Nautiskeleva Tokela – Mesón Agustin

Kirjoittaja
Viesti
Kirjoittanut Johan Toki Pe, 30/11/2007 - 12:45.

Tänään miehistöni jäsenen teki mieli liharuokaa ja päätimme suunnata kulkumme Torreblancaa kohti ja etsiä ihan vain jonkun mukavan näköisen ruokapaikan. Maleksimme katuja pitkin jalkauduttuamme autosta ja tähän sitten päädyimme. Sorruimme mukavan näköiseen ravintolaan ja mikäs meidän oli aluksi viihtyessä, toistemme seurahan oli sentään loistavaa…

Kumppani oli ollut tässä ravintolassa usein ennenkin ja muisteli paikan olevan aivan oivallinen ruokailupaikka, mutta jo alkuruokien laskeuduttua nenämme eteen ja niitä maistellessa alkoi epäilys hiipimään mieleen, on tainnut kokki tahi omistaja tässä paikassa vaihtua sitten kumppanin viime visiitin, tai minä olin vain tavallistakin vaativaisemmalla tuulella taas…



Ei
vain kerta kaikkiaan mikään oikein mennyt mielestäni kohdalleen. Ei palvelu, ei maut eikä miljöö sitten tarkemmin katsottuna kuitenkaan… Tosin tilapäisesti sijoitettu roskalava pilasi myös osittain merinäköalamme ja näin sokeita sitä joskus ensin ollaan, kun vain rupatellaan ja istutaan alas, eikä ajatella eikä katsota sen enempää ympärille - se hyvä seura kun saattaa joskus suorastaan sokaista...

Kumppani
onnistui kuitenkin olemaan edelleen komea - sekä hyvää seuraa, mutta tätä ruoka elämystä ja kokemusta en aivan heti taas kuitenkaan haluaisi.

Esittelen nyt kuitenkin:

Mesón Agustin Paseo Maritimo, Torreblanca

Kumppanin kommentti: Taytyy myontaa, etta paikan taso oli laskenut edellisesta kaynnistani noin vuosi sitten. Olisiko omistaja vaihtunut vai kokki suuttunut, tieda sitten. Onneksi eivat onnistuneet pilaamaan kapteeni Tokelan silmien loistetta keittionsa tuotteilla, vaikka yrittivatkin.

Kyllä tämän paikan varmaankin löytää tämän kyltin perusteella niin halutessaan…



Aluksi
jännitti, poistutaanko täältä tämän herran kanssa…

Vai tämän…



Alkuruokana
itse ”herra Tapolaa” eli Morcilla B. Arroz, nämähän ovat yleensä hyviä, mutta…

Kumppanin alkuruoka jälleen kerran nestemäisenä - eli Gazpacho Andaluza

Ja taas meidät ryöstettiin, sämpylät voin kera - joihin emme edes koskeneet, 3.80€.

Paletilla Cordero Leche - kuivaa ja sitkeää… Lisäksi en edes tajunnut tilaavani karitsaa, kun siitä en kuitenkaan missään tapauksessa edes pidä - vaikka lihaa muutoin ja lammastakin syön – oma vika.

Kumppanilta varastamani Entrecote, joka oli suhteellisen murea kuitenkin.



Postres
niminen sitruunajogurtti ei valitettavasti ollut sekään makuuni, onneksi emme tilanneet kahta…



Pacharan
oli kuitenkin kaikki standardit täyttävä, mutta eipä paljon enää hymyilyttänyt sekään!

Tässä ravintolassa meidät ryöstettiin mielestäni aivan totaalisesti. Hinta laatu ei kohdannut millään tasolla. Kahden hengen illallinen 77.10€ ja ei jäänyt kuin paha mieli! Kumppanilla oli tänään todella nirsoa seuraa, hyvitin kuitenkin myöhemmin - kuuraamalla veneen kantta... Eye-wink Rauha maassa ja ilmassa edelleen…

Tänne
emme taida kuitenkaan palata ainakaan ihan heti…



--

"Non, je ne regrette rien"
- Edith Piaf -


#1 Pe, 30/11/2007 - 14:18 Otsikko : hyva

no olipa kerrankin mukavaa lukea etten oo sitten ainut joka löytaa hyvannäköisiä heikon ruuan omaavia ravinteleita. leivistä en olisi maksanut jos en ole koskenu, olipa onni että patsaraani oli sentään nautinnollista.


--

lopussa lasketaan kuka on kerännyt eniten pisteitä

#2 Pe, 30/11/2007 - 19:33 Otsikko : Ihan söötin näköistä...

Taisi kuitenkin mättää makuelämys pahemman kerran.

Olisitte menneet siihen saksalaiseen...joku W:llä alkava muistaakseni...siellä on hyvää ruokaa...minun mielestäni.
Sen varmasti kaikki tietävät...on Torreblancan puolella jo.

Onneksi sentään oli hyvää seuraa!!!!!!!!!!!!!

Nyt jäi vaivaamaan sen paikan nimi....vanhuus ei tule todentotta yksin Eye-wink


--

Ahora o nunca!

#3 Pe, 30/11/2007 - 19:46 Otsikko : olisko ollut

saksalainen Wolfgang


#4 Pe, 30/11/2007 - 20:11 Otsikko : Kiitos Mujer

Pelastit minut rankalta miettimiseltä. Se oli just se Wolfgan...aika rasvaista ruokaa, mutta maistuvaa Eye-wink


--

Ahora o nunca!

#5 Pe, 30/11/2007 - 21:39 Otsikko : Sattuuhan näitä...

Sattuhan näitä aina joskus, itse kullekin... Smiling

Kokemusta saatiin jokatapauksessa ja tulihan kuitenkin syötyä! Minä olisin lähettänyt koko karitsan takaisin keittiöön, mutta kumppani uhrautui loistavasti syöttämällä minulle oman pihvinsä ja esti siten melkoisen Suomi - Espanja maaottelun jälleen... Eye-wink

Onko se Wolfgan se saman omistajan toinen ravintola, joka omistaa myös Ku Dammin, jossa on myös loistava ruoka?


--

"Non, je ne regrette rien"
- Edith Piaf -

#6 Pe, 30/11/2007 - 21:47 Otsikko : Fuengirolan...
--

Como se viené, como se va ... mikä laalaen tulloo se laalaen tulloo.. antaa tulla vua

#7 Pe, 30/11/2007 - 22:01 Otsikko : Johan...

Johan pahalla paiskasit... Eye-wink Pitääkö minun nyt käydä maistelemassa nuo kaikki - apua! Smiling

No eipä hommat ainakaan ihan heti lopu! Cool


--

"Non, je ne regrette rien"
- Edith Piaf -