Elämyksiä Espanjasta

Hidalgo – edelleen iskussa

Kirjoittanut T.K.T. Su, 15/07/2007 - 23:18. Kommentteja: 9

Tagit:

• takiainen
• tuuno

Hidalgo – edelleen iskussa

Täällä minä edelleen olen, Fuengirolassa tässä turistirysässä kuten monet väittävät vaikka eivät ole sen sanoakseen päässeet edes rantakatua pidemmälle jos koskaan ovat edes paikkakunnalla vierailleet, sen kuin haukkuvat kun tuntuvat silleen saavan pönkitystä itselleen – ihan silleen kuin minäkin ennen hankin itsetuntoa itselleni haukkumalla Los Pacosin naapureitani (joista en vieläkään monia voi sietää kun ovat niin itsetietoisia olematta tietoisia kuitenkaan).

Henkinen valaistumiseni Thaimaan matkalla on nyt alkanut hiipua. Palatessani tänne hienoon hotellihuoneistooni olin arvioinut elämääni lentomatkalla uudelleen ja päätin suurista muutoksista, joita en nyt taidakaan ryhtyä kaikella tarmollani toteuttamaan, koska se vaatisi niin paljon vaivaa. Tästä jo ystäväni OC minua varoitti kertoen hänkin moneen kertaan ja edelleenkin ainakin kerran viikossa päättävän parantaa elämänsä tapoja, joissa itse en näe mitään muuttamisen tarpeita, hänen kuitenkin todetessaan elämän olevan tulvillaan hyviä päätöksiä joista ei pidetä kiinni sillä tekeminen on muuta kuin mielipiteiden ilmaiseminen.

Kuitenkin olen jälleen astunut askeleita naismaailman ihastuttaville alttareille kulkien tämän kaupungin katuja nyt saamani opastuksen mukaan laajemmin kuin Los Bolichesin ja Paseo Maritimon seuduilla ja todennut kummastuksekseni ettei Fuengirola olekaan kovin pikkuinen kaupunki vaan suuri matkailukohde missä on kiinnostavan alkuperäisiä alueita, joihin ei turistin askel ole ehkä koskaan osunut.

Syötyäni viimeksi ilmoittamani mukaan thaimaalaisessa ravintolassa, joka osoittautui jälleen kerran ensiluokkaiseksi olen nyt kierrellyt sivukaupungilla tehden mielenkiintoisia kulinaristisia löytöjä. Aluksi kävelin keskustasta Avenida de Mijasia pitkin ystäväni OC:n viitoitusten mukaisesti El Boquetillon alueelle ja löysin hänen mielipaikkansa Bar Filemonin. Siellä tutustuin myös isäntä Antonioon, joka esitteli mieluusti villisikoja, jotka oli poikansa kanssa ampunut ja naulannut päät täytettyinä ravintolansa seinälle.

Boquerones fritos oli siellä annos, joka lisukkeenaan talossa itse valmistettu alioli oli uskomaton ja pinnaltaan rapean raksuva silti kalan lihan kypsyneen muhevaa mutta ei ollenkaan vielä kuivaksi päästettyä, kuten niin monasti olen joutunut pettymään jopa rantakadun chirinquitoissa, joissa muutoinkin kokataan ruoat huolimattomasti ja useimmiten tarjoillaan tosin hauskasti mutta ei asiakasta kunnioittaen kalliista hinnoista huolimatta. Nyt en maksanut liikaa ja isäntä Antonio jopa vuolaasti kätteli minua kerrottuani OC:n terveiset ja vei minut katsomaan hänen kuvaansa jonka olivat ripustaneet keittiön vastapäiselle seinälle. Ja näinhän minä siellä muutakin.

Nimittäin viereiseen pöytään ilmaantui kauniskasvoinen eurooppalainen naishenkilö, jota ryhdyin oitis tarkkailemaan sekä vanhasta tottumuksesta että myös lähes viikon ilman naisseuraa eläneen miehen luontaisten vaistojen innokkuudella.

Hän ei ollut lainkaan rupsahtaneen tuntuinen ja oli jopa siistin tyylikkäästi pukeutunut, mistä välittömästi päättelin hänen ei, jotka yleensä säilyttävät saman kansainvälisen vilkkauden alusta loppuun saakka. Mistähän sekin kummallisuus johtuu suomalaisissa naisissa?

En hänen kielestään tiennyt osattuaan sanoa tarjoilijalle espanjaksi tahtonsa, jolla en kuitenkaan voinut aloittaa lähestymistäni, joten kohotin viinilasiani, ryiskelin merkitsevästi herättäen hänen huomionsa ja sanoin sitten “kili-kili and kippis!” Hän vastasi siihen suopein hymyin nostaen omaa lasiaan ja jatkoi ruokailuaan (oli tilannut kokonaisen kalan mitä hieman ihmettelin siinä ollen ruotoja, joita joutuisi syljeskelemään). Koska lautasellani oli itselläni vielä yksi boquerones syömättä, otin sitä kiinni pyrstöstä ja ryiskelin uudelleen jälleen huomiota herättääkseni ja sanoin hänen kääntäessään katseensa minuun, itse boqueronesta samalla kohottaen “nami-nami!” Tähän hän vastasi haarukkaansa kohottaen suopean hymyn saattelemana.

Häntä edelleen tarkkaillessani tilasin vielä uuden Soberanon jota nautiskelin hiljalleen pohtien, miten voisin lähentää tuttavuuttamme mahdollisen romanssin lähestymistuntumaan pyrkimiseen asti tietämättä hänen äidinkieltään.

Tarkistelin salavihkaa hänen suloisia muotojaan, pehmoisesti pulleaa povea, kupeiden kaarevaa aistillisuutta ja oivalsin kiihtyväni siihen tilaan, jossa en hetkeen kehtaisi nousta tuoliltani, joten joutuisin suorittamaan iskumanöövereitteni loppuosan istuvasta asennosta. Tämän himoni kuluessa hänkin oli saanut kalansa syötyä ja tilannut itselleen lasillisen pacharania (tuota espanjalaisten jaloa mettä) ymmärtäen pyytää sen ilman jäitä nauttiakseen juoman aromeista täydellisimmillään. Katseemme kohtasivat, hänen silmänsä olivat kirkkaat kuin syksyinen suomalainen taivaan sees ja ihonsa kuin silkkistä samettia, olin sanaton.

Mutta tämä rouva ottikin nyt aloitteen omiin käsiinsä jolloin tunsin ehkä onnistuvani ja vilkkaat mielikuvat mahdollisista hekumoiden hetkistä hotellini upeassa yksityishuoneistossa nousivat mieleeni. Hän katsoi minua suoraan silmiin, kohotti lasiaan ja sanoi suomeksi “Plää-plää, taidat olla se saamarin kyylä sieltä Pakosista, joten älä unta äijä nää että minä sun kanssasi ryhtyisin kyöräämään.”

Hänen ihonsa ja koko olemuksensa ikäänkuin rupsahti samalla ja rinnatkin vaikuttivat kuin silikonitekoisilta. Ruma akka tosiaan, joten kuinka olinkaan hänen luullut siinä kummallisessa valaistuksessa olleen edes nuorekas saati miellyttävä. Olinhan vain pyrkinyt olemaan ystävällinen vailla minkäänlaisia taka-ajatuksia ja tuolleen sitten käsittävät herrasmiehen eleet kuin olisin mukamas jotakin yrittänyt. On noilla yksinäisillä ja ikääntyneillä naisilla kummalliset luulot itsestään!

Missään tapauksessa en olisi hänen kanssaan mitään edes halunnut, sen ilmaisin myös Antoniolle joka saapui paikalle tuon kauhean naisen aiheuttaman hälyn vuoksi. Minua hän tosin pyrki hyssyttelemään, mistä ymmärsin olevani arvostettu ja kunnioitettu asiakas.

Suosittelen Bar Filemonin maukkaita annoksia, mutta älkää välittäkö ollenkaan, jos siellä on muunlaisia asiakkaita kuin paikallisia espanjalaisia, joita siellä yleensä ainoastaan on, sillä ravintola on tunnettu hyvästä keittiöstään vaikka sitä ei paikan ulkoisista puitteista osaisi arvata.

Tuuno K. Takiainen
Kaltoin kohdeltu kulinaristi

P.S.

Pahoittelen että en osaa lopettaa kirjoituksiani. Minua on moitittu mutta itsetuntoni kohotessa Thaimaan ajattelumatkan tuloksena olen päättänyt olla edelleen oma itseni ja ainakin toistaiseksi kerron teille, mitä mieleeni juolahtaa.

Toivoisin kuitenkin edelleen teidänkin rakkaat lukijani ja kannattajani antavan mielipiteenne siitä sanoen, voinko edelleenkin uskoutua ymmärtäväiseen vastaanottoonne ihan todella ja vilpittömin mielin – suotteko minulle suosiotanne?