Goan matka - jatkoa 2.

Kirjoittanut Suoratukka Ma, 17/12/2007 - 17:46. Kommentteja: 0
Tagit:
Käyttäjän Suoratukka kuva

Bussimatka kentältä kestää yli tunnin noihin kolmeen kylään - pohjoiseen,
Candolim, Calangute, Baga, joihin turistit yleensä majoittuvat.
Nyt oli yö ja ihmeen hiljaista.

Jos olisi ollut päivä, olisi ollut tosi erilaista:
Ihmisiä, autoja, motskareita, tuk-tukeja, kaiken maailman kotteroita,
pörinää, kilinää, tööttäyksiä, hurjia ohituksia, tuoksuja, värejä, hikeä (omaa),
menoa ja vilskettä joka suuntaan, mutkia kapeassa tiessä
Puita, puskia, pensaita, vettä, kalasatama (uhh, mikä lemu).

Hotellin johtaja oli pulska setä, josta en ensin saanut selvää, mutta
olikin ihan symppis.
Sain/saimme ison huoneen Takapihalle, kuten ensin luulin. Mutta oli sielläkin
ihan hyvät näkymät.

Oven ulkopuolella päivysti 2 elukkaa, n. 4cm pitkiä - heinäsirkkoja?
No, perskuta, sisällä kökötti yksi samanlainen.
Tutkin hänen olemustaan tarkemmin - ei se oikein torakka ollut.
Pikkuisen paperilla tuuppasin ja se hypähti. Hui.
Hellävaraisesti hyppyytin hänet ulos parvekkeelle: "Tuti siellä".

Seuraavat kuvat on otettu parvekkeelta.

GoaGoa

GoaGoa

GoaGoa

GoaGoa

GoaGoa

Tässä portti, josta mentiin kylätielle. Portilla oli vartija.

Hotelli kadun puolelta katsottunaHotelli kadun puolelta katsottuna

Hotellin sisäpiha. Talo oli U:n muotoinen, keskellä kulkee kävelykuja, joka on katettu jollain köynnökselläHotellin sisäpiha. Talo oli U:n muotoinen, keskellä kulkee kävelykuja, joka on katettu jollain köynnöksellä

Nämä ruukut vartioivat oveni oikealla puolellaNämä ruukut vartioivat oveni oikealla puolella

Ja eräänä päivänä sängylläni "istui" gobra. Huuu-Uuu.
Siivoojapojan käsityötä. Smiling

Kylppäri oli kauniisti kaakeloitu

Hiukan vaatteita leviteltyäni, menin nukkumaan. Tai niinhän mä luulin.
Kamala meteli: varikset raakkui, heinäsirkat siritteli kuin viimeistä päivää,
joku "huilu"lintu vihelteli sekaan ja tietty koirat haukkui.
Nuku siinä nyt sitten. Heh.

jatkuu....