Ei-pahin pelkonne saapui myös tänne
Heipähei. Päätin pitkän anonyyminä liikkumisen jälkeen rekisteröityä tänne ja ensimmäiseksi onkin paikallaan pieni esittely.
Älkää antako nimimerkin johtaa harhaan, en ole pelottava. Päinvastoin voisin kuvailla itseäni sympaattiseksi ja hauskaksi ihmiseksi. Olen nuori "opiskelijatyttö" Helsingistä. Mielenkiinnon kohteisiin kuuluu musiikin sekä äidinkielen ja kirjallisuuden lisäksi Espanja (maa, kieli, kulttuuri...).
Mutta miksikö rekisteröidyin foorumille?
Kävin ensimmäisen kerran Espanjassa 9-vuotiaana. Tuolloin pidin sitä "ihan kivana lomakohteena".
Vuosien mittaan rakkaus Espanjaa kohtaan on kuitenkin voimistunut, nyt suunnitelmissa on muuttaa Espanjaan opiskeluiden jälkeen. Tähtäimessä on ensin asua jonkin aikaa ennen oman asunnon ostoa sukulaisten luona (vuosi lienee hyvä aika?).
Jatkan matkaani keskustelualueella ja sivustolla bongaillen kaikkea mitä eteen sattuu.

Moikka vaan Miedo ja tervetuloa kirjoittelemaan tänne Orkkiin - kiva että löysit mukaan! 

Helei Miedo! Saako udella mitä opiskelet? Tai "opiskelet", kun sulla oli se lainausmerkeissä
?
Nämä on hauskat ja helpot sivustot, kun haluaa joko tietoa tai ihan vaan löpistä Espanja-asioista tai muustakin. Oon täällä myös suht tuore käyttäjä, vaikka orkkilaisiin olen livenä tutustunut jo paljon aiemmin.

Tervetuloa joukkoomme, täällä voit kysellä kaikesta ja löpistä maan (löpinälaatikko) ja taivaan väliin jäävistä asioista meidän muiden säestäessä 

Moi Miedo
Tervetuloa!
Sulla on tosi hyvä kuva!
Liittynyt: 2008-05-09
Paikkakunta: Helsinki