Missä paras Espanjan kevät ja nettiyhteydet
Olen kiinnostuneena lukenut mielipteenvaihtoa siitä missä on Espanjan paras asuinpaikka. Ihan viisaaksi en ole tullut. Suunnitelmiini kuuluu olla maalis-hutikuu siellä jossakin. Mutta missä? Missä on kivat kelit siihen aikaan. Kanaria on tuntunut varmalta lajilta, mutta näkyvä hintataso mietityttää. Välimeren rannikon laajemmat mahdollisuudet maailman kokemiseen houkuttavat myös - mutta se sää. Olin Malagassa pari vuotta sitten pari viikkoa marraskuussa ja petyin koleuteen. Mutta miten on maalis-huhtikuu? Ja joku näillä sivuilla tiesi että teillä on siellä talvella KYLMÄ, etenkin sisätiloissa.
Onko Torreviejalla ja Fuengirolalla naapureineen olennaista eroa (paitsi ne vuoret)?
Millainen paikka on Mihas? (Fuessa olen käynytkin)
Halajan myös hankalaa asiaa: kahden kuukauden nettiyhteyttä (tai parin kolmen kuukauden, pikkusen maksan turhastakin jos vain järkevään hintaan saa). Onko tietoa, esim. toimivasta, sisätiloihin ulottuvasta WLANista, WiFistä tai 3G:stä, EDGEkin saattaa räntätä . Prepaid voi olla ratkaisu, mutta onko sellaisissa katollista nettipakettia? Käytän nettiä tavallisen surfauksen lisäksi radion kuunteluun ja mielellään myös puheluihin (uudet Nokian E ja N mallit toimii nettipuhelimina, samoin Skypen juuri lanseerama kapula).
Aurinkorannikko on paras paikka, mutta keväällä täällä on pirun kylmä ja epävakaista, marraskuussahan täällä on yleensä vielä 24 astetta, kuten oli viime viikollakin! Nyt on hieman viileämpää.
Nettiyhteysasioihin voin sanoa sen, että 2-3kk, EI ONNISTU ja prepaidilla voit unohtaa radion (ja videot jne).
Lue lisää sivuiltamme www.devspain.com ja etenkin sieltä FAQ-nappulan alta.

Kiitos vinkistä. Kurkkasin Fuengirola wirelesin ja Mobylnetin sivuja. Mobylenitillhän on lomalaiselle tarkoitettu siedettävän hintainen lyhytaikaiskäyttö 35 e/kk. Varteenotettava vaikka en päässyt niiden katekartalle. Lähetin kyselyn, saas nähdä millainen manana siellä on. Onko verkosta tietoa ja toimivuudesta?
Wirelesin sivu oli espanjaksi, ja pari vuotta sitten käymäni kahden viikon intensiivialkeiskurssi ei niin paljon päähän tarttunut, että oikein ymmärtäisin tekstiä. Kuvissa oli muutama WiFi ja yksi Free spotti. Sama kysymys: mitähän ne kattaa ja miten toimii? Free kai maksuton, mutta WiFi??
Kysyin millainen paikka on Mihas, olisi pitänyt kysyä Mijas? Korvakuulolla väärin tulkittu, mutta siellä on kuulemma EU-tuella rakennettu ilmainen kaupunkiverkko. Totta vai tarua? Ja siis millainen se kylä muuten on?
dewspainin referenssisivulta löysin palveluverkkolinkin - vaikuttava valikoima! Ja muutenkin tämä espanja.org on ollut niin antoisa, että meinaa jäädä yöunet liian vähiin juttuja lukiessa...
Että on keväällä kylmä? Pitääkö sitten kuitenkin valita Las Palmas?

Käyttelin viime keväänä Mobylnettiä odotellessani omaa DSL-liittymää.. parissakin asunnossa. Hätätilassa sitäkin voi käyttää (jos ylipäänsä onnistuu) - useimmiten raahasin sitten sen läppärin johonkin kuppilaan, jossa on ilmainen WLAN.

Hm... ehdin jo ihan innostua, tuntuikin melkein liian hyvältä, ja minkäs merkki se on?

terve Taspani,
Torrevieja paras paikka, ja 3g yhteyden saa prepaidina, on ehkä vähän hintava, mutta mitä se rahamiehelle meinaa.
t.seppo

Mun mielestä Yoigon 3G riittää kyllä ihan kaikkiin perustarpeisiin siellä missä se kuuluu. Max. 1,39e per päivä hintaa ei kai voi sanoa mitenkään kalliiksi, jos haluaa netin vain vähäksi aikaa ilman sitoumuksia. Toimi ainakin Sevillassa täydellä vauhdilla eli ei ongelmia minkään kanssa.
Fugessa ilmeisesti sen voi ostaa ilman ongelmia, Sevillassa täytyi tyytyä ostamaan liittymä ebaystä joltain hämärähemmolta, kun jostain syystä eivät vain suostuneet avaamaan ilman Nie-tunnusta.
Pacosissa käydessäni oli muuten ongelmana hirveä yhteyden pätkiminen. Hyppi kai verkosta toiseen jatkuvasti.

Torrevieja - voitko vähän perustella miksi se on paras? Muuta kuin suolajärven terveellisyys? Mites ne kevätlämpimät/kylmät?
Yoigon 3G : mielenkiintoista. Onko siinä jonkinlainen katto ettei hinta hurahda pilviin? Mikä tuo max. per päivä 1,39 on? Ruotsissa jossa asun myös ja Suomessa prepaidilla maksetaan kunnes rahat on loppu, ja nettikäytössä ne on äkkiä loppu. Ellei ole kattoa (enkä katollista nettipakettia prepaidiin näillä main tunne).

Yoigo on prepaid ja saa surffata niin paljon kuin haluaa, kunhan muistaa ladata saldoa kortille.

älä kysele Taspani sammakkomiehiltä, vaan katso faktaa sääasioista.
http://www.gaisma.com/en/dir/es-country.html
t. seppo

Mijasissa on tosiaan jonkinmoinen kaupungin verkko, mutta ei se sitä tarkoita, että mistá vaan noin vaan pääsee verkkoon. Sen olen kokeillut että kunnantaloa vastaapäätä olevilta kahvilan terasseilta pääsee kyllä ottamaan yhteyden ja ilmeisesti myös kotoa, jos sattuisi asumaan siinä suoraan kunnantaloataloa vastapäätä tai muuten Plaza Virgen de la Peña -keskusaukion ympärillä. Mutta itse kylässäkään ei todellakaan kaikkialta pääse siihen yhteyteen.
Kannattaa myös muistaa, että Mijas on pinta-alaltaan yksi Espanjan suurimpia kuntia, kunnantalo on ylhäällä Mijasin kylässä (n. 7km Fuengirolasta vuorille) ja toisaalta myös käytännóssä osaksi Fuengirolaa kasvanut Las Lagunasin alue on hallinnollisesti Mijasia ja Mijas Costa jatkuu pitkälle kohti Marbellaa. Enpä tiedä, mikä on etäisyys vaikka Calahondasta kylään, mutta pitkälti toista kymmentä kilometriä varmaan. Koko tällä alueella ei varmasti sitä verkkoa ole, joten pelkästään se, että osoitteessa lukee paikkakuntana Mijas ei riitä.
Sitä en epäile, etteikö Mijasin johdolla olisi asiasta kunnianhimoisia suunnitelmia, samoin Fuengirolassa, mutta niissä ilmaisen verkon tarjoamisissa on kai jotkut kilpailuviranomaisetkin laittaneet kapuloita rattaisiin.
Jos joku innostuu oikein tosissaan ottamaan selvää Mijasin verkkoyhteyksistä niin kunnalla on ollut vuosia VALTAVAN hyvä ulkomaalaisosasto, sellainen, jota Fuengirola Suvin johdolla vasta nyt pystyttelee. Mijasin extranjero numero on 952 58 90 11 ja sähköposti frd at mijas piste es.
Muuten Mijas on kaikin puolin hyvä paikka asua, Las Lagunasissa et edes huomaa olevasi Fuengirolan ulkopuolella, Mijas Costalla tarvit todennäköisesti auton liikkumiseen, sinne asti ei esim. paikallisjuna kulje, ja ylhäällä kylässä on pienen valkoisen andalusialaiskylän tunnelma, aasin kaviot kopisee katuun ja kukot kiekuu aamulla - mutta menoa ja tekemistä ei ole, kylässä voi talvella olla tosi hiljaista. Mutta bussilla pääsee Fuengirolaan joka tunti, päivällä puolen tunnin välein ja hintaa matkalle tulee noin euro. Suomalaisia kylässä asuu tietääkseni alle kymmenen, Costalla ja Calahondassa pilvin pimein.
Mijasin sää keväällä on tosiaan epävakainen, Fuengirolaan verrattuna ylhäällä kylässä lämpotila yleensä noin 3-4 astetta alempi, kylä on reilun 400m korkeudessa. Ja tuuli on vuorilla joskus sellainen, että saa miettiä että lentääköhän vaikka joku irronnut liikennemerkki päähän... Mutta ei sitä huonoa säätä kahta kuukautta kestä, muutama päivá kerrallaan korkeintaan.

Kiitos Kris perusteellisesta vastauksesta. Jospa joku analysoisi Torreviejan, Alicanten seudun rannikkotienoot ja Fugen samaan malliin. Sepolle (ja varmaan muillekin) tiedoksi, että olen katsonut Gizmaa kuin myös monia muitakin sääsivuja. Ne kertovat keskiarvoja, mutta ei sitä miten kostean kylmä tuuli puree luihin sisätiloissakin.Sellaisesta olen kuullut kerrottavan. Tarua vai totta?
Keskiarvojen perusteella olenkin taas taipumassa Kanarian suuntaan, siellä on luvassa lähipäiviksi kuusi astetta lämpimämpää kuin Aurinkorannikolle, marras-huhtikuusta nyt puhumattakaan. Mutta myös harmi kyllä joku sade- ja oikein tuulinen päiväkin ehtii viikon sisään.
En ole tulossa elämään ja asumaan, vaan viettämään pari leppoisaa lepokuukautta, lämpö on ikääntyvän miehen prostatalle poikaa - varsinkin jos ei ole saunaa tiedossa!!!
Mutta moni asia painaa valinnassa, muukin kuin sää. Esimerkiksi se, että Aurinkorannikolle pääsee junalla - terveisiä tuli taas Balista.

Se kylmä kostea sisätiloissa voi valitettavasti Aurinkorannikolla olla joskus tosiasia, mutta siitäkin selviää etsimällä asunnon, jossa on lämpöpumppu ja asuntokantaa on nykyään jo sen verran uudempaakin paljon tarjolla, että parvekkeen ovien alta ei kaikkialla tulle sisään.
Jos leppoisa lämmin on tärkein juttu ja aikaa pari talvikuukautta niin itse lähtisin Teneriffan eteläosaan. Siksi, että ilmasto on siellä varmin, Kanarialla on mantereeseen verrattuna paljon tasaisemmat lämpötilat koko vuoden. Etelään siksi, että Teneriffan pohjoisosissa on paljon pilvisempää ja sateisempaa, vaikka siellä onkin suurin osa saaren "oikeista" asukkaista. Etelä oli ennen turismia melkein autiomaata ja siellä on ehkä "kauheimmat" turistialueet, kauhealla tarkoitan sitä, että siellä on alueita, joista ei tahdo saada ravintolasta ruokaa espanjaa puhumalla ollenkaan ja perinteisiä kanarialaisia ryppyperunoita saa hakemalla hakea ja kaikki tuntuvat olevan vaan korkeintaan kahden viikon lomalla. Mutta aurinko paistaa suhteellisen varmasti, talvellakin, ja jos auto on käytössä niin aidompaa elämää pääsee etsimään heti kun huvittaa.
Teneriffalle siksi, että siellä on niin valtavasti nähtävää. Teide on elämys, Anagan alueella on mahtavia vaelluspaikkoja, Gomeralle pääsee retkelle hetkessä, pohjoisesta löytyy oikeitakin, ei pelkástään turistien asuttamia, kyliä ja kaupunkeja, luonto on upea, Mazcan kylä on kuin satukirjasta... Saarilla olen tosin vain lomaillut, en asunut, mutta Gran Canarialla, Teneriffalla ja Fuerteventuralla käytyäni olen ihastunut ehdottomasti nimen omaan Teneriffaan.
Missäs on kaikki Orkin canariot, kertokaa nyt mikä siellä saarilla on hienoa, muukin kuin aurinko!


Tarkoititko Masca ? Ensi kuussa palaan Teneriffalle ja Mascassakin voisi poiketa ajelulla.
http://www.viamichelin.es/viamichelin/esp/dyn/controller/mapPerformPage?...

Joo, tarkoitan, ota siitä nyt sitten kanarialaisten tai andalusialaisten puheesta selväá että onko siinä ässä vai zeta.
Mutta samaa kylää tarkoitan.
Saarella on ruotsinkielinen uruguailais suomalainen (ihan totta...) vaellusmatkailuyritys, joka tekee mm. sellaisia reissuja, että mennään bussilla Mascaan, kävellään vaelluspolkuja Barranco de Mascan rotkolaakso (mikähän olis oikeesti barranco suomeksi?) alas rannalle, jonne ei mitään muuta kautta pääsekään. Sieltä tulee sitten joku paatti hakemaan ja seilataan takaisin saaren eteläosaan. En nyt tähän hätään löydä niiden yhteystietoja, mutta jos haluat, niin saan ne kyllä käsiini. Muitakin hienoja vaellusreittejä ja Gomeran reissuja niiltä löytyy myös.
Hyvää matkaa Kanarialle Mille, vähän käy kateeksi, alan olla sen verran loman tarpeessa täällä jo.

Kuulostaa vähän saman tyyppiselle reissulle kuin Kreetalla Samaria-laakson vaellus. Se oli ihan kiva, mahtava luonto sielläkin ja vielä päälle sai nauraa saksalaisten kilparynnimiselle "kuka ekana laivassa". Eivät pöljät paljon maisemia tajunneet ihailla. Ehkei Berliinissä saa juosta kilpaa..
Tällä kertaa kuitenkin muu seurueeni on sen verran rajoittunutta, että vaeltelu saarella tapahtuu pääosin autolla ja katuja pitkin kävellen.

No täältä sitten kanarion näkövinkkeli:
Vanha juttu, mutta pitää paikkansa. Aurinkoa ja lämpöä, rantoja ja hyvää ruokaa.
Paljon nähtävää lyhyiden matkojen päässä ja helppo kierrellä halutessaan saarelta toiselle.
Suomalaisia ei pompi eteen joka nurkalta, mutta suomalaispaikkojakin löytyy. Viime keväänä kävin otuksen kanssa rantsussa jo ystävänpäivänä, joten ei tänne keväällä palellu. Upeita maisemia ja saaria joka makuun. Pikkukyliä ja suurempia kaupunkeja, joista valita asuinsijansa. Edullinen hintataso ja kaikki tarvittava piimästä lonkeroon
Harrastusmahdollisuuksia tanssista patikointiin.
Toimiva ja edullinen paikallisliikenteen verkko ja alennuksia residenteille saarten ja mantereen välisiin kulkuyhteyksiin. Kaunis kieli ja ystävällisiä ihmisiä!
Tervetuloa Espanjaan, tulit minne tahansa! 

Just nyt vähän halajan sinne Teneriffan varmaan aurinkoon. Sellainen on kuulemma täällä Gran Kanariallakin eteläpuolella, mutta vierastan sen ylenpalttista turstighettomeininkiä, Las Palmasissa on sentään tavallinen kaupunki - toivon. Tulin tänne puolen päivän aikaan, ja sen kuin pilvistyy ja viilenee, vaikka sääennusteen mukaan pilviä piti tulla vasta tiistaina.
On se niin väärin.
Ei silti, tuuli oli ihastuttavan lämmintä rantaraitilla pilvistä huolimatta.
Tiedoksi muillekin matkustavaisille, että Hotelli Reina Isabelissa kuuluu netti huoneen hintaan, mikä on paitsi ilahduttavaa melkein pakkokin kun ottaa huomioon mitä tämä maksaa.
Tiedätkö Vinski - tai joku muu - kaipaamistani kännykkänettiyhteyksistä. Yoigo ei näytä täällä toimivan ei ainakaan löytynyt tästä listasta: tähttp://www.turismodecanarias.com/sv/servicios_turista/medios_comunicacion.php
vai olisko yoigo jonkun näiden tuotenimi niinkuin Telefonicalla Moviestar???
Eli: kännykkäliittymä tai prepaid jolla voi kahden kuukauden visiitillä päästä nettiin siedettävään hintaan. Vuokra-asunnoissa nettiyhyteys näyttää olevan perin harvinaista.
Vinkkejä edullisista asunnoista otetaan vastaan myös, espanjaksi en ikävä kyllä (vielä) pysty asioimaan, englanti ja pohjoismaiset sujuu kyllä.
Hauskaa että aloittamani pulina tuo mielenkiintoisia vinkkejä mihin mennä. Olen siitä outo tapaus ettei golf oikein kiinnosta. Eikä kapakoissa luuhaaminen. Mitäs muuta täällä tekisi? Sama kysymys koskee Välimeren rantakyliä jos sinne kuitenkin päätyisin. Olen tässä vaiheessa jossa kumppani toivoisi minulle vain yhtä kättä "on the other hand... and on the other hand" pohdinnan lopettamiseksi.

Ei oo Vinski nettiekspertti. Meillä on ihan tavallinen telefonican ADSL. Siihen mun tietsikkatietämys päättyykin.
Vai olet saarella! Mukavaa lomaa ja toivotaan kauniita ilmoja. Jos sinulla on aikaa ja mahdollisuutta, niin kiertele hiukan saarta ja katsasta olisko tästä uudeksi kotipaikaksi... Ja etelänpää löytyy toki muutakin kuin "turistighettoja". Vecindario kaakkoisrannalla on sopivan matkan päässä sekä etelän rannoista että Palmasin hulinasta. Arguineguín etelärannalla ei myöskään ole pahimpia turistirysiä, paikallista asutusta on ihan mukavasti.
Ja mitä outoa on siinä ettei golf kiinnosta? (Sori golfarit) Aikas tyhjänpäiväinen laji loppupelissä... Kuten kapakoissa luuhaminenkin 

Tervehdys,
Luulisin, että jos ihminen haluaa tutustua Espanjaan. Täytyisi mennä Madrid tai Barcelona ja sitten hiukka Sevilla, Granada, Merida, Coruña, Salamanca jne.
Ei nämä meidän asuttamat turisti paikat oikein kerro Espanjasta muuta kuin "Una cerveza, pls (por favor) tai oliko se cereza (kirsikka) LOL.
Oikeata Espanjaa ei varmasti löydetä Funkusta - Mijaksesta; yleensäkään Costalta tai saarilta.
Ym. paikkoihin niin rannikolla kuin saarillakin kokoontuvat eri maiden yhteisöt ja kukaan ei tiedä Espanjasta mitään. English bar; fish and chips ja suomalaiset hernerokkaa jne... l. kaikki maansa tavoilla ja meidän espanjalaisten kulttuurista harva välittää.
Tiedän ja tunnen monia ihmisiä (kaiken maalaisia, huom. en puhu kotimaastani), jotka ovat todella integroituneet tänne.
Valitettavasti täytyy myöntää, että niitä on harvoja. Ihmiselle on helpompaa jatkaa vain omia kulttuuritapojaan "kamujensa" kanssa ennen kuin sopeutua uusiin asioihin ja tapakulttuuriin.
No, se siitä. Lopputulos on kuitenkin, että moni palaa omaan kotimaahansa suurin esim. on hispano americanos.
Ps. Funkuille tiedoksi, Eroskin yläkerassa toimii Wifi tosi hyvin

Ainakin Yoigon nettisivujen perusteella pitäisi toimia:
http://yoigo.com/servicios/cobertura.php
Olen yli vuoden ollut Yoigon asiakkaana Vodafonen ja muitten Timofonicoiden jälkeen ja erittäin tyytyväisenä.
Kiitos bochorno, erittäin pätevä kirjoitus !
Latinoiden paluu kotimaahansa on luonnollista. He ovat lähinnä taloudellisista syistä Espanjassa, toisin kuin esim. eurooppalaiset maahanmuuttajat. Omien havaintojeni mukaan kuitenkin latinotkin, etenkin espanjalaisten suorat jälkeläiset viihtyvät paremmin tällä puolen merta. Ainakin niin kauan kun Hugo Chavez, Evo Morales, Fidel Castro ja muut neropäät dominoivat heitä tyhmempiään siellä. Ehkä collat palaavat herkemmin Etelä-Amerikkaan, jos se on mahdollista.. en tiedä.

Kiitos Christina linkistä. Näkyy yoigo tännekin ulottuvan, ja ehkä sille prepaidille löytyy käyttöä tämän kevään jälkeen jossain aivan muussa osassa Espanjaa.
bochorno on tietysti ihan oikeassa, kuitenkin siitä lähtökohdasta että maahan tulijan tavoite on tutustua maahan ja kansaan kuvailemallasi tavalla. Sitäkin olen harrastanut, voi olla että harrastan joskus Espanjassakin. Mutta nyt juuri tavoitteeni on löytää kohtuuhintainen ja kohtuulämpöinen paikka asua nuo pari kuukautta, ja silti pysyä perillä siitä mitä muissa kiintopisteissäni tapahtuu. Muut tarpeeni saan tyydytettyä mökillä Suomessa ja muun ajan vuodesta kotikulmilla Tukholmassa. Kahden kuukauden pyrähdyksen osalta opintohimoni rajoittuu espanjan alkeiden pahimpien karikoiden ylittämiseen. Saas nähdä kuinka äijän käy.
...Jos leppoisa lämmin on tärkein juttu ja aikaa pari talvikuukautta niin itse lähtisin Teneriffan eteläosaan...
Kanariallako talvella lämmintä? Mielestäni Kanarialla on "aina kylmä", Aurinkorannikolla on sentään kesällä lämmintä.
Jos talvella haluaa lämpimään, niin sitten pitää mennä pari-kolme tuhatta kilometriä etelämpään eikä jäädä Kararialle.

Hih... hauskasti sanottu. Jos Kanariaa ja Aurinkorannikkoa talvikuukausina verrataan, niin se nyt ei vaan ole makuasia, että Kanarialla on reilusti lämpimämpää. Se on tosiasia 

Palaisin vielä tuohon ilmaisen netin käyttöön. Tarvitsen itse nettiä lähinnä sähköposteihin ja joihinkin aikataulusivustoihin jne vuosittain n 3 vkoa Fuengirolassa ja pari viikkoa Barcelonan pohjoispuolella Caldes d'Estrac'issa. Myös Suomen puhelut pitäisi saada sekä soitettua että vastaanotettua kohtuuhintaan. Olen surffaillut (lähes) kaikki mahdolliset suomalaiset ja ulkomaiset operaattorit, joihin olen hauissani törmannyt, mutta tuo Yoigon 3G kuulostaa nyt parhaalta löytämältäni.
Olisiko jollakulla aikaa/halua/energiaa selittää kädestä pitäen, mitä tarvitsen; 3G-puhelimen? Mokkulan liitettäväksi läppäriin? Jne. Mistä Yoigon saa Fuengirolassa ostettua ja onko se ihan "esinekauppaa" vai tarvitaanko jokin sopimus?
Ja jos tuon nettiyhteyden saa toimimaan, millainen yhdistelmä syntyisi skypen uuden kännyn kanssa?
Entä onko kukaan kokeillut Miramarin ostoskeskuksen ravintola-alueen ilmaista WLANia? Sijainti olisi meille tosi hyvä, mutta uskaltaisiko sen varaan jättää työasioiden hoidon? Mitään suuria liikesalaisuuksia ei sähköpostissa kulje, mutta tietty varmuus toimivuudesta pitäisi olla.
Ja sitten vielä tuosta kattavuudesta. Yoigon sivuilta löysin kyllä Caldes d'Estrac'in, mutta pitäisikö siinä olla jokin pampula osoittamassa, että toimii siellä...

Yoigon saanee Phone Housesta (esim. Miramarissa). Käsittääkseni prepaid-liittymäkin vaatii nykyään rekisteröinnin eli hlöpaperit pitää olla.

Sähköposti ja netin luku sujuu hyvin gprs-puhelimella, 3G:llä voit soittaa skypellä tai wifi-puheluita.
Mokkulaa tarvitaan vain jos haluaat lojua pitään netissä ja tarvitse samaan aikaan puhelinta muuhun.
Mökillä Porvoissa tuli kyllä puhelu läpi kesken netin lkemisenkin, mutta ulos en rohjennut ryttiää soittaa.
Käytä orgin haku-linkkiä ja hae sanaalla yoigo, niin lisätietoa löytyy

Tuli pikku hoppu lounaalle, siksi edellinen viesti meni pikku kiharalle. Anteeks. Olen myös katsellut Skypen uutta nettikännykkää, mutta en ole vielä keksinyt miksi se olisi "oikeaa" kännykkää parempi. Uusi Nokia E51 on saanut täällä Ruotsissa alan lehdessä erinomaiset arvostelut. Ainoa moite oli, että se on niin tylsän näköinen. Mutta E-sarja kuuluu olevan yrityskäyttöön rakennettu, ja tarkoitus on että se ei tavallisia kuluttajia niin kiinnostaisikaan, vaan että nämä uhraisivat rahansa kalliimpiin N-sarjan vempaimiin. Så här i Sverige. E51 maksaa täällä alle 3000 kr eli alle 300 euroa, muut samantasoiset kapulat maksavat ainakin tuhat kruunua eli sata euroa enemmän. Skypen kännykkä on halvempi, mutta ei varmaankaan pärjää laadussa. E51 on siis 3G kännykkkä, jossa on WLAN-toiminto, eli sillä voi soittaa suoraan netin kautta Skype-puheluita, tai sitten wifi-alueilla langattomassa verkossa. Ilman WLAN toiintoja olevia Nokian 3G puhelimia on toki myös, mutta miksi ostaa huonomman kun saa paremman halvemmalla.
Kumpaakaan (Skype-känny/NokiaE51) en ole vielä käytännössä kokeilut. Onko joku?

Suomessa tulee soitettua ulkomaanpuhelut Telealen ulkomaanpuhelutunnuksella 99533, kun hinnat ovat tosi halpoja (kertokaa, jos halvempiakin löytyy!).
Mahtaako olla jokin vastaava numerosarja, joka kannattaa ottaa eteen pelkän plussan sijaan, kun soittaa ulkomaille Espanjasta joko suomalaisella kännykällä tai Espanjalaisella prepaid-liittymällä?

Locutorioista voi ostaa puhelinkortteja (joilla voi soittaa kiinteistä, kännyköistä ja kopeista) Suomeen hintaan 2-3 cnt / min. Siis 5 euron kortilla pulisee kiinteästä kiinteään 2 h 45 min.

kaytan kotona Happy Cardia,joka veloittaa puheluistani tietyn summan,mutta Ono(meidan linja) veloittaa sitten lisaksi naista ulkomaanpuheluista takalaisen paikallispuhelumaksun.mutta kuitenkin on halpaa verrattuna mita puhelut Suomeen aikanaan maksoivat.

Moi Vinski,
Tuosta puhelinkortista heräsi kysymys. Eli miten soitetaan kännykästä Suomeen sen puhelinkortin kanssa. Hinta varmaan silloin on jotain toista kuin 2-3 cnt/min. Ja varmaankin pitää olla paikallinen liittymä vai kuinka?
Kuvastasi muuten, aikaisemmin katsoin, että kudot jotain siinä mutta nyt kun katsoin lähempää niin koirahan se siinä on, eikä ilmeisesti kutimissa 

Ulkomaille soittaminen Cubion kautta halvempaa,jopa kännyköihin. Vaatii rekisteröimisen kylläkin.
http://main.cubio.fi/index.php Vertailkaa hintoja.

En oo ihan varma, mut luulisin, et tarvii olla espanjalainen kännykkäliittymä. Siinä soitetaan ensin kortissa olevaan puhelinnumeroon, sit näppäillään kortissa oleva PIN-koodi ja sit puhelinnumero, johon haluaa soittaa. Kortissa on eri numero, jos soittaa kännykästä tai jos soittaaa kiinteästä.
Kalliimpi se tietysti on kännykästä kuin kiinteästä. Hintatietoja eri korteista löytyy:
http://tarjetastelefonicas.geomundos.com/index.php?action=compararTarifa...
Aika hauska toi kudin-hässäkkä, sillä koira ei tosiaan oo kutimissa, mutta just sain sille valmiiksi villapaita ja -housusetin! 

Entä onko kukaan kokeillut Miramarin ostoskeskuksen ravintola-alueen ilmaista WLANia? Sijainti olisi meille tosi hyvä, mutta uskaltaisiko sen varaan jättää työasioiden hoidon? Mitään suuria liikesalaisuuksia ei sähköpostissa kulje, mutta tietty varmuus toimivuudesta pitäisi olla.
Olemme käyttäneen Miramarin 3.krr langatonta verkkoa muutamia kertoja. En kyllä työasioita uskaltais jättää sen varaan.. Syksyllä se toimi ihan hyvin, mutta tän vuoden puolella se on ollut tosi hidas, ja hermot kerkee mennä ennekö sivut aukee. Sitten vielä tulee ilmotus, että "sivua ei voi näyttää. liian korkea käyttöaste!"

Kiitos Vinski hyvästä linkistä! Mahtaakohan mikään noista toimia myös datakorttina eli siten, että sillä pääsisi nettiin?
P.S. Mihin koira tarvitsee neuleasua Kanarialla? Näyttää jonkinlaiselta terrieriltä. Itselläni on amerikankarvatonterrieri, joka kyllä tarvitsee vaatetta Suomen talvessa, mutta Espanjassa ajattelin antaa sen kyllä nakuilla!

Olepa hyvä, mampu! En osaa nettijutuista sen paremmin sanoa...
P.S. Koira on Ratonero bodeguero andaluz elikkäs Andalusian rottaterrieri ja tarttee paitulia esim. kun isännän kanssa pyörähdetään joskus iltaisin vuorillapäin ravintolassa syömässä ja koiruli jää autoon. Illalla on vilpoisaa, etenkin vuorilla, ja koiruudelta kun puuttuu alusvilla!
Muuten kyllä mennään ihan au naturel! 

Ilmankos pisti silmään tuo suloinen rottis! Omanikin on rottaterrieri, mutta vain sin pelo! Pakko oli heti googlettaa tuo Andalucian rotu ja kovinpa näytti tutulta. Koska näyttää olevan myös samaa kokoluokkaa, kysynkin, oletko lentänyt rottiksesi kanssa Air Finlandilla tai Air Berlinillä, joilla kumpaisellakin 6 kg painoraja matkustamoon? Mitenhän usein punnitsevat ja jättävätkö kentälle, jos hieman ylittää painorajat?
Netti/puhelinkeskusteluun vielä kysymys:
Olisiko kokemuksia Data SIM korteista kellään?

Ei oo otus lentäny ku Finnairilla, ja silloinkin meni ruuman puolelle. Painoi kopan kanssa yht. 8 kg. Kyllä ainakin Finnairilla punnittiin ennen kuin maksettiin piletti, koska hinta tulee painon mukaan.

Sevilla lienee kyllä Espanjan lämpimimpiä kolkkia.
Uutisissa ja netissä lämpötilat näyttävät koko ajan ylimpiä Espanjassa. Sevillassa ei myöskään ole merta, joten tuulista ei ole pelkoa.
Hyvin lämmintä on ollut, useampana päivänä maaliskuussa olen saanut bikinit päällä makoilla ja välillä meinaa tulla kuuma shortseissakin. Kokonaisuutena tänä vuonna on satanut vain muutamina päivinä ja yleisesti ottaen jo helmikuussa oli suhteellisen lämmintä. Joinakin päivinä hellettäkin.
Liittynyt: 2007-12-13
Paikkakunta: Tukholma/Akalla, Porvoo/Emäsalo