Blogi: Halutaan vuokrata asunto Fuengirolasta

Haluaisin vuokrata kalustetun asunnon yhdelle henkilölle Fuengirolasta ajalle 1.10.2007-31.5.2008. Vaatimatonkin asunto (studio) käy. Tulen Fuengirolaan työhön. Aluksi vuokraisin lyhyemmäksi ajaksi, mutta myös koko ensi talvi on mahdollinen.
Blogi: Ei ole helppoa ei

Ei ole helppoa todellakaan!
Saimme viikossa aika paljon selville asioita lähtöä varten. Miehelle olisi ollut työllistämistuella paikka Fuengirolassa, mutta Joensuun työkkärin oman "linjauksen" takia se ei onnistunutkaan. Päätimme sitte radikaalisti että mies lähtee työttömäksi työnhakijaksi sinne. Kolmessa kuukaudessa ehtisi jotakin työtä saada, että voisimme jäädä. Minun oma tilanne on se, että olen kotihoidontuella kotona ja ensin Kela väitti etten voi saada sitä jos lähden pois maasta. Tutkin itse asioita ja sain selville, että EY-tuomioistuin on tehnyt vuonna 2002 päätöksen, jonka mukaan kotihoidontukea pitää maksaa toisessa EU/ETA-maassa oleskelevalle lasta hoitavalle vanhemmalle! Nyt kaikki raha-asiat suttaantui siis mainiosti. Suomen asunnon suhteen kävi alunperin myöskin hyvin, yksi tuttu olisi tullut tähän alivuokralaiseksi ja olisimme voineet jättää kaikki omat tavarat paikalleen. Mutta nyt tämä homma pissi allensa. :/ Eli lähtömme on nyt kiinni siitä, saammeko tämän asunnon jollekin luotettavalle ihmiselle vuokrattua tavaroineen päivineen. aaargh!!! :-X
Blogi: Kuinka nelihenkinen perhe Espanjaan lähti...

Hola!
Päätinpä aloittaa tänne blogin. Espanjaan lähtö olisi siis edessä ja toivottavasti tämä blogi tulee joskus auttamaan muita sinne tulijoita hoitamaan asiat kuntoon Suomen viranomaisten kanssa....
Blogi: Autokoulu fuengirolassa

Onko olemassa joku englannin kielinen autokoulu fuengirolassa, onko tietoa paljonko kortti maksaa noin suurinpiirtein?
Blogi: EKSYKSISSÄ EUROOPASSA III

EKSYKSISSÄ EUROOPASSA III
Lähdimme ylittämään Pyreneitä. Vuorten juurelle tullessamme vilkaisin ylös ja ihmettelin Kaisulle, että ketähän tuolla noin ylhäällä mahtaa asua, kun ovat tehneet sinne tien ja näyttäisi siellä jokunen autokin liikkuvan. Jatkoimme matkaa ja eipä aikaakaan, kun totesimme olevamme sillä samaisella tiellä kiipeämässä aina vain korkeammalle. Kartasta olimme katsoneet, että olisi mahdollista poiketa myös Andorrassa. Tulimme aikanaan Andorran tiehaaraan ja totesimme tien vieläkin vaan nousevan, melkein pystysuoraan. Ivecon 120 hevosen valjakkomme poti, turbosta huolimatta, hengenahdistusta, joten teimme radikaalin ratkaisun; emme kunnioita läsnäolollamme tällä kertaa Andorraa. Onneksi eivät siellä meitä osanneet odottaakaan.
Blogi: Kotielämää Espanjassa

Miltei viikko jo täällä Espanjan kodissa vietetty. Juuri ennen tänne tuloamme otin kuvan vallitsevasta säätilasta ja valon määrästä.
Kota
Blogi: Meijä kaekkii Väeski 65 vee 12.11.2006

Señor de la Noche
Señor de la Noche - Meijä kaekkii Väeski - Yö-Jalakanen
65 vee 12.11.2006
Blogi: Castillo Sohail on Fuengirolan oma linna

Melkein jokaista Espanjan kylää ja kaupunkia komistaa linna, linnoitus tai ainakin niiden rauniot. Fuengirolan kaupungissa, Marbellan ja Málagan puolivälissä, linna on meren ja joen kainalossa korkealla kukkulalla, ja sen nimi on Sohail.
Blogi: Pyhäpäiviä ja formuloita

Huomenna maanantaina 17. heinäkuuta vietetään Fuengirolassa "Carmenin päivää" (El día del Carmen). Fuengirolan alueella kaikki kaupat on suljettu. (Älkää hätäilkö, kyllä ne pitää ainakin rantakaupat auki ihan normaalisti, turistien takia.)