Fuengirola

Kirjoittaja
Viesti
m1r4
Admin
Kirjoituksia: 2241
Liittynyt: 2006-07-03
Paikkakunta: Fuengirola
Tila: Kirjautuneena
Kirjoittanut m1r4 Ke, 16/08/2006 - 00:06.

Itse olen asunut jo vuosikausia Fuengirolassa, ja mielestäni tämä on aika kiva paikka. Kaupunki on kaunis, ja siitä todella pidetään huolta. Muutama sivulla oleva asuinalue saattaa olla vielä sellaista aluetta, jonne ei kannata mennä yksin pimeällä, mutta muuten koen Fuengirolan myös suhteellisen turvallisena paikkana. Tottakai ottaen huomioon, että maailmasta ei taida enää löytyä paikkaa missä ei yhtään rikollisuutta olisi.

Kaupungista löytyy lähes kaikki tarvittavat palvelut aina päivittäistavaroista hieman monimutkaisempiin juttuihin. Jos ei juuri kotinurkalta satu löytymään - ainakin lähettyviltä. Suuret kauppakeskukset ovat valitettavasti jostain syystä pysyneet kaikki kaupungin toisella laidalla kaupungin kuitenkin jatkuvasti levitessä nimenomaan toiseen suuntaan. Vielä sitä isoa kauppakeskusta tänne lähemmäs odotellessa.... Eye-wink

Huonona puolena löytyy näin äkkiä mietittynä ainoastaan se, että täällä todella on niin paljon suomalaisia, ettei espanjankieltä edes tarvitsisi. Aina tämäkään ei välttämättä ole huono puoli.

Täällä on varmasti paljon porukkaa ketkä asuu / on asunut Fuengirolassa... Mitä te olette mieltä kaupungista?

Tässä video Fuengirolasta



--

"Hyvin arvattu on puoliksi tiedetty..."




Kari
Kirjoituksia: 1465
Liittynyt: 2006-07-01
Paikkakunta: Fuengirola
Tila: Kirjautuneena
Ke, 16/08/2006 - 04:31 Otsikko : Fuengirolassa on puolensa

Henkilökohtaisesti pidän Fuengirolaa, Miran tavoin, tietyllä tavalla kivana paikkana asustella. Tökkiviä asioita on nopeasti ajatellen ainoastaan liikenneruuhkat - mutta niiden ajat ja tavat kun oppii tietämään ja tuntemaan, niin osaa ajoittaa menonsa tyystin muihin kellonaikoihin Eye-wink


--

"Lead, follow, or get out of the way"
-- Thomas Paine, "Common Sense"




bhajee
Kirjoituksia: 935
Liittynyt: 2006-08-01
Paikkakunta: Fuengirola / München
Tila: Kirjautuneena
Ke, 16/08/2006 - 07:32 Otsikko : Vietän (ainakin

Vietän (ainakin toistaiseksi) vain muutaman kuukauden vuodesta Fuengirolassa.

Kaupungin kauneudesta (noin arkkitehtoonisessa mielessä) olen kyllä vähän eri mieltä.. espanjalaiset nyt ei vaan ole arkkitehtuurin maailmanmestareita. Mutta ne vuoret ja meri ei olekaan heidän rakentamian Laughing out loud

Muuten kyllä pidän, jo aiemmin mainituista syistä. Kivempi kuin monet vastaavat paikat (Torreviejaankin olen tutustnut parin kuukauden ajan). Ja kaupungissa asuu jopa espanjalaisiakin.. Eye-wink

Fuengirolahan on aika pieni, uurelta osin pärjää jalkaisinkin, joten nuo ruuhkat ei ainakaan minua pahemmin haittaa (eikä ne ole pahojakaan verrattuna täkäläisiin, saksalaisen suurkaupungin, ruuhkiin).




Kirael
Kirjoituksia: 19
Liittynyt: 2007-03-08
Paikkakunta:
Tila: Ei kirjautunut
Ma, 12/03/2007 - 16:32 Otsikko : Ne pimeällä kartettavat asuinalueet?

Hei!
Voitko vielä kertoa, mitkä asuialueet ovat niitä vähemmän turvallisia...etten sitten vaan tietämättömyyttäni sellaisesta itselleni asuntoa hanki.
Kiitos tiedosta jo etukäteen! Smiling


--

*** Et voi elää menneessä etkä tulevassa - ainoa mahdollisuutesi on elää ja toimia tässä hetkessä. ***




Old Chap
Kirjoituksia: 2784
Liittynyt: 2006-07-13
Paikkakunta: Andalusia / Thaimaa
Tila: Kirjautuneena
Ma, 12/03/2007 - 17:36 Otsikko : Vastaan

Tuskin mikään alue on vähemmän turvallinen, mutta jos ajattelet rosvon tavoin, niin rötöstelet mieluimmin siellä, missä on helppoa rahaa ja tyhmiä ulkomaalaisia, jotka eivät aina tee edes rikosilmoitusta.

Mitä sivummalle menet, sitä rauhallisemmaksi rötöstelyn suhteen muuttuu. Katukuvassa on kyllä rosvon oloisia (suomalaisen silmin) tummatukkaisia mustanpuhuvia ja huonostikin pukeutuneita tyyppejä (paikallisia asukkaita), mutta ovat kaikki ystävällisiä.

Voit mielestäni asua surutta missä tahansa.

Hevosmiesten tietotoimiston asiantuntijat sitten varmaan seuraavaksi kumoavat kaiken tämän, mutta usko siihen asti. Eli saanet kuulla, miten missäkin on ihmisiä ryöstelty ja kohdeltu kaltoin etkä sen seurauksena uskalla enää asua missään.


--

Se että saa sanoa mitä haluaa on tärkeätä, mikäli mikään on.




mimosa
Kirjoituksia: 18
Liittynyt: 2007-02-20
Paikkakunta:
Tila: Ei kirjautunut
Ma, 12/03/2007 - 17:49 Otsikko : turvallinen maa

Minua ei lukuisten Espanjan-vuosien aikana ole ikinä ryöstetty tai uhkailtu, ei yöllä eikä päivällä, suurkaupungeissa tai maaseutukylissä. En jätä laukkua tyrkylle, ja yritän muistaa pitää sen suljettuna, mutta raivokasta puristustaktiikkaa tai kaulapusseja en myöskään harrasta. Taskuvarkauksista olen kuullut huhuja, ja Old Chapin tavoin uskoisin vorojen liikkuvan alueilla, joissa on paljon ihmisiä, ulkomaalaisia tai paikallisia.




guanche
Kirjoituksia: 615
Liittynyt: 2006-10-02
Paikkakunta: Mikä-mikä-maa
Tila: Ei kirjautunut
Ma, 12/03/2007 - 19:27 Otsikko : Minulle on ...

Minulle on tapahtunut Espanjan aikanani varmaan kaikki mitä yleensä voi tapahtua...heh ... niin ikäviä, kuin iloisiakin asioita. Onneksi, kuitenkin pääasiassa iloisia asioita, mutta 80-luvun alussa tulin ryöstetyksi Torremolinosissa, niin puti-puhtaaksi, että vain osa vaatteista jätettiin päälle Smiling En kuitenkaan syytä siitä Espanjaa, vaan itseäni... tyhmyyttäni kuljeskelin "rohkeana" paikoissa, missä ei yöaikaan kannattaisi kulkea... tyhmä, nuori ja uhmakas, kun olin. Vähät välitin viisaampien varoituksista... no hyvä puoli siinä oli, että sen jälkeen olen ottanut opikseni, vaikkakin kantapään kautta. Ei ole edes yritetty ryöstää sen jälkeen. Opin viisasta varovaisuutta Smiling


--

Sokeriton, raikas ja tehokas!




Ivanka
Kirjoituksia: 1471
Liittynyt: 2006-07-14
Paikkakunta:
Tila: Kirjautuneena
Ma, 12/03/2007 - 20:13 Otsikko : Siis kalsaritko jätettiin

Siis kalsaritko jätettiin vai ?
Ettei vaan olis ollut iloliemellä osuutta asiaan Smiling

Minua on aina Jumala suojellut, vaikka olen joskus ollut tuhannen juovuksissa ulkomailla.
Jumalalla riittää minun kanssani muutenkin erikoisen paljon tekemistä.
Olen sellainen säheltäjä välillä.

Kiitän päivittäin, että olen hengissä ja terveenä.


--

You can't teach a new mouse old clicks.




guanche
Kirjoituksia: 615
Liittynyt: 2006-10-02
Paikkakunta: Mikä-mikä-maa
Tila: Ei kirjautunut
Ma, 12/03/2007 - 20:35 Otsikko : ne jätettiin...

Just niin... kalsarit jätettiin ja shortsit... Niken lenkkarit meni, rahat ym. Suojelus oli minullakin silloin. Minua ei pahoinpidelty, ryöstettiin vain.


--

Sokeriton, raikas ja tehokas!




Ivanka
Kirjoituksia: 1471
Liittynyt: 2006-07-14
Paikkakunta:
Tila: Kirjautuneena
Ma, 12/03/2007 - 20:49 Otsikko : Mitä sä sitten teit

Mitä sä sitten teit ?

Kävelit kalsareissa pitkin kaupunkia? Oliko ne suomimallia, tuplasepaluksella ja pitkät.
Sellaiset kukonaskelkuvioiset ?

Menitkö poliisiasemalla ?

Oliko oikein passikin mukana ?


--

You can't teach a new mouse old clicks.




guanche
Kirjoituksia: 615
Liittynyt: 2006-10-02
Paikkakunta: Mikä-mikä-maa
Tila: Ei kirjautunut
Ma, 12/03/2007 - 21:00 Otsikko : kaikki meni ...

Teleksillä Suomesta rahaa Banco Hispano Americanoon... rahan siirto kesti 4 pv, siihen aikaan homma pelas hitaasti. Tuttavilla kävin syömässä. Poliisiasemalla kävin, mutta ei siitä mitään hyötyä ollut. Málagassa, Suomen konsulaatissa kävin myös... siitä ei ollut sen enempää hyötyä.. Kalsarit oli tyylikkäät... kyllä niillä kehtasi kävellä. Onneks oli silloin yö ja pääsin mukavasti hiippailemaan asuntooni, joka silloin oli hotelli, joten en kantanut avainta mukanani.


--

Sokeriton, raikas ja tehokas!




Ivanka
Kirjoituksia: 1471
Liittynyt: 2006-07-14
Paikkakunta:
Tila: Kirjautuneena
Ma, 12/03/2007 - 21:11 Otsikko : Miten ihmeessä sä sait ne

Miten ihmeessä sä sait ne rahat sieltä pankista kun ne ei tienneet, että sä olet Quanche Suomesta ?
Ei henkkareita, ei lenkkareita ?


--

You can't teach a new mouse old clicks.




guanche
Kirjoituksia: 615
Liittynyt: 2006-10-02
Paikkakunta: Mikä-mikä-maa
Tila: Ei kirjautunut
Ma, 12/03/2007 - 21:33 Otsikko : tiesihän ne...

Kyllä ne vaan ties, kuka mä oon Eye-wink


--

Sokeriton, raikas ja tehokas!




onnimanni01
Kirjoituksia: 1
Liittynyt: 2008-01-17
Paikkakunta: Salo
Tila: Ei kirjautunut
To, 17/01/2008 - 21:24 Otsikko : Asunto

Mites sieltä vois vuokrata sopivasti asunnon kuukaudex tai kolmex ?




Caperucita
Kirjoituksia: 41
Liittynyt: 2007-10-27
Paikkakunta: Helsinki
Tila: Ei kirjautunut
La, 19/01/2008 - 18:58 Otsikko : Voi kuulostaa hassulta,

Voi kuulostaa hassulta, mutta minusta Fuengirolassa ja muuallakin Espanjassa melkein parasta on se haju. Ihmiset ja kaikki muukin tuoksuu Espanjalle.

Aina kun meillä käy espanjalaisia asiakkaita koitan nauttia siitä tuoksusta... pitäisivät varmaan hiukan kajahtaneena, jos kertoisin. Saattaahan sitä ollakin.




suometar
Kirjoituksia: 1
Liittynyt: 2008-04-22
Paikkakunta: Raahe
Tila: Ei kirjautunut
Ti, 22/04/2008 - 20:09 Otsikko : Neuvoja, kiitos :-)

Heipä hei, ystävät rakkaat!

Tässä kun on tullut "harjoiteltua" työntekoa lähes koko pieni ikä, on yhä voimakkaammin noussut pintaan ajatus, että kun on vielä virtaa ja terveyttä, voisi tehdä muutakin kuin juosta tässä loputtomassa oravanpyörässä. Kipinä Fuengirolaan muuttamisesta ei ota sammuakseen, päinvastoin.

Olemme ihan realistisella pohjalla, -emme ole lähdössä seikkailemaan, emmekä lomalle, -haluaisimme tehdä töitä, melkein mitä vaan, (ammatteina meillä on toimistoala - numeron pyöritys - ja lehtipainoala) saadaksemme ruuan ja katon pään päälle, -vaikka aluksi vain muutamaksi kuukaudeksi.

Siksipä te, joilla on tietoa ja taitoa, neuvoisitteko meitä, mihin/keihin meidän täytyisi ottaa yhteyttä, jotta asiat alkaisivat rullaamaan. Mielellään näin alkuun suomenkielisiin immeisiin.
En tässä vaiheessa osaa kysyä enempää, mutta niitä varmaan riittää, kunhan joku avulias aatu sattuu tämän lukemaan ja suosiollisesti auttamaan. Smiling

Kiitos!