Tuuno nöyränä nyyhkii …

Kirjoittanut T.K.T. Ti, 12/06/2007 - 14:50. Kommentteja: 6
Käyttäjän T.K.T. kuva

Tuuno nöyränä nyyhkii …

Olen nyt jälleen Fuengirolassa, minne palattuani vaihdoin hotellia samantien halutessani enemmän mukavuuksia elämääni. Käytyäni keskemmällä Eurooppaa havaitsin lopulta tarvitsevani käyttööni enemmän mukavuuksia kuin Hostal Italia kodikkuudestaan huolimatta pystyy tarjoamaan, joskaan en oikein tunnu osaavan asettautua näiden muiden kansainvälisten hotelliasukkaiden piireihin, jotka kovin paljon poikkeavat siitä, mihin olen tottunut kotipaikkakunnallani ja sen asujaimiston seurassa asioimaan.

Pariisista kotiuduttuani kävin lyhyesti myös asunnollani Los Pacosissa tuulettamassa tiloja todeten samalla, että siellä en viimeisten tapahtumien satuttua enää halua asua. Sofian henki tuntuu kuin leijailevan siinä ilmapiirissä ja sai mieleni herkistymään. Asetan sen asunnon myyntiin. Myös naapureiden vuoksi, sillä kaikki tapahtumat ympärilläni tulevat olemaan ensi talvena toimettomien suomalaisten muuttoasukkaiden puheenaiheena, enkä halua sen jälkeisiä katseita kohdata. Niin on sieltä ennenkin saatu ihmisiä muuttamaan muualle tai muutoin kärsimään heille kohdistetuista epäsuosituimmuuden rangaistuksista.

Nyt sitten kerron myös mitä konnamainen kieroilija (entinen ystäväni, apteekkari Waldemar Loponen) on tehnyt saattaakseen kumppanuutemme ikuiseen loppuun paljastumalla mitä hävyttömimmällä tavalla aisankannatuksen hyväksikäyttäjäksi, jota en kuitenkaan täydelisesti järkevänä osaa pitää hänen nimittäin hurahdettuaan entisen tyhmänkeimailevan vaimoni Sohvin (Sofia) vielä epäviralliseksi vuodekumppaniksi, kuten osaan epäillä ehdottomimmalla varmuudella, ollen tämän kanssa nyt myöskin mitä ehdottomimmalla varmuudella salakihloissa!

Soitin nimittäin matkoiltani Loposelle apteekkiin pyytääkseni häntä käymään kotonani huoneessani tarkistamassa erään paperin sisältämiä tietoja. Apteekkiapulainen sanoi hänen olevan muualla ja antoi puhelinnumeron häntä tavoittaakseni – ja sehän olikin kuin oli minun kotinumeroni!

Kun soitin siihen vastasi puhelimeen Sohvi joka hyvin viileän ylhäisesti minua kohdellen mainitsi Loposen todella olevan siinä numerossa tavoitettavissa mutta juuri sillä hetkellä hänen seurassaan intiimillä päivälevolla, joten voisinko soittaa mahdollisesti vähemmän hekumallisena hetkenä myöhemmin uudelleen. Hyvänen aika!

Vaadin silloin suurella äänellä Loposen vastaamaan heti ja hänen puhelimeen tultuaan kysyin jyrkästi, mitä hän siellä kotonani oikein tekee, mutta komensin ennen vastaamistaan kiertämään kuitenkin ulkokautta ikkunatietä huoneeseeni etsimään tietyn tärkeän paperin. (uudet lukijat, lukekaa vanhat jutut niin ymmärrätte)

Mitä sitten kuulinkaan, kun Loponen sanoi sinne jo avatun välioven kautta kulkevansa ja hyvin tietävänsä senkin, missä kyseinen paperi on, koska on ollut juuri siivoamassa tavaroitani järjestykseen niiden siirtämiseksi pois vintille säilöön omistajan itsensä, siis minun, ollessa ulkomailla tietymättömillä ja ilmoitettua etten jalallani taloon enää astu, kuten Loponen ivallisin sanankääntein ja pilkallisutta äänessään minulle ilveili!

Vielä ilkkui minun jättäneen hänelle todella sievoisin mukavuuksin varustetun asuintilan jaettuun toveriasumiskäyttöön viehättävän (hänen mielestään) ja viime vuosina varsin vähän käytetyn puolisonkin, joka nyttemmin häntä innokkaasti viihdyttää ja jonka kanssa hän on nyt salakihloissa siihen asti, kunnes Sofian (Sohvi) ilkeä puoliso (siis minä) saisi avioeron ajettua haluamaansa loppuun asti, minkä jälkeen heidän elostelunsa tulisi edelleen jatkumaan julkistettuna herkutteluna!

Kyllä on katala ketku mieheksi ja nyt jo vähän ajan sisällä on siis kaksi rivaalia (edellisenä tätä ennen se pariisilainen miekkonen, joka Lyytin vei) vienyt minulta naisen, mitä olen nyt yksikseni analyseerannut täällä neljän tähden hotellissa, missä merinäköala on ainoa lohtuni sen ohella, että minibaari täytetään päivittäin aina uudelleen ja kohtelias tarjoilija tuo tarvittaessa minulle ruokaa tarjottimella, kun vain soitan hotellin palvelunumeroon. Muutoin en vielä ihmisten ilmoille poistu, vaikka kiikarin kanssa eri suuntia tarkastellessani olen jo uteliaisuuteni saanut heräämään ja päättänyt lähiaikoina tutkiskella, miten elämäni näistä vastoinkäymisistäni huolimatta voisi lähteä uuteen kasvuun maailmankansalaisena, jolle onnetar vielä hymyilisi.

Nyt katson asialliseksi lopettaa tämän kirjoituksen tähän ja vaipua jälleen yksinäisyyteni aatoksiin tasolle, johon olen jäänyt myös siksi, että en ole saanut palautetta lukijoiltani paitsi joku harhaantunut naishenkilö väärin oli minut käsittänyt eikä siksi suonyt minulle ansaitsemaani ymmärrystä vaan etäännyttävän moitteen.

Toivon hänen ehkä piankin kuitenkin havaitsevan voivansa auttaa minua paremmin käsityksiään muuttamalla kuin siten, että omassa kattkeruudessan ajattelisi pahaa miehisyyteni olosuhteiden tuomista sattumuksista, joita kohtaloni on osalleni johdattanut. Mutta mistäpä tavallinen nainen voisi ulkopuolisin katsein nähdä jaloon sydämeeni ja siihen määrittämättömään hyvyyteen, jonka itse tiedän sisältäväni.

Tähänkään kirjoitukseeni tuskin mitään saan vastaukseksi, mutta lopulta silti sisimmässä sydämessäni herkkiin tunteisiin taipuvaisena toivoisin kynelteni kuivuvan kuitenkin edes muutaman ystävällisen sanan säestyksellä, joita lähimmäiseni minulle toivottaisivat.

Kyllä raavaskin mies osaisi olla mieleltään vastaanottavainen hellyyksille, joten kirjoittakaa minulle nyt edes jotakin tekin, olkaa hyvä.

Tuuno K. Takiainen
Ent. Isännöitsija yksinäisyydessään

P.S.

Jos joku vielä uusista lukijoistani ei todellakaan osaa tai edes ymmärrä, miten tämän sivuston järjestelmän hakutoiminnot voivat tuoda hänen saatavilleen luettavaksi kaiken sen, mitä olen aikaisemmin tänne kirjoittanut, en voi sille yksinkertaiselle tyhmyydelle mitään, mutta voin kuitenkin hyvää hyvyyttäni julkistaa luettelon aikaisemmista blogeistani tässä siinä järjestyksessä kuin ne on tällä sivustolla julkaistu:

04.27 Sulkeudun suosioonne
http://espanja.org/node/3007

04.28 Hidalgon kosto
http://espanja.org/node/3023

05.01 Hidalgon syrjähyppy
http://espanja.org/node/3043

05.01 Hidalgon uusi elaämä
http://espanja.org/node/3046

05.04 Hidalgo tuohduksissa
http://espanja.org/node/3071

05.05 Hidalgon yöpäätös
http://espanja.org/node/3072

05.07 Espanjaan! - Hidalgo!
http://espanja.org/node/3100

05.08 Hidalgo lähtee lentoon
http://espanja.org/node/3106

05.09 Hidalgo Hispaniassa
http://espanja.org/node/3132

05.10 Hidalgo – osumia Espanjassa 1
http://espanja.org/node/3145

05.11 Hidalgo – osumia Espanjassa 2
http://espanja.org/node/3146

05.11 Hidalgo – osumia Espanjassa 3
http://espanja.org/node/3147

05.13 Hidalgon suuri häpeä
http://espanja.org/node/3166

05.15 Hidalgo kohtasi Orgin johtajan
http://espanja.org/node/3184

05.16 Hidalgo – ikäviä ihmisiä
http://espanja.org/node/3190

05.17 Hidalgo ja paljaat salaisuudet
http://espanja.org/node/3203

05.21 Hidalgon kävi hassusti 1
http://espanja.org/node/3272

05.22 Hidalgo pyytää apua, olkaa hyvä!
http://espanja.org/node/3278

05.24 Hidalgo nukkuu – ssshhh
http://espanja.org/node/3318

06.06 Hidalgo ja katala maailma
http://espanja.org/node/3437

06.07 Hidalgo hahmottaa tulevaisuuttaan
http://espanja.org/node/3447

06.10 Hidalgo – voi hyvänen tavaton!
http://espanja.org/node/3484

06.10 Hidalgon paluu Malagaan
http://espanja.org/node/3485


 
 
Käyttäjän nano kuva
Kirjoittanut nano Ti, 12/06/2007 - 16:05.

Arvon herra Takiainen,

On aivan uskomatonta, kuinka jonkun kirjallinen painatus on noin mukaansa tempaavaa, että luettuani seikkailuistasi en todellakaan tiedä oletko oikeasti se herttainen eläkkeelle jäänyt isännöitsiä vai oman mielikuvitukseni tuotetta.

Minulla vielä eläkeikään tuppaantuuu olemaan parttiarallaa 44- vuotta, mutta voin silti kertomasi pohjalta antaa sinulle isällisen neuvon.

Ota hyvämies se kravatti pois kaulasta, avaa ne ylänapit, lait speedot jalkaan ja lähde ulos. Miehekkäästi anna vatsan olla, juo olutta ja katsasta paikalliset rouvas ehdokkaat. Synnytä romanssi ja haistata pitkät tentulle apteekkarille, sohville ja maailmalle. Kaiva nuoruus mielesi sopukoista ja elä se uudelleen. (Mikäli ei se nuoruus sieltä jostain syystä löydy, voin ehdottaa muutamaa shakkikerhoa)

Ystävällisin terveisin,

Nano K. Naniston


Käyttäjän Johan Toki kuva
Kirjoittanut Johan Toki Ti, 12/06/2007 - 18:03.

Arvoisa Tuuno!

Kyllä se siitä ja paistaa se aurinko joskus risukasaankin, näin on ainakin toivottava... Eye-wink

Onnea ja menestystä seuraaviin jahteihin, kolhuja kyllä matkalla saattaa taas tulla kovastikin, mutta täällä me naiset sitten taas kovemmatkin kolhut terapoidaan... Eye-wink

Tervetuloa huomenna ravintola Reflaan sopalle ja reilusti käsipäivää sanomaan... Smiling


Käyttäjän ahlqvist kuva
Kirjoittanut ahlqvist Ti, 12/06/2007 - 18:07.

Olette näemmä palannut takaisin Espanjaan ja nöyränä miehenä (epäilen). En ihmettele yhtään, että Selma teihin hermostui, vaikka teitä onkin ihalllut (kuten minäkin) ja nyt teihin syvästi pettyi.

Minullakin savu nousi korvista kun luin Pariisin seikkailustanne Moniquen kanssa. Että te ilkosillanne, porraskäytävässä, ja vielä Pariisissa jahtaatte viatonta tyttöä. Sietää kyllä hävetä. Luulin teitä maailmanmieheksi ja kielitaitoiseksi henkilöksi omien kertomuksienne perusteella...mutta...jätänpä sanomatta tällä kertaa enempää ko. aiheesta.

Nuoriherra Nano näyttää teihin mieltyneen, joten kuunnelkaa edes hänen neuvojaan kuinka selvitä seuraavasta naisesta ilman poliisia ja Suomen suurlähetystön apua. Ehkä on todellakin korkea aika vaihtaa pukeutumistyyliänne ja heittää ainakin ne siniset sukat roskakoriin. Siispä vaatekauppaan, rennompaa vaatetta päälle.

Näyttäkää meille ja uusille naisillenne, että teistä löytyy myös herkkyyttä, ja olette myös syvästi ajatteleva mies. Niin eiköhän ne teidänkin ongelmanne naismaailmassa ala ratketa.

Ei muuta kuin menoksi taas Tuuno !

T. neiti ahlqvist


Käyttäjän Berino kuva
Kirjoittanut Berino Ti, 12/06/2007 - 20:11.

Hyvä Tuuno, pyyhikää kyyneleet ja pää pystyyn!

On todella riemastuttavaa lukea seikkailuistanne maailmalla. Tekevälle aina sattuu! Olettehan käsittääkseni ns. sinkkumies, tai ainakin piakkoin vapautumassa harmaan avioliiton ikeestä. Voitte siis aivan valtoimenanne hurvitella ja iloitella maailmalla vaatteitta tai ilman. Älkää antako joidenkin naisihmisten nurjamielisten kommenttien kahlita Teitä aistien iloissa.

Se mitä siellä Pariisissa tapahtui tämän Monique neitosen kanssa, oli vain yksi helmi elämänne helminauhassa. Nyt teitä saattaa nolottaa, jopa hävettää. Jonkin ajan kuluttua muistelette hymyssä suin koko tapahtumaa.

Ystävänne,
Berino

Ps. minua miellyttää erityisesti piirtämästänne kuvasta älykäs katseenne. Kyllä huomaa, että katselette maailmaa erittäin terävin ja kriittisinkin silmin.


Käyttäjän T.K.T. kuva
Kirjoittanut T.K.T. Ke, 13/06/2007 - 04:40.

Olin iltamyöhään kävelemässä Paseo Maritimolla tässä aivan hotellini läheisyydessä ja sitten tulin tänne hotellihuoneeni parvekkeelle istumaan nautiskellen minibaarin antimia. Mietiskellyt olen kovasti elämääni ja myös ilahtunut antamistanne rohkaisuista, jotka ovat korostaneet omaakin otettani, johon ovat liittyneet kravaatin hylkääminen ja moinet ikkunaostokset, joiden avulla olen päätellyt uuden "minäni" ukoasua. Lähipäivinä lähden ostoksille siksikin, että vartaloni on nyt huonon elämän hyväksi saattelemana muuttumassa hoikemmaksi ja siitä olen iloinen.

Kirjoittakaa muutkin, se tuntuu minua virkistävän kovasti. Mutta nyt menen nukkumaan, että en koko yötä valvoisi. Hei-hei kaikille ystävilleni. Hiprakassa on joskus hauska olla ja nyt minua ihan naurattaakin tämä oma elämäni. Kuinka sitä kaikkea sattuukaan!


Käyttäjän ronkeli kuva
Kirjoittanut ronkeli Ke, 13/06/2007 - 08:25.

Tänään orkkisopalle ja esittäytymään, sillä kaikki viehättävät neidit ja rouvat haluavat tutustua Teihin.
Olettehan ikäänkuin vapaa mies. Sohvi-rouvalla kun on nyt herra Loponen, niin Teillä on kaikki mahdollisuudet aloittaa uusi elämä Espanjassa.