Skip to main content

TIEDOTE: Muutoksen aika

7 vastausta [Viimeisin]
Kari
Käyttäjän Kari kuva
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 01.07.2006
Kirjoituksia: 2168

Tätä kirjoittaessani on Orkin perustamisesta lähes kaksi vuotta aikaa. Arvelin jo silloin, että edessä on työntäyteisiä vuorokausia - tuo ennustus osuikin enemmän kuin kohdalleen.

Kaiken kaikkiaan on kuitenkin ollut miellyttävää olla mukana vaikuttamassa Orkin kehitykseen alusta alkaen ja nähdä sivuston laajentuminen merkittäväksi yhteisöksi, jolla on erityinen merkitys Espanjaan liittyvän tiedon, yhteyksien ja elämysten välittäjänä - unohtamatta Orkin merkitystä sosiaalisen turvaverkoston luojana.

Aikansa kutakin

Käynnistin aikoinaan keskustelun, jossa pohdimme tapoja Orkin jatkokehittämisen järjestämiseksi. Lopputuloksena on perustettu yhdistys, josta Mira on tänään tiedottanut. Sitä kautta Orkin toimintaedellytykset saavat aivan uudenlaisen pohjan.

Tämän uudelleenorganisoinnin ajoitus osui allekirjoittaneenkin näkövinkkelistä otolliseen aikaan, koska minulle on esitetty jatkokutsu osallistua erääseen kansainväliseen kehitysprojektiin. Olen vastannut myöntävästi ja olen sitoutunut jatkamaan projektissa vähintään kaksi seuraavaa vuotta.

Duunit siis painavat päälle entistäkin enemmän, ja tulen tästä päivästä eteenpäin luopumaan Orkin ylläpitoon liittyvistä tehtävistä. Ruoriin tarttuu Mira, joka luotsaa Orkin kehitystä kohti tulevaisuuden haasteita - Orkkilaisten tarpeiden mukaisesti.

Lämmin kiitos

Lämmin kiitos kaikille Orkkilaisille siitä tuesta ja palautteesta, sekä muusta jeesaamisesta, josta olen saanut nauttia - ilman sitä olisi vaikea kuvitella jaksaneensa.

Mutta hei... enhän tässä nyt ole minnekään karkaamassa, piipahtelen Orkissa jatkossakin ja varmaan ajan salliessa kirjoittelenkin Eye-wink

Tsemppiä ja kuumaa kesää kaikille!

Never argue with an idiot, onlookers may not be able to tell the difference
--Mark Twain

Rontti
Käyttäjän Rontti kuva
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 07.01.2007
Kirjoituksia: 416
Kari

Onnea uudessa tehtävässäsi ja usvaa Harrikan putkeen
Kiitos työstäsi tällä foorumilla

Don Bavarontti
Käyttäjän Don Bavarontti kuva
Kirjautuneena
Liittynyt: 14.07.2006
Kirjoituksia: 2904
Kari

onnee valihtemallas tiellä !!!

Elämästä utelias
Käyttäjän Elämästä utelias kuva
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 21.07.2007
Kirjoituksia: 1257
Karille :)

Aina on kiinnostavaa kun joku "uusi" juttu alkaa. Otahan kaikki irti siitä kokemuksesta. Kiitos avuista ja neuvoista. Mukavaa kesä sinne. Lycka till.

Nipotti
Käyttäjän Nipotti kuva
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 12.07.2006
Kirjoituksia: 80
Saat mennä, kunhan olet taustalla

Isot saappaat annat jatkajalle, mutta eiköhän likka ne täytä hyvin!
Kiitos kaikesta, ja pysyhän hollilla!

guanche
Käyttäjän guanche kuva
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 02.10.2006
Kirjoituksia: 818
Onnea Karille!

Onnea Kari, uusille projekteillesi ja kiitos kaikesta myös minun puolestani!

vanha, mutta elossa!

Wilmariina
Käyttäjän Wilmariina kuva
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 07.03.2008
Kirjoituksia: 233
Kiitos Kari !

Parhaimmat kiitokset sinulle näistä ORKIN sivuista ja etenkin chatista. Minulle on auennut uusi elämä ja olen saanut paljon ihania virtuaaliystäviä. Heidän kanssaan on päässyt jakamaan onnistumisia ja joskus ei niin kivoja asioita elämän varrelta.

Luulen, että Mira pystyy täyttämään sinun saappaasi. Miralla tosin taitaa olla pienempi jalka, mutta osaamista sitäkin enemmän.

Onnea valitsemallesi tielle toivon minäkin ja sättäillään jatkossakin, jos vain satut sinne eksymään meidän muiden joukkoon.

Suoratukka
Käyttäjän Suoratukka kuva
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 17.10.2006
Kirjoituksia: 2411
Kari

Kiitos Orkista. Ja onnea uudelle urallesi. Smiling

Toivottavasti kuitenkin välillä viuhahtelet Orkissakin -
kuten lupasitkin.

Leben und Leben lassen