Suomen kulttuuri vs. Espanjan kulttuuri

Kirjoittaja
Viesti
Kirjoittanut devspain To, 15/05/2008 - 21:30.

Nyt se on sitten nähty! Totaalinen kulttuuriero maiden välillä ja suomen idioottaimainen lainkuuliaisuus!

Erään suomalaisen iltapäivälehden mukaan Suomi-USA jääkiekko-ottelu jäi suomessa jatkoajan vuoksi monilta näkemättä "eräässä/eräissä" suomessa sijaitsevassa ravintolassa/loissa siksi, että lain mukaan ravintolan piti sulkea ovensa juuri jatkoajan alkaessa, joten pelin katsojat "heitettiin pihalle"!

HUH-HUH. Jos Espanjassa olisi esimerkiksi jalkapallon mm-kisoissa Espanja pelaamassa pääsystä mitaliotteluihin, niin täällä poliisi tulisi AVAAMAN väkipakolla ravintolan jos joku hullu ravintoloitsija olisi sulkemassa paikkaa kiinni!

Missä muussa maassa kuin suomessa voi tapahtua niin, että kansalaisilta estetään "joukkohurmio" sulkemalla ravintola KANSALLISPELIN ja MITALIOTTELUUN pääsyn sijasta vain siksi, että laki sanoo että "ravintola kiinni"....

Kyllä on suomella oppimista kulttuurissa! Voisiko joku mahdollisesti tätäkin palstaa lukeva suomalainen aktiivipoliitikko vastata miksi näin yhä toimitaan ja milloin suomesta saadaan aikaiseksi sivistysyhteiskunta, jossa saa tehdä asioita, jotka ovat yhteiskunnan eduksi (=lue: kansallismielisyys, suomen kannattaminen ja yhteinen ilo suomen pärjäämisestä kisoissa)!

#1 To, 15/05/2008 - 22:27 Otsikko : Toden totta törkeää!

Toden totta törkeää! Vaikka en itse jääkiekosta pahemmin välitä, niin kuulostaa kyllä todella naurettavalta.

#2 To, 15/05/2008 - 23:16 Otsikko : Oppimista kulttuurissa

devspain kirjoitti:
HUH-HUH. Jos Espanjassa olisi esimerkiksi jalkapallon mm-kisoissa Espanja pelaamassa pääsystä mitaliotteluihin, niin täällä poliisi tulisi AVAAMAN väkipakolla ravintolan jos joku hullu ravintoloitsija olisi sulkemassa paikkaa kiinni!

Tätähän ei ole voitu milloinkaan todeta, sillä Espanjasta ei ole jalkapallon arvokisoissa mitalliotteluihin, se lennätetään laulukuoroon viimeistään välierissä, jos pääsee sinnekään asti... hahahahaaa!

Eikä muuten olisi seurajoukkueillakaan, jos joutuisivat pelaamaan espanjalaisilla pelaajilla.

Tuohon kulttuurin oppimiseen en sanokaan mitään, jätän sen aivan omaan arvoonsa, sillä sehän oli vitsi, eikö niin? Joten se siitä!

__________________

Sokeriton, raikas ja tehokas!

#3 Pe, 16/05/2008 - 07:07 Otsikko : Taannoin...

Vuosia sitten, kun Suomessa hypetettiin - en muista mistä - olympiamenestyksestä, silloinen valtiomme päämies antoi lausunnon, jossa hän kritisoi "ylenpalttista isänmaallisuutta ja sen näyttämistä" ja kehotti kansalaisia hillitympiin tunteenilmauksiin. Jostain kumman syystä meidän pitäisi kulkea pää kumarassa, vaikka miten lujaa menisi. Ja sitten vielä moititaan meitä huonosta itsetunnosta. Voimme kai vain yrittää kasvattaa seuraavaa sukupolvea toisin ja vähän itseämmekin.
Valtiovallan itsetunnon kohottaminen lienee toinen juttu..

Kaunis, aurinkoinen aamu, lämpöä auton mittarin mukaan peräti 3 astetta Eye-wink.
Minsku

#4 Pe, 16/05/2008 - 13:25 Otsikko : Törkeää!

Olipas törkeä temppu!
Suomessa aikonaan olin ravintola-alalla, ja työntekijöiden kannalta kyllä ymmärrän tämän, heillähän on tarkat työajat (minuuttipeliä).
Espanjassa sen sijaan ravintolaa pidetään auki siihen asti kun on asiakkaita, ja usein henkilökunnan työpäivät venähtävät tämän takia. Kuitenkin hiljaisempana sesonkina työpäivät ovat usein normaalia lyhyempiä, joten kukaan ei pahemmin valita asiasta.
Onhan kyllä Espanjassakin näitä "kukkasia": tässä pari viikkoa sitten tankkasin auton illalla ja meinasin ostaa litran pullon Mahouta siinä samalla, mutta eivät myyneet, kun kello oli minuuttia yli kymmenen! Syy : kun nuoriso järjestää "botelloneja" eli massajuopottelua julkisilla paikoilla, niin alkoholia ei saa myydä iltakymmenen jälkeen. Noh, menin sitten naapuriravintolaan ja ostin sen kaljapullon sieltä, ne ainakin vielä toistaiseksi saavat myydä juomia mukaan!

__________________

"I´m going where the sun keeps shinin´ through the pouring rain, going where the weather suits my clothes..."
Harry Nilsson : Everybody´s talking

#5 Pe, 16/05/2008 - 13:29 Otsikko : Niin muuten,...

Niin muuten,
pääskö Suomi mitalipeleihin?
Oon vähä paitsiossa...

__________________

"I´m going where the sun keeps shinin´ through the pouring rain, going where the weather suits my clothes..."
Harry Nilsson : Everybody´s talking

#6 Pe, 16/05/2008 - 15:13 Otsikko : Maassa maan tavalla...

devspain kirjoitti:
Nyt se on sitten nähty! Totaalinen kulttuuriero maiden välillä ja suomen idioottaimainen lainkuuliaisuus!

Erään suomalaisen iltapäivälehden mukaan Suomi-USA jääkiekko-ottelu jäi suomessa jatkoajan vuoksi monilta näkemättä "eräässä/eräissä" suomessa sijaitsevassa ravintolassa/loissa siksi, että lain mukaan ravintolan piti sulkea ovensa juuri jatkoajan alkaessa, joten pelin katsojat "heitettiin pihalle"!

Kyllä on suomella oppimista kulttuurissa! Voisiko joku mahdollisesti tätäkin palstaa lukeva suomalainen aktiivipoliitikko vastata miksi näin yhä toimitaan ja milloin suomesta saadaan aikaiseksi sivistysyhteiskunta, jossa saa tehdä asioita, jotka ovat yhteiskunnan eduksi (=lue: kansallismielisyys, suomen kannattaminen ja yhteinen ilo suomen pärjäämisestä kisoissa)!

Empä usko syy olisi itse ravintolan pitäjällä -hän kyllä kyllä pitäisi auki vaikka aamuun asti.

Mutta se lainsäädäntö , saattaisi olla annosteluoikeudet pian katkolla , ei omistaja varmaan haluta sulkea ravintolaa , yhden "ylimenevän" yön takia .

#7 Pe, 16/05/2008 - 16:54 Otsikko : Holhousta

Jahu kirjoitti:

Empä usko syy olisi itse ravintolan pitäjällä -hän kyllä kyllä pitäisi auki vaikka aamuun asti.

Mutta se lainsäädäntö , saattaisi olla annosteluoikeudet pian katkolla , ei omistaja varmaan haluta sulkea ravintolaa , yhden "ylimenevän" yön takia .

Juu, ei syy ole ravintolanpitäjän vaan idioottimaisen lainkuuliaisuuden.

On aivan käsittämätöntä, että suomessa on tärkeämpää saattaa (ravintola)yrittäjän elinkeino loppuun sen vuoksi, että hän pitää firmaansa auki yhtenä päivänä vuodessa 15 minuuttia liian pitkään samaan aikaan kun kadulla saa rauhassa tappaa jonkun, myydä huumeita ja käyttää hyväksi lasta.

Espanjasa homma menee niin, että asiasta sanotaan ystävällisesti ja poliisi saattaa käydä paikanpäällä sanomassa (ellei ole itse matsia katsomassa, kuten tavallista), että "vähän hiljempaa". Ei siitä muita seuraamuksia tule saatikka että jonkun luvat menisivät.

Haloo. Jotain rajaa siihen suomen holhousyhteiskuntaan!

...Ymmärrän, saattaahan yrittäjä vaikka tienata tuossa jonkun lantin raa'asti työntekijää yliajalla hyväksikäyttäen!

Smiling

#8 Pe, 16/05/2008 - 17:36 Otsikko : Lainkuuliaisuus?

devspain kirjoitti:

Juu, ei syy ole ravintolanpitäjän vaan idioottimaisen lainkuuliaisuuden.

Ei kai lainkuuliaisuus ole idioottimaista? Lakihan se on, jota vastaan pitäisi purnata, jos nyt yleensäkään pitää purnata Smiling

__________________

Sokeriton, raikas ja tehokas!

#9 Pe, 16/05/2008 - 17:56 Otsikko : Lain säätäjät..

Onhan ne lait espanjassakin, niiden noudattamisessa on vain järki päässä.
Lakikin voi olla huono ja "väärin tehty". Äänestäkää suomen kansa. Tehän ne lait teette!

Minä en äänestä sillä en halua vaikutaa asioihin, jotka eivät minulle enää millään tavalla kuulu. En asu suomessa, joten en katso, että minulla olisi syytä vaikuttaa siellä kansan tahtoon.

Yritinpähän ottaa vain ottaa esille erään kulttuurieron... Ja sekin näemmä ymmärrettiin erilailla eri maissa.

Kultturieroja siis!! Eye-wink

#10 Pe, 16/05/2008 - 18:03 Otsikko : Laki ...

devspain kirjoitti:
Minä en äänestä sillä en halua vaikutaa asioihin, jotka eivät minulle enää millään tavalla kuulu. En asu suomessa, joten en katso, että minulla olisi syytä vaikuttaa siellä kansan tahtoon.

Sen verran pontevasti kuitenkin aloitit tämän ketjun, että sain aivan päinvastaisen käsityksen Smiling

__________________

Sokeriton, raikas ja tehokas!

#11 La, 17/05/2008 - 00:23 Otsikko : Kyllä Devspain jossain

Kyllä Devspain jossain määrin puhui aivan asiaakin; tämä nykyinen "holhous" mentaliteetti on kyllä mennyt jo liian pitkälle! Kaikki mikä on "kivaa" pyritään kieltämään ja rajoitukset seuraavat toisiaan ja kun tätä nykyistä yhteiskuntaa katsoo vähänkään tarkemmin, niin valtiovallalla ei ole minkäänlaista luottamusta omiin äänestäjiinsä!! Sad

__________________

Photobucket

#12 La, 17/05/2008 - 09:47 Otsikko : Hyvä esimerkki ..

oli myös *Digitoday:n*kotisivulla suomalaisesta hölmöilystä :
Otsikolla - " Viasat lähetti vahingossa teräpiirtolätkää .."

Ylen omi MM-lätkän yksin lähetysoikeudet Suomessa ja ne meni tv-luvan maksavien kansalaisten palvelujen edelle Sad
Viasatin Sport HD tarjosi teräpiirtolähetystä Norjaa ,Ruotsiin ja Tanskaa ( vahingossa näkyi Suomessa ).

Ylen johtokaan ei luvannut HD-tason lähetyksiä ennen vuotta 2016 .. eli kun ei itse tarjota - eipä anneta muidenkaan tarjota ..hyh !!

#13 Su, 18/05/2008 - 13:01 Otsikko : Kulttuuri

devspain kirjoitti:
Nyt se on sitten nähty! Totaalinen kulttuuriero maiden välillä ja suomen idioottaimainen lainkuuliaisuus!

Erään suomalaisen iltapäivälehden mukaan Suomi-USA jääkiekko-ottelu jäi suomessa jatkoajan vuoksi monilta näkemättä "eräässä/eräissä" suomessa sijaitsevassa ravintolassa/loissa siksi, että lain mukaan ravintolan piti sulkea ovensa juuri jatkoajan alkaessa, joten pelin katsojat "heitettiin pihalle"!

HUH-HUH. Jos Espanjassa olisi esimerkiksi jalkapallon mm-kisoissa Espanja pelaamassa pääsystä mitaliotteluihin, niin täällä poliisi tulisi AVAAMAN väkipakolla ravintolan jos joku hullu ravintoloitsija olisi sulkemassa paikkaa kiinni!

Missä muussa maassa kuin suomessa voi tapahtua niin, että kansalaisilta estetään "joukkohurmio" sulkemalla ravintola KANSALLISPELIN ja MITALIOTTELUUN pääsyn sijasta vain siksi, että laki sanoo että "ravintola kiinni"....

Kyllä on suomella oppimista kulttuurissa! Voisiko joku mahdollisesti tätäkin palstaa lukeva suomalainen aktiivipoliitikko vastata miksi näin yhä toimitaan ja milloin suomesta saadaan aikaiseksi sivistysyhteiskunta, jossa saa tehdä asioita, jotka ovat yhteiskunnan eduksi (=lue: kansallismielisyys, suomen kannattaminen ja yhteinen ilo suomen pärjäämisestä kisoissa)!

jääkiekkoahan ei mitenkään voi edes yrittää verrata Kuningas Jalkapalloon, tässä tapauksessa on ihan oikein, että ravintolat suljetaan oikeaan aikaan. Jos joku nyt välttämättä haluaa katsoa jääkiekkoa, katsokoon kotonaan.

guanche kirjoitti:

Tätähän ei ole voitu milloinkaan todeta, sillä Espanjasta ei ole jalkapallon arvokisoissa mitalliotteluihin, se lennätetään laulukuoroon viimeistään välierissä, jos pääsee sinnekään asti... hahahahaaa!

Eikä muuten olisi seurajoukkueillakaan, jos joutuisivat pelaamaan espanjalaisilla pelaajilla.

Tuohon kulttuurin oppimiseen en sanokaan mitään, jätän sen aivan omaan arvoonsa, sillä sehän oli vitsi, eikö niin? Joten se siitä!

Jalkapallon arvokisoissa Espanja pärjää aina paremmin kuin esim. Englanti. Ja ainoat maat jotka oikeasti voivat arvokisoissa pärjätä ovat Brasilia, Ranska, Italia, Argentiina, Portugali ja Espanja. Toki yllätyksiäkin joskus löytyy.

Barcelonassa ja Real Madridissahan on yhtä paljon Espanjalaisia pelaajia kuin esim. ManUssa ja Chelseassa englantilaisia. Lisäksi esim. Liverpool saa kiittää Torresta siitä että pääsi Mestareiden liigassa ja valioliigassa niinkään pitkälle.

Suomi ei tule olemaan sivistynyt valtio ennenkuin Jalkapallokulttuuri saadaan nostettua yhtä korkealle tasolle kuin se on muissa maissa, ja kun ihmiset lopettavat jääkendon seuraamisen vain siksi koska Suomi pärjää siinä.

#14 Su, 18/05/2008 - 13:21 Otsikko : kulttuurista taas

icomad kirjoitti:

En verrannut Espanjaa esim. Englantiin, kerroin vain totuuden, että Espanja ei arvokisoissa ole pärjänyt.
Paitsi, että Englanti on ollut lajin maailmanmestari, jos nyt välttämättä halutaan vertailla.

En verrannut seurajoukkueitakaan muiden maiden joukkueisiin... kerroin vain totuuden siinäkin.

Jokainen kirjoituksiani seurannut, tietää, että olen suuri jalkapallon ystävä ja seuraan kaikkia Euroopan tärkeimpiä liigoja aktiivisesti ... suorina lähetyksinä taivaskanavilta, mutta en nyt kuitenkaan olisi samaa mieltä kanssasi siitä, että Suomi ei tule olemaan sivistynyt valtio ennenkuin Jalkapallokulttuuri saadaan nostettua yhtä korkealle tasolle kuin se on muissa maissa ....
Suomi on erittäin sivistynyt valtio, jääkiekon suosiosta huolimatta hah!

Mitähän tekemistä jalkapalloilulla ja sivistyksellä on toistensa kanssa? Smiling

Loppupeleissä, jokainen kai saa päättää seuraako jääkiekkoa, jalkapalloa, vai peräti kyykkää, tai akankantoa ....
Vaikka mielestäni jalkapallo on joukkuepelien ehdoton kuningaslaji, eivät kaikki ole samaa mieltä ja sen mielihyvin hyväksyn.

Leppoisaa sunnuntaita Smiling

__________________

Sokeriton, raikas ja tehokas!

#15 Su, 18/05/2008 - 13:33 Otsikko : Tokkopa kovin järkevää..

icomad kirjoitti:

Suomi ei tule olemaan sivistynyt valtio ennenkuin Jalkapallokulttuuri saadaan nostettua yhtä korkealle tasolle kuin se on muissa maissa, ja kun ihmiset lopettavat jääkendon seuraamisen vain siksi koska Suomi pärjää siinä.

Maiden eri urheilulajien suosioon syynä paikalliset olosuhteet.

Eipä keinonurmen pitäminen sulana ja lämpimänä Suomessa tai jääkiekkokaukalon jäähdyttäminen Espanjassa ympäri vuoden olisi mielekästä näillä energia hinnoilla .

Tästä esimerkkejä muitakin mm. alppilajit eivät kovin suosittuja Alankomaissa - miksikähän ?

#16 Su, 18/05/2008 - 13:44 Otsikko : Suomelle MM-pronssi

guardamar kirjoitti:
Niin muuten,
pääskö Suomi mitalipeleihin?
Oon vähä paitsiossa...

Pääsi, mutta hävisi perjantaina Venäjälle, joka taistelee kullasta Kanadan kanssa. Suomi voitti eilen Ruotsin 4-0 ja sai siten pronssia.Smiling

#17 Su, 18/05/2008 - 13:56 Otsikko : Tarkennus

guanche kirjoitti:

En verrannut Espanjaa esim. Englantiin, kerroin vain totuuden, että Espanja ei arvokisoissa ole pärjänyt.
Paitsi, että Englanti on ollut lajin maailmanmestari, jos nyt välttämättä halutaan vertailla.

En verrannut seurajoukkueitakaan muiden maiden joukkueisiin... kerroin vain totuuden siinäkin.

Jokainen kirjoituksiani seurannut, tietää, että olen suuri jalkapallon ystävä ja seuraan kaikkia Euroopan tärkeimpiä liigoja aktiivisesti ... suorina lähetyksinä taivaskanavilta, mutta en nyt kuitenkaan olisi samaa mieltä kanssasi siitä, että Suomi ei tule olemaan sivistynyt valtio ennenkuin Jalkapallokulttuuri saadaan nostettua yhtä korkealle tasolle kuin se on muissa maissa ....
Suomi on erittäin sivistynyt valtio, jääkiekon suosiosta huolimatta hah!

Mitähän tekemistä jalkapalloilulla ja sivistyksellä on toistensa kanssa? Smiling

Loppupeleissä, jokainen kai saa päättää seuraako jääkiekkoa, jalkapalloa, vai peräti kyykkää, tai akankantoa ....
Vaikka mielestäni jalkapallo on joukkuepelien ehdoton kuningaslaji, eivät kaikki ole samaa mieltä ja sen mielihyvin hyväksyn.

Leppoisaa sunnuntaita Smiling

Tarkennetaan nyt sen verran, että en todellakaan pidä Jalkapalloa pelkästään urheilulajina, ja sen vuoksi jääkiekon vertaaminen Jalkapalloon on turhaa. Ja vaikka asiaa tarkastelisi urheilullisesta näkökulmastakin, Jalkapallon taktiset ominaisuudet, pellillinen syvyys ja vaihtoehdot ovat paljon enemmän mitä jääkiekon suoraviivainen "rynniminen", taklaukset ja uhoaminen voivat ihmiselle tarjota.
Edellä mainittujen syiden vuoksi harmittaa, että lähes kaikki Suomalaiset ovat niin takapajuisia että eivät näe faktoja, koska ainoa lajin seuraamisen kriteeri on Suomen menestyminen kyseisessä lajissa.

Onneksi et kuitenkaan kirjoituksistasi päätellen kuulu edellä mainittuun ryhmään. Eye-wink

#18 Su, 18/05/2008 - 14:36 Otsikko : Hyvä Suomi!

Kiitos Helehtille tiedosta. Pronssimitali on hieno saavutus. Hyvä Suomi!

Icomad: Espanja ei oo ikinä pärjänny futiksen arvokisoissa.

Sivistyksestä : Espanjan uutisissa oli vähän aikaa sitten vertailu opiskelijoiden yleistiedosta eri maissa. Suomi oli komealla ensimmäisellä sijalla, ja Espanja sijalla 32. Että revi siitä.

__________________

"I´m going where the sun keeps shinin´ through the pouring rain, going where the weather suits my clothes..."
Harry Nilsson : Everybody´s talking

#19 Su, 18/05/2008 - 16:26 Otsikko : vastaus

Jahu kirjoitti:
icomad kirjoitti:

Suomi ei tule olemaan sivistynyt valtio ennenkuin Jalkapallokulttuuri saadaan nostettua yhtä korkealle tasolle kuin se on muissa maissa, ja kun ihmiset lopettavat jääkendon seuraamisen vain siksi koska Suomi pärjää siinä.

Maiden eri urheilulajien suosioon syynä paikalliset olosuhteet.

Eipä keinonurmen pitäminen sulana ja lämpimänä Suomessa tai jääkiekkokaukalon jäähdyttäminen Espanjassa ympäri vuoden olisi mielekästä näillä energia hinnoilla .

Tästä esimerkkejä muitakin mm. alppilajit eivät kovin suosittuja Alankomaissa - miksikähän ?

Olosuhteet ei vaikuta tässä tapuksessa mitenkään lajien suosioon. Kyllähän suomessa Jalkapalloa pelataan huhtikuusta aina lokakuuhun saakka, eikä jääkiekkoakaan kesäisin pelata?! vai meinaatko että Suomalaiset seuraa urheilua ainoastaan talvisin.
Esim. Suomalaiset ei tienneet edes sellaisen lajin olemassaolosta kuin tennis, ennenkuin Jarkko Nieminen alkoi menestyä kansainvälisissä turnauksissa. Aivan sama asia Curlingissa.
Eli ainoa syy miksi esim. jääkiekkoa suomessa seurataan ja miksi se on niin suosittua on se että Suomi menestyy siinä.

#20 Su, 18/05/2008 - 16:49 Otsikko : täällähän alkaa meno

täällähän alkaa meno olla kuin suomi24:n foorumeilla...

Eikös tuo nyt ole aika selvä yhtälö, että sitä lajia suurin osa kansasta seuraa missä omat pärjää... Eipä esim. espanjalaisia lätkä taida paljoakaan kiinnostaa...

Mielestäni fudista kyllä seurataan suomessa (lähes) yhtä paljon kuin lätkää.

Mitä tulee oikeaan urheiluun niin nää pallon/kiekon perässä juoksijat ovat siitä kaukana. Moottoriurheilu on oikeaa urheilua, siellä miehet ovat liikkeellä oman henkensä uhalla. Aitoja gladiaattoreita sanon minä!

#21 Su, 18/05/2008 - 17:31 Otsikko : Vähän niin kuin

Vähän niin kuin laskettelunkin on urheilua. Konevoima vie ylös ja painovoima alas... Nojoo, lasken urheiluksi sen, että lähtee tieten tahtoen hikoilemaan ja hengästymään. Sillä onko liikkeellä henkensä uhalla, ei mielestäni ole asian kanssa mitään tekemistä. Mielestäni autolla/moottoripyörällä ajaminen ei ole urheilua.

#22 Su, 18/05/2008 - 18:13 Otsikko : Jaa ....

Tulppu kirjoitti:
....
Nojoo, lasken urheiluksi sen, että lähtee tieten tahtoen hikoilemaan ja hengästymään.
.....

Sitten kai vällyjen alla tapahtuvat liikkeet lasketaan urheiluksi ,... vai Shocked

#23 Su, 18/05/2008 - 18:42 Otsikko : Hahhaahhaa! Hyvä pointti!

Hahhaahhaa! Hyvä pointti! Laughing out loud