Uusi Tuuno – elämän käännekohta

Kirjoittanut T.K.T. Ti, 10/07/2007 - 10:11. Kommentteja: 7
Käyttäjän T.K.T. kuva

Uusi Tuuno – elämän käännekohta

“Tuuno, sinä olet nyt osunut elämäsi käännekohtaan.” Näillä seitsemällä sanalla päätin lomani lentokoneessa, rentoutuneena ja torkuksissa viikon kestäneen matkani päätösvaiheessa Bangkokista Málagaan, omaan hotellihuoneistooni.

Mitä voisin kertoa lomani tapahtumista. Kohtasin OC:n ja uskon ystävystyneeni hänen kanssaan. Kävimme pitkät keskustelut sen jälkeen, kun hän oli ensin opastanut minut paikalliseen temppeliin, missä tunsin jotakin ennalta arvaatatonta. Mieleni täytti tasapainoinen tunne, enkä enää sen jälkeen halunnut kiirehtiä tai olla muuta kuin oma itseni – kunhan nyt saisin vain ensin selvitettyä itselleni, kuka lopulta olen ja minne nyt sitten menen.

Joka tapauksessa elämäni tulee nyt muuttumaan. En enää kysy, mitä muut minusta haluavat tai mitä odotavat, en enää vakoile ihmisiä selvittääkseni mitä he tekevät, vaan katson kuvaani valmiina hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Onko tämä viimein se hetki, jolloin aikuistun?

Täällä hotellihuoneistoni parvekkeella on leppoisa tunnelma. Siemailen viiniä ja sormeni liikkuvat pienoistietokoneeni näppäimistöllä kuin automaatin ohjaamina tuottaen näytölle ajatusteni virtaa merkkeinä muodostaen ilmeisesti jopa lähes virheettämiä lauseita kuvaten mieleni liikkeitä.

Päättyneet ovat ajat, jolloin tunsin katkeruutta, kateutta ja kaunaa. Enää en tunne tarvetta paremmuuteen tai muiden miellyttämiseen oman itseni ohittaen, huomion herättämiseen tai kiinnostuksen kasvattamiseen muiden odotusten mukaista tarvetta varten muokattua persoonaani kohtaan.

Thaimaan lomani oli kolmejakoinen: Saapuminen täysin vieraan kulttuurin pariin ja sen tuottama hämmennys, kuuman kostea ilmasto, aikaero ja matkaväsymys. Seuraavaksi tapaaminen OC:n kanssa ja vierailu hänen kodissaan, keskustelumme ja sen mukanaan tuonat ajatukset ja jälkipäätelmät. Lopuksi kiireettömät lomapäivät, joiden aikana käytin hyväkseni myös niitä moninaisia palveluja, joita ympäristössä oli runsaasti tarjolla. Enpä ole ennen vastaavaa kokenut.

Olen nyt myös lukenut tänne Orkkiin saamiani palautteita. Ymmärrän teitä hyvät ihmiset, jotka ette enää halua viihtyä seurassani. Ymmärrän erityisen hyvin nyt, kun tunnen itseni sisäisesti kirkastuneeksi ja voin tarkastella mennyttä aikaa osaltani kuin ulkopuolisen silmin. Olen sattanut olla todellakin rasittava tyyppi ja pyydän anteeksi tuottamaani mielipahaa niiltä, jotka ovat vastoin tahtoaan joutuneet juttujani lukemaan.

Vielä en tiedä, mitä minulle tulee seuraavaksi tapahtumaan. Matkustanko takaisin Thaimaahan, pysyttäydynkö Espanjassa vai voisinko harkita paluuta Suomeen, jolloin en kyllä sitten missään tapauksessa muuttaisi takaisin entiselle kotipaikkakunnalleni, missä se kurja Loponen nyt öykkäröi vanhemmilta perimäni talon, jonka olen peruskunnostanut suurella rahalla, tiloissa esiintyen mukamas suurenakin rakastajana sen katalan naisen seurassa, joka on minut pitkän avioliiton jälkeen pettänyt ivallisin mielin harkitsematta lainkaan tunteitani vain omaa etuaan tavoitellen!

Voi miksi minun kurjan pitikin aikanaan mennä sen kamalan naisen kanssa naimisiin. Olisinpa jo aikanaan ymmärtänyt muuttaa ulkomaille ja vierailla Thaimaassa, missä minua niin huomaavaisesti naisten taholta nyt kohdeltiin ja hymyjen saattelemana sain sitä, mistä olin ennen saattanut vain uneksia enkä olisi moista mahdollisuutta silti todeksi voinut uskoa. Ilman viitettäkään siitä irstaudesta, millä mäntit juntit kuvailevat näkemäänsä ja kokemaansa, mistä eivät mitään ymmärrä koska mielensä on ahdas eivätkä osaa katsoa tapahtumien taakse.

Sillä niin siellä paikalliset osaavat nauraa huikenteleville ulkomaalaisille aivan samalla tavoin, kuin minulle on ennen Euroopassa naurettu. Johtuen omasta tyhmyydestäni ja siitä, etten osannut edes itseäni tajuta, saati muita ymmärtää.

Nyt olin jo valaistunut.

Silti odotan saavani lisääkin viisautta uudelle tielleni.

Tuuno K. Takiainen
Itseään ihmettelevä isännöitsijä

P.S.

Kovasti mielelläni edelleen toivon lukijoiden osallistuvan elämäni rakennusmateriaalien valintaan ehdotuksi ja sitten jopa edelleen moittivan minua, vaikka eivät halua juttujani lukea, mutta silti ilmeisesti lukevat, vai lukevatko kun en siitäkään mitään tiedä – missä ei sinänsä liene mitään hävettävää edellyttäen, että omaa edes jonkin verran itsensäkin ymmärrystä saati sitten muiden ihmisten, edes jonkin verran ainakin. Vai mitä mieltä sinä siitä olet?


 
 
Käyttäjän Suoratukka kuva
Kirjoittanut Suoratukka Ti, 10/07/2007 - 12:52.

Arvoisa Tuuno, olen nyt lukenut kaikki seikkailunne ja
kovasti ihaillut verbaalista (olikohan tuo nyt oikein)
ilmaisukykyänne, ilmaisten erikoisia sanakäänteitä ja
ja näitä minulle vieraita sivistyssanoja ja ihastuttavia
sivulauseen sivulauseita.

Niinpä onkin sivistyssanakirjani kulunut "ruvelle",
vai sanoisinko hiirenkorville.
En tietenkään mitenkään esitä siitä teille mitään syytöksiä,
enkä korvausvaatimuksia.

Kovasti, Arvoisa Tuuno, olette elämänne "pistänyt risaseksi",
kuten tämä sivistymättömämpi kansanosa asian voisi ilmaista.

Olette pyörinyt nautinnon pyörteissä, jopa toimittajan kanssa,
sitä voisin jo sanoa saavutukseksi.
Välillä olette myös joutunut nielemään pettymyksen karvasta
kalkkia näiden arvaamattomien naikkosten taholta.
Siita esitän suuren pahoitteluni, Arvoisa Tuuno.

Nyt kuitenkin Arvoisa Luonteenne näyttää kokeneen ihmeellisen
muutoksen, etten sanoisi valaistuksen, siellä Thaimaassa.
Olen aivan hämmästynyt - mikäs maa se oikein on -
kun saa teidänlaisenne elos... siis....elämästä nauttivan
henkilön noin kovasti muuttumaan. Puzzled

Olen toki onnellinen puolestanne. Nyt, kun sieltä luxusparvekkeeltanne
katselette välimeren hohtavaan sineen luxuskonjakkia nauttien ja
miettien, mikä olisi tulevaisuutenne ja missä.

Toivon hartaasti, että löydätte oikean vastauksen.
Ja, kuten sanotaan, konjakki on jalo juoma, joten, toivon
teidän Arvoisuutenne muutaman kupillisen - anteeksi, aromilasillisen -
jälkeen saavan valaistuksen ja vastauksen auvoisasta tulevaisuudestanne.

Toivoisin sitten kuulevani, millaiseen tulokseen ehkä olette
päätyneet - kun aamulla kra... siis... hyvin nukutun yön
jälkeen heräilette luxuspehmeällä sängyllänne ja pehmeästi
venytellen ojennatte hoidetut jalkanne luxushuoneenne
paksulle villamatolle.

Kunnioittavin terveisin
ihailijanne Suoratukka


Käyttäjän Rontti kuva
Kirjoittanut Rontti Ti, 10/07/2007 - 15:36.

montaks pottu täytyy juoda et sisäsesti kiskastuu.


Käyttäjän Willi kuva
Kirjoittanut Willi Ti, 10/07/2007 - 19:26.

Ainakin tekstin muodosta näkee selvästi että Tuuno on muuttunut. Huomattavasti tasapainoisempaan suuntaan. Pientä katkeruutta tulet varmasti kantamaan entistä vaimoasi kohtaan aina, mutta niinhän me kaikki suunnilleen kannamme kun tulemme loukatuksi ja petetyksi.
On hyvä, että olet ymmärtänyt vihdoin sen, ettet voi elää ajattelemalla mitä muut ajattelevat sinusta. Sinun on elettävä itsellesi ei muille.
Tuunolle minulla on kysymys: näinköhän Tuuno eksyy torstaina orkin synttäreille? Ihan vain uteliaisuudestani kysyn Eye-wink


Käyttäjän T.K.T. kuva
Kirjoittanut T.K.T. Ti, 10/07/2007 - 20:32.

Kiitän kovasti vastaajia ja myös tuota koiraa siitä, mitä olette kauniisti sanoneet kirkastuksekseni pelastuessani nyt omaehtoisesti panteismiin vivahtavasta elämäntyylistäni, jos suinkin Buddha sen minulle suo.

Piakkoin jätän pienoistietokoneeni näppäimistön oman onnensa nojaan poistuessani hotellihuoneistostani nautitsemaan illallista, jonka olen ajatellut käydä syömässä siinä thaimaalaisessa ravintolassa, joka on tuolla San Rafaelin aukion lähellä, sillä pienellä kadulla sinisten mainosvalojen alla. Kerran aikaisemmin olen kokeillut paikan tarjonnan ja sen erinomaiseksi havainnut varsinkin kulinaarisesti mutta myös palvelun ollessa erinomaisen kohteliasta.

Minulta on nyt siis kysytty tiedustelleen, olisinko osallistumassa Orgin syntymäpäiväjuhlatilaisuuteen, mihin joudun valitettavasti vastaamaan kielteisesti ollen sille päivälle lupautunut muualle tietämättä ennalta tuon päivän merkitystä tämän palveluyhteisön kannalta. Kaltaiseni reliikin puute kuitenkaan tuskin juhlamenoja haittaa.

Jään edelleen odottamaan muidenkin uusia terveisiä itselleni ja sulkeudun semminkin suosioonne ollen prêt à porter, kunhan obstripaationi hieman hellittää. Kummallista muuten, sillä uskoin matkailun aina vain avartavan.


Käyttäjän T.K.T. kuva
Kirjoittanut T.K.T. Ti, 10/07/2007 - 20:37.

Rontti kirjoitti:
montaks pottu täytyy juoda et sisäsesti kiskastuu.

Perunaviinan kanssa läträäminen osoittautui jo vanhalla kotipaikkakunnalla Sulevi Lahosvainaan vaivaksi, hänen kiskastuaan sitä sisäiseen käyttöönsä suhteettomasti ja sen johdosta nyt kasvattavan koiranputkea.


Käyttäjän Suoratukka kuva
Kirjoittanut Suoratukka Ti, 10/07/2007 - 22:53.

Hauskaa, että näin nopeasti suostuitte
kirjoittelemaan vastauksia.

Minä taas juoksen hakemaan sen
sivistyssanakirjan, niin ehkä löydän
tarkoituksen näille ihastuttaville,
minulle vieraille sanoillenne.

Tekstissänne ne näyttävät niin sivistyneiltä,
kuten olette aina kertonut olevannekin ja
tähän olen toki alun alkaenkin vilpittömästi
uskonut.

Innolla odottelen, kuinka valaistumisenne
edistyy. Jospa peräti voitte unohtaa Sohvin
-Sofia- teille aiheuttamat kärsimykset ja
antaa anteeksi - jopa apteekkarille.


Käyttäjän Willi kuva
Kirjoittanut Willi Ke, 11/07/2007 - 00:01.

No voihan harmin paikka ettette pääse tulemaan orkin synttäreille. Jää taas kerran tapaamatta mielenkiintoinen persoona ja seuraavasta kerrasta kun olen aurinkorannikolla ei ole ihan äkkiä tietoa. Pitää katsoa milloin auton nokka kääntyy kohti Malagaa taas eikä Granadaa Eye-wink