanpäiväisistä asioista stressaaminen. Tavoite toki oli kristallinkirkas, eli Portugal ja siellä Praia del Faron upeat rantadyynit!

Takaraivossa kuitenkin naksutti edellisenä iltana sivusilmällä huomattu sääennuste, jossa erityisesti sisämaan lämpöennusteet olivat sitä luokkaa, että Välimeren viilentävä läheisyys veti luokseen. Reitti alkoi siis ensin kohti Marbellaa ja sieltä Esteponaan tankkaamaan. Pahus noita bensan nousseita hintoja!

Matka jatkuu

Tämänvuotinen reittini jatkui rauhallisesti Välimeren rantaa seuraten ja muutamia taukoja pitäen ohi Gibraltarin, siitä Algeciraksen satamakaupungin ohituksen jälkeen kohti Tarifaa.

Videonpätkä Tarifasta:

Ennen Tarifan tuulista surffariparatiisia on helppo kokea unohtumattomia pienuuden mutta samalla hyvänolon tunteita, kun puuskatuulten mopoa heitellessä näet ja koet Afrikan jylhät vuoristot lähes käsinkosketeltavan lähellä itseäsi... välissä on vain kapoiselta vaikuttava Gibraltarin salmi, jonka keskeltä laivat seilaavat Atlantin ja Välimeren puolelta toiselle banaanilasteissaan. Pahus kun olisi ollut kypärässä videokamera, maisemat olivat mykistäviä!

Nälkä yllättää

Tarifan linnan raunioiden juuressa on vuosien takaa tutuksi käynyt ruokapaikka, jonka ilman muuta valitsin ensimmäiseksi murkinapaikakseni. Hyvää perusruokaa kivassa pienessä, perheen pitämässä rantakuppilassa. Läjä suussa sulavaa possun filettä, perunat ja kalja yhteensä 5 euroa. Edullinenkin siis - ja nälkä lähti sen siliän tien.

Tarifa on vuosien varrella ollut muutenkin miellyttävä paikka käydä, ja sen tuulista niemen kärkeä Atlantin aaltoineen katsellessaan on helppo ymmärtää, miksi sen silmänkantamattomiin jatkuvat rannat vetävät sankoin joukoin surffareita ympäri maailmaa puoleensa.

Takaisin baanalle

Tarifan jälkeen poikkesin ensimäisestä mahdollisesta liittymästä Atlantin rantaa luikertelevalle pikkutielle ja kävin upean rantareitin kautta piipahtamassa Barbaten kauniissa pikkukaupungissa. Tuli ainakin sen verran taukoa pidettyä, että saivat buutsit käyttöä ja pikkukarin keho riittävästi vesitankkausta - nesteetasapainon kanssa kannattaa kesäkuumilla olla oikeasti tarkkana, vaikka mopolla päästellessä saattaakin tulla väärä mielikuva ilman lämpötilasta. Neste ja suolat karkaavat salakavalasti, juoda ja syödä pitää.

Barbaten jälkeen keula näyttääkin jo valmiiksi osoittavan kohti historiallista salakuljettajien satamakaupunkia, Cadizia, jonka jälkeen oli luontevaa jatkaa El Puerto de Sta Marian upean sataman kautta Jerezin suuntaan.

Jerez on Espanjan kuuluisaa viini- ja brändialuetta, eli pakkohan se oli siinä Osbornen tehtaan pihassa piipahtaa katsomassa, missä ne sitä jaloa juomaansa tislailevat

Sisämaahan

Reitti kohti Sevillaa kulkee sisämaassa, eikä sen varrella ole mitään erityisen sävähdyttävää - paitsi kihisevä kuumuus! Sevilla onkin yksi Espanjan kuumimmista kaupungeista ja sen sain itsekin karvaasti kokea, tälläkin reissulla. Jossain Sevillan jälkeen kohti Huelvaa ajaessa ei nimittäin ollut muuta mahdollisuutta, kuin laittaa mopo parkkiin ja painua varjoisan terassin edes hieman viilennystä tuomaan suojaan. Siinä sitten pari tuntia menikin, paitaa kastellessa ja yrittäessä selviytyä väleihin yli neljän kympin helteen kanssa!

Kohti Portugalia

Ennen Portugalin rajaa on aivan fantastisia alueita, suosittelenkin niillä nurkilla piipahtaville tutustumista esimerkiksi Isla Cristinan upeisiin rantoihin ja puistoihin. Alue on päätään nostavasta turismista huolimatta aivan omaa luokkaansa, vaikkapa vakituisena asuinpaikkana. Onpa sinne ankkuroitunut jo joitain suomalaisiakin.

Pimeä laskee

Tämän vuoden matka taittui paahtavasta kuumuudesta johtuen hieman tavanomaista hitaammin ja saavuin Portugalin Faroon pimeän jo laskeuduttua. Tapahtuman järjestelyt ja muut rutiinit olivat kuitenkin edellisiltä vuosilta tuttuja, joten sisään kirjautumisen jälkeen sopivaa telttapaikkaa etsimään.

Majoittuminen

Telttapaikan valinta on erityisen tärkeä asia juuri tuon heinäkuun lopulla paahtavan kuumuuden johdosta. Vanhana konkarina tiesin tarkkaan auringon liikkeet, ja mistä paikoilta telttapaikkaansa kannattaa etsiä. Motoristeille on varattuna täysin suljettu alue, jonka pinta-ala edellisenä vuonna oli virallisten tietojen mukaan 32 hehtaaria. Tänä vuonna, juhlavuoden kunniaksi, oli aluetta laajennettu hurjan paljon tuostakin. On siinä tallaamista!

Onneksi alueella on kohtuullisessa määrin varjon suojaa tarjoavia puita, joiden alle auringon tulevia liikkeitä mittailemalla voi telttansa pystyttää. Saavuin siis paikalle Torstaina illalla, eli ensimmäisenä "virallisena" tapahtumapäivänä. Pitkämatkalaisille on perinteisesti varattuna mahdollisuus tulla alueelle jo pari päivää aiemmin ja vastaavasti viipyä pari päivää tapahtuman jälkeen. Käytännöllistä.

Meno alkaa

Jo heti perille saapuessani huomasin selvästi, että tänä vuonna tulleekin osallistujia olemaan reippaasti enemmän, kuin aiempina vuosina. Turhaan eivät järjestäjät olleet juhlavuotta mainostaneet.

Kyseessä on siis suuri megatapahtuma ja meno sen mukaista. Tilaisuuden luonteeseen kuuluu, että siellä on useita kansainvälisiä megabändejä pitämäsä huolen siitä, että takuuvarmasti Farossa ei tuon viikonlopun aikana nukuta! Bändeistä voisi mainita esimerkiksi: Deep Purple, Jake & Elwood Blues, Alan Parson Live Project jne...

Taisi siellä jokin paikallinen tyttöjen voimisteluryhmäkin pitää oman esityksensä - tosin musiikki oli sen esityksen aikana jostain syystä rauhallisempaa... ja kun tarkemmin muistelee, niin taisi se voimisteluryhmäkin olla Ranskasta.

Kuumaa...

Yöaikaan tuollaisessa happeningissä on tietysti siedettävän viileää ja samaten nestetasapainon ylläpidon mahdollisuuksista paikallisen järjestäjät yhdessä maankuulun "Sagres" -panimon kanssa ovat pitäneet huolen; pikku tuoppi huurteista kaljaa maksoi tänä vuonna 60 senttiä ja iso tuoppi tuplaten. Aivan kohtuullista siis.

Kohtuullisia ovat Portugalin hinnat muutenkin. Ajelin esimerkiksi Faron vanhassa kaupungissa ja rupesi hieman huikomaan... pysähdyin syrjäkujilla selvästikin vanhan, pikkuruisen baarin eteen ja rupesin kyselemään huikopalaa ja nestettä. Näppärästi baarin vanha isäntä suosittelikin pekoni-juusto -voileipää, en pannut pahakseni. Tulihan siinä varjoisalla terassilla vietettyä jokunen tunti aikaa, eli pystyin hyvällä omallatunnolla tempaisemaan maukkaan leivän lisäksi ison tuopin ja pienenkin, täyteläisen voimakas Portugalilainen kahvi siihen vielä päälle. Koko lysti maksoi 3.40 Euroa, aivan kohtuullista sekin

Retkille

Olin siis reissussa, mutta siitä huolimatta taas uusille retkille. Tällä kertaa päästelin päivisin pitkin Portugalin rannikoita ja piipahdinpa myös Euroopan länsilaidalla, maailman kuululla Sao Vicenten majakalla. Siellä ensimmäisen kerran koko reissun aikana tuli mieleen, että olisi voinut vetäistä jotain pitkähihaista päälleen. Mutta eipä hätää, kyllä sielläkin tarkeni, vaikka Euroopan läntisimpään kolkkaan puhaltava Atlantin pauhu olikin melkoista haipakkaa.

Möivät siellä turisteille makkaran ja sämpylän lisäksi myös paksuja villapaitoja, jäi ostamatta - paitsi huikopalaksi oikein rasvaisen mehukas bratwurstin pätkä Saksalaisten pitämästä nakkikioskista. Sain oikein todistuksenkin, että olin käynyt Sao Vicenten majakalla, heh!

Kivoja huvivenesatamia riittää myös siellä Portugalinkin puolella, esimerkiksi Albufeiran satama yllätti siisteydellään. Albufeira on muutenkin suomalaisten suosimaa aluetta, on helppo kuvitella ihmisten siellä viihtyvän.

Ongelmia

Majakalta takaisin Faron suuntaan lähtiessäni katkesi muuten niin uskollisesti vuosikausia toimineesta mopostani kytkinvaijeri. Olipas muuten melkoisen paskamaista ajella kaiken maailman ruuhkissa ilman kytkintä... kokeilkaa joskus, jos ette usko, heh!

Mutta mitäs pienistä, pääsin kuin pääsinkin nilkuttelemaan takaisin Faroon, jossa järjestäjien puolesta oli oma motskarikorjaamo. Tänä vuonna korjaamoa piti KTM:n talli ja siltä tietysti apuja kyselemään.

Eipä voi kuin ihmetellä, miten ko. merkki on pärjännyt niinkin hyvin monissa maastoajoissa ja Paris-Dakar -rallissa, vaikka ainakin oman kokemukseni mukaan niiden jätkien ammattitaidolla ja suhtautumisella tien päällä tapahtuviin ongelmiin, heidän kannattaisi mielestäni vakavasti harkita alan vaihtoa - kysellä duunia vaikkapa jostain paikallisesta marttayhdistyksestä. Toivottavasti olen väärässä, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan aivan onnetonta touhua.

Homma pelaa

Järjestäjien paikalle päästämä "korjaamo" oli siis yhtä tyhjän kanssa, mielikuvitusköyhää sähläämistä. Oli kuitenkin Lauantai yö ja mopo makasi raatona parkissa, mikä siis avuksi?

Painuin jututtamaan paikallisen moottoripyöräkerhon porukkaa ja johan rupesi tapahtumaan! ...tyypit hiffasivat heti tilanteen ja rupesivat samantien soittelemaan. Oli siis Lauantai yö, mutta tunnin kuluttua jeesingin pyytämisestä juttelin jo täyttä päätä enemmän kuin asiantuntevan mekaanikon kanssa, joka loihti moponi täyteen vireeseen alta aikayksikön. Ei olisi halunnut edes maksua jeesingistään, sain väkisin tunkea hänelle vaivojensa palkan!

Siinä vinkki kaikille muillekin, jos tien päällä sattuu mopolle ongelmaa, niin heti vaan yhteys paikallisiin motoristeihin - heiltä saatte oikeaa käytännön jeesinkiä!

Järjestelytkin pelasivat

Olen vuosien varrella suuresti ihaillut Faron tapahtuman järjestelyjen toimivuutta. Onhan heillä asian 25 vuoden kokemus, mutta siitä huolimatta asioiden toimivuus saa täydet pisteet.

Saattaahan se tietysti olla, että kaikki hienohelmat eivät välttämättä ymmärrä vieri vieressä oleviin telttoihin änkeentymistä... tai sitten esimerkiksi suihkujen ja vessojen olemusta. Hienostelemaan tuollaiseen tapahtumaan tuskin kukaan tuleekaan, pääasia tietysti, että homma toimii.

Porukkaa riitti

Epävirallisten arvioiden mukaan nyt 25 -juhlavuoden kunniaksi paikalle Faroon olisi saapunut liki 50.000 motoristia. Arvio on siis epävirallistakin epävirallisempi, mutta suuruusluokat saattavat hyvinkin pitää paikkansa, koska ero aiempien vuosien reilun 30 tuhannen katraaseen verrattuna oli selvä.

Osallistujien määrä näkyi kaikessa... se näkyi mopojen määrässä, jonoissa siellä ja täällä, oli kyseessä nesteen tai murkinan jonottaminen - kaikkea piti jonottaa. Mutta eipä siinä mitään ongelmaa, jonot kuitenkin etenivät rivakasti ja kaikki saivat yllin kyllin syödäkseen ja juodakseen.

Kulttuuri jyllää

Aivan loistavia piristeitä ja vastapainoja öiselle hevirokille ja bluesille olivat aamujen herätykset. Portugalilaiset ovat selvästi vekkulikansaa, kun aamuisin teltta-alueita kiersi maan mainio puhallinorkesteri ja soitti kivaa musaa, saaden raavaan porukan vilpittömät aplodeeraukset - missä sitten torvineen liikkuivatkaan.

Paikallista naposteltavaa

Mitä lie mustekalajuttua tämäkin paikallinen rouva hiiligrillillään kärventeli, ei harmainta aavistusta. Oletan kuitenkin kyseessä olevan jokin Portugalilaiseen perinteeseen liittyvä naposteltava, koska niin tottuneesti erityisesti Portugalilaiset noita hiiltyneitä lonkeronpätkiä mammalta ostelivat. Kuka tietää asiasta tarkemmin, niin heittäkää ihmeessä kommentteja. Harmittaa kun en muistanut kokeilla.

Kaikki loppuu aikanaan

Näinhän siinä kävi tänäkin vuonna, että Sunnuntai koitti aikanaan ja bileet alkoivat hiipumaan. Niinpä siis minäkin pakkasin telttani ja tuliaiseni mopon päälle ja matkaan.

Kuumuus oli edelleenkin sitä luokkaa, että jo heti Espanjan puolelle saapuessani totesin, että pakko huilata jossain varjossa pystyäkseen jatkamaan mukavissa merkeissä. Liika on liikaa - kuumuudessakin.

Oli kiva yhteensattuma, että muutama Suomalainen kaverini oli juuri samaan aikaan käymässä Isla Cristinassa ja vietinkin heidän kanssaan jokusen tunnin, jotta porottava aurinko pääsi hieman väistymään. Loppujen lopuksi asiat kääntyivät jopa päälaelleen, kun illan pimetessä ajelin sisämaan kautta takaisin kohti Fuengirolaa. Jouduin nimittäin Antequeran jälkeen Malagan vuorille noustessa vetämään nahkarotsia tiukasti päälle, jottei pääse vilu yllättämään. Niin ne tilanteet muuttuvat.

Takaisin kotona

Kello kolkutteli varmaankin kahta Sunnuntai -yöllä, kun parkkasin moponi takaisin talliinsa Fuengirolassa. Taakse oli jäänyt reilu pari tuhatta kilometriä maantietä - ja tälläkin kertaa mieleen jäi paljon kivoja muistoja itse tapahtuman lisäksi myös muualta Välimeren ja Atlantin rannoilta... Kiva reissu siis taas kerran, ensi vuonna sitten uudestaan - suosittelen muillekin!