Henkilö jakamaan asunto 2009 tammikuusta äidin ja pojan kanssa?

Kirjoittaja
Viesti
Kirjoittanut Äiti 29v ja Lapsi 5v Ma, 04/02/2008 - 00:27.

Olisikohan kukaan kiinnostunut ns. "muuttamaan kanssamme Espanjaan?"
Kaksin aina helpompi pähkäillä ja oppia uutta? Smiling
Minä olen eläkkeellä oleva 29v. äiti ja minulla on 5v. poika joka tulisi mukanani Espanjaan.
Me mahdumme asumaan yhdessä huoneessa kahdestaan tai sitten olisi vaihtoehtona että minulla ja pojallani olisi omat huoneet.
Mihin ratkaisuun sitten päädyttäisiin.
Kiva olisi etsiä kämppää yhdessä ja tutustua uuteen maahan eli samalla etsinnässä uusi kaveri jopa ystävä Smiling

Huom,, kaikki yksinelävät naiset lapsensa kanssa, muutetaan yhdessä? Smiling
Vielä selvennykseksi, olen hetero ja normaali Suomalainen nainen, siisti, fiksu ja hyvää keskustelu seuraa.

Torreviejan ja Fuengirolan alueet kiinnostavat, ei vielä päätöstä sen suhteen kumpi olisikaan parempi.
Tammikuun alusta 2009 voisi olla mahdollista vaihtaa "maata" ja aluksi menisimme noin puoleksi vuodeksi.
Mahdollisesti jopa kesän 2008 jälkeen/kesällä voisimme lähteä.

Otathan yhteyttä Smiling
Myös jos sinulla on tarjota hyvää asuntoa jommasta kummasta kaupungista.
Tarjoa luotettavalle pienelle perheelle.

Minä olen tosiaan vasta aloittanut pähkäilyt uuteen maahan muuttamisen suhteen ja kartoittelen mahdollisuuksia.



#1 Ma, 04/02/2008 - 23:09 Otsikko : Olen muuttamassa vuodeksi

Olen muuttamassa vuodeksi Fuengirolaan elo-syyskuussa ja kämppis on haussa. Pidän lapsista eikä minua ei haittaisi yhtään vaikka samassa kämpässä asuisi 5v poika. Se on sitten eri asia, uskallatko muuttaa lapsesi kanssa samaan kämppään välivuotta viettävän 18v abiturientin kanssa Laughing out loud


--

La vida es una aventura y hay que vivirla.

#2 Ti, 05/02/2008 - 00:25 Otsikko : hei

iällä ei ole väliä Smiling
itsekin ollut joskus 18vuotias ja itseasiassa asustelin silloin hetken aikaa Hollannissa siskoni luona.
olen vain pähkäillyt että itse taidan suunnata tuonne Torreviejan alueelle plus olen pähkäillyt oloni kestoa, saattaa olla että menisimmekin aluksi ihan vain 1-3kk fiilistelemään Espanjalaista oloa.
aiemmin sanomani 6kk ei siis pakosti toteutuisikaan..
eli moni asia on vielä auki, sinun ja minun kohdalla esteeksi tulee kaupunki jos tosiaan menen Torreviejen alueelle.
mutta,mutta, mikään ei ole vielä varmaa Smiling


#3 Su, 30/03/2008 - 07:29 Otsikko : Heips, vieläkö

Heips,

vieläkö suunnittelet Torreviejaan lähtöä?

Itselläni vaihtoehtona juuri Fuengirola tai Torrevieja,
nyt kallistumassa Torreviejaan päin.

Olen just miettinyt ettei oisi matkaseura paha ajatus lain,
voisi tosiaan yhdessä pähkäillä asioita.

Itse ajattelin lähteä 10/2008 kahden pienokaisen kanssa,
silloin 3 ja 4 vuotiaat. Asumme muuten Vantaalla mekin Smiling

Yritin laittaa sulle viestiä, mutta sulla on pois päältä ne.
Joten josko sua vielä kiinnostaa eli olet matkakumppania vailla ota ihmeessä yhteyttä. Ja muutenkin, sillä ei kai haittaa olla tuttuja jo valmiiksikin jos molemmat Torreviejaan mennään, ja muutenkin
matkan suunnittelussa.

Mami meidän perheessä on 42v. Smiling


#4 Su, 13/04/2008 - 17:52 Otsikko : hei miau

Olen tässä suunnitellut lähtöä espanjaan kohta 3 vuotiaan tyttäreni kanssa. Henkilö jolle vastasit, on varmasti myös lähdössä ja suunnitelin kin lähtöä juuri hänen kanssaan ensin. Enää en ole kuitenkaan saanut yhteyttä tähän äiti 29:n jne. Ehkä hän muutti mieltään tai jotain sattui, en tiedä ja huolissanikin olin...

Joka tapauksessa olen siis itsekin tällainen nuorehko äiti 29 vuotias. Smiling
Ensi talvea en halua enää asua suomessa terveydellisistä syistä ja muutenkin tahdon nähdä maailmaa vielä kun lastakaan ei sido koulunkännit yms.

Matkaseura tai jonkinlainen "turva" olisi kiva saada toisesta äidistä. Olin ajatellut juuri ensi syksynä lähteväni tai VIIMEISTÄÄN joulun jälkeen, siis ehdoton deadline:)

Jos tahdot jutella enemmän, ilmoittele ihmeessä itsestäsi!


#5 Su, 15/06/2008 - 20:23 Otsikko : heippa

Olisin kysellyt joko on asuinkumppania löytynyt? itse olen ajatellut muuttaa tyttäreni kanssa Fuengirolaan vuodenlopussa/vuoden alussa, Tytär on kohta 6 vuotias, ja siellä päin ei asunnot kovin halpoja tunnu olevan, ja muutenkin olisi mukavaa saada seuraa kun vieraaseen maahan ollaan tulossa. Ilmoita ihmeessä jos vielä teillä on haku päällä. Koska itse myös mielummin muuttaisin samassa elämäntilanteessa olevan henkilön/henkilöiden kanssa asumaan, jos vaan sopiva löytyy. Paljon on vielä asioita hoidettavana sinne päin, niin olisi mukavaa selvitellä asioita jonkun toisen aikuisen kanssa ja mahdollisesti myöskin ystävystyä.

Terveisin: Jenni