Juuri mikään ei ole enää kuin ennen...

Kirjoittanut Old Chap Pe, 15/09/2006 - 08:26. Kommentteja: 26
Käyttäjän Old Chap kuva

Vaihdoin kuvani, mistä vanhastaan tutut huomaavat jotakin ulkoisista muutoksista. Kapinalliset hiukseni ovat lyhentyneet entiselleen, mitäpä tuosta, mutta ikiajoin käyttämäni parran olen myös ajanut pois. Elämäni muutoksen myötä. Sen voimakkain vaikuttaja on puolestaan thaiprinsessa, jonka kera kotiuduin Espanjaan hetkeksi - liitääkseni jälleen Thaimaahan parin kuukauden kuluttua. Yhdessä edelleen.

Kummallinen juttu. Asioita voi aina tarkastella ainakin kahdella tavalla ja nyt, kun olen laajentanut oman tajuntani piiriä, huomaan kyenneeni ylittämään monia jossittelujen ja ennakkoluulojen kynnyksiä. Lisäksi olen saattanut itseni tilaan, jota en pitänyt enää mahdollisena. Ja jälleen kaikessa - tärkeintä on lähteminen.

Saatan kertoa myöhemmin lisää, mutta nyt pidennetyn lomani päätteeksi istun semmoisen työruuhkan äärellä, josta en selviä, ellen keskity olennaiseen.

Joka tapauksessa - happy days are here again ja olen saanut sen mitä halusin. Vaiko saavuttanut?

 
 
Käyttäjän aristoteles kuva
Kirjoittanut aristoteles Pe, 15/09/2006 - 08:48.

Moi OC ja terkkuja täältä pohjoisesta. Viilenevistä keleistä huolimatta ilmapiiri täällä on hieno ja lämmin. Vietämme tänään minun prinsessani synttäreitä, arvaa onko kivaa, ihan kahdestaan.


Käyttäjän Kari kuva
Kirjoittanut Kari Pe, 15/09/2006 - 09:10.

Huomenta Old Chap ja tervetuloa piipahtamaan Espanjassa. Yritähän selvitä duuniruuhkastasi, jotta jää aikaa myös näiden paikallisten olojen esittelyyn Eye-wink


Käyttäjän tyyne kuva
Kirjoittanut tyyne Pe, 15/09/2006 - 14:38.

Cool iih kiva kun OC on palannut. Ja on niin hieno kuva että.

Paljon onnea aristoteleksen neitsyt-merkki-prinsessalle. Smiling


Käyttäjän m1r4 kuva
Kirjoittanut m1r4 Pe, 15/09/2006 - 14:31.

Tervetuloa jälleen Espanjaan Old Chap! Smiling

Kuvasta päätellen prinsessasi on saanut paljon muutoksia aikaan. Kerrohan myös mitä hän tykkää näistä Espanjan oloista.


Käyttäjän Old Chap kuva
Kirjoittanut Old Chap Pe, 15/09/2006 - 18:58.

Kun ihan privaattipostissa haluttiin niin olkoon, kuvaa avattu enemmän niin, että nyt näkyy thaiprinsessan naama kokonaan. Jotta kyllä minä sen kehtaan näyttää.

Kokemuksia ei hänelle ole täältä vielä ehtinyt kertyä muutoin kuin, että kylmää oli varsinkin eilen. Sellaista se oli ihmiselle, joka on tottunut palelemaan vain sen harvan kerran, jos Thaimaassa yölämpötila laskee karmean alas, satunnaisesti jopa +17° C tasolle.

Toinen ongelma on se, etten ole vielä tiennyt Fuengirolasta löytyvän thairavintolaa. Aitoa sellaista, onko vihjeitä? Tarttisi rouvan joskus päästä myös puhumaan omaa kieltään, kuten me suomalaisetkin keskenämme tiedämme.


Käyttäjän Kari kuva
Kirjoittanut Kari Pe, 15/09/2006 - 20:01.

Muistaakseni Fuengirolan Los Bolischesissa, Yaramar -hotellin takana olevan paseon suuntaisen pikkukadun varrella, on Thai -ravintola... pienellä varauksella tosin, mutta näin muistelen joskus nähneeni... siinä taisi olla jokin Irlantilainen pubi lähellä. Iltakävelylle katsomaan ja kyselemään? Eye-wink


Käyttäjän m1r4 kuva
Kirjoittanut m1r4 Pe, 15/09/2006 - 20:07.

No toi kuulostaa siltä samalta paikalta, jota itse mielessäni jäin ihmettelemään.. Eli voisi hyvinkin olla, että sieltä löytyisi.

Kadun nimihän oli siis Francisco Cano

En kyllä uskalla mitään luvata - mutta käykää joskus iltakävelyllä katsomassa Eye-wink

Paginas Amarillas kertoi, että Marbellassa on yksi - Thai Restaurant Bangkok. (13:00-16:00, 18:30-24:00) Tel. 952 81 36 03
Pz. de las Orquideas, Casino Nueva Andalucian vieressä.


Käyttäjän Mariitta kuva
Kirjoittanut Mariitta Ti, 19/09/2006 - 10:42.

Kyllä Kari ja Mira ovat oikeassa. Francisco Canolla on todella thairavintola. Keskustasta päin katsottuna oikealla puolella n 200 m ennen kirkkoa.
Todella kaunis sisustus, puuta, joka tuotu Thaimaasta, suihkulähde, upotetut pöydät..ruoka ja henkilökunta mahtavat! Suosittelen!


Käyttäjän Old Chap kuva
Kirjoittanut Old Chap Ti, 19/09/2006 - 12:20.

Juuri niin, ja olimmekin siellä syömässä sunnuntaina. Maistui hyvältä ja isännän mukaan on syytäkin, sillä se on paikkakunnan ainoa thairavintola. Miinuksena omalta puoleltani otin sen, että paikka on turhankin fiini (ihastuttava sellaisenaan, huolella ja hyvin rakennettu, loistava palvelu, miellyttävä ympäristö – ja savuton). Kaipaisin myös hieman tavallisempaa, mutta nautin niistä ruuista sitten kotona. Ja saa siellä istua tavallistenkin pöytien äärellä. Ruokailuvälineiksi katetaan thai-tapaan haarukka ja lusikka.

Prinsessani Su tykkäsi myös isännästä (Tan), jonka kanssa pälpätti thaikielellä ja välillä vähän niiden naapurimaidenkin. Minä puhuin englantia ja totesimme asuvamme täällä Fuengirolassa lähes naapureina keskenämme.

Ruoka on mausteisuudeltaan eurooppalaiseen makuun lievennettyä, mutta toivomuksesta (ja pöytään tuoduin maustein) sen saa haluamakseen. Itsekin jo lisäsin tuimuutta ja hieman makeaakin. Nam! Mennään mielellämme myös uudelleen. Suosittelen jokaiselle, joka haluaa vielä parempaa kuin mitä kiinalaisissa ravintoloissa on tarjolla.

Neljän hengen syömingit alkupaloineen ja juomineen (vettä ja olutta) maksoivat tippeineen 85 euroa. Luottokortit kelpaavat.

Thai-Lama, C/. Francisco Cano, 80
Puh. 952 587 139
Avoinna 18.00-23.30 (maanantaisin suljettu)


Käyttäjän Kirzi kuva
Kirjoittanut Kirzi Ti, 19/09/2006 - 12:33.

Sattuipa silmään Tampereen yliopiston Naistutkimuksen laitoksen tämän viikon torstain tilaisuus, jonka sisältö mahdollisesti saattaisi kiinnostaa OoCeetä. Tuskin kuitenkaan lähdet Tampereelle tätä tilaisuutta varten Smiling

Feministi-iltapäivässä kriittistä miestutkimusta
torstaina 21.9. klo 14-16 Pinni B ls. 3109

YTT Hannu Sirkkilä esitelmöi suomalais-thaimaalaisista parisuhteista suomalaisten miesten näkökulmasta. Hän on kirjoittanut aiheesta väitöskirjan Elättäjyyttä vai erotiikkaa. Miten suomalaiset miehet legitimoivat parisuhteensa thaimaalaisen naisen kanssa.
http://info.adm.jyu.fi/main/portti/tiedotteet/2005/06/3626/show_announce...


Käyttäjän Old Chap kuva
Kirjoittanut Old Chap Ti, 19/09/2006 - 18:39.

Tuli tuplakirjoitus ja nyt pöhköilen, miten saisi tämän kokonaan poistettua!


Käyttäjän Old Chap kuva
Kirjoittanut Old Chap Ti, 19/09/2006 - 18:15.

Kurkkasin tuon linkkisi ja tallensin tekstin. Saatan myöhemmin työpaineiden helpotettua rupatella aiheesta lisää, sillä puhuttavaa siitä varmaan riittää. Tykkäsin siis ja mielelläni olisin paikalla tilaisuudessakin, mutta ...

Edellä kerrotun ruokailun jälkeen menimme sunnuntaina (englantilaiselle) terassille. Illan hiljaisuudessa seuraamme istahti myös hiprakkainen (suomalainen) mies, jonka eloisaksi harjoitellun olemuksen lähes jokainen Fuengirolassa tunnistaisi, jos antaisin tarkemman vihjeen.

Hänelle kuten monelle muullekin on syntynyt kummallinen kuva thaimaalaisista naisista ja herkästi muistakin mutiaisista, joiden kuvitellaan innosta hehkuen lähtevän kenen tahansa seuraksi vuokratun rivitalon vuoteeseen, kun asiasta hieman irstaasti siihen suuntaan vihjailee. Phah!

Kevyen kännin kyllä suomalainen ymmärtää, mutta tolloja en ole koskaan jaksanut kestää. Sen nimikkeen olen jo ennalta prinsessalle opettanut ja osannut kertoa semmoisiakin täällä asustavan. Ja näin asia tuli todistettua.

Tottakai prinsessa loukkaantui vihjailuista ihan oikeutetusti. Ja minä harmittelen nyt, jotta miksi en sittenkään oitis tukkinut mielistelijän suuta vaikka käsin, joskaan ei siitä mitään hyötyä olisi ollut. Tollot siitä vain yleensä edelleen innostuvat uhotessaan asiasta ympäristölleen.

Sormet sentään pysyivät kurissa, mutta silti poistuimme. Mutta vielä kysyn, että mikä kumma saa kundit kuvittelemaan, että herkkuja olisi saatavilla sitä löysemmistä pöksyistä, mitä kauemmaksi Suomesta mennään?

Kyllä se on kuulkaa niin, että thaimaalainen nainen on ehkä peräti omistautuneempi ja uskollisempi omalle puolisolleen kuin eurooppalainen sisarensa. Kulttuureissakin on eroja, joten kannattaa miettiä, mitä suustaan missäkin olosuhteissa ja seurassa päästelee.

Thaimaassa voi toki joillakin paikkakunnilla ostaa seksiä vapaasti, mutta se on sitten toinen juttu ja sitä palvelua tarjoavat työkseen ihan muut, sille asialle omistautuneet ihmiset. Usein olosuhteiden pakosta elättääkseen syrjäkylissä asuvia perheitään, joille ei muuta armoa mistään heru.

Eivätkä hekään aina tahdo kestää kännisiä farangeja (ulkomaalaisia), jotka kuvittelevat olevansa koviakin kunkkuja riekkuessaan lomansa ajan jossakin Pattayan fucking streeteillä mukamas miljonääreinä. Thaitytön hymy saattaa olla hyvinkin tekaistu, eikä halveksuntakaan ole vierasta.

Mutta nyt lopuksi. Seuraavan tollon kohdatessamme saatan jo sallia itselleni primitiivireaktion ja käyttäytyä aggressiivisesti. Onneksi sentään olemme jo tavanneet suomalaisia ystäviänikin, joten prinsessa osaa myös arvostaa mukavia suomalaisia herroja, joilla on älliä sen verran että erottavat oikean väärästä ja osaavat käyttäytyä. Kiitos kundit!


Käyttäjän mela kuva
Kirjoittanut mela Ti, 19/09/2006 - 18:44.

O.C. Seuraavan kerran kun joku kaytaaytyy huonosti.. ala nauramaan. Se meinaan tulee sattumaan vastapuolta lujenmpaa kuin uskotkaan. On turha alkaa vaitella kannisen ihmisen kanssa... niin se vaan on!

Niin oma naiseni on Venezueelasta ja tahan voisin luetella muutamia sanontoja mita olen kuullut ja saanut hammastella. Jatan sanojat kertomatta seka tapahtumat jotta sanojat voivat vain miettia.

1. Laita naises kotiin siivoomaan ja me voidaan lahtea trinkille. (Suomalainen nainen).

- Parisuhteessa ei yleensa pideta toista vahempiarvoisena.

2. Antaako toi kavereillekin. (Puolituttu kapakassa)

- En ole kysynyt, mutta mun kayttaytymis saanoissa on ettei kaverin "muijaa" panna.. ei edes edellista... ei edes vaikka kaverin "Muija" haluaisi.

3. voisko se tulla meille siivoomaan... ei kai sille tarvii paljoo maksaa. ( "Ystava" aurinkorannikolta).

- Jos minun naiseni joskus tekee siivous toita niin kylla sille tarvitsee maksaa ihan oikea markkina hinta.

4. ootko varma ettei se ole sun kanssa rahan takia (niin sanottu kadunkulkija).

- Mulla ei ole suurta omaisuutta ja naiseni on ns. varakkaasta perheesta venezuelasta eli jos se rahaa hakee niin hakekoon jostakin muualta.

no... naihin asioihin ja muihin vastaavanlaisiin ennakkoluuloihin suhtaudun mykyisin nauramalla. Tata tulen O.C. suosittelemaan sullekin. Ja se mita Prinsesaasi tulee niin vaikutta viehattavalta ja oikeen miellyttavalta ja sivistyneelta ihmiselta.


Käyttäjän Old Chap kuva
Kirjoittanut Old Chap Ti, 19/09/2006 - 19:09.

Ollaan muuten prinsessan kanssa tavattu Mela siellä, minne muidenkin sopii aina sillointällöin tepastella. Tribuna Gol. Siellä tavattiin myös Tuomo. Kumpikin hyviä kavereita, joita kelpaa esitellä prinsessalle.

Ko. mainitsemaltani herralta tulin kyllä kysyneeksi, mitä hänen poikaystävänsä siitä tykkäisi, jos toisi naisen kotiinsa. Ainoastaan minua itseäni nauratti.

Joo, ja tietenkin olen osannut myös suhtautua, mutta kun tollous on aina ollut mulle samaa kuin tyhmyys yhdistettynä moneen muuhun, niin ... sitä ei aina paranna edes raha tai yhteiskunnallinen pönkötys.


Käyttäjän mariAK kuva
Kirjoittanut mariAK Ti, 19/09/2006 - 19:18.

Hei OC ja kiva kuulla tuoreimpia kuulumisiasi...Smiling

En voi muuta kuin pahoitella tuon hölmön suomalaisen känniääliön puheita..toivottavasti prinsessasi ei loukkaantunut kovin pahasti, onhan se aika tympeää heti kuulla tuollaista juttua kun suomalaiseen törmää...

Mutta kuten tiedetään, tuollaiset jutut kannattaa pistää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...Tärkeintä on, että olette molemmat onnellisia ja viihdytte toistenne seurassa!

Lisäksi voin kertoa, että tähdittämäsi projekti on kohta puoliin valmiina ja kunhan se menee rankan raadin läpi, niin voit sitten pitää ensi-illan prisessallesi...Eye-wink

Hyvää jatkoa ja nauttikaa Espanjasta prinsessan kanssa!


Käyttäjän Don Bavarontti kuva
Kirjoittanut Don Bavarontti Ti, 19/09/2006 - 20:26.

Käyttäjän mille kuva
Kirjoittanut mille Ti, 19/09/2006 - 20:50.

Älä välitä. Minunkin vaimoni on hispanoamerikkalainen eli iholtaan vaalea, mutta tummatukkainen. Kyllä näiden känniörisijöiden kommenttien takaa paistaa huono itsetunto ja ehkä joskus jonkunlainen kateuskin.

En suosittele fyysistä väkivaltaa, tyhmempien kanssa henkinen on paljon kivempaa Eye-wink


Käyttäjän Johan Toki kuva
Kirjoittanut Johan Toki Ti, 19/09/2006 - 22:12.

Nämä kaikki ennakkoluulot puolin ja toisin.

Kyllä se on kamalaa kaikki - kuinka mitäkin puolisoa " riepotellaan " minkin kulttuurin nimissä jne. PLAAH!

No pikku juttu tietysti tämäkin,kun loma maassa päätetään järjestää ihan vaikka vain elämyksenä poikkeustila tms. no pitikikö sinnekin matkata???

Ei sellaista maata, ettei SUOMALAINEN siitä jotain sanottavaa repisi- hyvää tahi pahaa... Eye-wink

Niinpä niin - meidän jengi maalla, merellä ja ilmassa!

On meissä hyvätkin puolet, aika moni on ollut huolisaan KP:sta tänään ja jopa soitelleet tilannetta kysellen. No kaikki hyvin toistaiseksi. Cool


Käyttäjän lupita kuva
Kirjoittanut lupita Ti, 19/09/2006 - 22:17.

Minä toivon onnea sinulle sinun rakkaan kanssa. Se on hienoa elämää, kun on rakastunut todella. Minäkin olen Smiling


Käyttäjän Old Chap kuva
Kirjoittanut Old Chap Ti, 19/09/2006 - 23:08.

ENSIN MARILLE ... Ihanaa kuulla äänesi jälleen. Kaikki hyvin?

SITTEN MUILLE ... Sanoinko niin kömpelösti, että ihan kauhistuttaa. En minä ole väkivaltainen ja muutoinkin tiedän pärjäileväni. Harmitti vain pirusti. Ja syytä kateuteen sallin kyllä nähtävän, olenhan suorastaan onnellinen omastani.

JA VIELÄ VÄHÄN ITSE ASIASTA ... Söimme äsken uudelleen thairavintolassa ja maistui taas. Köpötelkää siis sinne muutkin ja sanokaa vaikka irtipisteitä minulle hankkiaksenne, että iso mies ja pieni thaityttö yllyttivt maistelemaan.

Tänään kanaa ja porsasta. Riisiä ja vettä. Lasku kohtuullinen tippeineen, mutta seuraavaksi syödäänkin taas muutamana päivänä vain kotona. Thairuokaa tietenkin.


Käyttäjän mariAK kuva
Kirjoittanut mariAK Ke, 20/09/2006 - 11:06.

Heippa taas!

Kaikki on toistaiseksi ainakin sujunut ihan hyvin...Smiling

Uusi asunto on kiva ja avomieskin oli Espanjan reissuni aikana pysynyt omana ihanana itsenään (ehkä hieman laihtunut, mutta sekin muutos on jo korjattu..heh)

Projektini on kohta valmis, vielä muutamaa hienosäätöä vaille.
Työtäkin on luultavasti tiedossa, ihan kotisohvalle soittivat ja ehdottelivat töitä, mutta missä, sen paljastan vasta myöhemmin...Smiling
Jos täällä pohjoisessa sää olisi hieman lämpimämpi niin ei olisi mitään valittamista...Eye-wink

Milloin aioit taas karata sinne Thaimaan suuntaan?


Käyttäjän Old Chap kuva
Kirjoittanut Old Chap Ke, 20/09/2006 - 11:49.

OC meinaa mennä Thaimaahan asumaan marraskuun päättyessä. Koti Fuengirolassa jää vuokrattavaksi ynnä joitakin esineitä tullaan myymään pois jaloista. Haluan olla matkalaukullisen verran vapaa ja päästä eroon turhasta irtaimesta. Silloin voin olla milloin tahansa missä tahansa.


Käyttäjän tuulae kuva
Kirjoittanut tuulae Ke, 20/09/2006 - 11:59.

Järkkäähän sitten sen thaikotisi ympärille riittävä määrä majoja ja/tai telttoja.... tullaan siis taatusti kyläilemään Eye-wink


Käyttäjän Kari kuva
Kirjoittanut Kari Ke, 20/09/2006 - 15:46.

Olipas mielenkiintoinen ajatus Tuulalta... hmmm... saadaan lentolipuista varmaan hyvät alennukset, kun tilataan isompi nippu kerralla... Cool


Käyttäjän tuulae kuva
Kirjoittanut tuulae Ke, 20/09/2006 - 15:49.

ORKKI-paituleita ootellessa vois vaikka perustaa ORKKI-seuramatkueen! Eye-wink

- suuntana Thailandia Laughing out loud


Käyttäjän Old Chap kuva
Kirjoittanut Old Chap To, 21/09/2006 - 13:12.

Joko ne tuppaavat kyläilemään vieraaseen maahan. Eikö se siis riitä, että yksi karkaa joukosta, vaikka meinaankin pysytellä tässä joukossakin kaikesta huolimatta, halusitte tai ette.

Joo, kun jonakin päivänä on semmoinen koti, niin sisällekin saattaa päästä. Thaimaassa ollaan erittäin vieraanvaraisia ja silleen meinaan minäkin elää, joten tuskin edes telttaa tarvitaan. Paitsi jos seuramatka syntyy, niin sitten miehistöteltta.