Elämyksiä Espanjasta

Nyt sitten koitti se mañana kun rohkaistuin ja päätin esitellä itseni:

Synnyin Helsingissä Olympiavuonna 1952 elokuussa. Siis jellona.

Olen neljän komean pojan äiti, pojat syntyneet vuosien 71-81 välillä ja heitä on kaksi sarjaa, pohjoisafrikkalaiset kaksi vanhinta ja suomalaiset kaksi nuorinta, kaikki toki Suomen kansalaisia.
Toiseksi nuorin on jo ilahduttanut minua kahdella suloisella pojanpojalla, joten kovin on poikavoittoista.
Tämä poikalauma on minun elämäni rikkaus, josta olen ylpeä ja kiitollinen.

Vilkkauteni ja puheliaisuuteni olen perinyt vanhemiltani, jotka molemmat ovat karjalaisevakkoja. Tunnettehan sanonnan:" Ilo pintaan vaik syvän märkänis". Sen olen yrittänyt pitää mielessäni, vaikkakin joskus kehnoinkin tuloksin. Jos elämä on minua hellinyt niin on se myös koetellut, kaksi avioeroa, sairastelua, yms.

Nyt olen vihdoin saanut sairaseläkkeen ja vietän eläkepäiviäni täällä Gran Canarialla, Las Palmasissa. Ikuisen kevään ja onnellisten saarella.

Olen vieraillut täällä ja muilla Kanariansaarilla vielä työssä ollessani ja jo tuolloin pidin kovasti ilmastosta, ihmisista ja eräänlaisesta konstailemattomasta elämäntyylistä , jonka jo sillon vaistosin vaikken espanjaa osannutkaan.

Eräällä matkallani tänne noin kuutisen vuotta sitten tapasin nykyisen elämänkumppanini Juanin ja tuolloin ei vielä jalat alta menneet, mutta tuntui mukavalta hepulta. Kieliongelmia oli, koska hänen kielitaitonsa loppuu espanjaan ja sen canarioversioon. Noh, minähän vähän opiskelin espanjaa ja visiteerasin täällä ja siitä syntyi ajatus tänne muuttamisesta. Lääkärikin suositteli kun kremppojeni laatu on sellainen, että tämä ilmasto ihanne niidenkin kannalta.

Lapset aikuisia ja levittäytyneet ympäri maailmaa, vanhin Martiniquella, seuraava Pariisissa ja kaksi nuorinta Helsingissä, mitäs nämä välimatkat nykyaikana ja skypettely auttaa ikävään kummasti. Joten nyt elän sitten elämäni itsekästä vaihetta ja nautin siitä.

Olen asunut yhteensä reilut kolme vuotta täällä ja opiskellut puolitoista vuotta kunnallisessa kielikoulussa, jota jatkan taas syksyllä. On päiviä, jolloin kuvittelen olevani jo varsinainen haka haastelussa, mutta sitten taas niitä jolloin kiroan ettei kukaan koskaan tule ymmärtämään minua ja varsinkaan minä en opi ikinä puhumaan "fiksusti" mitä se sitten lieneekin.

Olen kiinnostunut saarten historiasta ja pienistä kylistä ja rupattelutuokioista kyläläisten kanssa. Saarelaiset ovat ystävällisiä ja jaksavat aina kannustaa kun pölpötän tätä " minä Jane sina Tarzan " espanjaani, mutta mottoni on: Don´t give up, just let go...

Oli mukava löytää tämä foorumi ja olenkin tuolla chatissa tavannut kivoja kavereita.

Huh! jos olet jaksanut tämän loppuun saakka lukea niin olet ansainnut hatunnoston, ei ollut tarkoitus romskua kirjoittaa.

Juttelemisiin,

Canteras-ranta auringonlaskun aikaan