kun pohdit suomesta käsin málagan yliopistoon vaihtoon lähtöä, niin kannattaa varautua kaikkeen. vaihtopaperit málagan yliopistoon laitettiin jo keväällä täältä suomesta. siitä asti olen odotellut postia innokkaampana kuin mikään maailman vahtikoira. olen kirjoittanut nimeni sen sataan paperiin, juossut miljoonaan paikkaan, postittanut hakemuksia liitteineen suomeen ja espanjaan, juossut kahden koulumme toimipisteen väliä ja yrittänyt järjestää asioita.
malagasta sanottiin keväällä että tervetuloa. nyt vihdoin alkavat siellä reagoida asioihin oikeasti. mutta millä tavalla? saan tänään pinkan papereita käteeni ja tekisipä mieleni pomppia vähän tasajalkaa: espanjan kielisiltä sivuilta bongaamiani kursseja, jotka opintosuunnitelmaan merkitsin ei löydykään enkun kielisestä ohjeesta, majoitusta ei tarjota (kuten vaihto-ohjelmaan kuuluisi) ja ylipäänsä asiat eivät mene yhtään niinkuin on siellä ja täällä päässä annettu ymmärtää. mañana-kulttuuria jokseenkin jo ymmärtäväni osasin kyllä varautua kaikenlaisiin yllätyksiin, mutta nyt alkaa tuntua jo vähän liian paljolta. 
ajatuksesta espanjasta en silti näin helpolla kyllä luovu! niin monet kerrat siellä käyneenä ja sinne jäämisestä haaveilleena, sen aika on nyt. siltä varalta, että nuo onnistuvat tuon kouluasian vielä sössimään, niin ehm, onko kellään tiedossa graafisen alan projekteja aurinkorannikon suunnalla?
tartteeko kenenkään yritys uusia verkkosivuja? käyntikortteja? ulkoasuja? reipas ja aktiivinen medianomi/projektipäällikkö olisi kovinkin valmis töihin.
- Käyttäjän miij blogi
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
- luettu 963 kertaa

Sinähän sait ajoissa
Sinähän sait ajoissa tietää vaihtoon pääsystä Espanjaan. Ite sain vasta tietää heinäkuussa. Erasmuksessa ainakin meillä oli papereissa, että jos koululla on mahdollisuus majoituksen järjestykseen, oletko halukas ottamaan vastaan. Tosin onhan paperit voinut muuttua vuodessa. Mitä espanjankielisiltä sivuilta bongaamisiin kursseihin tullee, voisin hyvin uskoa että syy miksi et löydä niitä englanin kielisestä ohjeesta voi ihan hyvin olla se että kurssit ovat espanjaksi. Mitä laitoit kielitaitoihin? Koska kun tulet vaihtoon on hyvä osata kieli, ellei koulu järjestä intessiivi kurssia heti koulun alettua. tämä mitä laitoit kielitaitoon on meinaa voinut myös vaikuttaa kurssien tarjontaan jotka laitoit opintosuunnitelmaasi. No ainakin mein koulussa koska vaihtareille koulu alkaa pariviikkoa aikaisemmin meillä oli mahdollisuus viellä vaikutta oppiaineisiin jota halusimme opiskella. Ite olisin voinut ottaa 10 ainetta lisää vähintää, mutta pysyttelin noissa mitä olin suunitellut opiskelevani. Kuitenkin niitä ylimääräisiä opintoja tuli tuossa vuoden mittaan 4-5 eri kurssia.
Asioilla on tapana järjestyä. Meillä koulussa esimerkiksi vaihto-ohjelman professori auttoi näitä henkilöitä joilla ei ollut asuntoa vuokrattuna kun he tulivat tänne. Parilla oli isompi asunto jossa oli huoneita vapaana, joten nämä pystyivät menemään sinne vuokralle. Ite kävin heinäkuun lopulla katsomassa itelleni asunnon täältä joten mie en sen suhteen tarvinnu apua.
Elä niin kuin tänään olisi viimeinen päiväsi
Olin opiskelemassa Malagan
Olin opiskelemassa Malagan yliopistolla viime vuonna, joten jos on kysymyksia, laita vaan yksityisviestia tulemaan. Nyt on kiirus, enka ehdi enempia mutta olis kiva auttaa jos vain voin.
El bosque sería muy triste si sólo cantaran los pájaros que mejor lo hacen.
Hmm..
Willi,
. Osaan itse espanjaa ja olen ollut alusta asti hyvin tietoinen, että ainoat englannin kieliset kurssit yliopistolla taitavat olla enkun filologiaa
Tuossa yleisessä ohjeessa ei ole kursseja eriteltynä, mutta mielestäni siitä puuttuu siis koko koulutusala. Olisin halunnut valita kurssini taidepuolelta ja niin ne nyt teinkin. Katsotaan kuinka tuohon opsiini siellä päässä reagoivat. 
Kyllä paperit on täällä sen verran tarkkaan luettu, että luulisin, etten ole missannut tuosta asuntoasiasta mitään. Etenkin, kun tuo kohta oli Málagan yliopiston yleisessä ohjeessa
Asunnon kanssa ei tule kyllä sinällään mitään ongelmaa, Málagasta länteenpäin asuu iso läjä tuttuja. Jotenkin vain olisin ollut kovin innostunut asumaan kampuksella kun yliopistolla sellainen on. Tiedä sitten mukavuudesta ja saatavuudesta?
estudiante,
käytän tilaisuuden varmasti hyväksi, kiitos!
mikään ei ole sitä miltä näyttää. tai ehkä kaikki onkin juuri sitä. joskus, yhtäkkiä yllättäen. hetken ajan aivan todellista.