Eurooppalainen sairaanhoitokortti puuttuu yhä monilta

Kirjoittaja
Viesti
Kirjoittanut Don Bavarontti La, 25/08/2007 - 05:19.

Vain vajaat 350 000 suomalaista on hankkinut itselleen eurooppalaisen sairaanhoitokortin. Kelan asiantuntijan Sirpa Tuomisen mukaan kortti on tärkeä, sillä sen avulla toisessa EU-maassa matkaileva saa samaan hintaan ja tapaan hoidon kuin paikalliset asukkaat. Vain omavastuu täytyy maksaa itse.
- Kortti kannattaa hankkia siitä huolimatta, että matkustajalla olisi matkavakuutus, suunnittelija Tuominen toteaa.
EU:n 500 miljoonasta kansalaisesta jo miljoonilla on eurooppalainen sairaanhoitokortti. Kaksi vuotta voimassa olevan kortin saa Kelasta yleensä muutamassa viikossa. Kortti on maksuton.
Sairastuminen ja varsinkin yksityinen sairaalahoito voivat tulla ulkomailla varsin hintaviksi. Suomalaista Kela-korttia ei muualla juuri tunneta.

STT

Eurooppalainen sairaanhoitokortti: entinen E 111Eurooppalainen sairaanhoitokortti: entinen E 111

Lissee aeheesta Euroopan Unionin sivustoilta

Espanjan eurooppalainen sairaanhoitokortti: tän kortin tarvitsee suomalainen, joka on KELA:n palaveluihen ulkopuolella oleskellessa Suomessa ja ...saadakseen julkista sairaanhoitopalvelua SuomessaEspanjan eurooppalainen sairaanhoitokortti: tän kortin tarvitsee suomalainen, joka on KELA:n palaveluihen ulkopuolella oleskellessa Suomessa ja ...saadakseen julkista sairaanhoitopalvelua Suomessa



--

Como se viené, como se va ... mikä laalaen tulloo se laalaen tulloo.. antaa tulla vua


#1 La, 25/08/2007 - 07:10 Otsikko : sairaanhoito-kortti

Hei ! Minä ymmärsin että kyseinen sairaanhoito-kortti on voimassa 2 vuotta ,mutta se edellyttää että et ole pysyvästi muuttanut pois Suomesta.Minulle selitettiin asia niin että sitä saa olla vuoden pois Suomesta(väliaikaisesti siis)ei päivää saa yli mennä jotta säilyy Suomen sairasvakutus.Onko sit niin että jos menee, niin kyseinen kortti pitää hankkia Espanjasta?Ehkä olen ymmärtänyt väärin.Kiitos tiedoista.


--

" Sommartider hej hej,sommartider "

#2 La, 25/08/2007 - 07:35 Otsikko : Hola elämästä utelias...

espanjalaisen terveyskortin tarvitsee liikkuessa Euroopan aluella, kun on poistunut Suomen Kelan piirista E 121 lomakkeella ja kirjautunut Espanjan social securidad järjestelmään.
Suomalaisella terveyskortilla voi kirjautua Espanjassa alueensa centro de saludin ja saada sieltä tarvitsemiaan palveluja oman lääkärin kautta ja tämä kirjautuminen on voimassa vuoden, jonka jälkeen kirjaudaan uudelleen.
Toki centro de saludin palveluja saat missä tahansa tarvittaessa terveyspalveluja kullallisella sektorilla.

Suomen terveyskortti on voimassa 2 vuotta ja espanjalainen terveyskortti 1 vuoden.

paljon kysyttyjä kysymyksiä

Espanjalaisesta social securidad´ista enkuksikin


--

Como se viené, como se va ... mikä laalaen tulloo se laalaen tulloo.. antaa tulla vua

#3 La, 25/08/2007 - 07:49 Otsikko : Täällä Saksassa

Täällä Saksassa lähettivät mulle sen kortin automaagisesti.. voimassa 3/2010 asti, en nyt muista milloin se tuli, mutta on siitä ainakin reilu vuosi eli se on ainakn 5 v voimassa.

En ole tosin tarvinnut kuin kerran Suomessa, hyvin kelpasi (se 11 € TK-maksua piti kyllä pulittaa).


#4 La, 25/08/2007 - 07:52 Otsikko : s-kortti

Ymmärsin että vaikka onkin matkavakutus niin on hyvä olla se s-kortti koska jos on sairauksia mitkä jäävät matkavakutuksen korvattavien ulkopuolelle niin s-kortilla kuitenkin saa apua niihin vaivoihin.Kaikesta pitää ottaa selvää :)Vuoden tässä vielä pitää kitua ennen sinne Fuengirolaan pääsyä.Kiitos neuvoista Don .


--

" Sommartider hej hej,sommartider "

#5 La, 25/08/2007 - 11:08 Otsikko : Espanjan paassa sanoıvat

Espanjan paassa sanoıvat etteı tuo eurooppalaınen korttı kelpaa Suomessa ollenkaan, koska Suomı eı ole hyvaksynyt jotaın sopımusta sııta. Nyt mıehella se korttı on mutta pıtaako sıta sıtten Ruotsın puolelle ajaa jos saırastuu, kun Ruotsı tuon kylla kelpuuttaa? Onko kellaan kokemuksıa? Vaıkuttaa nımıttaın aıka mouholta toımınnalta Sad


--

El bosque sería muy triste si sólo cantaran los pájaros que mejor lo hacen.

#6 La, 25/08/2007 - 11:24 Otsikko : Mistä, miten?

Don Bavarontti kirjoitti:
Vain vajaat 350 000 suomalaista on hankkinut itselleen eurooppalaisen sairaanhoitokortin.

Sinulla sitten riittää, näitä tietopitoisia valistuspläjäyksiä, kiitos!

Tämäkin sattui minulle suoraan hermoon, sillä minä taidan olla tällä hetkellä ulkopuolella kaiken sairausvakutusturvan. Sain viime syksynä Kelalta kirjeen jossa rankasti tiivistäen sanottiin, että ette ole enää Suomen sosiaaliturvan piirissä koskapa olen muuttanut niin hiton pitkäksi aikaa pois.

Sitten siinä oli toinen sivu selitystä, mistä ja miten tähän päätökseen voi hakea muutosta muttei vihjettäkään siitä mihin se minun sosiaaliturvani on siirretty. Niitä sotumaksuja on kuitenkin makseltu jokunen vuosikymmen.

Jos olisin tarvinnut näiden 12:n kuukauden aikana jotain alan palveluja, niin olisin ilmeisesti joutunut maksamaan itse?

Osoituksena äärimmäisestä laiskuudesta käynee se, että lähin Kelan toimisto on sadan metrin päässä Helsingin-kämpästäni...

Mitäs minun oikein pitäisi tehdä? Ilmoittautua siellä Fugessa jollekin päävälskärille?


--

..................................................................................
tuomo at lintulaakso dot net +358 40 5008 365, +34 645 015 068 skype:lintulaakso

#7 La, 25/08/2007 - 11:41 Otsikko : Hola Tuomo...

kannattaa varmaankin ottaa yhteyttä Kelan ulkomaan yksikköön, os. PL 72, 00381 Helsinki, puh. + 358 20634 2650, telefax + 358 20 634 2502. ja kannattaa kysyä tarvitsetko E 121 lomakkeen, jolla ilmoittaudutaan Social Seguridad piiriin. Paikka toimistolla on ihan Bar TipiTapan lähistöllä nuilla paekkeilla


--

Como se viené, como se va ... mikä laalaen tulloo se laalaen tulloo.. antaa tulla vua

#8 La, 25/08/2007 - 11:43 Otsikko : Hola estudiante...

estudiante kirjoitti:
Espanjan paassa sanoıvat etteı tuo eurooppalaınen korttı kelpaa Suomessa ollenkaan, koska Suomı eı ole hyvaksynyt jotaın sopımusta sııta. Nyt mıehella se korttı on mutta pıtaako sıta sıtten Ruotsın puolelle ajaa jos saırastuu, kun Ruotsı tuon kylla kelpuuttaa? Onko kellaan kokemuksıa? Vaıkuttaa nımıttaın aıka mouholta toımınnalta Sad

Kyllä se kelpaa julkisella puolella... periivät kyllä vastaanottomaksun ja ottavat kopion kortista omaa käyttöään varten.


--

Como se viené, como se va ... mikä laalaen tulloo se laalaen tulloo.. antaa tulla vua

#9 La, 25/08/2007 - 11:46 Otsikko : Ai,

vai on niillä sellainenkin yksikkö. Yritänpä maanantaina saada sieltä jonkun kiinni.


--

..................................................................................
tuomo at lintulaakso dot net +358 40 5008 365, +34 645 015 068 skype:lintulaakso

#10 La, 25/08/2007 - 11:53 Otsikko : gracıas don bavaronttı

Kııtos paljon Don B, oot aıka tıetava kaverı Laughing out loud


--

El bosque sería muy triste si sólo cantaran los pájaros que mejor lo hacen.

#11 La, 25/08/2007 - 12:14 Otsikko : Kiitos palautteesta...

johtunee varmaankin, kun aikoinaan 2001 tulin rannikolle niin kuuli niin monenlaista versioo asiasta kun asiasta... sen jäläkee pit metästee mikä niistä on paikkansapitävä. Nykysin helepottaa ku kuukeliin pyllähtää hetkeksi tae kaheksi.


--

Como se viené, como se va ... mikä laalaen tulloo se laalaen tulloo.. antaa tulla vua

#12 La, 25/08/2007 - 14:32 Otsikko : Kortti on tosiaan kätevä

Kortti on tosiaan kätevä olla olemassa matkavakuutuksen ohella, mutta muistutan taas, että monissa turistikeskuksissa sijaitsevilla yksityisillä lääkäriasemilla kortti ei kelpaa. Sitä ei tunnu Kelan tädit tarpeeksi hyvin selvittävän korttia hankkiville.


--

"Ennen juoksee vasikan kanssa kilpaa kuin hullun kanssa kinaa." -vaarini-

#13 La, 25/08/2007 - 19:39 Otsikko : =)

Minäkin tuon kortin parivuotta sitten hommasin ja nyt lähettivät pyytämättäni uuden, kun alkaa käymään päiväys vanhaksi tuossa edellisessä, näin siis Suomessa.


#14 Ma, 03/03/2008 - 14:51 Otsikko : Kävin Kelalla äsken

Kävin Kelalla äsken kyselemässä kaikennäköstä ja täyttelemässä lomakkeita..(muutan pysyvästi Espanjaan parin kk päästä) Muistuttivat sitten, että ennen Espanjaan lähtöä täytyy käydä palauttamassa Kelakortti ja eurooppalainen sairaanhoitokortti. Jälkimmäinen täytyy anoa sitten Espanjasta.

Tietääkö kukaan teistä, jotka asutte Espanjassa pysyvästi, kuinka kauan sellaisen saaminen kestää? Ja mitäs, jos tarttee mennä siinä välissä lääkäriin? Mulla on kyllä matkavakuutus vielä jonkin aikaa voimassa.. Mahtaakohan se kelvata?


#15 Ma, 03/03/2008 - 15:29 Otsikko : sairaanhoitokortti

Ainakin täällä meillä sairaanhoito kortti haettiin omasta terveyskeskuksesta. Kortteja kirjoitetaan täällä vain torstaisin kello 10-13. Sinne siis ja mukaan piti ottaa passi, NIE, asuinpaikka todistus, sosiaalitunnus (paikallinen) ja työsopimus. Kortti tehtii saman tien, mutta lääkäriin pääsi kyllä aiemminkin, kun oli tarvetta. Passin ja asuinpaikka todistuksen näytin ja lupasin toimittaa muut paperit seuraavana torstaina.


--

Uskomalla unelmiin, niistä tehdään totta!

#16 Ma, 03/03/2008 - 16:37 Otsikko : Kela hoputtaa, mutta ...

Kymmenisen vuotta sitten Kelan virkailija antoi mulle supattamalla vihjeen: He haluavat heti kaiken pois – ottaisivat kai kansalaisuudenkin, jos pystyisivät – mutta älä anna, sillä silloin putoat heti tyhjän päälle! Tunnusta tarvittaessa, että lähdet, mutta vain määräajaksi ja pidä korttisi, erityisesti se kansainvälinen kortti.

Vasta sitten, kun olet saanut Espanjassa asiasi kuntoon, voit luopua suomalaisesta sosiaaliturvasta.

Kummastelin kyllä silloin, mikä ihmeen kuulustelu siellä pidettiin ja miksi mun olisikin pitänyt antaa kaikki pois. Kohtelivat vähän kuin maanpetturia. Jäi ikävä mieli, yäk!

Että funtsi ennenkuin luovut niin ei tarvitse ryhtyä heti hosumaan perillä ja sitäkään miettiä, että mitä sitten siinä välillä. Sinulla on oikeus olla suomalainen!


--

Se että saa sanoa mitä haluaa on tärkeätä, mikäli mikään on.

#17 Ma, 03/03/2008 - 17:17 Otsikko : Vähän vaikuttikin siltä

Vähän vaikuttikin siltä se meininki, että kaiken nyhtävät... Vaikuttaa olevan melkoinen paperihässäkkä edessä. En halua edes tietää mitä olisi edessä, jos en olisi EU:n kansalainen.

Olis varmaan pitänyt perjantaina kosia tuota mun katalaanimiestä, niin olis saanut Espanjan kansalaisuuden ja hoituis kaikki helpommin Eye-wink


#18 Ma, 03/03/2008 - 18:55 Otsikko : Nyt mättää

Siis nyt tää blondi ei taas pysy perässä. Shocked

Yks päivä ravasin pitkin kaikkia vero- ym. sivuja niin kauan,
etten lopulta muistanut mitään. Heh.

Nyt tuli mieleen, että jossain luki muuttamisesta niin,
että 3 vuotta Muuttovuoden Jälkeen maksat 1,5 prosenttia
sairasmaksua SUOMEEN.

Miksi Kela siis haluaa sen kortin pois. Puzzled Shocked

Tulkaas viisaat esiin. ! Eye-wink


--

Leben und Leben lassen

#19 Ma, 03/03/2008 - 20:51 Otsikko : Siis mitä? Mä en ainakaan

Siis mitä? Mä en ainakaan mitään maksa, jos ei sille rahalle mitään vastinetta saa. Luulempa, että tässä 1,5 %:n tapauksessa tarkoitetaan lähetettyä työntekijää. Niiden tapauksessa nimittäin ihan eri metkut. Mullekin Kelalla tyrkytettiin ensin jotain lomaketta, jolla anotaan Suomen sosiaaliturvan piirissä pysymistä. Siinä olisi pitänyt todistaa kiinteät suhteet Suomeen.

Sanoin sitten sille sedälle, että Kelan nettisivuilta saadun tiedon perusteella ymmärsin, että oikeuteni sosiaaliturvaan Suomessa katkeaa, ja sitten sainkin toisenlaisen paperin täytettäväksi.

Soitin myös eläketurvakeskukseen, jossa sanottiin ettei tänne tartte mitään ilmoitella, jos ei ole menossa suomalaisen firman palvelukseen ulkomaille.

Eli oikeus sosiaaliturvaan Suomessa säilyy, jos muutto on alle vuoden mittainen paitsi ulkomaankomennuksella olevat saavat sen pitää kauemmin.

En sitten tiedä mitä käy, jos vaikka "unohdan" palauttaa sen kortin..


#20 Ma, 03/03/2008 - 21:00 Otsikko : mulla kortti

on viela jossain "jemmassa" en koskaan palauttanut sita,tuleekohan linnareissu eteen Eye-wink


--

Los buenos amigos son como estrellas,
no siempre las ves,pero sabes que
siempre están alli.

#21 Ma, 03/03/2008 - 21:15 Otsikko : jalka oven välissä mullakin

Mun mielestä ei kannata heti katkasta siteitä Suomeen. Meilläkin on vielä toinen jalka Suomen sossun oven välissä Eye-wink Ollaan siis ilmoitettu Kelaan "väliaikaisesta" muutosta (väliaikainen muuttuu pysyväksi vasta vuoden jälkeen), vaikka tänne ollaan jäämässäkin. Kaikki tuet ym. Suomen kelasta on peruttu, jottei tarvi takaisin periä, mutta kelakortista en luovu, enkä eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Jos vaikka kesällä menee Suomessa käymään ja sattuu jotain, niin jos et kuulu Suomen sosiaaliturvaan tulee kallis lasku perässä!


--

Uskomalla unelmiin, niistä tehdään totta!

#22 Ma, 03/03/2008 - 21:29 Otsikko : kela ja kela

Minä en kyllä kertos ikinä koko totuutta kelalle. Eikä ne voi alkaa penäämään sitä korttia takas, tuskin sitä mihinkää merkkaavat että onko sitä annettu vai ei. Ja jos merkkaavatki niin voi voi. Minäki aijon jossai vaiheessa tänne pysyvästi muuttaa mutta eka pitää käydä koulu loppuun. Mutta en tiiä onko se pysyvä ihan loppuelämän pysyvä vai muutetaanko muutaman vuoden jälkeen Suomeen. En kuitenkaa aijo luopua suomalaisen oikeuksistani missään vaiheessa ja kiertelen niin pitkään noita korteista luopumisia ku mahollista. Tuntuu hullulta että pitäs heti olla luopumassa. Entä jos tuleeki katumapäälle ja palaa Suomeen niin ompa kiva olla hommaamassa kortteja uusiksi.

Eikai sitä Espanjan kansalaisuutta ihan helposti saa noin vain naimisiin menemällä. Minun mielestä piti asua usiampi vuosi maassa ennen ku sen saa..


#23 Ma, 03/03/2008 - 21:52 Otsikko : Perriton kanssa samaa mielta

muistaakseni ainakin yksi vuosi oltava naimisissa esp.kanssa ennenkuin voi anoa kansalaisuutta(voipi olla enemmankin?)

monta vuotta olen taalla ollut eika kukaan ole koskaan peraan soitellu kela-kortista. 4 ekaa vuotta pistivat veroilmotuksen viela,kunnes pistin vahan
"vahvempaa"tekstia,ja se loppui siihen.

nyt ei tule muuta "postia"Suomesta kuin aanestyslipukkeet ja joskus Kela-tiedote,tulevaisuuden (ehka)elakkeesta.


--

Los buenos amigos son como estrellas,
no siempre las ves,pero sabes que
siempre están alli.

#24 Ma, 03/03/2008 - 22:02 Otsikko : Juu no ei tässä nyt

Juu no ei tässä nyt naimisiin olla menossa... Haluaisin vaan hoitaa noi paperihommelit kerralla kuntoon, kun pienestä virastofobiasta kärsin. Voihan se olla tosiaan niin, että palaankin Suomeen ja sitten joutuisi koko korttihässäkän alottaan alusta. Kuluis nyt vaan aika, että pääsis täältä sohjon keskeltä.


#25 Su, 09/03/2008 - 13:43 Otsikko : Sair. vakuutuskortti...

Eipä ole ihmeitten aika ohi. Menin piruuttani FUGEN "Kelaan" uusimaan kansainvälistä korttiani pari viikkoa liian aikaisin. Tiesinhän minä, ettei uusintaa voi etuajassa tehdä!

Ja kittiä kanssa, uusi kortti tuli, että napsahti! Johan on aikoihin eletty. Ennen korttia ei etuajassa saanut itkemälläkään!

Mitä opimme tästä. Andaluciassakin alkavat asiat rullata ja "tieto" vanhenee tosi nopeasti!


#26 Su, 09/03/2008 - 14:38 Otsikko : maksut

Se on sillä tavalla, että jos menet suomalaisena Espanjassa paikalliseen terveyskeskukseen hakemaan hoitoa, niin espanja laskuttaa siitä Suomea ja taas päinvastoin.
Tämä toimii näin kaikissa eu-valtioissa.
Siksi se eurooppalainen sairaanhoitokortti on keksitty, ettei tarvitse enää niitä papereita kuletella mitä ennen korttia tarvitsi.

Näin minä olen sen käsittänyt. Se on kai jokin urakkasumma minkä he laittavat laskuun Espanjastakin suomalaisia siellä hoidossa käyneen.


--

Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto
(Albert Einstein)

#27 Pe, 11/04/2008 - 15:43 Otsikko : Muista ottaa KAKSI kopiota, kun menet terveyskeskukseen.

Juuri näitä (ilmaisia) terveyskeskuspalveluita varten Eurooppalainen sairaanhoitokortti on hyvä pitää mukana. Mutta on hyvä myös tietää, että paikallinen terveyskeskus vaatii yhden kopion PASSISTA ja KORTISTA sekä vielä toisen kopion KORTISTA hoitavaa lääkäriä varten. Ota siis kopiot jo ennen terveyskeskukseen menoa, sillä sieltä he passittavat johonkin liikkeeseen kopioita ottamaan, vaikka heillä on kopiokone vieressä. Ja terveyskeskuksessa jonotetaan vuoroa (ei siis ole vuoronumeroja käytössä).

Palvelu on muuten aivan erinomaista, jos vaan osaa esittää asiansa ymmärrettävällä tavalla.


#28 Ma, 14/04/2008 - 01:47 Otsikko : Ilman korttia

Kun meidän poppoon jäsen kävi Valencian yliopistollisen sairaalan ensiavussa, en ollut kuullutkaan eurooppalaisesta sairaanhoitokortista.
Annoin Manuelalle If:n vakuutuskortin ja hän otti siitä kopsun, ei tarvittu passia ei mitään henkkareita.
Rahaa ei pyydetty eikä vaadittu, eikä If:istä tullut koskaan selvitystä maksetuista korvauksista.
-Ja hoito nopeampaa ja parempaa kuin Tamperkeleen yliopistosairaalassa.

Sittemmin on tullut sairastelukortitkin hommattua.


--

"No hay nada más dificil
que vivir sin ti
sufriendo en la espera
de verte llegar"
-Si no te hubieras ido
M.A.Solis

#29 Pe, 18/04/2008 - 19:35 Otsikko : kopiot

Mullakait ne otti passista kopion ihan tuosta vaan, eivät ees kysyneet omaa kopiota. Olin tosi sairas ja en osannu (en edelleenkään) puhua espanjaa ja tätit ei osannu enkkua. Loistava yhdistelmä. Sitte ne vielä buukkas neljän minuutin päähän mut lääkärille ja kappas, ei hänkään osannut englantia. Minä puhuin hälle englantia elekielellä ja hän mulle espanjaa. Tajuan kuitenki vähän espanjaa, joten loppujen lopuksi sain lääkkeet ja paranin yli viikon kestäneestä flunssasta!


#30 Pe, 18/04/2008 - 20:22 Otsikko : Galician valtakunnassa ei

Galician valtakunnassa ei passeja eikä kopioita kyselty, mutta eurooppalaisen sairaanhoitokortin näytin terveyskeskuksessa. Sain reseptin ja lääkkeille jäi hintaa huimat 34 senttiä!