Elämyksiä Espanjasta

Tää plikka täällä Nääsvillessä
on laiskotellut koko päivän!

Olis pitänyt tehdä pääsiäissiivo,
joka ei vieläkään ole myöhäistä ja toisaalta olen sitä kokoajan tehnyt!
Luuttuamista vailla sitten valmista!

Ja höpissyt niitä näitä täällä orkissa!

Ja luoja paratkoon mitähän tästäkin seuraa!
Olen uhannut antaa pusuja sinne sun tänne.

Onneksi poika vie koneen pois pääsiäiseksi,
menee jonnekin tietsikkatapahtumaan,
joten tilanne minun kohdalla tasaantuu, ilman sen kummempia kommervinkkejä!

Koko kevät on ollut aikaa tehdä lopputyötä ammattikorkeaan ja tässä sitä nyt ihmetellään kolme viikkoa ennen palautuspäivää, että hups menipäs aika nopeasti!

Paljon on vietetty aikaa kavereiden kanssa, käyty rinteessä ja ehkä vähän afterskiinkin puolella (ehkä olen miltei ainoa orkkilainen joka rakastaa talvea??)

Töitäkin on tullut tehtyä, joten kai sitä kohtuullisen hyvä ihminen olen, mutta tuo lopputyö on kyllä vielä tosi vaiheessa...

Että sen verran syntinen minä, ei ole itsekuria sen vertaa että istuisin koneella kirjoittamassa.

Tänne rippituoliin vois varmaan kommentoida noita maailman jumalia, joita on todella paljon ja monenlaisia. Miten ihmeessä niiden paremmuutta voi tavallinen tallaaja arvioida.

Budhalaisista ihmisistä pidän eniten sen vuoksi, että he voivat oman uskontonsa lisäksi edustaa mitä muuta mielipidettä tai uskontoa tahansa. Esimerkiksi Japanissa budhalaiset ovat mielellään jouluaikana kristittyjä, koska silloin he saavat lahjoja.

Intiasta yksi kyläyhteisö ei ollut ollenkaan tyytyväinen omaan paikalliseen jumalaansa. He kirjoittivat hienon ja virallisen kirjeen Joulupukille ja pyysivät siinä, että Joulupukki alkaisi heidän uudeksi jumalaksi.
No joulupukki vastasi, että mikäs siinä. Jatkoa en tiedä vaikka niitä piirejä lähellä elänkin.

Onko se laiskuus muuten ihan oikeasti syntiä. Kysyy nimimerkki Tietämätön

se laiskuus. Itse olen tosi innoissani, etten ollut ainoa täällä maanpäällä. Toisaalta hiukan häpesin sitä laiskuutta, mutta nyt jatkossa kyllä hyväksyn itseni ja ylpeillen. Taitaa se ylpeyskin olla paha asia. Vai onko?

oppia olemaan tekemättä mitään. Ihan mukavaa se on joskus ottaa rennosti.

Meitähän taitaa olla enemmänkin.

Minä yleensä olen osa-aikalaiska, mutta nyt on mennyt jo pitemmän aikaa laiskana ihan kokopäiväisesti.

jos tekee jotain muuta kun näitä kotihommia yhden päivän.

Lasse Mårtenson lauloi joskus kappaleen laiskotellen. Siinä on jotenkii määritelty rentoutuminen la tilapäinen laiskotelu. Mutta jos vetää lonkkaa päivästä päivään, se saattaa olla syntiä. Paitti jos se onkii työttömyyttä. No mites se ajatus sitte menee?

En ole pahemmin työttömänä ollut koskaan. Vaan silti "vanhoilla" päivillä olen opetellut ottamaan vapaana ollessani laiskasti myös. Synti se on sekin jonkun mielestä.

sanoisinko että elämä opettaa ?

ENSTEKS LAISKEMPIA AJATUKSIA LAISKUUDESTA

Mun mielestäni laiska ihminen on haluton – työhaluton, velvollisuuksia välttelevä ja silleen epäkelpo. Kuitenkin käytän sanaa jatkuvasti myös itsestäni, kun se vaan sattuu olemaan semmoinen, joka tulee mieleen.

En siis halua olla laiska vaan jouten.

Olen ollut yrittäjänä pakotettu usein moninkertaisiin työmääriin ja sen lisäksi ahneuttani ansaitsemaan yli oman tarpeen. Nyttemmin vältän kaikin voimin liikoja ja otan vastaan vain mieluisia toimeksiantoja. Mieluisilta asiakkailta, joita edustavat mieluisat ihmiset. Silleen saan runsaasti joutoaikaa.

Jouten on hyvä olla, mutta tekemiseen tottuneelle vaikeaa. Pitäisi olla jotakin näpräämistä tai ainakin osallistua muiden puuhiin, ettei tulisi semmoinen olo, että käyttää hyväkseen muita.

Oltiin viikonloppuna kalassa – tai itse asiassa mukana, sillä minä en tehnyt yhtään mitään.

En kuitenkaan ollut laiska vaan vetelehdin tekevien lähituntumassa ollen jouten. Kalansaaliista perattiin suurin osa rannalla ja naiset kokkasivat niistä syötävää. Minä vain katselin. Lopuksi syötiin ja väitän kalaruuan maistuneen paremmalta niille, jotka sen olivat saaneet aikaan. Ei siis ollut lopulta jouten hyvä olla.

Kirjoitan työkseni silloin kun teen töitäni. Kun pidän taukoja, on vaikeaa olla jouten. Joten luen tai kirjoitan. Laiskuuttani, kun en todellakaan viitsi opetella niiden tilalle mitään muuta harrastusta.

Ja onhan mulla myös erinomaisen mukava puoliso. Joutenolon kaveri ja juttelukumppani, peesaaja ja puhtaanapitäjä. Elävä esimerkki siitä, että elämässä saa monia mahdollisuuksia, kunhan tahtoo. Ja ryhtyy antamaan saadakseen. Parisuhde on aina vaihtokauppaa – scratching backs. Tekemiset tuottavat tunteita ja tunteet tekoja.

Tänään olen taas ajatellut saada aikaan muutaman hyvän asian. Omaksi hyväkseni, mistä kertyy sitten hyvää mieltä muille. Ellen itse huolehdi itsestäni, en ennenpitkää voi huolehtia myöskään muista.

Rippituolissa sen enempiä empimättä – OC

P.S. Eihän joutenolo siis mitään syntiä ole. Se on hyvä teko itselle ja sitä kautta myös muille.

Mielestäni Wilmariina on ihan oikealla tavalla onnellinen, ylpeä itsestään sellaisena kuin on. Mitä pahaa siinä olisikaan ja miksi meitä opetetaan suomalaisina kakaroina vähättelemään itseämme saati sitten suomalaisuutta – on maamme köyhä ja siksi jää.

Tosin ylpeyttä on monenlaista ja ennen muuta suomalaisten kesken tulisi ola tarkkana, miten sen ilmaisee. Arvatkaapa vain mitä olen saanut aikaan useamman kerran julistaessani jossakin olevani helvetin hyvä. Mutta kun olen, teen työni kunnolla ja saan siitä ansaittuja kiitoksiakin. Ja kunnon maksun.

Huomatkaa kuitenkin, etten milloinkaan väitä olevani paras.

Ylpeys sisältää itsetuntoa (perustuen tuntemukseen), luottamusta ja tasapainoa. Varmuutta siitä, että asiat ovat hyvin. Amerikkalaiset opastetaan jo lapsina tuntemaan ylpeyttä itsestään, maastaan ja kansakunnastaan. Ongelmana on usein vain se, ettei se kuitenkaan kaikille sovi.

Pelkkä usko ei riitä. Pitäisi myös tietää ja omata sen verran sivistystä, että osaisi suhteuttaa. Vaan kun sitäkään ei kaikille suoda. Suomi kouluttaa, mutta eihän oppi kaikille kalloon uppoa. Ja jos lapsi ei kykene äidinmaidosta tai kotoaan muutoinkaan ammentamaan ymmärrystä, jää tyhjän päälle pelkkä kuori.

Lisäksi osa meistä on luontaisesti fiksuja (äffällä) ja toiset puolestaan viksuja. Kaikille annetaan saman verran oppia, joka joihinkin uppoaa kun taas toisiin ei. Mutta luojalle kiitos siitä, että olemme erilaisia. Mitä siitä tulisikaan, jos tuntisimme kaikki osaavamme kaiken ja olisimme vielä ylpeitä siitä. Phah!

Punaniskoja tarvitaan siinä missä valkoisia kauluksiakin. Joku päättää mihin kuoppa kaivetaan ja toiset sen kaivavat. Molemmilla on silti oikeus olla ylpeitä siitä, mitä ovat saaneet aikaan. Vaan kun se ei aina riitä. Esson baarissa saatetaan kuulla myöhemmin tarina siitä, minne se kuoppa olisi pitänyt kaivaa.

Mutta ylpeydestä – päättääkseni taas tämänkin pälpätykseni jotenkin. Olen siis sitä mieltä ettei ylpeys ole ollenkaan pahasta. Vanhan ajan duunarimestarit olivat sitä ihan tosissaan, kättensä töistä ja taidoistaan. Joistakin se kuvastuu levollisuutena, toisten on suorastaan pakko tuoda se julki muin keinoin.

Osa viestin vastaanottajista suhtautuu ylpeyteen levollisesti hyväksyen, monia sama asenne saattaa ärsyttää. Kateudesta tai muusta syystä – usein pystymättä samaan ja tahtoen etuudet toiseltakin pois. Joskus jopa tahtoen hyväntahtoisesti suojella toista osapuolta myöhemmiltä sattumuksilta.

Voi-voi ... Kunpa jokin korkein antaisi minulle voimia ja viisautta hallita älliäni osatakseni hillitä itseni ilmaisemasta mielipiteitäni silloin, kun niitä ei ole tarkoituksenmukaista tuoda julki. Tai joskus silloinkin ...

Rippituoli on kiva paikka. Täällä voin sanoa sen mitä ajattelen. Kunhan hieman hillitsee ajatusten kulkua eikä ihan sormella osoittele. Viisaasti valiten voi päästä elämässään vähemmällä.

Ampukaa minut uuden aamun koitteessa, jos haluatte – OC

Jatkuva toimeliaisuus on yksi pelkuruuden alalaji.

Mutta miten vaikea onkaan rauhoittua ja olla tekemättä mitään! Olla vain omien ajatustensa kanssa.

Siinäpä se. Mielummin ihminen touhottaa kaikkea vaikka turhaakin, että ei vaan joutuisi kohtaamaan itseään.

Äitini joka on vanha ihminen ei vieläkään osaa olla jouten. (luterilainen kasvatus) hän käyttää edelleenkiin "pitäisi" sanaa.

Niinpä. Se kasvatus rääkkää vieläkin.
Koko ajan on huono omatunto, kun Pitäisi
tehdä tuo, tuo ja tuokin työ.

Sitten täytyy mieheltä "varmistaa", häiritseekö häntä
tuo kasa sohvalla tai pöydällä.
Onneksi hän on niin armelias, ettei häntä koskaan häiritse.

Kotona ei saanut "kädet ristissä" istua. Aina piti tehdä jotain.
Paitsi Pitkänäperjantaina. Silloin ei saanut tehdä mitään.
Se olikin sitten outoa. Heh.

Tuo olikin OC:ltä hyvä sanavalinta.
Ei ole laiska, vaan jouten.

" Pitäisi tehdä sitä ja tätä" - kovin tutulta kuulostaa eli kovin stressaavalta

Olen itse tullut siihen tulokseen , että "parempi tehdä sitä tai tätä" ,mutta jättää ne tuumailut muille, se helpottaa elämää kummasti

Minä oon peruslaiska. Johtuneeko siitä, että oon kuopus eikä oo tarvinnu osallistua siinä määrin kotitöihin mitä sisarusten.

Kotityöt on pakkopullaa. Toki tulee hyvä mieli kun on saanu siivottuu ja paikat on tiptop (minun mittakaavassa). Mutta monesti se ilo jää lyhyeen ja kaikki tuntuu todella turhauttavlle.

En oo tullu siskooni ja äitiini, tuntuu että luutun kanssa kävelevät kun huusholli kiiltää kuin killin munat.

puhutaan nyt eri uskonnoista/jumalista/Jumalista, niin uskaltaudun sanomaan oman kantani kristilliseen uskoon (en siis luterilaiseen vaan Raamatussa olevaan opetukseen)

KAIKEN VOI TEHDÄ LEVOSTA KÄSIN (=huokaillen tuonne Taivaan Isän puoleen) olematta silti laiska! Olen laiska monen naisen ehkä monen miehenkin näkökulmasta (huusholli ja sos.elämä), mutta siitä poikii hyvää..en ole stressaaja tyyppi.

Syntini on juuri stressi, kun sellaiseen vajoan välillä...

Onnellisuus tarkoittaa sitä, että on jotain sellaista tekemistä, jossa itse tuntee olevansa hyödyksi omassa yhteisössään.

Luin tuon jostain joskus, en muista tarkkaa lausemuotoa, mutta sisältö oli tuo.

Yhteisö voi olla työpaikka ja kollegat, perhe, omaiset, naapurit tms.

Eli me kaikki olemme onnellisia, eikö totta

Olemmehan toisillemme hyödyksi täällä Orkissa. Jokainen omalla tavallaan.

Lyhyesti ylpeydestä.
Jos on ylpeä tekemisistään, omin käsin suoritetusta askareesta, jossa on ylitetty oletetut taidot ja suoriuduttu hyvin, on syytä olla ylpeä. Ja myöskin haastellinen kirjoitustehtävä luetaan samaan "omin käsin suorittamiseen".
Mutta jos ollaan ylpeitä tavalla, että nostetaan itsensä muiden yläpuolelle, olettaen olevansa muita parempi - jopa ihmisenä, niin se ei ole kivaa kavereita kohtaan. Suomen kieli kun on niin monimuotoinen että sitä pitää osata lukea rivien välistä, esim. sana ylpeä. On ylpeä isä synnytyslaitoksella tai ylpeä naapurinakka. Joskus myös lause "pohja on saavutettu" pitää liittää kokonaisuuteen, jotta selviää onko se hyvä vai paha.
Ja Arvoisa OC, olkaa rauhassa ylpeä. Antakaa sanan säilän heilua. Monella on loistava ulosanti vaan ei niin osuvaa ja napakkaa kuin Teillä.
Ajatukset ovat hiukan sekaisin, koska olen palautumassa vasta-aloitetusta uudesta harrastuksesta; kuntonyrkkeilystä. Olen niin ylpeä nyt aamulla suoritetuista kolmesta punnerruksesta! Ohjaaja kannusti vieressä ja muu ryhmä aplodeerasi. Ensi kerralla sitten viisi!
Ja muuten, laiskuuttani menin tähän kuntonyrkkeilyyn. Joku kokosi ryhmän, järjesti tilan ja maksoi kurssin.
Kaikkea hyvää pääsiäiseen. missä ikinä olettekin

Minä lähden tästä "laiskuuttani" pitkälle lenkille kun Turussa on niin komea ilmakin tänään.
Kuntonyrkkeily on suosittu laji tällä hetkellä myös naisilla.

imuroin äsken ihan pintapuolisesti. Ei tullut edes lämmin. Lähden laiskuuttani pois kotoa vähän asioille, niin kodin askareet eivät hypi nenille...

Ole karsinut sanavarastostani ihan tarkoituksella sanat "ylpeys" ja "nöyryys", sillä tähtään tyytyväisyyteen olematta ylpeä tai nöyrä.

Nöyryys tarkoittaa minulle sitä, että otetaan nurisematta vastaan vastoinkäymiset.
Mutta siihen en pysty. Tinkaan vastaan ja yritän sitten uudelleen.

Ylpeä en ole mistään, mutta tyytyväinen monesta asiasta, jotka olen saanut aikaan.

OoCeen aloituksessa mainittu anekauppa:

VIIKON ERIKOISTARJOUS – ANEKAUPPAA ALENNUKSELLA!
Kun roposi Orkin tueksi kilahtaa – samalla sielusi taivaaseen vilahtaa ...

Tuo on käytännössä hyvinkin yksinkertainen asia toteuttaa eli helpoimmillaan klikkaat hiirella noita Googlen mainoksia, joista sitten kilahtaa pikkusynneistä muutamia roposia Orgin ylläpitoon jollain aikavälillä. Itselläkin meinaa tuo klikkailu unohtua, mutta jos jokainen käyttäjä joukkoon liittyessään jaksaisi tuon tehdä, niin ylläpidon ei tarvitsisi ainakaan niin paljon maksaa omistaan tästä hauskasta ja informatiivisesta sivustosta.

Jos kyseessä on isompi synti, niin sitten on parasta siirtyä ihan tuolle Donate(lahjoitus)/PayPal -puolelle...

Meillä päin on tapana sanoa että nöyrä kannatta olla mutta ketään ei kannata nöyristellä.

tyytymään vähään tai vähempään niin uskoakseni voimme olla paljon enemmän omistajia, vaikka ei aina ulkopuolisten silmin. Tyytyväisyys tulee asenteesta, eikö? Minä yritän työstää itseäni, epäonnistuen ja taas yrittäen. Tyytyväisyys tulee, kun saa esim. työtoverin iloiseksi, tyttären nauramaan äidin hassuttelulla ja uuden digiboxin toimimaan.

Minä onneton en ostanut pääsiäiseksi lampaanlihaa, vaikka sitä kaikki hehkuttavat ja se ikäänkuin pääsiäiseen kuuluu. Mutta kun emme pidä lampaan lihan mausta, vaikka millaisilla punaviineillä huuhdeltais tai minttumausteilla höystettäis...ei maistu. Pääsiäinen ei muutenkaan ole meidän perheessä mikään kummoinenkaan juhla. Mämmiä vähän maistetaan ja hyvää ruokaa kuitenkin laitetaan...viinin kera. Ja nyt on aikaa tutkailla ja miettiä, minnekkäs sitä tänä vuonna matkojamme suunnattais. Varmasti talvella Teneriffa kutsuu, mutta tässä kesän korvalla tai syssymmällä taitaa välimeren aallot olla mielessä.

Ei mullakaan ole lammasta lainkaan , mutta eihän kerrota muille hihih .

PS...ostin banaanikakun

Mielestäni nöyrä on sellainen kuka arvostaa kanssaihmisiä, mutta nöyristelijää on ruskea kieli.

Näin monen pojan äitinä ja 10 lastenlasta omistavana mummona minun täytyy sanoa. En aina jaksa näin yksineläjänä aina tosiaankaan pingottaa. Olen laiska kun laiskottaa ja sanon myös suoraan jos en kerkee katsoa jälkikasvua. Omat olen itse hoitanut ja nyt olen vapaaherratar.

Tuli jo toiseen kertaan tänään sekaannuttua tuonne "vihollisen" sivustolle, joten tarttee varmaan parit Ave Mariat lukea sille!
Samalla tuli haastettua kyseinen kirjoittaja ruokaskabaan aiheena lammaspaisti, joten jossain vaiheessa huomenna minulta ilmestyy minun versioni pääsiäislampaasta!
Muuta syntiä en tiedä tänään tehneeni, mutta arvostelkoon raati sitten sopivat rangaistukset!!
Mökillä, mistä nyt kirjoittelen on paikat samassa kunnossa kuin vajaat kuukausi sitten, kun täällä kävin. Siivooja oli ollut laiskana; ei ollut pyyhkinyt pölyjä tiskialtaan päältä ja mun pitäis alkaa tekemään marinaadia lampaalle!!

Ei sitä tarvi aina jaksaa. Minusta se on hyvä jos osaa sanoa ei joskus. Hieno juttu että pidät itsestäsikin huolta. Minulla ei ole vielä lapsenlapsia mutta olen nyt jo sanonut että omani olen kasvattanut enkä lupaudu sellaiseksi mummuksi joka aina vaan on lastenvahtina. Tietty joskus mutta nyt on minun aika elää ja päättää mitä teen.
Minun "lapsenlapsena" on tyttären koira ja sitäkin hoidan silloin kun minulle sopii.Minusta on hirveetä seurata sellaisia mummuja ja vaareja jotka aina vaan hoitavat lapsenlapsia eikä nauti toisistaan ollenkaan.

Tismalleen yhdyn edelliseen kommenttiin. Odottelen, vaikka näinkin on hyvä, jo sitä, että saan huolehtia vain itsestäni ja ITSE JÄLKIÄNI KORJAILLEN.
Mummana olo on varmasti mukavaa, mutta rajansa kaikella, mm. vastuunkantamisessa. N. 20 vuotta kannetaan vastuuta omista ja sitten omat saavat kantaa omistaan. Me vain tuetaan, jos apua välillä tarvitsevat.
Kuulostaa kovalta, taidan tilanteen tullen antaa hieman periksi....

Nyt sitten stop kaikille lammaspaisteille, joita Matkamies ei esimerkiksi kertomansa mukaan ole ollenkaan ostanut. Vaan sitä minä tässä aasialaisessa iltahämärässä istuskellen ihmettelen, että mitä te elämänne ehtooksi olette sitten suunnitelleet. Jotta millä tavoin järjestelette elämäänne ja uskotteko todella, että se sitten tuntuu siltä?

Ja tuleeko sitä varsinaista vahuuden aikaa milloinkaan, jos vaikka innostutte minun laillani yhä vain jatkamaan sitä entistä aikuisuutta ja sitten vielä saisitte sattumalta potkua rakennella uudenkinlaista elämää. Eli hyvän syyn katsoa jälleen eteenpäin istahtamatta kiikkutuoliin ollenkaan?

Vai onko se haaveissanne oleva onnentila sen tuntuista, että sitten vain yksin paikallaan kyykitään?

Että tälleen palauttaisin tätä rippituolin sisälmystä jälleen henkisempään pohdintaan ja mielellään kuulisin myös kommentteja tunnetiloista – omistanne yhtä lailla kuin meidän muidenkin tuottamista. Kuis ois?

..tahtoo.. Oma tytär on onneksi niin seikkailun haluinen, että varmasti saan ensin hänestä seuraa ja myöhemmin saan jatkaa omaa seikkailuani ties missä. Miten sitä kuvittelee tässä tietsan edessä ja yövuoroon mennessä että tämä työnteko ja arki ei lakkaa sitten millään. Ihan väsyksiin asti pitää raataa. Ja yhtäkkiä toinen päivä tuo tullessaan taas niin tyytyväisen, toiveikkaan olon, että pian minä nostan kytkintä ja rohkeasti otan ja lähden. En tajua tätä elämän monimutkaisuutta. Pitäisi varmaan asua jossain autiolla saarella, missä ei olisi mitään vaihtoehtoja, ei edes ohikulkevia laivoja, joille voisi huiskutella -"tulkaa hakemaan, uhuu..."
Purkaus.......................

Tavoitteitahan pitää aina olla. Minulla on selvä ajatus tulevaisuudesta. Kun siihen pisteeseen päästään, että voi olla periaatteessa missä tahansa, niin aion pidempiä aikoja viettää lämpöisessä. Suomi on kuitenkin tukikohtana varsinkin kesällä, mutta päivien lyhentyessä, päivä pituuteen haen apuja etelämpää. Tottakai kaikki tämä edellyttää terveyttä. Siihen asti kun jalka kepeästi nousee, aion tavoitteitani toteuttaa. Sitten kun päästään siihen pisteeseen että jalka ei enää nouse, järjestän elämäni niin ettei läheisille koidu harmmaita hiuksia eikä kohtuuttomia ponnistuksia hyvinvointini suhteen. En suostu omahoitajan hoidettavaksi. Aiheesta on puhuttu paljon, mutta jotenkin vierastan ajatusta, että kun olen hoitanut lapseni, niin he sitten hoitavat vanhana minut. Enhän minä ole lapsia hankkinut siinä tarkoituksessa, sehän olisi kovasti tarkoitushakuista. Eihän lapsille voida asettaa sellaisia edellytyksiä ja paineita. Se ei ole lasten tehtävä. Olen elämässäni maksanut niin paljon veroja että jotenkin muuten elämäni vanhuksena pitää järjestyä. Kohtalotovereista ei varmasti ole puutetta, kun väestö venhenee ja kukaties voi löytyä vielä vaikka uusi harrastus ja harrastuskaveri. Siinä iässä ei enää välttämättä seitsemän hunnun tanssit innosta..tai mistäpä senkin tietää. Pitää sanoa kuin entinen valtiomies: -"Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen"!

Ja meni minne lienee. No ehkä Aave Maria antaa anteeksi kuitenkin.

Matkamies, tosi hyvin kirjoitettu . Veit sanat suustani

Viinien huumassa ja jossain kauempana (missä ei edes kunnon viiniä löydä) vaikka Mekong-wiskin huumassa voi tietysti tulla kaikenlaista mieleen. Yleensä seuraavana aamuna samat ajatelmat tuntuvat aika typeriltä ja kaukaahaetuilta. Ainakin muitten lukemina.

Ja siitä jalan noususta miehet yleensä uhoavat ihan liikaakin.

Se huntujen lukumääräkään ei merkkaa yhtikäs mittään.

Näin voin sanoa kokemuksen rintaäänellä.

Lammas tuossa sulailee kaikessa rauhassa OC:ta riippumatta.
Elämän ehtoopäiviltä ainakin minä toivon pääseväni tuossa muutaman vuoden päästä siihen asemaan, että ei tarvitsisi lähteä joka päivä töihin ja sitäkautta jäisi aikaa harrastaa näitä eri aktiviteettejä mitkä tuntee omakseen!! Tosin tämä suomen valtio rakentaa kapuloita rattaisiin enemmän, kuin mä kerkiän niitä rikkoa, mutta toivossa on hyvä elää!
Pitkällä tähtäimellä olisi tarkoitus viettää talviaika saarilla huomioiden kuitenkin tämä koira/metsästysharrastukseni ja sopeuttaa nämä jollain tavalla käytännön tosiasioihin.
Vaimollakaan ei ole mitään tällaisia suunnitelmia vastaan, mutta hänellä on oikeastaan vielä pahempi tilanne tätä ajatusta vastaan työnantajasta johtuen; palvellut kohta 30v samassa lafkassa ja työt senkun lisääntyy tämän "tehokkaan" yhteiskunnan seurauksena!
Lyhyen tähtäyksen suunnitelmana on kuitenkin se, että nyt kun kakrut voi jäädä kotio koiranpoikaa hoitamaan, niin koitamme saada lomamme sillä tavalla järjestettyä, että voimme käydä yhdessä esim. saarella. Muitakaan paikkoja ei ole poissuljettu.
Kaikki nämä "kauniit" suunnitelmat roikkuvat kuitenkin tällä hetkellä ilmassa ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Kuka sellaista nyt harrastaa ? Minä tuossa just join kahvia. Aukaisin kyllä just yhden pullon viiniä.

Kohta ystävä tulee kylään ja myöhemmin mennään tansahtelemaan. Että silleen.

Realismia on tarvittu monta kertaa tässä elämässä ja pakkokin on ollut olla se mukana repussa. Muuten ei olis elämä tällä "mallilla" nyt.

"Tuhat vuotta,
sata tarinaa on takanamme;
eiköpä myös edessämme näillä eväillä!"

Näihin ajatuksiin ja uskomuksiin jään Pääsiäisen ehtoota viettämään, siis yövuoroon jo matkani käy (5 yötä)

Hyvää yötä kaikille yön kekkuloijille, te kuitenkin turisette aamu viiteen!

Jos jeremiadia (valitusvirttä) nyt minulta odotetaan, niin eipä onnistu millään. Viinien huumassakaan en tänään ole, joten oletan Jeremiasa II:n kirjoitelleen etupäässä omista lähtökohdistaan.

Puolustelisin kuitenkin myös pienessä sievässä tapahtuvaa haaveilua, se kun tuo mukanaan usein semmoisiakin oivalluksia, joista voi nautiskella vaikka ei ikinä toteuttaisikaan. Aamun tultua ainakaan, ihan totta.

Mitähän tuo jalan nousu sitten on. Jostakin kumman syystä otan nyt osan tuosta itseeni (pahastumatta lainkaan, päinvastoin – ajatellen sitä mitä monet omasta itsestäni ja elämästäni liian vähän tietävät ajattelevat).

Saatanpa jonakin päivänä kertoa enemmänkin omalta puoleltani, mutta nyt pyydän mieluumminkin, että Jeremiasa II valottaisi lisää ajatuksiaan sekä itsensä että muiden iloksi. Vaikka ne olisivatkin aamun tullen hölmön tuntuisia, sillä jollekin aina jotakin kaikesta tarttuu innovaatioiksi asti. Ja kun sulla kokemustakin kerran on – peräti sisältäen ilmeisesti tietoa Thaimaastakin.

Hei tärkeintä on heittää järki kädestä ja antaa elämän viedä. Riskejä täytyy ottaa ,jotta voi kokea jotain uutta ja erilaista. Vai mitä?
Minä ainakin haluaisin kuukahtaa " elämästä kyllänsä saaneena" niinkuin Jobista isossa kirjassa kerrotaan hänen kokemiensa koettelemusten ja menetysten jälkeen.

Niin, enpä nyt ole varma obko tämä oikea sivu näille ruoka
resepteille. Mutkun täällä näitä lampaankehujia on, niin
voin kertoa oman yksinkertaisuuteni niissä hommissa.

Menin paikallisen S-marketiin, (siis täällä kotisuomessa tällä kertaa)
joka mainosti uusiseelantilaista tavaraa. Se sattui olemaan pienelle
huushollille aivan liian isoissa paketeissa. Sitten löysin samaa
tavaraa karitsan muodossa sopivan kokoisesa pakasteena ja otin sen.

Ohjeen mukaan työnsin valkosipulia (tosin tuplasti) ja kaikkia muitakin
mausteita paitsi minttua, jonka arvelin pilaavan makunautinnon.
Uunissa piti pitää 125 asteessa kunnes lihamittari osoitti jotain
75 - 82 asteen lukemia.

Ja, avot! Eihän se kauaa kestänytkään, kun oli saavuttanut toivotut astelukemat.

Mutta se makuelämys oli kyllä ylivertaista ainakin näin ensialkuun
kaikkien viinienkin jälkeen.

(Olen noita samoja otuksia joskus aikoja sitten suoraan
aidolta lammastilalta suoraan ostettuna myös valmistanut
samalla menetelmöllä pihagrillissä)

Alkuperäinen innostus lahti Huovisen kirjasta "Lampaansyöjät", jonka luin
jossain kaukomailla asuessani.
Siitälähtien on ruokahalu pysynyt.

Mielenkiinnolla odottelen Vilperin reseptejä. Kukaties vielä joutuu
lauantaina menemään uudelleen kauppaan ostoksille?

Ja OC:lle vielä, että palataan noihin Mekong-juttuihin vielä erikseen. Nekin aika tuttuja juttuja. Vaikka ei se aine ole mistään kotoisin?

Piti ihan tarkistaa, oliks tää nyt se Rippituoli vai Pulinaboxi. Heh.

Mulla olis taas tunnustettavaa.
Tässä joku aika sitten kerroin pikkusiskolle, että olemme ajatelleet
Espanjaan muuttoa, kun mies pääsee eläkkeelle.

Ja vaikka kuinka sanoin, että se on vain ajatus, ei tosiasia,
niin oli systeri itkenyt koko yön. Raukkaparka. Nyyh.

Mikäs rangaistus mulle tästä mielipahan tuottamisesta nyt olis
sopiva. Rautoihin viikoksi vai? Vai peräti hir