Elämyksiä Espanjasta

Hidalgo: Minulla on uusi minä.

Kirjoittanut T.K.T. La, 23/06/2007 - 08:01. Kommentteja: 12

Tagit:

• takiainen
• tuuno

Hidalgo: Minulla on uusi minä.

Olen kovasti tässä juhannuksen tienoilla pohtinut olotilaani tässä oudontuntuisessa suomalaisyhteisössä Aurinkorannikolla, jolloin ajatusteni taustalla myös oma alati uudistuva oma itseni, jota tuskin viime yönä peiliin katsoessani saatoin tunnistaa omaksi minäkseni, jollaisena olin oppinut tuntemaan hahmoni menneiden vuosikymmenien aikana.

Samoin olen pohtinut lukijoilta saamiani palautteita. Pitävätkö mokomat minua nahjuksena vai osaavatko edes arvoisat vapaat naiset arvostaa minua (joskin luontaisesti katson vapaiden naisten ohella hyväksyttäviksi itselleni myös miestensä toki muinoin mielimät, mutta sittemmin avoimeen valloitteluun vapauttamat, herrain omien himojensa suuntauduttua vaimon sijasta muihin harrasteisiin). Miesten mielipiteistä puolestaan en voisi vähemmän välittää, sillä he lienevät suosiolliselle menestykselleni kateellisia kaikki.

Olen nyt kuitenkin minuuttani uudistanut. Runsaat kävelyretket sekä myöhäiset nukkumaan menemiset ovat karsineet yltäni liikoja kiloja, joita Sohvin kieltäymys (“äläpäs kuvittelekaan semmoista seksileikkiä nyt aloittavasi kultaseni, ensin leikkaat pihanurmikon ja sitten, kun tämänhetkinen päänsärkyni päättyy, saatamme harkita yhdynnän suorittamista, mutta ei liian myöhäiseen vuorokauden aikaan eikä aikaiseenkaan eikä viikonloppuisin enää saunomisen jälkeen, jolloin olen vielä puhtoinen enkä halua uhrautua likaisiin leikkeihisi”) minulle aiheutti syödessäni sitten sen seurauksena tyydyttymättömyydessäni lohduksi määrättömin määrin voileipiä, joille voitelin ne energiset herkut, joiden tuhlaantumattomuudesta elinvoimani kärsivät henkisten kiputilojen kannustaessa mielialamasennukseni kohdistamaan tarmoaan muiden ihmisten puutteiden havainnointiin, kuten entinen ystäväni, apteekkari Waldemar Loponen asiaa tarkemmin tuntematta pyrki minulle selittämään.

Naurattaa nyt aivan: Kuinkahan Loposen pian käy. Saattaa olla edessään kausi, jolloin mikään ei enää elämältä maistu, mutta silloin minä poika edelleen porskutan nyt paremman kerran alkuun päästyäni!

Tunnen siis tänään olevani valaistunut ihminen erityisesti tehtyäni juhannusyön taikoja omaksi hyväkseni joskaan en usko niiden kaikkien tehonneen täydellisesti johtuen puutteellisista välineistöistäni. Puolenyön aikaan nimittäin etsin kynttilää valaistakseni peilikuvan, jossa esiintyisi tuleva morsiameni kaikessa kauneudessaan, mutta kun kynttilää ei ollut sekä vakoilutarkoituksiin varaamani kynätaskulamppuni paristokin oli loppuun käytetty, tyydyin väläyttämään itsestään syttyvän salamavalon pienois-digityskemerani avulla peilin näkymän samalla tallentaakseni.

Siinä se oli, minun uusi minäkuvani taustanaan kiehtova maisema maailmasta, jonne ehkä seuraavat tutkimusretkieni askeleeni tulen suuntaamaan. Mutta mikä lienee kuvan maanosa, Etelä-Amerikka, Afrikka, Aasia vaiko Australia taikka Eurooppa – opastakaa minua arvoisat lukijani sen verran, kun en ole itse tuollaisessa paikassa ennen käynyt enkä siten kohdetta tunne?

Lopulta minun uusi minäni kiinnosti minua kuitenkin tällä erää eniten. Havaitsin itsessäni uutta avoimuutta ja itse asiassa tykkäsin kovastikin kasvoistani, joita ei niihin piiloutunut elämän tuska ja epätoivo enää ahdistaneet silleen kuin olin kotipaikkakunnallani ja myös aikaisemmin Los Pacosissa ahdistuneena tuntenut elämäni kulun vierähtävän ruosteisen rattaan hiekotettuna rahisten. Minussa on nyt tuoretta voimaa, olen nuori ja komea, todellinen uros valmiina riistan pyyntiin (joskaan sananmukaisesti pyytämällä ei kunnon riistaa saa, ei suinkaan vaan pelkästään niitä jätteitä, joita aikaansaavat pöydiltään laiskoille pyyhkäisevät). Ansoja on siis aseteltava sillä ansa-ittua on ihmisen nautintojen oltava enkä muuta itselleni edes pyydä kuin autuasta ittua ja hieman mettä sen päälle.

Uusi minäni tervehtii edelleen teitä, arvoisat kannattajani ja lukijani. Myös juhannuksena taikomani ja nyt sitten odottamani retket lupaavat uusia tapahtumia, joiden varalle pyrin jatkossakin kannustamaan itseäni ihmisenä sekä seikkailijana, jolle olkoot oikeutettua tuntea mielihyvää kaikesta siitä, minkä olen osakseni itselleni aiheuttanut.

Rakastettavat lukijani,
sulkeudun edelleen suosioonne.

Tuuno K. Takiainen
Salaperäinen seikkailija

P.S.

Luonnollisesti tulen jatkamaan myös paljastuksiani Aurinkorannikon tapahtumista, joskaan aivan kaikkea tietämääni en voi osaksenne avata. Salaperäisyyden verho siis varjelkoon hairahtuneita sekä kunniattoman kohtelun alaisiksi joutuneita.

Liian monet ovat ne tapahtumat, joiden vuoksi tällä rannikolla kyyneliä vuodatetaan lohdutta. Myös omasta toimestani, sillä perhosten tapaan liidän yhä aina edelleen impikukkaisten mettä juodakseni ja siitteiset jalkani yhä uusille väriseville terälehdille laskeakseni.