Elämyksiä Espanjasta

Hidalgo onnittelee!

Kirjoittanut T.K.T. La, 30/06/2007 - 12:30. Kommentteja: 5

Tagit:

• syntymäpäivät

Hidalgo onnittelee!

Tänään soitin aamutuimaan ovikelloa helsinkiläisen kerrostalon porraskäytävässä. Oven avasi nainen, jota voisi kuvailla huomattavaksi. Vaaleat hiukset, täyteläinen olemus ja kasvoillaan aluksi utelias ilme kunnes hän tuntuu tunnistavan minut. Ei hätkähdä, mutta silmät pyöristyvät ja kauniit kasvot leviävät laajaan hymyyn. Hän huutaa taakseen “Ei voi olla totta! Hei Tomppa ja skidit – tulkaa katsomaan!”

Hänen taakseen ilmestyy pyöreäkasvoinen mies, jonka silmät pullistuvat hämmästyksestä ja suusta kuuluu naureskellen “Eeh-heh, no ei-oo totta!” Esittäydyn ja kerron olevani Tuuno K. Takiainen sekä aikomuksenani onnitella heidän lapsiaan syntymäpäiviensä johdosta saatuani tehtävän suorittaakseni yksityistä tietä eräältä Orgin nimimerkkihenkilöltä. Tämä on hänen tapansa yllättää lapset tänään.

Minut kutsutaan sisälle. Seison aluksi neuvottomana ovella mutta istuudun sitten pyynnöstä ja vastaan myönteisesti tiedusteluun siitä, maistuisiko minulle mukillinen kahvia. Sitten tiedustelen, voisinko nyt kätellä nuo lapset – “skidit” kuten he ovat itse jälkikasvuaan kutsuneet. “Tääh!” mutisee nyt toinen noista lapsista, jotka ovatkin jo molemmat olleet paikalla kummastellen tapahtumaa sivummalta. Äänessä oli poika, minkä perusteella tiedän hänen olevan Basti ja tästä päivästä alkaen 16-vuotias.

Hänen sisarensa kikattelee hiljalleen sivummalla. Hänen tiedän puolestaan olevan Bibi ja täyttävän aivan pian 15 vuotta. Tyttörassukka ei oikein tiedä miten minuun suhtautuisi. Näillä kaupunkilaisnuorilla ei tunnu oikein olevan tottumusta muodollisista merkkipäivävierailuista. Kohtelevat minua kuin joulupukkia, suurena ja hieman arasteltavana kummastelun aiheena.

Ojennan käteni ja sanon “Pyydän saada onnitella teitä kumpaistakin kämmenmenettelyin merkkipäivänne johdosta tuoden terveiset kaukaa Espanjasta, minne ne ovat kantautuneet välitettäviksi vieläkin kauempaa asti herra “Fappan” toimeksiannosta.”

Vaivautunut hiljaisuus. Sitten perheen isä tönäisee poikaansa usuttaen tätä lähestymään kättelyä varten. Samalla huomaan pojan katseen vilkuilevan toistakin kättäni ja myös taskujani. Ymmärrän hänelle juolahtaneen mieleen lahjan mahdollisuuden ja nolostun puolestaan suunnattomasti, sillä minulla ei ole mitään kättä pidempää. Hän lähestyy hämmentyneenä ja kättelee, seuraavaksi tarttuu käteeni tytär, jolle myös lausun vuolaasti kunnioittavat onnittelusanat, mutta en todellakaan voi ojentaa erillistä lahjaa.

Istun edelleen minulle osoitetulla paikalla ja me kaikki ilmeisesti odotamme, että joku muu sanoisi jotakin. Rykäisen ja siirrän hieman jalkojani. He kaikki katselevat minua vaiteliaan verkkaisesti, joten seuraavaksi hörppäisen yksinäisestä kahvimukistani (muille ei olla tarjoiltu) ja huokaisen syvään. Se näyttää saavan koko perheen varuilleen, ilmeisesti ajatellen, että nyt ukko saa sydänkohtauksen, joten nousen varmuudeksi seisomaan ja otan muutaman haparoivan tanssiaskeleen osoittaakseni sekä fyysisen että henkisen vireyteni. Mutta siinä kaikki.

Että tämmöiset syntymäpäivät. Isäntäväki yöasusteissaan ja vieras tyylineuvojan opastamissa vetimissä, kashmirvillaa, englantilaista flanellia, silkkiä ja italialaiset loaferit, joiden suojana olleet kumikalossit riisuin vierelleni olohuoneessa havaittuani olevaani ainoa, jolla on kengät jalassa. Muut ovat paljain varpain.

Rykäisen vaimeasti, vedän jälleen kalossit jalkoihini ja astelen hipsutellen ulko-ovelle huomauttaen tästä jo lähtevänikin, kun minua varmaan odotellaan muualla. Kukaan ei estele, herra peräti avaa oven minulle ja hymyilee ystävällisesti. Rouva vilkuttaa eteisestä. Lopuksi herra vielä kuiskaa “Jos seuraavan kerran vielä tulet, niin viittiks vilkasta kelloa ensin – ettet tulisi enää ennen kuutta aamulla, kiitti vaan!”

“Åge-moo” – okey ja moi. Etkun tämmöiset onnittelut tänä vuonna.