Espanjalaisen nuoret esimerkillisiä?
puhutaanko nyt espanjalaisesta nuorisosta vai espanjassa asuvasta nuorisosta?
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja
Harmi, jos olet havainnut tuollaisen kehityksen suunnan. Itse olen pörrinyt täällä satunnaisesti 10 viime vuoden aikana 1-3 kk / vuosi, enkä ole tuollaista muutosta nuorison tavoissa havainnut. Vaimoni sanoisi tähän, että olen paatunut romantikko, enkä suostu sanomaan pahaa sanaa Espanjasta. Se ei pidä paikkaansa. Ajavat autojaan miten huvittaa, käyttävät koiriaan rannalla jne. Mutta verrattuna esimerkiksi oman pääkaupunkiseutumme nuorisoon, täkäläiset käyttäyvät hyvin. Eivät kuseksi keskelle katua (kuten meillä Rautatieaseman pääovilta alkaen mihin tahansa), pissiksiä näkyy paljon vähemmän täällä (jos se nyt on huonoa käytöstä olla pissis), muutenkin tuntuu, että täällä nuorilla on enemmän kunnioitusta vanhempia, vanhempiaan ja isovanhempiaan kohtaan. Pahinta on nämä viikonloppujuoputtelut, mutta nekin taitaa keskittyy Malagan ja lähiseudun kaupunkien ytimiin.
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja
Tottakai Espanjassakin on "nuorisojengejä" jotka pelottelevat ja rötöstelevät.
Vaikka suomalainen nuoriso on fiksumpaa kuin täkäläiset keski-ikäiset tai vanhemmat suomalaiset, hävivät he silti hieman espanjalaisille nuorille noin yleisesti ottaen.
Minusta Espanjassa on mukavaa juuri nuorten seuraaminen. Nuoret aikuiset toimivat lastenvahteina, auttavat abuelaa sekä abueloa enkä ole kenenkään tavannut haistattelevan tai huutelevan vieraille aikuisille, Suomessa sellaista tapahtuu ainakin kaupungeissa.
Nuoret nauravat ja ovat iloisia sekä hulluttelevat, hienoa.
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja
espanjalaisista nuorista.
Alakerran naapurimme jai leskeksi 2v sitten.Han kuten vaimonsa olivat koko ikansa olleet kovia duunareita,uhranneet omia mielitekoja ym.koska halusivat pojilleen paremmat oltavat.
Vanhemmat "avustivat" asunnon ostoissa(ne ovat uusia,ja yli 100 neliota),on
audit ja hondat,ja saatinpa vanhemmilta viela revittya rahat toimistotiloihin,
missa veljekset tekevat duuniaan.Ikaa kundeilla on tollaset 30v.
Aiti sitten kuoli,ja isa otti sen raskaasti.Mita teki pojat...no joo kyllahan se toinen valilla kuskasi isaansa psykkaan.Mutta kotonaan isa sai olla yksin,poikia ei ole tassa rapussa nakynyt.Ja viimeisin oli sitten etta sanoivat isalleen ,etta hankkii jonkun joka hanesta huolehtii,HE eivat siihen hommaan rupea.
Joten nyt on sitten isanta saanut "palkata" kotiavustajaa mutta nehan ei yleensa
tee kuin duunit,ei ne pida seuraa,ja se on sita mita han kaipaa.
Vaimo ei paassyt toteuttamaan suurinta unelmaansa, matkaa
Venetsiaan,kun lapset oli etuasemassa!
Nain tuli "PALKITTUA" nama vanhemmat,ja naita tapauksia on taalla useita.
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja
vanhempien avustus!!
Tämä on nyt vähän asian vierestä, kun en mitenkään niin hirveän nuori enää ole,
( peilissänikin asuu joku vanha nainen
) , mutta olen tilanteessa, jossa päivittäin pohdin kuinka paljon on oikeus ja velvollisuus auttaa, avustaa ja sekaantua ylipäätään iäkkään vanhemman asioihin.
Nuo tuiskun kertomuksessa olevat nuoret herrat kohtelevat isäänsä, ainakin kauempaa katsoen hieman arveluttavasti. Mutta, mutta, aina ei vanhuksetkaan halua , että heidän elämäänsä sekaannutaan, vaikka avuntarve olisikin aivan ilmeinen.
Ainakin omalta kohdaltani voin sanoa , että pikkusen on välillä huuli pyöreänä mitä minulta oikein odotetaan!!! Viestit on pikkusen ristiriitaisia.... Ja kun alkaa omankin olemisen kanssa olla joskus tekemistä, niin kahden huushollin asioiden hoitaminen on joskus kyseenalaista.
Ja kun kaikki KELA ym. asiat kolahtaa kohdalle ensikertaa , niin kyllä on monesti tuntunut , että lakimiehen taidot olisivat kyllä tarpeen!!!!
En halua valittaa, mutta haluaisin osata tehdä asiat oikein ja korrektisti, kenenkään yksilöllisyyttä loukkaamatta, vähättelemättä, enkä haluaisi ketään aliarvioida tai muuten masentaa.
Esim. sellainen asia , että lääkkeet (joita on aikaslailla) otetaan melkein oikein, saa minut huolestumaan , mutta kun en voi niitä olla suuhun laittamassa, niin täytyy vain toivoa parasta!!ja pelätä pahinta!!!
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja
ei tama minun "naapurini"lapsiltaan mitaan muuta toivo kuin etta joskus kavisivat
isansa luona,eika niin etta han joutuu aina menemaan heidan luokseen esim:
tapaamaan lapsenlapsiaan.
Tuntuu kuin isa olisi olemassa vain silloin kun pojat tarvitsevat jotain(rahaa!!!)
Mies kun oli tottunut vaimon eloaikana etta heilla oli PERHE, ja nyt han on yksinainen.
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja
Yksinäisyys on isällenikin varmaan vaikea asia, olivat äidin kanssa yli 50 vuotta kuin paita ja peppu!
Vaikka me lapset olemme hänen kanssaan ja seurana, niin emme pysty korvaamaan niitä vanhoja tuttuja ja ystäviä , emmehän edes monesti tiedä kenestä ja mistä hän puhuu, kun alkaa kertomaan vanhoista asioistaan.
Tosi tietysti meilläkin on , että työssä olijat eivät pysty käymään päivittäin tai edes viikoittain hänen luonaan, ja apua hänen on helpompi pyytää lapsenlapsilta, pääasia , että pyytää, esim. saunaseuraksi,
Isällä on käsi paketissa, kaatui 6.12 Americansissa, ja nyt vielä enemmän tuntee itsensä "kahlituksi" .
Olen lapsistaan ainoa tytär ja jotenkin ne hoitohommat on langenneet minulle, eikä siinä mitään, kyllähän ne asiat yleensä menee putkeen, mutta sitten välillä putkahtaa asioita, että en tiedä onko tämä totta vai tarua!!!!
Ja isämme on aika itsepäinen ja voimakastahtoinen henkilö, varmaankin hänellä on aika kova sopeutuminen vanhenemiseen ja pikkuhiljaa enemmän ja vähemmän luovutettaviin asioihin.!!!
Onneksi meillä kellään ei ole rahaa enemmän kuin toisella, niin sen perässä emme toisiamme kiusaa.
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja
Tuiskun kirjoittama tarinahan on kuin mistä tahansa tutusta suomalaisperheestä, eli Espanja Eurooppalaistuu.
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja
mutta yllatys on ollut mulle suuri,kun ennenvanhaan ihailtiin tata etelaeurooppalaisten perheiden yhteenkuuluvaisuutta ja nyt nayttaa monessa
perheessa pitavan paikkansa sanonta..
la familia es lo peor,cuando mas lejos mejor!
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja
Joku päivä sitten luin suomalaisesta lehdestä "tutkimustuloksen", jonka mukaan Euroopassa espanjalaiset auttavat vähiten lapsiaan!
Eniten auttivat, tottakai, suomalaiset.
Empä muista kuka, tai ketkä olivat tutkimuksen tehneet, mutta tuntuu tuloksista päätellen, että suomalaiset. Saas nähdä, löytääkö joku linkin ko uutiseen!
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja
Suomalainen koulu on paras!
http://www.diariosur.es/pg060108/prensa/noticias/Portada/200601/08/SUR-P...
Mutta kun luulen kuitenkin, että ei puhuta espanjalaisista vaan yleisesti kansainvälisestä koulutuksesta.
Ota huomioon, että oli maa mikä oli asukasluku on tärkeä tekijä!
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja
Don Bavarontti, hyvä juttu
Luulin, että vaan epsanjalaisilla on tommoiset edut!
Meinaan, et tääl ei pahemmin sossusta saa ...
TUISKULLA toimii sittenkin F5, pyörii tuolla viidakossa LOL
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja
Lisään oman mielipiteeni tapaan kohdella ikääntyneitä vanhempia,vanhemmat voivat katsoa peiliin ja ihmetellä löytyisikö sieltä syytä lasten käytökseen,tämä pätee kaikissa maissa,kotoahan ne tavat opitaan,ja jos ei opita, niin sitten ne tulee geeneissä.
Ps. mulla on mittarissa 60v.joten olen itsekin kohderyhmää,saas nähdä miten äijän loppupeleissä käy?
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja
että tänään onnistuin oman fotoni kanssa(edel.oli siis se minni8 foto,mut nyt sekin on ok) ja jos oikein TARKASTI luet olen myös löytänyt PISTEET a/o=nyt ä/ö.
mut on helkkarin hidas homma! joten jatkan vanhaan tyylin.
viidakon laki:ME JANE YOU TARZAN!
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja
Luulen, että nykyaikana on kaikki annettu liian helposti, koska ennen ei ollut mitään. Tämä pullamössönuoriso (ei kaikki) elää elämäänsä periaattella mulle kaikki ja heti. Ei oikein osata asettaa rajoja, koska niistä voi lapsi saada traumoja. Mistään ei tarvii ottaa vastuuta, kun äiti kuorii vielä kolmekymppisenä perunatkin lautaselle. Ison perheen etu on siinä, että siinä on opittava käyttämään myöskin tarvittaessa kyynärpäitä. Saa huomata ajoissa ettei raha puussa kasva. Työelämä alkaa mahdollisimman nuorena. On ihana huomata kun pojat tulee katsoon mua niin halataan, että luut rutisee ja suukottavat poskelle. Isän kans on tosin hieman totisempaa tuo tervehtiminen, mutta kyllä heistäkin näkemisen riemu välittyy.
Kyllä se totta on peilistä löytyy usein syyllinen. Pienenä pienet murheet ja isoina isommat.
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja
Joku voi väittää mun pentujen koulutusmetodia pitkälti vääräksikin, mutta mulla on pari kappaletta aikaansaavia teini-ikäisiä (15 ja 18) tyttäriä ja niitä on kasvatettu kuin koiria, joista mulla on enemmän kokemusta kuin lapsista!
Onhan tuo emäntä ollut tietenkin vähän tasoittamassa tietä, mutta väittäisin noin kohtuullisen hyvin hoitaneeni haulit himaan; molemmat osaavat tehdä ruokaa, kouluhommat toimii, koiranpojasta huolehditaan ja pennut on kakrusta lähtien saaneet kehuja asiallisesta käyttäytymisestään!
Vaikeuksiakin on kohtuullisessa määrin riittänyt varsinkin tämän teini-iän aikana, mutta ollaan me jonkinlaisella yhteisellä aallonpituudella saatu pysyttyä!
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja
Klikkasin tuota antamaasi linkkiä äsken. Huomasin, että tuntui tyttö huomanneen saman kuin minäkin. Itse kyllä systeemillä "Kyllä siperia opettaa", mutta ovathan oppineet työntekoa. Liika rahan jako ei ole koskaan oikein. Autan kyllä, mutta vain tositarpeessa.
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja









Hola!
Alussa minulla oli luulo. Siitä on jotakuinkin 5-6 vuotta, kun illuusio oli vielä päällä pääkopassani. Ihailin espanjalaista nuorisoa, ei seinillä grafiitteja, katulyhdyt, matalatkin Paseolla olivat ehjiä ja muutenkin käytös tuntui olevan ok.
Nyt tämä illuusio on haihtunut, onko siis jotain muuttunut?
Kaksi vuotta sitten alkoi roskakorit palaa, useita ympäristössämme. Kohteen alkoivat suureta, kauan paikoillaan olevat autot alkoivat nousta savuna ilmaan.
Seuraavana hakattiin mäsäksi 5 vuokraamon autoa, aivan identtisiä ja tietysti tuikattiin tuleen. Aloimme ihmetellä asiaa. Kyseessä ei tietenkään ollut mikään sattuma. Kiinnitimme 5-6 nuoren n. 15v likkumiseen alueilla, missä jotain tapahtui.
Päivänä muutamana vaimoni seurasi samaa joukkiota parvekkeelta. Porukka pyöri aivan läheisellä kadulla kohdetta etsien. Pian sopivasti kohdalle osui parkkeerava auto, jonka sivulasi oli auki.
Kuljettaja poistui läheisen portin taakse ja samalla avoimesta ikkunasta työnnettiin sytyke sisään. Komeasti alkoi savu tupruta auton penkistä.
Joukkio sai sittemmin vielä jotakin tuhoa aikaan, mutta lienee jäi kiinni!
Viime viikolla kuitenkin Benalmadenan petankkiporukan piiritti nuorisojoukko, joka käyttäytyi varsin uhkaavasti. Eräs jäsen heitti tiiliskivellä kohteenaan pelaaja. Joku sai soitettua poliisin paikalle ja takaa-ajon jälkeen ainakin jokunen kriminaali jäi kiinni.
Kuitenkin kaikitenkin, vaikka tässä tuli vähän höyryttyä, on Benalmadena/Arroyo uskomattoman turvallinen paikka, jossa tosi vähän tapahtuu ryöstöjä ja varkauksia. Toki aina, kaikkialla, on saalistajia!