Lukuvuoden alku

Kas näin on kesä vierähtänyt nopeasti ja ruhtinaalliset 2 viikkoa oli jopa kesälomaa 
Heinäkuussa kävin pääsykokeissa Sevillassa jotta voisin jatkaa opintojani täällä Granadassa ja samalla työstää Sibelius Akatemian viimeistä tutkintoa paremmin. Pääsykokeet koostuivat kahdesta eri osiosta. Ensimmäisellä viikolla oli kokeet realiaineista. Tätä ei tarvinnut tehdä, jos oli lukion paperit. Lukion käynneenä jouduin tuossa vuoden alussa viemään todistukset Madridiin, jotta ne hyväksyttäisiin Espanjan papereihin.
Professori jolta saimme tiedot kyseisten papereiden viennistä ja operaatiosta, sanoi että ehdimme hyvin, jos viemme alkuvuodesta paperit Madridiin. Totuus oli kuitenkin toinen. Toukokuun lopulla jälleen kerran soittaessamme virastoon ja kysyessämme mikä on meidän papereiden tilanne oli vastus karu: ystäväni paperit olivat "hups" kadonneet (minun oli sentään tallessa) ja kuitenkin he käsittelivät vasta vuonna 2006 keväällä jätettyjä papereita. Siitä alkoikin mahdoton painostaminen kyseiseen virastoon. Soitimme lähes päivittäin virastolle ja häiritsimme virastotädin työskentelyä. No se kyllä tuotti lopulta tulosta. Ystäväni paperit löytyivät ja me molemmat saimme espanjalaiset paperit lukion ja musiikinalan papereista päivää ennen pääsykokeita. Ei siis mitenkään jäänyt hilkulle, mutta kuitenkin 
Pääsykokeet tehtiin ja samalla viikolla tuli tiedot hyväksytyistä. Siitä alkoi virallinen kesäloma, jonka ensin vietin kipeänä, kuten kuuliainen oppilas tekee
Elokuun alussa alkoivat oopperanäytelmän harjoitukset joita edelleen teemme. Kun elokuu vaihtui syyskuuhun alkoi matriculan tekeminen. Eli ei muuta kuin maanantai-aamuna kiltisti koululle hakemaan paperit mitkä piti täyttää ilmoittautumisesta lukuvuodelle. No ilmoittauduin sitten ensimmäiselle vuosikurssille, vaikka hajua ei todellakaan oikeasti ole, että mille vuosikurssille miun pitäis itteni sijoittaa. No sitä selvitellään sitten myöhemmin. Papereita oli yksi jos toinenkin täytettäväksi. Piti laittaa vanhempien henkilöllisyystunnuksia ja nimiä ja tottakai kaikki omat tiedot. En viitsinyt ruveta soittamaan isälleni, "isi hei, mikä on siun henkkarin loppuosa?" Isäni kun on normaallisti tähän aikaan voudesta tuolla pohjoisessa vaeltamassa.
No paperit jätettiin ja sitten seuraavien papereiden kimppuun. Kenet muuten haluat opettajaksesi? Niin ja haluatko vakuutuksen koulun puolelta (hurjat 1,12€)? niin ja tottakai sitten olisi vielä tämä lukuvuosimaksu. LUKUVUOSIMAKSU... voi herranen aika. Olin unohtanut kokonaan kyseisen maksun. Juu maksan maksan, antakaa vain se lasku
No lasku tuli ja ensimmäinen lukuvuosi maksoi sitten 455,94€ Pelkäsin oikeasti että suurempi lasku sieltä tulee, mutta selvisinkin suhteellisen pienellä laskulla. Ei muuta kuin soittamaan äidille. Äiti, voitko lainata 450€ että saan lukuvuoden maksettua. Viimeinen maksupäivä kun on perjantai ja opintotuesta sekä opintolainasta kun ei ole vielä tietoa milloin se tulee tilille. Onneksi äitini pystyi lainaamaan joten sain lukuvuoden maksettua. Nyt sitten pitäisi tehdä pari koetta tässä kuussa konservatoriolle ja odotella rahan tippumista tilille, jotta voin maksaa velkani äidille takaisin.
Lukuvuoden täydellä painamista mielenkiinolla odottaen, Willi (on muuten oikasti ihan lempinimeni) täältä Granadasta.
- Käyttäjän Willi blogi
- Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
kiva kuulla
Kiva kuulla taas siustaki!
Onpa hektistä tuo siun elämä!
Tollaset kuvaukset viihdyttää monia ja kertoo myös opiskelijoille mihin varautua.
Kyllä tämä on vähän
Kyllä tämä on vähän hektistä ollut. Sunnuntaina loppuu tältä erää harjoitukset, joten sitten on pieni hengähdystauko (toivottavasti).
Siltä vähän silmällä pitäen laitoin tuon tämänkertaisen blogin, josko siitä olisi toisille tuleville opiskelijoille apua ja tieto edes vähän.
Tuo mieheni painelee myös koulunpenkille monen vuoden jälkeen
Kävi ilmoittautumassa avoimen yliopiston puolelle ja aikoo lukea itselleen tittelin tuolta tietokonepuolelta, kun tuppaavat kaikki vaatimaan titteliä. Taitoa kun miehellä on alalle, kun on itseopiskellut, mutta aikoinaan jätti kesken opiskelut. Sitä oon tuossa potkinut että ota mene sinne kouluun ja lue ammattis loppuun
Kyllä mie töitä painan sittten sen edestä että saadaan kaikki maksettua. Täällä kun syksyn pääsykokeista 97% pääsee sisään
Oon oikeasti niin iloinen tuon mieheni puolesta että hän päätti lähteä lukemaan ammatin itelleen 
Hienoa!
Halaa sitä "ukkoas" niin että sen sukat pyörii jaloissa!
Kerrassaan hieno päätös aloittaa opiskelu uudestaan.
Minäkin rutistan...
...omaani
Meillä kulki vuosikausia muutoissa mukana muovikassi, jossa oli siipan graduntekele. Nyttemmin se on jo kadonnut jonnekin.
!!!
Mutta sain sen (siipan) sentään mukaani espanjankurssille
Mekin päästin tyttären kans espanjankielen intensiivikurssille:)
Eli 2 kertaa viikossa alkaen ensi viikolla.Mukavaa syksyä kaikille.
Tuulae, halataan halataan,
Tuulae, halataan halataan, ja monta kertaan päivässä
Se on niin hienoa, että mies aloitti uudelleen opintonsa 
PintorA, ai kuinka kivaa, kun sait siippas espanjankurssille mukaan
Yhdessä on meinaa paljon hauskempi opiskella 
Onnea Elämästä utelias
Intesiivikurssit on hauskoja ja niillä oppii hyvin kun on hyvä opettaja. Mukavaa syksyä myös sinne teille 
Kiitos ja sitä samaa sinne Willi & Mies :)
Nyt sit aloitetaan oikein opiskelu taas pitkästä aikaa.