SEPA se – raha liikkuu entistä liukkaammin
Yhtenäisen euromaksualueen SEPA:n (Single Euro Payments Area) pitäisi vähitellen toimia tai ainakin siirtymäkausi on alkanut 28.1.2008, jotta 27 EU-maata ja Norja, Islanti, Liechtenstein ja Sveitsi aloittavat konkreettiset toimet asian edistämiseksi.
Huomasin tuon termin SEPA ensimmäisen kerran Suomen verkkopankissani (Oko), kun siirsin 9.4 rahaa tililtäni Suomesta Espanjaan SEPA siirtona ja se näkyi tilillä Espanjassa (la Caixa) 11.4 eli luvatussa kolmessa pankkipäivässä. Eli ainakin nuo kaksi pankkia tunnistavat termin ja toimivat sen mukaan. Sinänsä SEPA ei näytä poikkeavan juurikaan entisestä EU-siirrosta eli samat IBAN tilinumerot ja SWIFT-koodit; tosin jälkimmäistä kutsuvat nyt BIC-koodiksi – what ever!
Toki SEPAssa on pieni ero entiseen, eli nyt voit siirtää yhtenä siirtona 999.999.999,99€ eli tuota suuremmat summat pitää edelleen pilkkoa – voi harmi
. Oma tilinumerokin kannattaa vähitellen painaa mieleen IBAN-muodossa, kun se vanha kuitenkin pian häviää kokonaan.
Odottelen jo
sitä hetkeä kun raha siirtyy Suomen ja Espanjan välillä yhdessä päivässä, voin nostaa suomalaisella sirullisella pankkikortillani rahaa Espanjan automaatista, maksaa laskuni missä SEPA maassa tahansa jne. 2010 saattaapi olla jo totta.

Pankkikortin osalta kommenttina, että kortilla nostaminen espanjalaisesta automaatista suomalaiselta tililtä suomalaisella Visa Elektron-kortilla on jo tätä päivää.
Toimii jokaisessa automaatissa.

Mikä mahtaa olla komissio, jos nostat suomalaisella Visa Elektron kortillasi käteistä Espanjassa?
Jotkut pankit ottavat älyttömiä nostopalkkoita myös toisen espanjalaisen pankin korttia käytettäessä.

Siitähän tämä onkin ihmeellistä, kun nostan espanjalaisella pankkikortilla espanjalaisesta automaatista omalta espanjalaiselta tililtäni käteistä, maksan siitä ilosta 0,50 €/nosto.
Mutta kun nostan espanjalaisesta automaatista suomalaisella kortilla suomalaiselta tililtä käteistä, en maksa siitä senttiäkään.
Tosin OP:n kortilla se maksaa.

Mie uskon tuon SEPAn todeksi sitten kun näen, toistaiseksi sen takia ei Espanjan pankkimaailmassa ole konkreettisesti muuttunut mikään. 
Siirron tuleminen kolmessa päivässä ei ole uutta ja tuo yläraja ei mitenkään liity siirtojen kuluihin, hinnoista EU:n normit määräävät edelleen vain siitä, että alle 50.000€:n siirtojen tulee olla kansainvälisinäkin korkeintaan saman hintaisia kuin kotimaans siirrot.
Pankkikorttinostojen komissiot veloittaa aina kortin antanut pankki, jossa tilisi on, ei suinkaan se pankki, jonka automaatista nostat. Näin sekä Espanjassa että kansainvälisesti.
Visa Electronin ja muiden (siru)korttien toimivuus Espanjassa on suhteellisen hyvä, mutta ei täydellinen, tästä on Orkissa kirjoitettu pitkältikin.
Sinänsä SEPA on tietysti hyvä juttu ja totta kai asioiden tulee edetä ja yksinkertaistua.

SEPAsta löytyy täältä tietoa (tietysti muualtakin): http://de.wikipedia.org/wiki/Einheitlicher_Euro-Zahlungsverkehrsraum
Ja sitten sivistyskielillä
:
http://en.wikipedia.org/wiki/Single_Euro_Payments_Area
http://es.wikipedia.org/wiki/SEPA

Eikä kaikilla espanjalaisilla (lue valencialaisilla) yrityksillä ole käsitystä euromaksuista ja IBAN-muotoisista tilinumeroista.
Jä tällöin jäävät esim varausmaksut maksamatta, suomalainen pankki ei enää välitä maksua pankin konttorin nimen ja osoitteen perusteella.
Minulla on yksi vakituinen yhteistyökumppani jonka kanssa tämä ongelma jatkuu edelleen, tosin eipä tarvitse sitten sitä varausmaksua maksella, luottavat vanhaan tuttuun, vaikka firman nettisivuilla vakuuttavat vaativansa ennakkomaksun.
Positiivistä on se, että sopimusasiakkaalle ovat eurosiirrot ilmaisia, ennen se oli suhteellisen tyyristä hupia.

Tuo oli tosi hyvä keskustelu, ainakin ensi perjantaina sinne matkaavalle. Mulla on käytössä OP:n uusi kortti (visadebit), jonka väitetään jo nyt toimivan euroalueella samalla tavoin kuin pankkikortti Suomessakin eli veloitus tililtä välittömästi tai parin pankkipäivän viiveellä......mutta jotenkin sain tuosta sen käsityksen että enpä taida jäädäkään ainoastaan sen varaan reissullani.

Ihaveadream, laita orkin hakuun Visaelectron ja löydät pitkiä keskusteluja aiheesta, myös nimen omaan OP:n visa electronia koskien. Todennäköisesti pärjäät sen kanssa reissussa loistavasti, mutta minä ottaisin kyllä aina varmuuden vuoksi myös luottokortin mukaan, kaiken varalta. Luotolliset kortit toimivat varmemmin silloin kun pankkikortti tökkää, näin siksi että luottotiedot löytyy suoraan kortilta, ei tarvita kansainvälistá yhteyttä tarkistmaan saldo tililtäsi Suomesta asti.
Orkin tietopankista löydät myös tietoa raha-asioista Espanjassa.
Hyvää matkaa!

Kiitoksia taas kerran vinkeistä. Gran Canarialla huomasin että OP visa electron antoi rahaa joka automaatista mutta Nordean vastaava kortti vain yhdestä. Nythän Suomessa on se tilanne että Sampo pankin kortilla ei voinut päivänä muutamana maksaa edes Suomessa (vika on luvattu korjata 1604 mennessä) ja ko pankin verkkopankki ei oletoiminut pääsiäisen jälkeen kunnolla. Nostopalkkioista vielä OP visa electronin osalta seuraavaa: riippuu pankin jonka asiakas olet vakavaraisuudesta peritäänkö minkälaisia palvelumaksuja vai ei, naapurikunnan OP:ssa palvelumaksut on aivan eriluokkaa kuin siinä mitä minä käytän. Seraavassa oman pankkini palvelumaksut korttinostojen osalta:
Nostot korteilla automaateilta
Euromääräinen automaattinosto pankkitililtä Ottopisteellä Maksuton
Euromääräinen automaattinosto Visa-tililtä (laskutettava nosto), toimitusmaksu/nosto ja provisio 1,00 euro ja 2,00 % noston määrästä
Muu kuin euromääräinen automaattinosto tai nosto pankin konttorissa Visa-tililtä 2,00 euroa ja 2,50 % noston määrästä
Euromääräinen automaattinosto pankkitililtä muulla kuin Ottopisteellä 1,00 euro ja 2,00 % noston määrästä
Muu kuin euromääräinen automaattinosto pankkitililtä 2,00 euroa ja 2,50 % noston määrästä
Euromääräinen automaattinosto EU-alueella OP-Visa Electron-kortilla Maksuton
Muu kuin euromääräinen automaattinosto tai nosto muualla kuin EU-alueella OP-Visa Electron-kortilla toimitusmaksu 2,00 euroa ja nostoprovisio 2,50 % noston määrästä
Euromääräinen automaattinosto MasterCard-tililtä 2,00 % noston määrästä, vähintään 3,00 euroa
Muu kuin euromääräinen automaattinosto tai nosto pankin konttorissa MasterCard-tililtä toimitusmaksu 2,00 euroa ja nostoprovisio 2,50 % noston määrästä.
Matkakuumetta jo hieman potien (tiistaina Pietariin ja perjantaina Fuengirolaan)
Liittynyt: 2006-07-10
Paikkakunta: En ole mistään kotoisin...