Mietiskelyä..

Kirjoittanut m1r4 To, 28/09/2006 - 11:26. Kommentteja: 7
Käyttäjän m1r4 kuva

Aamulla kävellessäni kohti Karin asuntoa, jossa koneeni tällä hetkellä majailee, etenin tarkoituksella hitaasti, ympärilleni katsellen ja maailman syntejä syviä ajatellen.

Katsoin ympärilleni. Nyt se syksy on tullut, ajattelin. Kello läheni jo kymmentä, eikä rannalla ollut kuin muutama satunnainen kävelijä. Ei turisteja, ei ruuhkaa. Koiratkin ovat jälleen löytäneet rannat, voi sitä riemua kun saivat juosta sydämensä kyllyydestä vesirajassa.

Polkuveneitä vuokraava piste oli täysin autio, edes työntekijät eivät enää saavu paikalle. Kohta veneetkin kannetaan pois ja rakennukset puretaan.

Siivousauto ajeli hissukseen puhdistaen rantoja, hänellä ei näyttänyt olevan kiirettä. Arki näyttää jatkuvan samalla tavoin kuin aina ennenkin, kuitenkin paljon rauhallisemmin - turistit ovat poissa. Huomasin sen tänään ensimmäisen kerran. Olenko ollut liian kiireinen huomaamaan sen aiemmin?

Pieni tuulenvire tuntui kylmältä ihollani. Ymmärsin, että kohta on pukeuduttava muuhunkin kuin hihattomaan paitaan. Farkut ovat kuuluneet varustukseen jo jonkin aikaa.

Istuin rantahiekalla ja katselin merta. Kuinka rauhoittava se osaakaan olla. Sitähän voisi katsella ikuisuuden. Halusin jakaa sen ilon myös teidän kanssanne.

Taidanpa lopettaa syntien syvien miettimisen ja lähteä hoitamaan päivän asioita. Hyvää päivää kaikille.

 
 
Käyttäjän Kari kuva
Kirjoittanut Kari To, 28/09/2006 - 14:24.

Jostain kumman syystä nuo rannat näyttävät tutuilta Eye-wink ...vaikkakin kestänee aikansa totuttautua vilkkaan kesän jälkeen tuohon rauhallisuuteen Laughing out loud


Käyttäjän tuulae kuva
Kirjoittanut tuulae To, 28/09/2006 - 14:33.

Kirjoitit ajatelleesi "syntejä syviä" vai oliko mukana myös "syntyjä syviä"? Cool

Kamerasi näyttää toimivan loistavasti ja tutuilta nuo rannat minustakin näyttävät Smiling Mukavaa kun ei enää ole ruuhkaa, vaikka Suomesta on tulossa monta koneellista joka viikko, ovat vissiin oppineet että elokuussa ei sekaan sovi ja ilmakin on mielyttävämpi näihin aikoihin.


Käyttäjän m1r4 kuva
Kirjoittanut m1r4 To, 28/09/2006 - 14:50.

Nokun mä aina ajattelen syntejä syviä, muut saa ajatella sit niitä syntyjä Eye-wink Heh..

Täällä saadaankin nyt vähän mietiskellä. Eletään aika stressaavaa aikaa. Noh, jospas tämä tästä ylöspäin kääntyisi.


Käyttäjän mille kuva
Kirjoittanut mille Pe, 29/09/2006 - 00:05.

Tuota aallokkovideota katsoessani koitin oikein miettiä syvällisesti oliko Mira pistänyt tämän videon piruuttaan esille siltä varalta, ettei joku olisi jo nähnyt Välimeren aaltoja. Onneksi nousuvesi ja puhdistuskoneet olivat armeliaasti siivonneet tupakantumpit ja muut saastat pois kuvasta. Nyt en tarkoita saastalla turistin törttöjä Saksasta ja Englannista esim. Eye-wink


Käyttäjän Old Chap kuva
Kirjoittanut Old Chap Pe, 29/09/2006 - 00:53.

Voi, jospa näillä Espanjan rannoillamme liikkuisikin vain suomalaisia, ei olisi törttöjä ollenkaan ja niin pysyisivät myös paikat puhtaina kuin kotomaassa kaikkialla konsanaan... Smiling


Käyttäjän lupita kuva
Kirjoittanut lupita Pe, 29/09/2006 - 01:05.

Heh heh, hyvää Chap. Kun paljo ihmisiä, niin paljon ongelmia. Kaikissa maissa.


Käyttäjän Marina kuva
Kirjoittanut Marina Pe, 29/09/2006 - 10:58.

Myöhäisin aika, jolloin olemme olleet Costa del Solilla oli 18.9. - 2.10.1999 ja ainakin silloin oli vielä täysi hulina päällä ja lämmintä, mutta miellyttävän lämmintä. Laughing out loud