Ihana Espanja, osa 2

Kirjoittanut Neña Ke, 17/09/2008 - 14:29. Kommentteja: 1
Tagit:
Käyttäjän Neña kuva

Nyt täällä on sitten asusteltu jo yli puoli vuotta. Unelmasta tuli totta kun siihen jaksoi uskoa. Alkuhan oli kuin huumaa, kuten ensimmäisestä osiosta saattoi lukea. Moni silloin vakuuttelikin, että kaikkeen tottuu, kohta sitä ei enää huomaa. Palmupuut on puita vaan jne.

Tottahan se on, että arkea täälläkin eletään. Ihan tavallista elämää, arki on raatamista, raskaita kotitöitä ja välillä todella ärsyttää kun ei hommat toimi niin kuin niiden pitäisi. Palmuja harvoin enää jään tuijottamaan haltioissani ja aurinkokin on lähes itsestäänselvyys.

Kuitenkin, edelleen nautin olostani täällä! Aina ajoittain huomaan, että ympäristöhän on ihana! Ystävällisiä ihmisiä, aurinkoa, ihanan tuoksuisia leipomoita, pikku kadut ja lämpimät pimeät illat! Nuo illat ovat itselleni sitä ihaninta! Ihan vaan siis siksi, että se saa olon tuntumaan lomalta! Suomessa ei koskaan ole lämmin jos on pimeää! Ei koskaan!

Nyt taas syksy erityisesti on saanut mieleni piristymään. Ei millään pahalla kenellekään, mutta vahingon ilo vaan on paras ilo Eye-wink. Kiva kuulla kuulumisia sieltä sateisesta kylmästä Suomesta! Yleensä tähän vuoden aikaan itselleni on iskenyt hirvittävä syysmasennus, pakonomainen tarve matkustaa johonkin.

Nyt kuitenkaan ei todellakaan tee mieli matkustaa sen pidemmälle. Ihanaa kun saa alkaa laittamaan jo vähän paksumpaa paitaa päälle ja kulkea kadun aurinkoisempaa puolta. Loppu kesän kaiken maailman fiestojen jälkeen on ihanaa kun alkaa syksy ja elämä vähän rauhoittuu.

Niille, jotka odottelevat lupaamaani blogia tarhan aloittamisesta täällä... kerron siitä sitten myöhemmin paremmin, etten hätiköidysti moiti paikkaa. Varmasti jokaiselle äidille on alkuun kova paikka laittaa lapsensa vieraiden hoitoon ja kun vielä kulttuuriin ei ihan täysin ole tottunut. Katsotaan miten kaikki lähtee sujumaan. Hellyttävältä tuo pikkuinen koulupuvussaan näyttää Eye-wink.

 
 
Käyttäjän devspain kuva
Kirjoittanut devspain Ke, 17/09/2008 - 15:40.

Neña kirjoitti:
Ihanaa kun saa alkaa laittamaan jo vähän paksumpaa paitaa päälle ja kulkea kadun aurinkoisempaa puolta. Loppu kesän kaiken maailman fiestojen jälkeen on ihanaa kun alkaa syksy ja elämä vähän rauhoittuu.

Rauhoittuu?

Nythän ne varsinaiset fiestat vasta alkavat. Torressa on feriat, fugessa on feriat, mijasissa loppui juuri feriat, on sitä ja on tätä. Sitten onkin jo joulu ja loppiainen ja kohta onkin jo pääsiäinen, kansainväliset päivät jne. ja sitten taas alkavat "kaiken maailman fiestat", turistit tulevat takaisin ja suomalaiset painuvat lintukotolaan ja kesä on taas mukavan lämmin... Smiling

Ainoa mitä "vihaan" on se, että yöt (sekä päivät) kylmenevät ja taas saa laittaa paksumpaa paitaa päälle. Alan taas kaipaamaan jonnekin etelään pahimmaksi talveksi, mutta minkäs teet -töitä on tehtävä.