Elämyksiä Espanjasta

Pelinaisen päiväkirjasta: Bono Transbord

Kirjoittanut Raya La, 30/06/2007 - 23:23. Kommentteja: 3

Tagit:

• ajakulu
• espanja
• julkisetkulkuvälineet
• matkustaminen
• Valencia

Kukaan järkevä ihminen ei kuulemma matkusta julkisilla kulkuvälineillä, ei ainakaan kukaan mieheni tuntema ihminen ylipäätään.
En minäkään koto-Suomessa Nyssen kyytiin liian usein päädy, pakon sanelemana, ehkä kerran vuodessa tai kahdessa (no oikeasti aina silloin tällöin). Huviajelua olen lasten kanssa harrastanut ja tätä samaa ajattelin kokeilla Valenciassakin. -Ainakin sen yhden kuukauden ajan.
Ennen vanhaan tuli reissattua enemmänkin, oli olevinaan enemmän aikaa.

Minulla on Nysse-kortti, sellainen jolle ladataan rahaa ja sitten sillä voi vaikka maksaa uimahallissa (ei kukaan järkevä ihminen kuulemma käy uimahallissakaan) ja saa rabattia hinnoista.
TKL:n kortin ostaminen ja lataaminen on mutkatonta ja mukavaa touhua (olen ostanut niitä kolme):
Koko homma hoituu Nyssejen toimistossa n. kymmenessä minuutissa, Tampereen keskustorilla, sieltä saa myös aikataulut ja linjakartatkin samalla visiitillä.

Nyssellä matkustaminen on luku sinänsä, tiedättehän te tamperelaiset, kassi istuu ikkunapaikalla ja sen omistaja käytäväpaikalla sokein silmin ja kuuroin korvin. Rykäisyt ja vieressä tuijottaminen ja "ANTEEKSI", eivät tuota tulosta, tosin en ole koskaan kenenkään kuullut suorasanaisesti paikkaa pyytävän.
Keskustelu Nysseissä on kielletty muutenkin kuin kuljettajan kanssa, pahin synti mitä voit Nyssessä suorittaa on kännykkään puhuminen.
Eli päppädäpäädäppää, tamperkeleen asukkaat pitävät ikävää matkustaessaankin.
Ei, ei, ei Tampere on mukava kaupunki ja tampereella asuvat ovat erittäin mukavaa väkeä, no mitä nyt olin asunut "lähiössä" rivarissa 10 vuotta enkä tutustunut keneenkään, vähän "hullu" naapuri sentään piti yhteyttä ja otti kontaktia, no hänhän on taitelija.
Työmaan pysäkillä samaan aikaan työstä poistuvat ihmiset asettuvat siistiin jonoon, ei tuupita, ja nyssekuskille sanotaan tervehdys. Nyssekuski ei tosin aina vastaa, nykyisemmin olen tosin usein sattunut ulkomaalaista alkuperää olevan kuskin kyytiin ja heiltä kyllä sujuvat nuo tervehdykset, yleensä hymyllä maustettuna.

Laajasta vastustuksesta huolimatta eräänä päivänä päätin ostaa EMT ja Metro matkalipun, sellaisen 30 päivän piljetin jolla voi matkustaa mielin määrin, EMT:lla, Metrobusilla, Metrolla ja Tramvialla.
Päädyin kahden zonan yhdistelmäkorttiin, joka maksoi yli 40 e/nokka, lastenalennuksiahan Espanjassa ei pääsääntöisesti tunneta.
Kävelin läheiselle Estancolle ja aloin suorittaa mielestäni tehokkaita ostoliikkeitä.
Nuori mukava myyjätär ilmoitti aikeideni olevan turhia, haluamaani yhdistelmälippua saa vaan metron toimipisteistä.
Lähin metromyymälä sijaitsi Benimacletissa, parin pysäkin päässä olevalla "risteysasemalla". Siispä sinkauduin sinne pesueineni tramilla ja maksoin jokaisesta lipusta, kuten näin muidenkin ihmisten tekevän.

Metrotoimisto löytyi helposti, eikä jonoakaan ollut, siihen se helppous sitten lopahtikin.
Multimonistepinkka lyötiin eteeni ja sanottiin, että ala kirjoittaa.
Uhhhhh, inhoan käsin kirjoittamista enemmän kuin montakaan muuta asiaa, mutta pakko mikä pakko.
Täyteltyäni kupongit kaivelin esille valokuvat ja passit.
Täti tiskin takana alkoi tivata kopioita passeista, johon minä vänkäsin:
-Otapa ite kopiokoneella.
-Ei ole. Täti tiukisteli.
-Hä, ei ole kopiokonetta, missäs sellainen on? Kysyi suomalaiseen toimsitokonekantaan tottunut asiakas.
-Maan pinnalla on locuturio, jossa saa kopioita. Hymyili asiakspalvelija.
-Käykö täällä kortti maksuvälineenä?
Kysyin useista aiemmista kävelyistä viisastuneena.
Ei käynyt joten ajattelin locuturiosta kysyä missä on cajero, olin koska varma etten pian muistaisi missä kaikkialla pitäisi käydä.

Perheenjäsenet odotteli metromyymälän ulkopuolella kärsimättömänä (aikaa oli kulunut tähän mennessä 45 min.) kehotin heitä menemään läheiseen heladeriaan sumpille, jähmelölle sekä croisantille, koska vielä menisi tovi.
Kävelimme yhdessä portaat ylös kehoitin poikaani tekemään tilauksen ja maksamaan sen sitten kun tarjoilija tuo laskun.
Menin locuturioon sain kopsut, kipsuttelin kotvan matkaa cajerolle, nostin 400 euroa ja suuntasin maan alle.

Minun piti sitten vielä maksaa jokin korttimaksu jokaisesta kortista, sitten päästäisiin asiaan.
Metrotoimiston täti alkoi sitten kirjoitella ja raapustella kaavakkeista irroitettuihin pikkulappuihin.
Löi leimaa ja kirjoitti, niputti lappuja, kaavakkeita ja kuvia.
Toimistossa työskennellyt miespuolinen virkailija alkoi hämmästellä kuvia ja kaavakkeita, sekoitti ne kertakaikkisesti:
Hän ei ymmärtänyt että tyttärelläni on lyhyt tukka ja pojallani pitkä.
Vaihdoin kuvat oikeiden korttien päälle, näin ei varmaankaan kukaan ollut rohjennut tehdä aiemmin koska mies mulkaisi minua pahasti. Osoitin kuvaa ja lausuin lapsen nimen.
Yksinkertaisesti en tahtonut, että tyttäreni saa veljensä kuvalla varustetun kortin, siitä olisivat maailmankirjat seonneet.

Vihdoin ja viimein koko kasa oli valmis ja käsitelty, jokainen leima oli lyöty ja kuvat olivat oikeiden korttien kanssa.
Pahviset kortit oli laitettu muoviseen lippukoteloon ja enää puuttui vain se kuukausikortti, kulkulupa.
Toimistontäti antoi kasan minulle ja kehoitti ostamaan liput vähän matkan päässä olevalta lippuluukulta.
Huokasin toivottomana, vielä pitäisi raahautua tolvanan näköisenä valtava paperipinkka kourassaan seuraavaan toimipisteeseen.

Lippuluukulla blondattu myyjä varmisti kolmeen kertaan tilaukseni Zonas AB, metro y bus.
Si, si, yritin olla vakuuttavan näköinen, ehkei kukaan koskaan ollut aiemmin hankkinut kyseisiä lipputuotteita siitä toimipisteestä.
Lippujen maksaminen olikin rituaali sinänsä:
En siis saanutkaan heti mukaani muovisia kuvakortteja vaan pahvit toimisivat siihen asti kunnes kuvalliset tulisivat, n. 30 päivän kuluttua.
Jokainen lippu piti maksaa erikseen, ei tullut kuuloonkaan maksaa kerralla, liput ja vaihtorahat seilasivat rahalokerossa ja minua alkoi tympiä.

ARGH!
Tuli tunne, että olin kokenut saman joskus aikoinaan Neuvostoliitto-nimisessä valtiossa.

Suoritettuani ostoliikkeet lähdin noutamaan pesuetta, joka olikin tullut pitkähäntäsiin täihin ja vaati saada korvausta menetetystä ajasta YHTEENSÄ kaksi tuntia kaksikymmentäkahdeksan minuuttia (2 h 28 min), siis kuukkarin ostoon.

Olisi pitänyt uskoa miestä ja laittaa lakimies hommaamaan liput, kun ne kerran oli pakko hankkia.

(Sorppa jos on paljon typoja)