Air Finlandin hyväksymä koiralaukku?
Varsinkaan kantokassien kanssa ei yleensä ole tullut mitään sanomista, kun se on suunnilleen oikean kokoinen. Se kun antaa hieman periksi joka suuntaan, jos tarvitsee esimerkiksi painaa sitä penkin alle.
Sherpan kassit ovat esimerkiksi omasta mielestä laadukkaita, ja viimeksi tulin juuri sellaisen kanssa yhden kisun kanssa. Ko kassi oli kokoa S.
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja
Pitää vielä lisätä muutama oma kokemus kasseista. Ensin ostin kissoille (jotka jopa isompia kun pienet koirat?) ihan niitä "perus halpoja kasseja", olikohan Karlie merkkisiä. Niillä lennettiin pari kertaa, kun alkoi jo olla rikki. Tuli esimerkiksi tukiraudat ulos.
Harmitti siinä vaiheessa, etten heti panostanut kunnon kassiin. Painelin siis Suomessa Mustiin ja Mirriin ja ostin Sherpa Original bagin. Suomesta saa hyvin varustetuista lemmikkieläinkaupoista ja Espanjassa olessa kannattaa varmaan tilata netissä, olen tainnut joskus nähdä myös Eläinlääkäri Kamun varastossa.
Mä melkein väittäisin, että pituudelta 50 cm kassi ei haittaa. Edelliset omat kassitkin olivat varmasti sen pituisia - omaa jalkatilaa se vaan vähentää.
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja
Mikrosirua ei ole ainakaan omalta haukulta luettu kertaakaan, missään päässä, ja lentokertoja AirFinlandilla on ainakin 4 (meno-paluu). Kannattaa tietty silti olla sirut paikallaan, ja koodit merkittynä lemmikkipassiin.
- Kirjaudu·tai·rekisteröidy·kirjoittaaksesi kommentteja


Olemme tulossa kahden pikkukoiran kanssa Air Finlandilla Fuengirolaan. Olen etsiskellyt sopivaa laukkua, joka täyttäisi matkustamon mittavaatimukset 45x30x35), mutta useimmat hyvän kokoiset laukut ovat pisimmältä sivultaan 50 cm, kun Air Finland hyväksyy vain 45 cm. Mistä olette löytäneet vaatimukset täyttävät kantolaukut/kassit vai oletteko luottaneet siihen, ettei ylisentteihin puututa? En uskaltaisi urheilla mittojen kanssa, kun painorajankin kanssa saattaa tulla vähän neuvottelun aihetta, ellen laita isompaa koiraa nälkäkuurille
.
Ja kysynpä vielä sitäkin, onko lemmikeiltänne luettu mikrosirua lähtöselvityksessä vaiko vasta perillä tullissa (josko sielläkään)?