Kannattaako lähettää tavaroita?

Kirjoittaja
Viesti
Kirjoittanut Tulppu Pe, 14/03/2008 - 23:33.

Eli 45 päivän päästä muutto Espanjaan edessä Smiling Jotenkin kummasti on vuosien varrella tuota tavaraa kertynyt ja tuumailenkin tässä, että kuinka paljon sitä ottaisi mukaan. Huonekaluista olen päässyt jo melkeen eroon, joten niitä en ole mukaan raahaamassa. Kuitenkaan tuo lentoyhtiöiden sallima 20 kg ei ihan riitä. Pari taulua ja Marimekon verhot muun muassa tulee mukaan ja joitakin keittiökapistuksia. Yhteensä varmaan n. 50-60 kg haluaisin mukanani viedä.

Onko kokemuksia tämmöisestä pienimuotoisesta muutosta? Kerran mulla oli n. 30 kg ylipainoa, enkä joutunut maksamaan mitään ylimääräistä, mutta ei varmaan tämmöseen tuuriin voi aina luottaa Smiling Joitain kiireettömämpiä juttuja jätän varmaan kavereille, tuovat sitten joskus, kun tulevat moikkaamaan.



#1 Pe, 14/03/2008 - 23:48 Otsikko : itse tein ennen muuttoani tanne

niin etta pistin postin kautta paketteja tulevaan osoitteeseen(n10kg/paku) .Veikkoni sitten ilmoitti aina kun "lahetys" oli tullut perille. Tosin en tieda tanapaivana postin hintoja Suomessa,mutta silloin oli halvempaa,kuin jos oisin tuonut kaiken mukanani koneessa.

Matkalaukut paino 30kg,ja jouduin maksaa hinnan ylimenevasta 10kg:sta.


--

Los buenos amigos son como estrellas,
no siempre las ves,pero sabes que
siempre están alli.

#2 La, 15/03/2008 - 00:25 Otsikko : ylipaino

Ota ylipainohomma lentokoneissa vakavasti,melkein kaikki yhtiöt on hyvin tarkkoja nykyään ja veloittavat jopa parista ylipainokilosta.Kilohinnat löytyy yleensä lähtöselvitys/matkatavarat osiosta.Pikkasen voi säätää kun pakkaa matkalaukkuun sallitun 20kg,ja riippuen yhtiöstä käsimatkatavaroihin sallitun 5-10kg.Näissäkin ollaan nykyään ,kylläkin yhtiöstä riippuen hyvinkin tarkkoja.Isompia eriä voi lähettää rahtina,jos et ole tilaaja ,niin investoi Ole lehteen(en ole niiden agentti)8€ irtonumero.Siellä on useiden liikennöitsijöiden ilmoitukset välille suomi-espanja.Siellä on myös ilmoitus yritykseltä joka lennättää rahtia Air Finlandin koneilla.Joskus olen nähnyt näissä espanjan suomalaisille suunnatuissa lehdissä myös yksityisten tarjouksia kuljettaa rahtia,sinnehän voi myös panna itse kyselyn asiasta.
Samoin varmaan tällekin foorumille.


#3 La, 15/03/2008 - 00:36 Otsikko : Viime reissulta kertyi 10 kg

Viime reissulta kertyi 10 kg ylipainoa. Kävin yhdestä firmasta kysymässä tuota rahtijuttua, ja 10 kg:n paketti ois ollut 55 €. Otin sitten riskin ja vein kaiken mukanani koneeseen. 60 € tuli sakkoja, eli loppupelissä ihan sama.

Sen takia kyselin, jos jollain olisi ollut joku ovelampi keino tiedossa Eye-wink Täytyypä vilkaista tuota Olé -lehteä vielä.


#4 La, 15/03/2008 - 00:47 Otsikko : Tulppu katso ruotsin sivuilta Rayanair

Minun poika tuli Alicanten lentokentälle vaimonsa kanssa. Molempien lennot yhteensä 59 euroa edestakaisin. Lisälaukut oli 12 euroa kappale. Käsimatkatavarat kantsii maksaa, koska pääset ensimmäisten joukossa varaamaan paikat. Niiden paino on 10 kg. Katso netistä ruotsin lennot.


#5 La, 15/03/2008 - 00:53 Otsikko : Ylipainoinen

Oma kokemukseni perustuu ns lievään ylipainoon sekä harkittuun ylipainoon.
Olen maksanut usein itseni kipeäksi (50-100) euroa ylipainomaksuja ja uudelleen pakannut neljää epätasapainoisesti pakattua laukkua lievemmän ylipainon vallitessa.
Toisinaan olen suosiolla maksanut etukäteen useammasta laukusta, ainakin Ryanairilla se on mahdollista.
Ryanairilla 1 laukku/lento 28 e, 2 laukkua/lento 64 e, sekä 3 laukkua/lento 98 e, nämä ekstra pakaasi matkustaa menomatkalla toisen laukun sisuksissa ja on sitten kätevästi saatavilla kun tarvitaan.
No en ole tarvinnut kuin yhden ylimääräisen laukun en tiedä miten käytännössä seitsemän laukun kanssa onnistuisi siirtymäänkään, ehkä se tulee vielä joskus kokeiltua.


--

"No hay nada más dificil
que vivir sin ti
sufriendo en la espera
de verte llegar"
-Si no te hubieras ido
M.A.Solis

#6 La, 15/03/2008 - 16:59 Otsikko : tavaroita

Hei,
Itse olen aikonut ainakin kysyä tarjousta tavarataksilta http://www.tavarataksi.com/

Löytyisikö jotain vastaavaa?


#7 Su, 16/03/2008 - 00:03 Otsikko : Postitse

Itse kun muutin niin lahetin yhden laatikollisen tavaraa, muistaakseni painoi vajaat 20 kiloa. Postissa valitsin halvimman (hitaimman) lahetystavan, lahetin paketin ehka viikkoa ennen lahtoa ja perille tuli kun olin taalla jo ollut muutaman viikon. Hintaa oli vahan vajaa 50 euroa, etta ei paha. (sillon ainakin postin sivuilla oli laskuri, jolla pystyi tsekkaamaan paljonko paketti maksaisi, kun syotti kohdemaan, koon ja painon) Koneeseen onnistuin sillon kanssa rahtaamaan reilu 5 kiloa yli, enka joutunut maksamaan Smiling Mutta edelleen on tavaraa suomessa kavereiden ja vanhempien nurkissa...!


#8 Su, 16/03/2008 - 00:44 Otsikko : vähän espanjan postista

Miettikää vielä kerran postin käyttöä,espanjassa se ei aina ja joka paikassa toimi niinkuin suomessa olette tottuneet.


#9 Su, 16/03/2008 - 00:52 Otsikko : kaikki "kirjattuna" olleet

paketit olen saanut hyvin perille,ei kirjatuista muutama "havinnyt"
jonnekin.Nykyisin sanonkin aina kaikille etta kirjaavat, samoin teen itse
taaltapain,on sitten helpompi jaljittaa,jos tulokestaa kauan.
se on kuitenkin niin pieni "rahanlisa"postimaksuun.


--

Los buenos amigos son como estrellas,
no siempre las ves,pero sabes que
siempre están alli.

#10 Su, 16/03/2008 - 00:56 Otsikko : Paketit lähetettiin takaisin

Kun ei mahtunut postilaatikkoon niin lähetettiin takaisin suomeen. Tytär lähetti isälleen kolme lehteä ja sokeritonta suklaata synttärilahjaksi. Kuukauden kierroksen jälkeen palautui lähettäjälle.


#11 Ma, 17/03/2008 - 11:10 Otsikko : Esim

Esim http://www.syvakuru.fi/muuttokuljetus.html kannattaa kysyä,

Sitten sillä välillä ajaa Kari Korte Oy Tampereelta. Varmaan googlettamalla löytyy....


--

S & T & V

#12 To, 27/03/2008 - 17:12 Otsikko : KVG

googleta "muuttokuljetus espanjaan"
On mistä valita. Aikoinaan meidän 3 kuutiometriä tavaraa toi Marjamäki, mutta taitaa olla lopettanyt jo nyt???
Kuorma-autossa on halvempaa kuin lentokoneessa.


#13 To, 27/03/2008 - 20:59 Otsikko : Mulla on vaan parista

Mulla on vaan parista hassusta laatikosta kyse. Pariin firmaan laitoin tarjouspyynnön, mutta en taida olla niin tärkeä asiakas, että kannattaisi vastata Sad


#14 La, 29/03/2008 - 16:23 Otsikko : Laitan nyt kysymykseni

Laitan nyt kysymykseni tähän samaan ketjuun. Kumpi tulee halvemmaksi ottaa polkupyörä Suomesta mukaan vai ostaa Espanjasta käytetty? Miten pyörän saisi kuljetettua ja paljo maksaisi? Tarragonaan pitäisi se saada.


--

La vida es una aventura y hay que vivirla.

#15 La, 29/03/2008 - 16:42 Otsikko : tutkin tossa fillari kuljetus juttuja,

Finnairilla 50€ meno-paluu,jotkut tuoneet ilmaiseksi??? eli jos on "hyva fillari"ehka kannattais ottaa se mukaan.

miten paljon kaytat fillaria,voihan olla myos mahdollisuus etta niita voi vuokrata,jos vaan sillointalloin sita tarvitset.


--

Los buenos amigos son como estrellas,
no siempre las ves,pero sabes que
siempre están alli.

#16 La, 29/03/2008 - 16:55 Otsikko : Kulkurilta ja TavaraTaksilta kyselin fillareista

Kulkurin logistiikka olisi kuljettanut Suomesta ovelta ovelle Espanjan Torreviejaan 2 polkupyörää muovisiin pyöränkuljetuslaukkuihin pakattuna hintaan 250 euroa 2 kpl.

TavaraTaksin tarjous joko Anjalankoskelta tai Vantaalta TavaraTaksin terminaalista Alicanten 1.4. 2008 avattavaan terminaaliin samoin pakattuna 220 euroa 2 kpl.

Kulkurilla kuljetuspäivät ovat joustavia muiden isompien kuljetusten yhteydessä. TavaraTaxin kuljetus lähtee joka viikko sekä Anjalankoskelta että Vantaalta. Vantaalta Köyhämäentieltä kuljetus lähtee perjantaisin.


#17 Ke, 23/04/2008 - 18:28 Otsikko : Tulimme Ibizalta viime

Tulimme Ibizalta viime vuonna iso taulu mukana 1,2 m x 60 cm. Pakkasimme sen todella hyvin ja jännitimme matkatavaroiden saavuttua onko taulu yhtenä vai kahtena kappaleena. Barcelonassa oli välilasku. Ibizan päässä virkailija ei meinannut ymmärtää mikä paketin sisällä oli. taulusta ei mennyt ylimääräisiä maksuja.
Taulu kannattaa pakata todella hyvin.

-Sari-


#18 To, 24/04/2008 - 05:05 Otsikko : Ovelta ovelle

Itse kuljetutin moottoripyörän ja matkalaukkuja www.kulkurinlogistiikka.fi avulla.

Jos et asu jonkun kuljetusfirman terminaalin lähellä, niin tämä toimii mainiosti OVELTA OVELLE
(itsellä tavaran rahtaaminen Jkl- Hki olisi kasvattanut hintaa melkein tuplasti).

Matkalaukun hinta lienee jossain 50 € luokkaa, ja uskon että pari laukkua on ihan eri hinta kun 2 x50 (?).

Kiire kannattaa unohtaa Kulkurin kanssa, koska hän ajaa yksin tätä väliä ja kiertää matkalla monia paikkoja, joten tarkkaa päivää on mahdoton ennustaa - mutta toimii ja on edullinen.


#19 To, 24/04/2008 - 07:37 Otsikko : Kulkuri toimiii

Juu meidän laatikot toimitti myös Kulkuri. Annoin kk:n aikaa niiden kuljettamiseen ja hänen reittinsä osui niin hyvin kohdalle että haki tavarat kolmen päivän päästä soitosta ja noudosta reilu viikko niin ne oli Espanjassa meidän ystävämme luona.

Hinta 1 kuution tilalle oli 200€, siihen menee jo aika pajon laatikoita. mulla kolme laatikkoa ja 2 kitaraa.

Suosittelen kyllä kaveria.


#20 Pe, 25/04/2008 - 23:35 Otsikko : Espanjasta Suomeen

Mun pitäis lähettää täältä kokonainen huusholli Suomeen. Kuljettajia kyllä näyttää löytyvän, mutta mistä saisin porukan pakkaamaan huonekalut, lasit ja lautaset jne?

Vinkkejä, kokemuksia?


--

-------------------------------------------------
Kyllä asiat vois olla hullumminkin...

#21 La, 26/04/2008 - 08:57 Otsikko : www.syvakuru.fi

Eipä ole kokemusta noin isojen määrien kuljetuksista. Mut www.syvakuru.fi sivuilla olevan infon mukaan noi vois hoitaa sellaisen. En tiedä kantsii ainakin kysellä...

Firmasta ei ole mitään kokemuksia.


#22 La, 26/04/2008 - 09:08 Otsikko : www.syvakuru.fi

Joo, tuolta täytyy nyt ainakin pyytää tarjous. Ja sitten ehkä vertailun vuoksi joltain englantilaisfirmalta, jotka mainostavat näkyvästi täkäläisissä lehdissä.


--

-------------------------------------------------
Kyllä asiat vois olla hullumminkin...